Astrologia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Keskiaikaisen rukouskirjan ja kalenterin Les Très Riches Heures du Duc de Berryn sivulla näkyvät eläinradan horoskooppimerkit kuvan reunoilla.

Astrologia (muinaiskreikaksi άστρον, astron, tähti ja λόγος, logos, oppi; ei pidä sekoittaa astronomiaan eli tähtitieteeseen) eli tähdistäennustaminen on uskomus, jonka mukaan taivaankappaleiden suhteellisista asemista ja välisistä kulmista voidaan päätellä Maan tapahtumien yksityiskohtia kuten ihmissuhteita ja ihmisten kohtaloita sekä tulkita luonteita.[1][2]

Nykyaikaisen tieteellisen käsityksen mukaan astrologia on näennäistiedettä.[1][2] Astrologia on kehittynyt muinaisten sumerien harjoittamasta tähtien palvonnasta. Tämä uskonto oli animismia, jossa luonnolle ja sen ilmiöille annettiin henkisiä ominaisuuksia. Taivaankappaleiden ajateltiin olevan jumalia, jotka saavat aikaan maanpäälliset tapahtumat. Oppi perustui maakeskiseen todellisuuskäsitykseen.[1]

Nykyinen lehdissä ja kirjoina julkaistu aurinkomerkkiastrologia eli horoskoopit kuuluvat viihdeteollisuuden piiriin. Se poikkeaa täysin astrologian vanhoista opeista.[1]

Oppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Astrologinen tähtikartta hetkelle 1. tammikuuta 2000 klo 0.01 (Eastern Time) New Yorkissa (40°42'51" pohjoista leveyttä, 74°00'23" läntistä pituutta). Ulkokehällä eläinradan merkit, sisempänä olevat sektorit vastaavat huoneita, joihin on sijoitettu Auringon, Kuun ja planeettojen symbolit.

Astrologian keskeisimpiin oppeihin kuuluu Eläinradan jako kahteentoista yhtä suureen merkkiin. Eläinrata on se alue tähtitaivaalla, jossa Aurinko ja myös planeetat eri vuodenaikoina näkyvät. Merkit ovat 30 asteen sektoreita Eläinradalla, ja aurinko on vuosittain noin kuukauden kussakin niitä. Planeetat sen sijaan ovat samanakin vuodenaikana eri vuosina eri merkeissä. Merkit ovat saaneet nimensä tähdistöjen mukaan, joita ne alkujaan suunnilleen vastasivat. Astrologinen tarkastelutapa aloittaa vuoden kevätpäiväntasauksesta, joka on yleensä 21. maaliskuuta. Eläinradan merkit ovat kevättasauspisteestä lukien (päivämäärät osoittavat, milloin aurinko saapuu kuhunkin merkkiin): 21.3. Oinas, 21.4. Härkä, 22.5. Kaksoset, 22.6. Rapu,23.7 Leijona, 24.8. Neitsyt, 25.9. Vaaka, 24.10. Skorpioni, 23.11. Jousimies, 22.12. Kauris, 21.1. Vesimies ja 19.2. Kalat. Aurinko saapuu siis Oinaan merkkiin kevätpäiväntasauksena, Ravun merkkiin kesäpäivänseisauksena juhannuksen aikoihin, vaa'an merkkiin syyspäiväntasauksena ja Kauriin merkkiin talvipäivänseisauksena vähän ennen joulua.[1][2]

Alun perinkin nämä merkit vastasivat vain suunnilleen samannimisiä tähdistöjä, jotka toisin kuin merkit ovat eri kokoisia. Vaikka Auringon kulkurata kulkee tähdistöjen nykyisten määritelmien mukaan myös Käärmeenkantajan tähdistön kautta, sitä ei ole otettu huomioon merkkijaossa. Lisäksi Maan akselin prekession vuoksi kevätpäiväntasauspiste ei sijaitse aina samassa tähdistössä, vaan se ”peruuttaa” suhteessa tähdistöihin noin asteen 72 vuodessa. Viimeksi kuluneiden 2000 vuoden aikana se on tällä tavoin siirtynyt jo noin 25 astetta (ayanamsa), ja vaikka astrologiassa katsotaan yhä, että kevättasauspisteestä alkaa Oinaan merkki, todellisuudessa se on nykyisin Kalojen tähdistön alueella.[3] Astrologit, tuntevat kyllä prekession, mutta heidän mukaansa sillä ei ole tässä mielessä oleellista merkitystä, sillä trooppinen eläinrata merkkeineen ei viittaa tähdistöihin vaan juuri merkkeihin, joiden vuodenaikoihin sidottu symboliikka on astrologian yksi peruselementti.

