Ural (joki)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ural
ven. Урал, Ural
kaz. Жайық, Žaiyk
Ural luoteesta nähtynä Kazakstanissa Uralskin ja Atyraun välillä. Joen vasemmalla puolella Aasia, oikealla Eurooppa.
Ural luoteesta nähtynä Kazakstanissa Uralskin ja Atyraun välillä. Joen vasemmalla puolella Aasia, oikealla Eurooppa.
Alkulähde lähde Kruglajan vuorella, Uralvuoret [1]
54°41′40″N, 59°24′45″E
Laskupaikka Kaspianmeri
46°53′N, 51°37′E
Maat Kazakstan, Venäjä
Pituus 2 428 [2] km
Virtaama 400 /s
Valuma-alue 231 000 [2] km²
Ural river basinEN.png

Ural (ven. Урал, Ural, kaz. Жайық, Žaiyk) tai myös Uraljoki on Kaspianmereen laskeva joki Kazakstanissa ja Venäjällä. Se on Volgan kanssa toinen suurista joista, jotka laskevat Kaspianmeren, ja se on kolmanneksi suurin joki Euroopassa Volgan ja Tonavan jälkeen. Ural saa alkunsa eteläisiltä Uralvuorilta ja sen kokonaispituus on 2 428 kilometriä ja valuma-alueen laajuus 231 000 neliökilometriä. Jokea on perinteisesti pidetty osana maantieteellisen Euroopan ja Aasian rajaa.[2][1][3][4]

Maantietoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääuoman kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uralin lähteet ovat Uralvuorten itärinteillä, missä joen alkulähde sijaitsee Kruglajan vuorella Uraltaun vuoristoharjanteella [1]. Sieltä joki seuraa harjannetta kohti etelää 60–80 metriä leveänä vuoristojokena. Ennen Magnitogorskia se virtaa suoalueen läpi jopa viisi kilometriä leveänä. Magnitogorskin jälkeen se jatkaa taas kapeana jokena ja se virtaa syvällä omassa uomassaan saavuttaen Uralvuorten eteläpään. Orskissa se kääntyy länteen ja se virtaa ensin 300 kilometriä, jossa se halkaisee Guberlinskin vuoret 45 kilometriä pitkässä kanjonissa. Orenburgissa jokeen yhtyy sivujoki Sakmara, joka kasvattaa pääuomaa selvästi. Joki kulkee edelleen länteen ja siirtyy Kazakstaniin, jossa kääntyy Oralin kohdalla etelään. Täällä alavalla tasankomaalla joki levenee ja alkaa mutkitella aiempaa enemmän. Mutkien suvuille on jäänyt makkarajärviä ja joelle on kehittynyt lyhyitä rinnakkaisuomia. Lopulta joki saapuu Atyraun kaupunkiin, josta muutaman kilometriä alavirtaan se purkautuu Kaspianmereen monihaaraisen suiston kautta.[4][5]

Suisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uralin suisto Kaspianmeressä.

Ural laskee Kaspianmereen, jonka vedenkorkeus on ollut 26 metriä merenpinnan alapuolella. Vedenpinnan korkeus on 1980-luvulta kuitenkin noussut pari metriä, mikä on aiheuttanut suistossa tulvia. Suistossa on pääuomalle ruopattu suora kanava ja sille on kaivettu sivuhaaroja virtauksen nopeuttamiseksi. Suistoon on kasautunut joen tuomaa sedimenttiä ja Kaspianmeri onkin suiston ympäristössä matalaa. Satelliittivalokuvissa olevat tummat alueet viittaavat vesikasvillisuuteen, mikä merkitsee suistossa monipuolista biodiversiteettiä, jota joen tuomat ravinteet ylläpitävät. Suistossa vieraileekin runsaasti lintuja kevät- ja syysmuuton aikana. Se on tästä syystä Ramsarin sopimuksen mukainen kosteikko, jonka piiriin kuuluu 1 115 neliökilometriä suistoa ja Kaspianmeren rannikkoa. Ramsar-alue sisältyy Kaspianmeren pohjoisosien laajempaan luonnonsuojelualueeseen.[4][6]

Suiston vesi sekoittuu Kaspianmeren suolaiseen veteen ja suiston murtovedessä viihtyvät sekä makean että suolaisen veden lajistot. Esimerkiksi kyhmyjoutsenia pesii siellä 11 000 paria, sinisorsia 6 000 paria ja heinätavia 22 000 paria. Alue on myös merkittävä Kaspianmeren sampien kutualue. Ympäristöä suosii yli 460 kosteikkojen eläinlajia, joihin kuuluu 76 kalalajia, 20 matelijalajia, 292 lintulajia ja 48 nisäkäslajia.[6]

