Jouko Turkka

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jouko Turkka
Syntymäaika 17. huhtikuuta 1942 (ikä 73)
Syntymäpaikka Pirkkala
Oikea nimi Jouko Veli Turkka
Ammatti kirjailija, ohjaaja
Palkinnot

Teatteritaiteen kunniatohtori

Ehdokkuudet

Finlandia-ehdokkuus romaanista Häpeä: vaellusromaani

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Jouko Turkka -sitaatteja.

Jouko Veli Turkka (s. 17. huhtikuuta 1942 Pirkkala) on suomalainen ohjaaja ja kirjailija.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkka kävi Tampereen klassillista lyseota, joka opetti hänelle ”Tampereen perusmoraalin”: ”Kun annatte nyt sortaa itseänne, niin pääsette aikanaan sortamaan toisia”. Turkan mukaan lyseossa ”tieteellisin käsittein latinaksi opetettiin alistumista”.[1]

Vuonna 1971 Turkka oli keskeinen hahmo Joensuun Kaupunginteatterin niin sanotussa teatterisodassa, jossa kiisteltiin siitä, kuka päättää teatterin ohjelmistosta. Riidassa näyttelijät valtasivat teatterin, minkä johdosta teatterinjohtaja Turkka irtisanottiin, mistä seurasi näyttelijöiden lakko.[2] 1970-luvun loppupuolella Turkka toimi Helsingin Kaupunginteatterin taiteellisena johtajana ja pääohjaajana.

Teatterikorkeakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkka toimi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön professorina 1981–1985, josta rehtorina 1982–1985, ja ohjaajantyön professorina 1985–1988. Opetuksessaan hän korosti voimakkaan fyysisen ilmaisun merkitystä ja painotti varhaisia venäläisiä näyttelemismetodeja sekä myöhempää Konstantin Stanislavskia ja Vsevolod Meyerholdin psykofyysistä menetelmää. Hän käytti hyväksi myös japanilaisen ohjaajan ja filosofin Tadashi Suzukin metodologiaa.[3]

Rankan fyysisyyden tavoite oli vapauttaa mieli turhasta kontrollista. Satu Silvon mukaan Turkka ei suvainnut ”mukaharjoittelua”, josta syntyisi ”mukanäyttelemistä”. Tarkoituksena oli karsia opiskelijoista tekotaiteellisuus ja ”taiteilijana” esiintyminen, kapakassa istuminen ja maailman kyyninen halveksiminen jo nuorella iällä.[4]

Teatterikorkeakoulun jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oulussa 1987 sattunut, kohuttu Jumalan teatterin tapaus yhdistettiin Turkkaan, vaikka hän ei itse osallistunutkaan esitykseen eikä ollut siitä etukäteen tietoinen. Teatterin jäsenet olivat hänen entisiä oppilaitaan: Jari Halonen, Jorma Tommila, Esa Kirkkopelto ja Jari Hietanen.[5] Jumalan teatterista noussut kohu sai mediassa hysteerisiä piirteitä, ja kun Turkka ei suostunut tuomitsemaan oppilaidensa esitystä, se kohdistui myös häneen.[6]

Näytelmien lisäksi Turkka on ohjannut kaksi ristiriitaisen vastaanoton saanutta ja kiivasta keskustelua herättänyttä televisiosarjaa, Seitsemän veljestä (1989) ja Kiimaiset poliisit (1993). Lisäksi hän on esiintynyt Jari Halosen elokuvissa Back to the USSR – takaisin Ryssiin (1992) ja Aleksis Kiven elämä (2001).

Turkan romaani Häpeä oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 1994. Hänen esseistisiä kirjojaan ovat Aiheita (1982) ja Selvitys oikeuskanslerille (1984).

Turkan poika Juha Turkka on entinen nyrkkeilijä, sittemmin taiteilija. Vuosina 1997–1998 Turkka teki poikansa kanssa Neloselle talk show’ta Turkka & Turkka. Ohjelmaa luonnehdittiin tv-lehtien ohjelmatiedoissa ”väljäksi kulttuuriohjelmaksi”.lähde?

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teatteriohjauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Televisiosarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kämäräinen, Kauko: Vimmalla ja vereslihalla: Jouko Turkan todellisuutta. Tampere: Kääntöpuoli, 2006. ISBN 951-96596-7-6.
  • Kontio, Kari: Kausi helvetissä eli Neljä vuotta Turkan koulussa. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1988. ISBN 951-0-15098-3.
  • Ollikainen, Anneli: Lihat ylös! Muistiinpanoja Jouko Turkan opetuksesta. Teatterikorkeakoulun julkaisusarja nro 9. Helsinki: Teatterikorkeakoulu: Valtion painatuskeskus, 1988. ISBN 951-861-215-3.
  • Parviainen, Jussi: Hybris. Dramaturgian Filosofia. WSOY, 2006. ISBN 9510303690.
  • Salminen, Eppu: Lasten Ristiretki. Gummerus, 2009. ISBN 9789512078943.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lehtinen, Aki Petteri: Kirjailijat puhuvat elävinä ja kuolleina. Helsingin Sanomat, 12.3.2009.
  2. Elsinen, Pertti: Joensuun historia VI: Vuodet 1954–1980, s. 194–195. Joensuun kaupunki, 1998.
  3. Parviainen, Jussi: Hybris: dramaturgian filosofia. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-30369-0.
  4. Hannikainen, Sari: "Pelkäsin puhua pahasta olosta". Iltalehti/Viikonvaihde, 14.–15.2.2009, s. 21.
  5. Laukka, Petri: Harvinaisia kuvia Oulun kakanheitosta. Kaleva, 20.2.2009.
  6. Arminen, Ilkka: Juhannustansseista Jumalan teatteriin, s. 95–97. Gummerus, 1989. ISBN 951-9297-72-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]