Jumalan olemassaolo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osa artikkelisarjasta
Jumalat

Jumalan olemassaolo
Agnostisismi
Ateismi
Deismi
Henoteismi
Monoteismi
Panteismi
Panenteismi
Polyteismi
Teismi

Jumalatodistukset
Kaikkivoipaisuuden paradoksi
Kosmologinen todistus
Luonnonteologia
Ontologinen todistus
Pahan ongelma
Teleologinen todistus

Jumalausko
Usko
Uskonnollisuus
Uskonnon alkuperä
Uskonto
Uskovainen

Jumaluusoppi
Teologia
Uskonnonfilosofia

n  k  m

Jumalan olemassaolo on uskonnonfilosofinen kysymys, joka koskee sitä, kuuluuko todellisuuteen jumala tai jumalia vai ei.[1][2]

Käsitykset jumalan olemassaolosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teismi eli jumalausko on käsitys, jonka mukaan jumala on olemassa.[3] Ateismi eli jumalattomuus tarkoittaa olemassaoloa koskevana käsitystä, jonka mukaan jumalaa tai jumalia ei ole olemassa.[4] Ontologisena eli olemassaoloa koskevana käsitteenä teismi on väitelause ”jumala tai jumalia on olemassa” ja ateismi on väitelause ”jumalaa tai jumalia ei ole olemassa”.[5] Nämä kaksi vaihtoehtoa ovat toisensa poissulkevat: jumala joko on tai ei ole olemassa.[6][7]

Käsitykset tiedosta jumalan olemassaolosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filosofi Michael Scriven on muotoillut tunnetun teistin, agnostikon ja ateistin määritelmän.[8]. Tässä määritelmässä kiinnitetään huomio asian tietoteoreettiseen puoleen. Scrivenin mukaan käsitys teismin, agnostisismin ja ateismin suhteen voi olla eriasteinen. Filosofi Michael Martin on muotoillut tietoteoreettisen jaottelun positiivisiin ateisteihin ja negatiivisen ateisteihin.[9][10]

Käsitys Jumalan olemassaolosta Nimitys
1. Suoraan todistuva vastaansanomattomilla tosiasioilla Vanhakantainen teisti
2. Vahvoja todisteita puolesta eikä mitään todisteita vastaan. Todistuva tavanomaisessa mielessä Moderni teisti
3. Vahvoja todisteita puolesta, silti ristiriitaisuuksia ja todisteita vastaan Käytännön teisti, agnostikko laajassa merkityksessä
4. Todisteita puolesta ja vastaan yhtä paljon, todennäköisyys 50 % Agnostikko kapeassa merkityksessä, ei ota mitään kantaa kummankaan puolesta
5. Joitakin yleisiä tai erityisiä perusteita puolesta, silti epätodennäköinen Epäilijä, agnostikko laajassa merkityksessä, vaikka pitää jumalan olemassaoloa epätodennäköisenä, pitää sitä mahdollisena
6. Ei mitään yleisiä tai erityisiä perusteita tai todisteita puolesta Negatiivinen ateisti
7. Vahvoja todisteita olemassaoloa vastaan, ei mitään todisteita puolesta Positiivinen ateisti

Negatiivisten ateistien mukaan jumalan olemassaolon puolesta ei ole esitetty mitään todisteita. Positiivisten ateistien tai tieteellisten ateistien mukaan jumalan olemassaoloa voidaan pitää todistettavasti epätotena.[11][12]

Agnostikkoja laajassa mielessä on Scrivenin mukaan kolmea lajia. Epäilijöiden mielestä jumalan olemassaolon puolesta on joitakin todisteita, mutta Jumalan olemassaolo on epätodennäköistä. Agnostikkoja kapeassa mielessä ovat ne, joiden mielestä jumalan olemassaolon todennäköisyys on 50 %. Käytännön teistien mukaan on paljon todisteita jumalan olemassaolosta, mutta muitakin vaihtoehtoja on.[13]

Myös teistit jakaantuvat kahteen ryhmään. Nykyaikaisten teistien mukaan jumalan olemassaolo on todistettu. Vanhakantaisten teistien mielestä Jumalan olemassaolo on ehdottoman varmasti todistettu.[13]

Michael Scriven jaottelee agnostikot kahteen joukkoon myös toisella tavalla. Positiivisten agnostikkojen mukaan on runsaasti todisteita sekä Jumalan olemassaolon puolesta että jumalan olemassaoloa vastaan. Negatiiviset agnostikot eivät halua ottaa kantaa jumalan olemassaoloon vaan vetoavat tietämättömyyteen.[13]

Jumalatodistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filosofien piirissä on antiikin ajoista pyritty eri tavoin todistamaan jumalan olemassaolo. Ensimmäiset merkittävät jumalatodistukset muotoili Aristoteles ja erityisesti keskiajan skolastiikan teologiassa jumalatodistuksilla oli keskeinen asema.[14]

Jumalatodistuksia ovat muun muassa ontologinen todistus, kosmologiset todistukset, teleologiset todistukset, historialliset todistukset ja moraalinen todistus.[15]

Ontologinen todistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ontologinen todistus

Eräs tunnettu todistus on Anselm Canterburylaisen esittämä ontologinen todistus. Ontologisessa todistuksessa päättely etenee seuraavasti:[16]

  1. Ihmisellä voi olla ajatus olennosta, jota suurempaa ei voi ajatella.
  2. Oletetaan, että tämä olento on olemassa ainoastaan ajatuksena ihmisen mielessä.
  3. Olemassaolo todellisuudessa on suurempaa kuin olemassaolo ainoastaan mielessä.
  4. Voidaan siis ajatella olentoa joka on suurempi kuin olento jota suurempaa ei voi ajatella: olentoa, joka on olemassa myös todellisuudessa.
  5. Ei voi olla olentoa joka on suurempi kuin olento, jota suurempaa ihminen ei voi ajatella.
  6. Siksi olennon jota suurempaa ei voida ajatella täytyy olla olemassa myös todellisuudessa.

