Kasakat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kasakat (ven. казаки́, kazaki; ukr. козаки́, kozaky) tarkoittaa sotilaallisesti järjestäytynyttä itäslaaveihin kuulunutta ratsastajaväestöä, varsinkin sen ratsumiehiä.[1] Venäjän vuoden 2002 väestönlaskennassa kasakoita oli 140 028 henkeä.[2]

Sanaa ’kasakka’ on Suomessa käytetty myös tilapäisestä työläisestä, joita palkattiin lyhyeksi aikaa esimerkiksi avuksi peltotöihin.[1]

Nimi kasakka tulee turkin kielestä ja tarkoittaa ”seikkailijaa” tai ”vapaata miestä”.[3]

Alkuperä ja määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasakat ovat alkuperältään lähinnä sortoa paenneiden venäläisten maaorjien ja talonpoikien jälkeläisiä. Mahdollisesti talonpoikien pako etelään alkoi jo 1200-luvulla Kultaisen ordan aikana ja jatkui myöhemmin Venäjän maaorjuuden kehityttyä etenkin Iivana Julman hallituskaudella. Myöhemmin kasakoihin liittyi pienemmissä määrin myös muita etnisiä ryhmiä kuten tataareita ja kalmukkeja.[4][5]

Koska kasakoihin saattoi lähes kuka tahansa Jumalaan uskova mies liittyä, heidän etninen koostumuksensa oli kirjava, mutta se säilyi pääosin venäläisenä sulauttaen muut ryhmät.[6] Perimätiedot, joiden mukaan kasakat olisivat esimerkiksi muinaisten skyyttien jälkeläisiä, eivät pidä paikkaansa. Kasakoita ei pidä myöskään sekoittaa Keski-Aasian turkinsukuisiin kazakeihin, jotka asuttavat nykyistä Kazakstania ja sen ympäristöä.lähde?

Kasakoita käytettiin muun muassa levottomuuksien kukistamiseen. Kasakoitten asuma-alue levittäytyi Dnepr-, Don-, Volga- ja Ural-jokien varsille. Kasakat ovat symbolisesti tärkeä osa Ukrainan itäosien ja Venäjän historiaa ja ukrainalaisuutta sekä venäläisyyttä koskevia mielikuvia. Erityisesti kasakat tunnetaan historian eri aikoina sotamiehinä.lähde?

Kasakkajoukkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1916 kasakoiden kokonaismäärä oli 4,4 miljoonaa.lähde?

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasakka vuonna 1911.

Kasakat ovat olleet tunnettuja taitavina ratsastajina ja urheina ja raakalaismaisina sotilaina, minkä johdosta he saivat pitää tsaarin ajan Venäjällä varsin laajan autonomian vastapalveluna ratsuväkenä toimimisesta.[7]

Historialliset maininnat kasakoista ovat ennen 1500-lukua niukkoja. 1400-luvun lähteet esittävät kasakkayhteisön löyhänä itsenäisten sotilaallistyyppisesti järjestäytyneiden yhteisöjen liittoumana, joka oli suurelta osin autonominen paikallisista valtioista (kuten Puolasta, Moskovasta ja Krimin kaanikunnasta). 1500-luvulle tultaessa kasakat alkoivat jakautua kahteen ryhmään: ukrainalaisiin Dneprin kasakoihin, jotka kuuluivat Puola-Liettuan valtiomuodostelmaan ja Moskovan ruhtinaskuntaan kuuluneisiin venäläisiin Donin kasakoihin. Kasakkayhteisön johtajaa kutsutaan joko tittelillä hetmani tai atamaani. Johtajan rooli oli ennen kaikkea sovittelija ja neuvottelija.[8] Titteliä hetmani käytettiin erityisesti Länsi-Ukrainassa kun taas titteliä atamaani Itä-Ukrainassa ja Venäjällä.[9]

