Klaudios Ptolemaios

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Keskiaikaisen taiteilijan näkemys Klaudios Ptolemaioksesta.

Klaudios Ptolemaios (m.kreik. Κλαύδιος Πτολεμαῖος; n. 85 – n. 165) oli antiikin kreikkalainen matemaatikko, tähtitieteilijä, maantieteilijä ja astrologi. Hän lienee elänyt Aleksandriassa Egyptissä. Ptolemaioksen kuuluisin teos tunnetaan sen arabiasta johdetulla nimellä Almagest (Η μεγάλη σύνταξις, Hē megalē syntaksis). Usein kerrotaan, että Almagest säilyi myöhemmälle maailmalle arabitieteilijöiden ansiosta, mutta ilmeisesti jo 15 vuotta ennen Gerard Cremonalaisen arabiasta tekemää käännöstä Henrik Aristippus oli kääntänyt teoksen suoraan kreikasta noin vuonna 1160.[1] Kirja vakiintui tämän jälkeen Euroopassa tähtitieteen perusteokseksi.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ptolemaioksen teoksen Tetrabiblos (Quadripartitum) kansilehti vuodelta 1622.

Almagest[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Almagestissä Ptolemaios kokosi yhteen antiikin tähtitieteellisen tietämyksen. Hänen tärkeimpiä lähteitään olivat Hipparkhoksen teokset, jotka hän esitti omissa nimissään. Ptolemaioksen tähtitieteellinen malli oli maakeskinen. Teos oli oman aikansa mittapuulla matemaattisesti erittäin ryhdikäs ja selitti havaintotarkkuuden puitteissa tähtitaivaan ilmiöt hyvin. Aurinkokeskinen malli syrjäytti Ptolemaioksen mallin vasta kopernikaanisen vallankumouksen myötä. Myös Nikolaus Kopernikus käytti Ptolemaioksen Almagestiä tärkeimpänä lähteenään ja esikuvanaan kirjoittaessaan omaa teostaan De revolutionibus. Aurinkokeskisen mallin lopullinen hyväksyminen oli pitkä prosessi, koska suorien havaintojen perusteella aurinkokeskinen malli voitiin yksiselitteisesti varmistaa vasta kaukoputken avulla tehtyjen havaintojen pohjalta. Toki aurinkokeskisen mallin matemaattinen yksinkertaisuus ja eleganssi vakuuttivat alan asiantuntijat sen paremmuudesta varsin nopeasti.

Almagestin maailmanjärjestelmän keskuksessa on Maa. Sitä kiertävät Kuu, Merkurius, Venus, Aurinko, Mars, Jupiter ja Saturnus eli antiikin tuntemat planeetat. Varsinaisesti planeetat sijaitsivat episykliympyröillä, joiden avulla selitettiin planeettojen taantuvat eli retrogradiset liikkeet. Lisäksi tarvittiin niin sanottuja eksentrejä, joilla voitiin kuvailla planeettojen näennäisiä liikkeitä vieläkin tarkemmin. Malli siis kuvaa, nykykäsitteitä käyttäen, planeettojen liikettä Maan liikkeen heijastumana siten, miltä se Maan omasta liikkeestä johtuen näyttää. Mallin avulla ei kuitenkaan voitu antaa uskottavaa mekaanista kuvausta planeettojen todellisesta liikkeestä. Tämä ei tosin ollut oman aikansa tähtitieteen niin sanotun "ilmiöiden pelastamisen" keskeinen ongelma.

Muita teoksia ja toimintaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tähtitieteen lisäksi Ptolemaios kehitti maantiedettä, astrologiaa, musiikkia ja optiikkaa. Hänen maantieteellinen teoksensa Geografia eli Geōgrafikē hyfēgēsis on yksi alan historian tärkeimmistä. Kolmas hänen merkittävä teoksensa on Tetrabiblos eli ”Neljä kirjaa” (latinaksi Quadripartitum, ”Neliosainen”). joka käsittelee astrologian filosofisia perusteita ja käytäntöä.

Huijaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hipparkhos oli määrittänyt vuoden pituuden perustuen Aristarkhoksen 145 vuotta aiempaan havaintoon. Ptolemaios väittää määrittäneensä neljä päiväntasausta ja -seisausta vuoden 135 tienoilla. Näissä mittauksissa on 28–36 tunnin heitto. On selvää että Ptolemaios ei itse tehnyt havaintoja, vaan laski tapahtumien oletetut ajat perustuen Hipparkhoksen määrittämään 365 1/4 päivän pituiseen vuoteen.

Myös Ptolemaioksen tähtiluettelot on kopioitu ilmeisesti Hipparkhokselta. Niistä puuttuu useita tähtiä, joiden pitäisi olla näkyvissä Aleksandriassa, mutta joita Hipparkhos ei ole kyennyt havaitsemaan Rhodokselta. Ptolemaios on vain muuttanut koordinaatit Aleksandrian horisonttiin.

Ptolemaioksen tuloksia alettiin epäillä vuoden 1800 tienoilla. Jean Baptiste Joseph Delambre osoitti aurinkohavainnot virheellisiksi. J. P. Britton osoitti väitöskirjassaan päiväntasausten ajan väärennetyiksi. Robert Russell Newton Johns Hopkins Universitylta nimittää kirjassaan The Crime of Claudius Ptolemy (1977) Ptolemaiosta maailman onnistuneimmaksi tieteelliseksi huijariksi.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lindberg, D.C.: The Beginnings of Western Science, s. 216–217, 265. University of Chicago Press, 1992.
  2. Newton, R. R.: The Strange Case of Claudius Ptolemy, 1977, APL Technical Digest, Vol. 16 Number 2 [1]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Karttunen, Hannu: Vanhin tiede – Tähtitiedettä kivikaudesta kuulentoihin, s. 483. "Klaudios Ptolemaios (n. 100–178?)". Helsinki: Ursa, 2003. ISBN 978-952-5329-26-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]