Turkkilaiset kielet
Turkkilaiset kielet ovat noin kolmekymmentä kieltä sisältävä kielikunta. Turkkilaiset kielet ovat läheistä sukua keskenään, sillä niiden uskotaan eriytyneen verrattain myöhään, ajanlaskun alun aikoina. Turkkilaiset kielet ovat varmuudella sukua vain keskenään: ne on joskus yhdistetty mongoli- ja tunguusikielten kanssa altailaiseksi kielikunnaksi, mutta tämä on jäänyt todistamattomaksi hypoteesiksi, ja näin turkkilaiset kielet nykykäsityksen mukaan muodostavat kielikunnan. Niitä puhuu moninainen ihmisten kirjo, noin 350 miljoonaa, laajalla alueella Itä-Euroopasta Siperiaan ja aina läntiseen Kiinaan saakka. Turkkilaiset kielet ovat lähtöisin suppealta alueelta Keski-Aasiasta, josta ne levisivät laajalle alueelle varhaiselta keskiajalta alkaen.
Turkkilaiset kielet ovat agglutinoivia, ja niille on ominaista vokaaliharmonia. Turkkilaisiin kieliin on omaksuttu piirteitä erityisesti kiinasta, iranilais- ja arabikielistä. Turkkilaisista kielistä puolestaan on piirteitä kulkeutunut Kaakkois-Kiinaan ja Venäjän pohjoisimpiin osiin.
Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Turkkilaiset heimot ja kansat ja niiden kielet ovat sekoittuneet keskenään vuosisatojen aikana, minkä vuoksi kielten luokittelu on hyvin vaikeaa. Seuraavaan luokitteluun on yhdistetty kolme eri ryhmittelyä, jotka tässä on erotettu kapiteeli-, lihavoiduin ja kursivoiduin kirjaimin:
Länsiturkkilaiset kielet (luoteisturkkilaiset kielet, kiptšak-kielet)
- tataari (Keisarillisen Itä-Venäjän lingua franca)
- kazanin murre (assimiloinut Länsi-Siperian turkkilaiskansat)
- tiptärin murre (baškiirialueella)
- mišäärin murre (voimakkaita suomalais-ugrilaisia vaikutteita)
- baškiiri (lähes tataarin murre)
- kumykki
- karatšai & balkaari (yksi kieli mutta erilliset ortografiat)
- krimintataari
- karaiimi (karai)
- kazakki (Kiinan puolella arabialainen kirjaimisto)
- karakalpakki
- nogai (Balkanin tataarit voivat olla alun perin nogaita)
- kirgiisi (islamin omaksuttuaan erkanivat oirooteista, turkkilaistuneita mongoleja, Kiinan puolella arabialainen kirjaimisto)
Pohjoisturkkilaiset kielet (koillisturkkilaiset kielet)
- altai (oirootti) (buddhalaisuuden omaksuttuaan erkanivat kirgiiseistä)
- keltainen uiguuri
- teleutti
- tuva / sojootti / urjanhai
- tofa tofa(lari) / karagassi
- hakassi abakaaninmurteet (kutsutaan usein virheellisesti hakassiksi; ko murteista on yhdistetty kirjakieli, jonka nimi on myös hakassi)
- šoori / Etelä-Siperian tataari (assimiloineet suomalais-ugrilaisia)
- jakuutti (paljon tunguusivaikutusta)
- dolgaani (assimiloituneita nganasaneja)
Eteläturkkilaiset kielet (lounaisturkkilaiset kielet, oguz-kielet)
- turkki (Turkin tasavaltaa edeltävällä ajalla virallinen hallintokieli oli osmanin turkki, jota ei kuitenkaan käytetty puhekielenä)
- gagauzi (gagaussi) (paljon eteläslaavin vaikutusta)
- azeri (Kaukasuksen lingua franca)
- haladži (ehkä azerin murre)
- kaškai (läheinen sekä azerille että turkmeenille)
- turkmeeni
Itäturkkilaiset kielet (kaakkoisturkkilaiset kielet, karluk-kielet)
Bolgaarikielet
- tšuvassi (välittävä kielimuoto mongolikielten suuntaan, vaikutusta suomalais-ugrilaisista kielistä ja toisista turkkilaiskielistä)
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jaakko Anhava. Maailman kielet ja kielikunnat. Gaudeamus, [Helsinki] 1998. s. 137–143. ISBN 951-662-734-X.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Wikipedia azeriksi
- Wikipedia kazakiksi
- Wikipedia kirgiisiksi
- Wikipedia tataariksi
- Wikipedia turkiksi
- Wikipedia turkmeeniksi
- Wikipedia uzbekiksi
|