Leningrad Cowboys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Leningrad Cowboys
Leningrad Cowboys Berliinissä vuonna 2011.
Leningrad Cowboys Berliinissä vuonna 2011.
Tiedot
Toiminnassa 1987–
Tyylilaji rock and roll
folk rock
hard rock
Kotipaikka Suomi
Laulukieli englanti
Jäsenet

Sakke Järvenpäälaulu
Ville Tuomilaulu
Tume Uusitalolaulu ja kitara
Varre Vartiainenkitara
Pauli Hauta-ahokitara
Sami Järvinenrummut
Okke Komulainenkosketinsoitin
Timo Tolonenbasso
Pemo Ojalatrumpetti
Pope Puolitaivalsaksofoni
Jay Kortehistopasuuna
Anna Sainilatanssi
Hanna Moisalatanssi

Levy-yhtiö

SPV

Kotisivut

Leningrad Cowboys on vuonna 1987 perustettu rockyhtye. Jäsenille tunnusomaista ovat pitkät ”hiussarvet” sekä yhtä pitkät kengät. Oman tuotannon lisäksi yhtyeelle on tunnusomaista soittaa tunnettuja länsimaisia rock-kappaleita ja niiden ohella venäläisiä kansanlauluja uudelleensovitettuina. Leningrad Cowboys on esiintynyt yli kuudessakymmenessä maassa ja tehnyt yli tuhat konserttia.[1]

Yhtyeen jäsenet olivat aluksi suurilta osin Sleepy Sleepersistä tuttuja. Vuosien varrella kokoonpano on muuttunut lähes täysin. Aki Kaurismäki on ohjannut elokuvat Leningrad Cowboys Go America (1989) ja Leningrad Cowboys Meet Moses (1994).

Suuren yleisön tietoisuuteen yhtye nousi 12. kesäkuuta 1993 järjestetyn Total Balalaika Show'n myötä. Konsertissa Leningrad Cowboys soitti yhdessä Aleksandrovin kuoron eli Puna-armeijan kuoron kanssa Helsingin Senaatintorilla. Ilmaiskonsertista tehtiin tupla-cd sekä dokumenttielokuva Total Balalaika Show. 18. kesäkuuta 1994 järjestettiin Berliinissä Lustgarten-aukiolla Nokia Balalaika Show, missä yli 60 000 ihmistä oli katsomassa Leningrad Cowboysien ja Aleksandrovin kuoron esiintymistä.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1994 Leningrad Cowboys esiintyi New Yorkissa MTV USA Video Music Awardseissa Radio City Music Hallissa. Samana iltana lavalla olivat muiden muassa Rolling Stones ja Bruce Springsteen.

Vuoden 1996 Go Space -levyn myötä yhtye on levyttänyt pääosin omia kappaleitaan, mutta vanhat rock-klassikot säilyvät kuitenkin liveohjelmassa.

23. elokuuta 2003 järjestettiin Helsingissä Senaatintorilla toinen konsertti, Global Balalaika Show, jossa yhtyeellä oli vierailijoina Aleksandrovin yhtyeen lisäksi UMO Jazz Orchestra, oopperalaulaja Johanna Rusanen sekä Angélique Kidjo ja muita maailmanmusiikin tähtiä.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1917 - 1987 (Megamania 1988)
  • Leningrad cowboys go America (Megamania 1989)
  • Those Were The Days CD-Single (BMG Ariola 1991)
  • Those Were The Days CD-Single (BMG Ariola 1992)
  • Thru The Wire CD-Single (BMG Ariola 1992)
  • We Cum from Brooklyn (Johanna 1992)
  • Total Balalaika Show - Helsinki Concert (Johanna 1993)
  • Live in Prowinzz (Johanna 1993)
  • Happy Together (Johanna 1994)
  • Jupiter Calling CD-Single (BMG Ariola 1996)
  • Where's The Moon CD-Single (BMG Ariola 1996)
  • Go Space (Johanna 1996)
  • Mongolian Barbeque (Johanna 1997)
  • Thank You Very Many - Greatest Hits And Rarities (BMG 1999)
  • Be Worry Don't Happy CD-Promo Single (Megamania 1999)
  • Terzo Mondo (Johanna 2000)
  • Go Wild (BMG 2000)
  • Happy Being Miserable CD-Single (Roadrunner 2000)
  • Global Balalaika Show (Johanna 2003)
  • Zombie's Paradise (Sony BMG 2006)
  • Those Were the Days – The Best of Leningrad Cowboys (LTD 2009)
  • Buena Vodka Social Club (SPV 2011)

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkivideot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jupiter Calling (1996)
  • Leningrad (1996)
  • Where`s The Moon (1996)
  • Happy Being Miserable (2000)
  • You`re My Heart, You`re My Soul (2006)
  • All We Need is Love (2011)
  • Gimme Your Sushi (2011)
  • Buena Vodka Social Club (2012)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Schatz, Roman (toim.): Pravda. Totuus Leningrad Cowboysista. Helsinki: Johnny Kniga, 2008. ISBN 978-951-0-34595-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Leningrad Cowboys.