Sivujoet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uralin suurimpia sivujokia ovat alajuoksulta päin lueteltuina seuraavat (osa tiedoista puuttuvat). Suurempi valuma-alueen pinta-ala ei tällä kertaa tarkoita suurempaa virtaamaa, sillä vuoriston ja kuivan puoliaavikon sadannat eroavat toisistaan suuresti.[5]

yhtyy Uraliin
(km suusta)
nimi nimi
(ven. )
nimi
(kaz. )
pituus
(km)
valuma-alue
(km²)
lähde
Kušum Kyшyм Көшім 334 2,3
Derkul Деркул Деркөл 176 2250 2,3
793 Tšagan Чаган Шаған 264 7530 1,3
981 Irtek Иртек 134 2630 1
1085 Ilek Илек Елек, Елік 623 41300 1,3
Utva Утва Шыңғырлау 290 6940 2,3
1173 Tšernja Черная 96 1030 1
1251 Donguz Донгуз 95 1240 1
1286 Sakmara Сакмара 798 30200 1
1404 Burtja Буртя 95 1660 1
1480 Urta-Burtja Урта-буртя (Буртя) Уртабуртя 115 2180 1,3
1580 Kijaly-Burtja Киялы-Буртя (Ангур) Қиялыбөрте 80 2200 1,3
1633 Guberlja Губерля 111 2410 1
1715 Or Орь Ор 332 18600 1,3
1733 Bolšoi Kumak Большой Кумак (Кумак, Кума) Үлкен Кумак 212 7900 1,3
1827 Tanalyk Таналык 225 4160 1
1828 Suunduk Суундук (Суындык) Суундук 174 6430 1,3
1885 Bolšoi Urtazymka Большой Уртазымка Үлкен Уртазымка 87 1890 1,3
1959 Bolšoi Karaganka Большой Караганка (Караганка) Үлкен Караганка 111 3470 1,3
2002 Hudolaz Худолаз 81 1060 1
2014 Bolšoi Kizil Большой Кизил Үлкен Кизил 172 2080 1,3
2091 Jangelka Янгелька Янгелька 73 1120 1,3
2104 Zingeika Зингейка Зингейка 102 1650 1,3
2116 Gumbeika Гумбейка Гумбейка 202 4490 1,3
2172 Malyi Kizil Малый Кизил Кіші Кизил 113 1540 1,3
2320 Mindjak Миндяк 60 788 1

Lähteet: 1 = [2], 2 = [a], 3 = [b]

Vuodenajat ja virtaamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joki jäätyy yläjuoksulla marraskuun alussa ja keski- ja alajuoksulla marraskuun lopussa. Jäät lähtevät alajuoksulla maaliskuun alussa ja muualla huhtikuun alussa. Pääosa joen vedestä saadaan Uralvuoriston lumien sulattua, jolloin joessa on korkeanveden aika. Silloin joessa virtaa 60–70% joen vuotuisesta kokonaisvirtaamasta. Ilmasto on mannermainen ja sadeveden osuus vuotuisesta virtaamasta on siten vähäinen. Alueen sadanta on 530 millimetriä vuodessa. Tulvan aluksi joki pääsee jäistään, jotka lähtevät rytisten samanaikaisesti koko joen pituudelta. Kun tulva hellittää, asettuu vesi hyvin matalalle. Tämä tapahtuu yleensä huhtikuussa, mutta kesällä ja syksyllä vesi nousee taas väliaikaisesti. Loppusyksyllä ja talvella on joessa vain vähän vettä.[5][7]

Eteenkin kevättulvat ovat voimakkaat. Silloin joki nousee uomastaan ja tulvii ympäristöönsä. Keskijuoksulla tulvat nostavat vedenpintaa 3–4 metriä ja joen uoma leviää yli 10 kilometriä leveäksi uomaksi. Tulva aiheuttaa alajuoksulla 9–10 metrin pinnannousun ja suostossa 3 metrin vedenpinnannousun. Suostossa tulva leviää useiden kymmenien kilometrien levyiselle alueelle.[5]

Vuoden keskivirtaama (MQ) on Orenburgissa 104 m³/s ja Kushumin yhtymäkohdassa 400 m³/s. Ylikeskivirtaamat (MHQ) ovat vastaavasti 12 100 m³/s ja 14 000 m³/s ja alikeskivirtaamat (MNQ) 1,62 m³/s ja 13,3 m³/s.[5]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uralvuoriston itä- ja länsipuolilla on ilmasto ja siten myös kasvillisuusvyöhykkeet keskenään hieman erilaiset. Lisäksi etelään päin mentäessä ilmasto muuttuu yhä kuivemmaksi. Uralvuoriston eteläosan eri puolilla on vielä metsäarovyöhyke, joka muuttuu vuoriston eteläosassa aroksi ja ennen Kaspianmerta puoliaavikoksi. Ilmasto on hyvin mannermainen. Eteläosissa sateet riippuvat vuodenajasta ja aluetta vaivaa toisinaan vuosien ajan kestävät kuivuusjakot. Silloin monet alueen järvet kutistuvat suolajärviksi tai kuivuvat kokonaan. Kesällä on valuma-alueen heinäkuun keskilämpötila noin 22°C.[3][7]