Intialaisessa niin sanotussa sideerisessä astrologiassa merkit määritellään tähdistöjen mukaan toisin kuin länsimaisessa, vuodenaikoihin perustuvassa trooppisessa astrologiassa.[1][4]

Paitsi merkkeihin, jaetaan Eläinrata myös paikkakunnan horisohtin perusteella myös ns. huoneisiin (engl. house), joista 1.-6. huoneet sijaitsevat horisontin alapuolella, 7.-12. huoneet sen yläpuolella. Tärkeänä pidetään erityisesti nousevaa merkkiä, 1. huoneen kärkeä, eli sitä kohtaa ekliptikasta, joka kullakin hetkellä on nousemassa paikkakunnalta katsottuna itäisellä taivaanrannalla.[4] Sitä vastapäätä on laskeva merkki, (7 huoneen kärki). Näiden lisäksi ns. kulmahuoneita ovat keskitaivas (10 huoneen kärki) ja vastapäätä Taivaan syvyys, (4 huoneen kärki), ja yhdessä nousevan ja laskevan merkin kanssa ne muodostavat huonejärjestelmän perustan. Jokaisen huoneen katsotaan vastaavan jotakin elämänaluetta.[4]

Astrologinen tähtikartta esittää Aurinkokunnan planeettojen ja joidenkin laskennallisten pisteiden sijainnin eri merkeissä tarkasteltuna tiettynä aikana jostakin paikasta Maapalloa. Tällaiseen karttaan merkitään Eläinradan merkit ja huoneet sekä Aurinko, Kuu, Merkurius, Venus, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus ja Pluto. Ne sijaitsevat kukin jossain merkissä ja samalla jossakin huoneessa. Tärkeinä tekijöinä pidetään sitä, missä merkissä ja huoneessa Aurinko, Kuu tai jokin planeetta kullakin hetkellä on, sekä myös niitä kulmia eli aspekteja, joita taivaankappaleet nämä muodostavat keskenään.

Muun muassa tästä kokonaisuudesta astrologi tekee synteesin eli karttatulkinnan. Tällaisia tulkintoja tehdään henkilöille syntymähetken mukaisen tähtikartan perusteella, sekä vastaavalla tavalla myös esimerkiksi valtiolle, yritykselle tai muulle instituutiolle, joka on perustettu tiettynä hetkenä tietyssä paikassa. Koska tavaankappaleet kiertävät jo yhden vuorokauden kuluessa kaikkien huoneiden kautta, astrologit edellyttävät, että päivämäärä, kellonaika ja paikka on tarkasti tunnettava.[4]

Myös satunnaisten tapahtumien, kuten kirkkaan komeetan ilmestymisen, on uskottu ennustavan suuria onnettomuuksia.

Astrologian historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tähdistäennustajan mainos vuodelta 1863.

Astrologian historia juontaa juurensa Kaldeaan ja Babyloniaan. Kreikkaan astrologia saapui muutama sata vuotta ennen ajanlaskua. Astrologi ja tähtitieteilijä Ptolemaios kirjoitti teoksen Tetrabiblos (Neljä kirjaa), joka oli astrologian perusteos vuosisatojen ajan.[1]

Varhaiset kristityt eivät yleensä hyväksyneet astrologiaa vaan pitivät sitä paholaisen petoksena. Esimerkiksi Augustinus mainitsi todisteena sen valheellisuudesta, että Raamatun mukaan kaksoisveljeksillä Eesaulla ja Jaakobilla oli ollut hyvin erilaiset luonteet ja elämänvaiheet, vaikka heidän syntymähoroskooppinsa olisi ollut sama.[5]

Renessanssiaikana astrologia tuli Euroopassa uudestaan muotiin. Tähtitieteilijä Johannes Kepler irrottautui ptolemaiolaisesta merkkitarkastelusta ja hahmotti avaruutta monitahokkaiden avulla sijoittelemalla monitahokkaita näennäisen mielivaltaisesti aurinkokunnan planeettojen radoille. Kepler keksi astrologiaan kvinttiilin ja sen kerrannaiset eli kun ympyrä jaetaan viiteen osaan (kvinttiili on 360:5=72 astetta).[4] Kepler harjoitti astrologiaa kuolemaansa asti ihaillen sen toimivuutta omassa elämässään ja manaten sen alentumista palvelemaan satunnaista ja alhaista uteliaisuutta. Hän halusi tiedemiehenä asettaa astrologian tukevasti matemaattisten lakien piiriin teoksessaan De Fundamentis Astrologiae Certioribus (1601). Arthur Koestler nimitti Kepleriä kahden aikakauden ristiriitaiseksi mieheksi, matemaatikkona hän saattoi nimittää astrologiaa ”tähtitieteen narrimaiseksi tytärpuoleksi”, mutta toisaalta hän määritteli itsensä ja ulkoisen olemuksensa horoskooppinsa mukaisesti ja uskoi astrologian vaikuttavan sekä ihmisiin että yleisiin asioihin mukaanlukien säätila. [6]

