Kiimaiset poliisit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kiimaiset poliisit on huhti-toukokuussa 1993 Yle TV2:ssa esitetty Jouko Turkan ohjaama televisiosarja. Se koostui viidestä tunnin pituisesta jaksosta.[1] Turkan mukaan Kiimaiset poliisit oli ”kotimainen poliisisarja rangaistukseksi Suomen kansalle vierasmaalaisten poliisisarjojen palvonnasta”. Tyyliltään epätavallinen sarja kertoo kolmesta suomalaisesta poliisista.[2]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiimaiset poliisit sai ristiriitaisen vastaanoton ja aiheutti jopa kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Kysymyksen tehneet kansanedustajat Sulo Aittoniemi ja Maunu Kohijoki epäilivät sarjan pilaavan Suomen poliisin maineen.[1] Kohijoki pyysi hallitusta hyllyttämään sarjan vielä esittämättömät jaksot ja halusi myös oikeusasiamiehen selvittävän, onko Yleisradio rikkonut ohjelmatoiminnan säännöstöä esittämällä ”poliisivoimia rienaavaa” sarjaa.[3] Oikeusasiamies Jacob Söderman ei kuitenkaan katsonut Yleisradion ohjelmapolitiikkaan puuttumisen kuuluvan toimenkuvaansa ja kehotti sulkemaan television, mikäli ohjelma ei miellytä. Ilta-Sanomien kriitikko kehui sarjaa.[4]

Kiimaisia poliiseja ei ole esitetty uusintana tekijänoikeudellisista syistä, eikä sitä julkaistu DVD:llä tai videona ennen kevättä 2016.[1] Turun Sanomien mukaan yksi sarjan pääosissa olevista näyttelijöistä on kieltänyt uusintojen esittämisen sekä kaupallisen julkaisun.[5] Sarja julkaistiin DVD:llä maaliskuussa 2016.[6][2] Syyskuussa 2017 se tuli katsottavaksi Yle Areenaan 12 kuukauden ajaksi.[7]

Pääosissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  Merja Larivaara   …  Marita  
  Kai Lehtinen   …  Hessu Sutinen  
  Taisto Reimaluoto   …  Oiva  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kiimaiset poliisit Yle Elävä arkisto. Viitattu 24.1.2013.
  2. a b Miska Rantanen: Suomi näkee 23 vuoden jälkeen poliisisarjan, jonka Jouko Turkka teki ”rangaistukseksi Suomen kansalle”, Helsingin Sanomat, 17.3.2016.
  3. Helsingin Sanomat 23.4.1993. Viitattu 24.1.2013.
  4. Ilta-Sanomat 24.4.1993. Viitattu 24.1.2014.
  5. Kiimaiset poliisit, missä lymyättekään? 24.5.2012. Turun Sanomat. Viitattu 24.1.2014.
  6. Aikansa kohusarja palaa: Kiimaiset poliisit julkaistaan DVD:llä! 10.2.2016. Ilta-Sanomat. Viitattu 10.2.2016.
  7. Clusius, Mari: Raid ja Kiimaiset poliisit tekevät paluun Areenaan Yle Areena. Viitattu 16.9.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]