Jumala

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee jumalaa käsitteenä. Kristinuskon, islamin ja juutalaisuuden jumalia käsittelevät artikkelit Jumala (kristinusko), Jumala (islam) ja Jahve.
Osa artikkelisarjasta
Jumalat

Jumalan olemassaolo
Agnostisismi
Ateismi
Deismi
Henoteismi
Monoteismi
Panteismi
Panenteismi
Polyteismi
Teismi

Jumalatodistukset
Kaikkivoipaisuuden paradoksi
Kosmologinen todistus
Luonnonteologia
Ontologinen todistus
Pahan ongelma
Teleologinen todistus

Jumalausko
Usko
Uskonnollisuus
Uskonnon alkuperä
Uskonto
Uskovainen

Jumaluusoppi
Teologia
Uskonnonfilosofia

n  k  m

Jumala, jumaluus tai jumalolento tarkoittaa tavallisesti henkilöllisiksi käsitettyjä yliluonnollisia olentoja, joiden uskotaan hallitsevan luonnonvoimia, ihmisten kohtaloita ynnä muuta.[1]

Jumalakäsitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teismi eli jumalausko on käsitys, jonka mukaan on olemassa persoonallinen, vaikuttava Jumala tai jumalia. Polyteismi eli monijumalaisuus on käsitys, jonka mukaan jumalia on useita. Monoteismiin eli yksijumalaisuuden mukaan on vain yksi Jumala. Deismi on käsitys, jonka mukaan Jumala ei kaikkeuden luotuaan ole puuttunut sen kehitykseen tai käsitys jonka mukaan Jumala on kaiken alkusyy. Panteismi eli kaikkijumalaisuus samastaa Jumalan kaikkeuden kanssa.[2]

Sana ateismi viittaa näkemyksiin, joiden mukaan Jumalaa tai jumalia ei ole olemassa tai käsityksiin, joista puuttuu käsitys jonkin jumalan olemassaolosta tai siihen, ettei katso Jumalan olemassaolon puolesta olevan vakuuttavaa näyttöä. Ateismi jaetaan toisinaan negatiiviseksi ja positiiviseksi ateismiksi, joista ensimmäinen katsoo, ettei ole olemassa mitään vakuuttavaa evidenssiä Jumalan olemassaolon puolesta, missä jälkimmäisen mukaan on olemassa evidenssiä Jumalan olemassaolon olettamusta vastaan.[3] Agnostisismiksi kutsutaan näkemyksiä, joiden kannattajat ovat tavalla tai toisella tiedollisesti epävarmoja sen suhteen, onko Jumala olemassa vai;[4].

Kirkon tutkimuskeskuksen vuonna 2011 teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisista 27 % uskoi kristinuskon Jumalaan. 23 % suomalaisista uskoi Jumalaan jotenkin muuten kuin luterilainen kirkko opettaa. 17 % oli uskostaan epävarmoja ja 7 % epäili Jumalan olemassaoloa. 21 % ei uskonut Jumalan olemassaoloon.[5] Usko jumalaan vähenee mitä nuoremmista sukupolvista on kyse. 15–29-vuotiaiden sukupolvesta kristinuskon jumalaan uskoi enää 15 prosenttia ja 34 prosenttia ei usko jumalaan ollenkaan.[6]

Sanan alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kielen sana jumala on ilmeisesti omaperäinen suomalais-ugrilainen sana.[7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. teismi – – fil. oppi jonka mukaan kaikkeuden luojana ja ylläpitäjänä on persoonallinen jumaluus. polyteismi – – usko moneen jumalaan, monijumalaisuus. monoteismi yksijumalaisuus. ylijumala Ukko ylijumala. Kreikkalaisten ylijumala Zeus. deismi fil. käsitys jonka mukaan Jumala ei maailman luotuaan ole puuttunut sen kehitykseen; käsitys jonka mukaan Jumala on kaiken alkusyy.panteismi fil. oppi jumalan ja kaikkeuden samuudesta. Kielitoimiston sanakirja.
  3. Niiniluoto, Ilkka: Ateismi. Teoksessa Helenius, Timo & Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
  4. Rowe, William L.: Agnosticism. Teoksessa Craig, Edward (toim.): Routledge Encyclopedia of Philosophy. London: Taylor & Francis, 1998. ISBN 978-0-415-07310-3(englanniksi)
  5. Kirkon tutkimuskeskuksen kyselytutkimus 2011. Tutkimustulos: Suomalaiset haluavat Suvivirren edelleen kevätjuhliinsa. Evl.fi 14.5.2012.
  6. Ev.lut. kirkon nelivuotiskertomus: Haastettu kirkko, sivu 44Gallup Ecclesiastica 2011
  7. Suomen sanojen alkuperä: Etymologinen sanakirja. 1, A–K. Päätoimittaja Erkki Itkonen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1992. ISBN 951-717-692-9.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]