Kopernikuksen ja Galilein työ maakeskisyyden kumoamiseksi kuitenkin tuhosi paitsi kirkon niin myös astrologian valtaa. Uusi aurinkokeskinen todellisuuskäsitys teki maakeskisyyteen perustuvan astrologian vanhanaikaiseksi . 1700-luvun loppuun mennessä astrologia oli poistunut yliopistoista, yksittäisiä oppituoleja oli vielä 1800-luvulla saksalaisessa yliopistossa.[7]

Nykyisen kaltaisten horoskooppien historia on lyhyt verrattuna astrologian historiaan. Horoskooppi-termi tuli tutuksi jo antiikin aikana, jolloin se tarkoitti askendenttia eli nousevaa merkkiä (sananmukaisesti tarkkailla tuntia, kreikasta horo 'tunti' ja skopos 'tarkkailija'). Horoskooppi-sana merkitsee kuitenkin nykypäivän ihmiselle viikkolehtihoroskooppeja, joiden historia alkaa 1900-luvulla. Elokuussa 1930 syntyi Englannin hoviin prinsessa Margaret, jolle Sunday Express -lehti keksi teettää astrologisen tulkinnan astrologi R. H. Naylorilla. Artikkeli julkaistiin lehdessä karttoineen, ja se sai suuren suosion. Ihmiset ottivat yhteyttä toimitukseen ja vaativat lisää vastaavaa.[8]

Tiede ja astrologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyiset astrologit väittävät mielellään, että heidän oppinsa perustuu monituhatvuotiseen kokemukseen, joka olisi vahvistanut ne oikeiksi. Arvostelijat kysyvät, miten väitetyt vastaavuudet tähtien asennon ja henkilön luonteenpiirteiden välillä olisi voitu muinaisina aikoina havaita. Jos säännöt olisivat riittävän yksinkertaisia ja yksiselitteisiä, muinaiset ihmiset olisivat ehkä helpostikin voineet huomata ne. Mutta nykyisten astrologien mukaan luotettavien päätelmien tekeminen edellyttää hyvin monien astrologisten tekijöiden huomioon ottamatta, ja jotkin niistä voivat kumotakin toistensa vaikutuksen. Tästä kuitenkin seuraisi, että minkään yksittäisen tekijän vaikutus tuskin voisi olla havaittavissa muutoin kuin hyvin laajojen tilastollisten aineistojen ja monimutkaisten korrelaatiolaskelmien avulla, mutta sellaisia ei muinaisina aikoina ollut edes keksitty. Suurissa aineistossa ilmenevien korrelaatioiden laskemisen teki käytännössä mahdolliseksi vasta tietokoneiden kehittyminen 1900-luvun loppupuolella.[4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Hakusana astrologia teoksessa Spectrum tietokeskus: 16-osainen tietosanakirja. 1, A–Bak. Helsinki: Porvoo: WSOY, 1976. ISBN 951-0-07240-0.
  2. a b c Hakusana astrologia teoksessa Suomalainen tietosanakirja 1, a–din. Espoo: Weilin + Göös, 1988. ISBN 951-35-4472-9.
  3. Oja, Heikki: Aikakirja 2007, s. 121. Helsinki: Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2007. ISBN 952-10-3221-9. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 23.4.2010).
  4. a b c d e f Mustelin
  5. Russell, Bertrand: Länsimaisen filosofian historia poliittisten ja sosiaalisten olosuhteiden yhteydessä varhaisimmista ajoista nykyaikaan asti. 1: Vanhan ajan filosofia, katolinen filosofia. (History of western philosophy and its connection with political and social circumstances from the earliest times to the present day, 1946.) Suomentanut J. A. Hollo. 9. painos (1. painos 1948). Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-17867-5.
  6. Koestler
  7. Laurento, Maarit: Astrologian ja tieteen välinen keskustelu (PDF) 2001. Viitattu 4.6.2010.
  8. Dean, Geoffrey & Mather, Arthur: Sun sign columns: History, validity, and an armchair invitation Viitattu 4.6.2010. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]