Kansanmusiikki

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Kansanlaulu)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kiinalaisia kansanmuusikoita
Osa artikkelisarjaa
Musiikki
Musical notes.svg

Musiikin tyylilajit
Taidemusiikki
Populaarimusiikki:
Pop | Rock | Iskelmä
Afroamerikkalainen musiikki
Kansanmusiikki
Maailmanmusiikki

Musiikinteoria
Nuottikirjoitus
Melodia
Harmonia
Tonaalisuus
Sävelasteikko
Sävellaji
Tahtilaji
Musiikkifilosofia
Musiikin vaikutukset

Musiikin tekeminen
Muusikko
Säveltäminen
Improvisointi
Soitin
Laulu
Konsertti
Äänen tallennus
Tekijänoikeus

Kansanmusiikki tarkoittaa kansanomaista musiikkia, joka on säilynyt muistin varassa.[1] Kansanlaulujen tekijänoikeuksien haltijoita ei tunneta. Eurooppalaisessa ja pohjoisamerikkalaisessa kulttuuriperinnössä kutsutaan kansanmusiikkia muistuttavaa nykyaikaista laulumusiikin tyylilajia folkmusiikiksi.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansanmusiikki on syntynyt erilaisista ihmisryhmien sävelilmaisuista, jotka sittemmin ovat siirtyneet alkukantaisessa ympäristössä sukupolvelta toiselle kuulomuistin perusteella ilman kirjallisia esikuvia – tekstejä, nuotteja tai äänentoistovälineitä, jotka kehittyneemmissä yhteisöissä helpottavat aineiston oppimista ja omaksumista, mikä on erona alkuperäisen tarvemusiikin ja viihde- ja harrastemusiikin välillä.

Kun sävelmillä ei ole sitovia esikuvia, sävelet ja sanat muuttuvat, minkä johdosta syntyy erilaisia toisintoja eli variantteja. Sävelmien muuttaminen ja eri sävelmien samankaltaisuus onkin eräs elävän kansanmusiikin merkittävistä tunnusmerkeistä. Edelleenkin nykypäivien musiikissa toteutuvat samat sävelilmaukset, joita vuosituhansien ajan on käytetty pelkistetyissä rakenteissa töitten, taikojen, riittien ja seremonioitten tarpeisiin.

Lähes kaikkien kansojen työntekoon on liittynyt erilaiset laulut ja rallatukset. Asiantuntijat ovatkin monesti ajatelleet tasaisesta yksinkertaisesta luontevasti työntekoon liittyvästä musiikista koko kansanmusiikin lähtökohtaa. Laulua ja rallatuksia vielä alkeellisimpia sävelrakenteita sisältävät erilaiset ihmisille, eläimille ja henkiolennoille huudellut melodiset huhuilut ja huudot, jotka nekin ovat syntyneet tarpeen eivätkä viihteen kannalta, esimerkiksi karjan- ja poronajossa, tai kaupungeissa kaupustelijoiden pyrkiessä saamaan tuotteitaan kaupaksi. Myös erilaisten kulttuureitten loitsintaan liittyy monenlaisia säveliä. Kaikkialla maailmassa esiintyy myös pelkistettyjä sävelkaaria sisältävää luentaa ja resitointia, kuten rukousten ja muiden hengellisten kirjojen kuten myös runojen ja hokemien esittämiseen.

Entisajan perinnäisissä uskomuksissa musiikkiin on liitetty yliluonnollisia ja salaperäisiä puolia, ja sävelien mahdilla uskottiin kykenevän vaikuttamaan elämän tapahtumiin, kuten syntymään, säähän tai riistaonneen. Musiikkiin on myös liitetty mytologisia hahmoja, kuten kreikkalainen soiton jumalatar Euterpe tai itämerensuomalainen soitollaan lumonnut Väinämöinen.

Yhteiskunnan sivistyessä ja kehittyessä musiikin luonne etenevissä määrin muuttui tarvemusiikista ajanvietteeksi, kun sillä ei enää ollut tarvetta palvella käytännön elämää.

Kansanlaulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansanlaulu on laulu, jonka tekijänoikeuksien haltijoita, säveltäjää, sanoittajaa tai sovittajaa tai mitään näistä ei tunneta. Joskus kansanlaulu merkitään nuotistoihin ”trad.”, traditionel eli perinteen mukainen.

Kansanlaulut Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnettuja suomalaisia kansanlauluja ovat muun muassa "Säkkijärven polkka", "Karjalan kunnailla", "Seitsemän miehen voima" ja "Kalliolle kukkulalle". Neuvostoaikana suomalaisissa nuotistoissa merkittiin tunnettujenkin venäläissäveltäjien 1800-luvulla tai 1900-luvun alussa säveltämät teokset kansanlauluiksi. Neuvostoliitto liittyi tekijänoikeussopimukseen 1973.

Suomalaisen kansanmusiikin suosio oli suurimmillaan 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Vuodesta 1968 järjestetyt Kaustisen kansanmusiikkijuhlat ylittivät yli 100 000 hengen yleisön rajan 1970-luvun alussa ja Konsta Jylhän johtamien Kaustisen purppuripelimannien LP-levyt ohittivat iskelmälevyjen myynnin vuosina 1971−1972. [3] Vuonna 1970 Viktor Klimenko julkaisi venäläisiä kansanlauluja sisältäneen albumin Stenka Rasin, joka herätti huomiota myös ulkomailla. [4] Hortto Kaalo -yhtye puolestaan julkaisi useita romanimusiikkia sisältäneitä albumeja. Samoihin aikoihin myytiin menestyksekkäästi myös kisällilauluja ja muuta työväenmusiikkia sekä ns. "isojen poikien lauluja" sisältäviä levyjä. [5] Useiden kansanmusiikkilevyjen myynti ylitti kultalevyrajan, Viktor Klimenko sai Stenka Rasin -albumistaan jopa timanttilevyn. [6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”Kansanmusiikki”, Otavan Iso Fokus, osa 3, s. 1027. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1975. ISBN 951-1-00051-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. kansanmusiikki muistinvaraisesti säilynyt kansanomainen laulu- ja soitinmusiikki Kansanmusiikin festivaali (MOT Gummerus Uusi suomen kielen sanakirja 1.0a)
  2. folkmusiikki laulumusiikki joka muistuttaa kansanlaulua (MOT Gummerus Uusi suomen kielen sanakirja 1.0a)
  3. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1973, s. 436. Helsinki: Otava, 1972.
  4. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1972, s. 438−439. Helsinki: Otava, 1971.
  5. Mitä-Missä-Milloin 1973, s. 436.
  6. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1978, s. 395−396. Helsinki: Otava, 1977.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Asplund, Anneli & Hako, Matti (toim.): Kansanmusiikki. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 366. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1981. ISBN 951-717-234-6.