Dneprin kasakat irrottivat keskisen Ukrainan Puola-Liettuasta ja muodostivat vuonna 1649 autonomisen valtion, kasakkahetmanaatin, joka päätyi pian Venäjän alaisuuteen. Ukrainaan muodostui myös kaksi muuta kasakoiden itsehallinnollista aluetta, niin sanottu Zaporožjen Sitš Dneprin alajuoksulla ja Sloboda-Ukraina nykyisessä Itä-Ukrainassa. Venäjän keisarinna Katariina Suuri lakkautti kasakoiden itsehallinnon tehden kasakkajohtajista virka-aatelisia ja tavallisista kasakoista talonpoikia.[10]

Kasakat olivat hyödyllisiä muodostaessaan puskurin Aasian kansoja vastaan ja saivat tämän takia erivapauksia. Vuodesta 1776 heitä palveli myös Venäjän vakinaisessa väessä. Kasakoilla oli aikanaan suuri merkitys uudisasuttajina Venäjän laajentuessa Siperiaan ja Itä-Aasiaan. Kasakat toimivat myös eräänlaisina poliisivoimina Venäjään liitetyillä alueilla, muun muassa Suomessa. Niinpä Etelä-Pohjanmaalla he toteuttivat omalta osaltaan pitäjäkuria. Vaikeimmissa puukkojunkkaripitäjissä jouduttiin toisinaan järjestyksen palauttamiseksi turvautumaan venäläisten kasakkojen apuun. Kauhavalla heitä käytettiin 1860-luvulla myös yövartijoina, kun taas Lapualla yksi kasakka surmattiin 1862.[11] 1800-luvun lopussa erilaisia kasakkaryhmiä oli 11.[3]

Neuvostoaika ja sen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1900-luvulla kasakoilla ei enää ollut käyttöä ja vallankumouksen jälkeen heidän erivapautensa kumottiin. Venäjän sisällissodan aikana kasakat jakautuivat ns. punaisiin ja valkoisiin kasakoihin. Tämän jälkeen vasta perustetussa Neuvostoliitossa alkoi kasakoiden vaino ja kulttuurin hävitys. 1930-luvun lopulla asenteet Neuvostoliiton johdon asenteet muuttuivat sallivampaan suuntaan ja kasakoista haluttiin tehdä hyödyllinen osa maan asevoimia, kun kasakoiden sallittiin vuonna 1936 liittyä Puna-armeijaan. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon osa kasakoista kantoi edelleen kaunaa Neuvostoliittoa kohtaan ja liittyi siksi Saksan puolelle. Natsit ottivat nämä kasakat vastaan mielellään, sillä heidän katsottiin olevan itägoottien jälkeläisiä eli arjalaisia. Kasakoille perustettiin omia joukko-osastoja kuten esim. Kosakenlager.[7]

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kansallistunne on noussut jälleen kasakkayhteisössä, jotka hiljan sopivat Amurin kasakka-armeijan henkiin herättämisestä. Kasakat ovat melko näkyvästi esillä Venäjän kansallisia ja ortodoksisia arvoja korostavissa poliittisissa liikkeissä.[3]

Nykyään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin noin 100 000 ihmistä Venäjällä katsoo väestölaskennan mukaan olevansa kasakoita. Etnologit eivät kuitenkaan pidä heitä omana etnisenä ryhmänään, mikä on osaltaan haitannut kasakoiden poliittisia tavoitteita.[12] Neuvostoliiton romahdettua kasakat ovat aktivoituneet uudelleen sekä Venäjällä että Ukrainassa, ja yrittävät elvyttää elämäntapaansa.[13]

Venäjällä kasakat ovat Vladimir Putinin valtaannousun jälkeen palanneet tärkeäksi osaksi Kremlin hallintokoneistoa.[3] Sotšin talviolympialaisten yhteydessä vuonna 2014 kasakat kävivät Pussy Riot -yhtyeen kimppuun ruoskien kanssa.[14] Kasakoita on myös käytetty armeijan rinnalla puolisotilaallisena joukkona vuoden 2008 hyökkäyksessä Georgiaan.[15] Venäjällä toimii koko Venäjän kasakoiden liitto, joka edustaa valtion virallisesti tunnustamia pienempiä kasakkaryhmiä ja ajaa kasakoiden etua. Vuodesta 2019 lähtien Venäjän presidentillä on ollut yksinoikeus nimittää tai erottaa liiton atamaani. Lisäksi liittoon kuuluvien kasakoiden tulee noudattaa maan lakia ja seurata sen hallitusta.[16] Konservatiivisten arvojen saadessa entistä enemmän kannatusta Venäjällä kasakat ovat nauttineet entistä vahvempaa valtion tukea.[17]