Varsinkin joen keski- ja alajuoksulla joen ympäristö on kuivaa ja sen kasvillisuus on ruohovaltaista, kun taas joen uomassa tulvien tuomat sedimentit ja pitempään säilyvä kosteus tekevät siitä hedelmällisen vihreän keitaan. Arolla puhaltaa jatkuvasti kohtalainen tuuli, joka voi yltyessään vaikeuttaa joella liikkumista. Joessa elää yli 50 kalalajia, joista merkittävimpiä ovat sammet, kuten beluga, toutain, karppi, monni, hauki, kuha, ahven ja tähtisampi.[3][8]

Nimistöä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joen nykyinen nimi on verrattain myöhäinen, sillä joen nimesi uudelleen Katariina Suuri vuonna 1775. Joella oli aiemmin toinen nimi Jaik (ven. Яик), jota käytettiin esimerkiksi venäläisessä kronologiassa vuodelta 1140 [9][5]. Turkkilaisissa kielissä jokea kutsuttiin nimellä Jaijk, jolla tarkoitettiin myös jokien jumalaa. Gerard Clauson väittää, että tämä muoto olisi peräisin jo toiselta vuosisadalta jaa. tai että se olisi ollut käytössä jo sarmaateilla 500 eaa.[10]. Alueen baškiirin kielinen nimi on Яйыҡ (suom. jaijik) ja kazakstaniksi Жайық (suom. Zaijik). Kreikkalaiset kutsuivat sitä Ptolemaioksen mukaan Δάϊκος (Daïkos), joka on Julian Kulakovskin mielestä opittu turkkilaisilta [11][12][13].

Huomautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tieto saatu sakankielisestä wikipediasta.
  2. Kazakstanilaiset nimet ovat kazakstanilaisesta wikipediasta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Ural River Encyclopædia Britannica. Viitattu 14.5.2017. (englanniksi)
  2. a b c d Reka Ural (Venäjän vesistörekisterin tietoja kohteesta) Viitattu 28.7.2013. (venäjäksi)
  3. a b c Korjakova, Ludmila & Epimakhov, Andrei: The Urals and Western Siberia in the Bronze and Iron Ages, s. 1–7. Cambrodge, Englanti: Cambridge University Press, 2007. ISBN 9781139461658. Teoksen verkkoversio (viitattu 30.7.2018). (englanniksi)
  4. a b c Ural River Delta, Kazakhstan (englanniksi), viitattu 30.7.2018
  5. a b c d e f Kissin, I. M. (И.М.Кисин): Урал (река) (venäjäksi), Neuvostoliiton ensyklopedia, viitattu 30.7.2018
  6. a b Ramsar Sites Information Service: Ural River Delta and adjacent Caspian Sea coast, viitattu 30.7.2018
  7. a b Река Урал (suom. Ural-joki, (venäjäksi)), viitattu 30.7.2018
  8. 800 км ПО РЕКЕ УРАЛ (venäjäksi), viitattu 30.7.2018
  9. Rybakov, B.A.: Русские летописцы и автор Слова о полку Игореве. (suom. Venäläisiä kronologisia kirjailijoita). Nauka, 1972. Google-books (skannattu) (viitattu 30.7.2018). (venäjäksi)
  10. Clauson, Gerard: Studies in Turkic and Mongolic Linguistics, s. 75–76, 124. Lontoo: Routledge, 2005. ISBN 9781134430123. Google-books (skannattu) (viitattu 30.7.2018).
  11. Ptolemaios, Klaudios & Nobbe, Karl Friedrich August (toim.): ”Kirja VI, luku 14. Σκυθίας τῆς ἐντὸς Ἰμάου ὄρους θέσις”, Geographia, s. vk. 2, s. 122. Leipzig: Karl Tauchnitz, 1843. Google-books (skannattu) (viitattu 30.7.2018). (muinaiskreikaksi)
  12. McCrindle, John Watson: Ancient India as Described by Ptolemy, s. 290. Bombay: Thacker, Spink, 1885. Google-books (skannattu) (viitattu 30.7.2018).
  13. Kulakovski, Julian: Глава II. Карта Европейской Сарматии (suom. Kappale 2: The map of European Sarmatia) 2001. Viitattu 30.7.2018. (venäjäksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]