Ukrainassa kasakoilla katsotaan olevan keskeinen rooli ukrainalaisten kansallistunteen heräämisessä ja maan itsenäistymisessä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Maassa vietetään kasakoiden päivää vuosittain 14. lokakuuta. Vuonna 2002 Ukrainan rekisteröityneet kasakat -järjestö perustettiin uudelleen ensimmäistä kertaa itsenäisessä Ukrainassa. Ensimmäiseksi hetmanniksi valittiin Anatoli Ševtšenko.[18][19] Petro Porošenkon kaudella presidentti katsoi, että kasakat ovat perheitään ja maitaan suojelevia patriootteja. Heille ei kuitenkaan suoda mitään sen suurempaa itsehallintoa.[13]

Tunnettuja kasakoita, tosia ja taruhahmoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kielitoimiston sanakirja
  2. Venäjän väestön kansallinen koostumus 2002 {xls-tiedosto)
  3. a b c d Cossack | Definition, History, & Facts 2022. Encyclopaedia Britannica. Viitattu 11.3.2022. (englanniksi)
  4. The American Kalmyks 1961. Penn Museum. Viitattu 11.3.2022. (englanniksi)
  5. Encyclopedia of the Ottoman Empire, s. 160. Infobase Publishing, 2010-05-21. ISBN 978-1-4381-1025-7. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.3.2022). (englanniksi)
  6. Genos Katsaus Suomessa toimineen Venäjän sotaväen etniseen koostumukseen.
  7. a b Egorov, Boris: How Russian Cossacks fought for and against Hitler Russia Beyond. 5.3.2020. Viitattu 11.3.2022. (englanniksi)
  8. Kitowicz, Jędrzej: Customs and Culture in Poland under the Last Saxon King: Selections from Opis obyczajów za panowania Augusta III by father Jędrzej Kitowicz, 1728-1804, s. 252. Central European University Press, 2019-04-04. ISBN 978-963-386-276-6. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.3.2022). (englanniksi)
  9. hetman | historical military title 2022. Encyclopaedia Britannica. Viitattu 11.3.2022. (englanniksi)
  10. Russia - The reign of Catherine II (the Great; 1762–96) www.britannica.com. 2022. Encyclopædia Britannica. Viitattu 11.3.2022. (englanniksi)
  11. Kallio, [Reino, http://historiatieto.wordpress.com/lapuan-laki-ja-yleinen-jarjestys/ Häiriköintiä ja henkirikoksia.] Helsinki 2009, s. 80–81.
  12. U.S. English Foundation Research Russia (englanniksi)
  13. a b Cossack against cossack 30.7.2014. openDemocracy. Viitattu 11.3.2022. (englanniksi)
  14. Pussy Riot whipped at Sochi Games by Cossacks BBC News. 19.2.2014. Viitattu 11.3.2022. (englanniksi)
  15. Armed Cossacks pour in to fight Georgians the Guardian. 8.8.2008. Viitattu 11.3.2022. (englanniksi)
  16. Goble, Paul: Moscow Tightens Control Over Its Cossacks Jamestown. 18.7.2019. Viitattu 11.3.2022. (englanniksi)
  17. Cossacks Minority Rights Group. 19.6.2015. Viitattu 11.3.2022. (englanniksi)
  18. Catherine the Great sparks Cossack ire Reuters. 30.8.2007. Viitattu 11.3.2022. (englanniksi)
  19. Sulyma, Liudmyla: The Cossack phenomenon The Day. 19.10.2019. Viitattu 11.3.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]