Charles Hartshorne on kehittänyt edelleen ontologista todistusta. Hartshornen mukaan vaikka olemassaoloa ei voida pitää ominaisuutena, välttämätöntä olemassaoloa voidaan. Siispä jos Jumala todella on suurin mahdollinen olento, hänellä täytyy olla ominaisuutenaan välttämätön olemassaolo, sillä jos hän ei olisi välttämättä olemassa oleva, olisi hän kontingentti eli ei-välttämätön, ja silloin taas olisi oltava jotain suurempaa, välttämättä olemassaoloa. Myös Kurt Gödel, Norman Malcolm ja Alvin Plantinga ovat esittäneet uusia versioita ontologisesta todistuksesta.[17]

Arvostelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anselmin todistuksen suurimpana ongelmana on se, että se pitää olemassaoloa olion ominaisuutena. Tunnetuimpana Immanuel Kant totesi, että olemassaolo ei ole ominaisuus.[16] Hänen käyttämänsä vertauksen mukaan voimme kuvitella sata taaleria, joilla voi (kuvittelussa) olla kaikki samat ominaisuudet kuin sadalla todellisella taalerilla ilman, että niiden silti tarvitsisi olla olemassa. Aivan samoin voimme hänen mukaansa kuvitella jumalalle mitä tahansa ominaisuuksia ilman, että niistä voitaisiin päätellä hänen olevan olemassa.[18]

Anselmin kiistakumppani munkki Gaunilo pyrki osoittamaan, että todistuksella voidaan todistaa lähes mitä tahansa kuviteltavissa olevaa myös olemassa olevaksi: voimme kuvitella jonkin esineen, joka täydellisimpänä mahdollisimpanakin mutta kuitenkin ilman olemassaoloa, on vähemmän täydellinen kuin sama esine olemassa olevana.[16]

Nykyisten arvostelijoiden mukaan minkään muun kuin käsitteen olemassaoloa ei voida todistaa pelkällä päättelyllä. Olemassaolo voidaan todistaa vain sellaisilla menetelmillä, jotka ovat ainakin osittain kokemusperäiset.[19]

Kosmologiset todistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kosmologinen todistus

Kosmologiset eli kaikkeuden luojaan tai ensimmäiseen syyhyn perustuvat jumalatodistukset pyrkivät osoittamaan jumalan olemassaolon kaikkeuden ensimmäisenä tai kaikkeuden synnyn kannalta välttämättömänä oliona. Esimerkiksi seuraava päättelyketju edustaa kosmologista jumalatodistusta:

  1. Kaikella, mikä alkaa olla olemassa, on joku syy olemassaoloonsa.
  2. Kaikkeus on alkanut olla olemassa.
  3. Siispä kaikkeudella on syy olemassaoloonsa.

Kuuluisin kosmologinen jumalatodistus on Tuomas Akvinolaisen esittämä. Tuomaan esittämä todistus ei pyri löytämään ajallisesti ensimmäistä syytä vaan loogisesti ensimmäisen. Todistus voidaan esittää seuraavasti:[20]

  1. On olemassa kontingentti (ei-välttämätön) olio.
  2. Tämän kontingentin olion olemassaololle on syy.
  3. Syy olion olemassaoloon on joku muu kuin se itse.
  4. Sen, mikä aiheuttaa tämän kontingentin olion olemassaolon, täytyy joko koostua kontingenteista olioista tai vähintään yhdestä ei-kontingentista, eli välttämättömästä oliosta.
  5. Kontingentit oliot eivät voi aiheuttaa tämän kontingentin olion olemassaoloa.
  6. Siksi sen, joka aiheuttaa tämän kontingentin olion olemassaolon, täytyy koostua vähintään yhdestä ei-kontingentista oliosta.
  7. Siis on olemassa välttämätön olio.

Arvostelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Immanuel Kant totesi, että Tuomaan esittämien todisteiden loogisena virheenä on siihen sisältyvä ajatus loputtoman sarjan mahdottomuudesta. Kant huomautti, että nämä sarjat voidaan yhtä hyvin käsittää loputtomiksi ja viittasi esimerkkeinä matematiikan äärettömiin lukusarjoihin, joista esimerkiksi negatiivisten lukujen sarjalla on loppu (-1), mutta ei alkua[18]

Teleologiset todistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Teleologinen todistus

Teleologiset eli luonnon järjestyksen todistukset pyrkivät vetoamaan selityksenään kaiken tarkoituksenmukaisuuteen.[21]

Yleinen teleologinen todistus vetoaa elämän kehittymisen äärimmäiseen epätodennäköisyyteen ja elävien olentojen monimutkaisuuteen. Todistuksen mukaan tarvitaan Jumala, joka ohjaa kehitystä haluamaansa suuntaan. Tähän perustuu myös William Paleyn esittämä kelloseppävertaus.[22]

Arvostelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teleologista todistusta on arvosteltu muun muassa siitä, että sen pohjalta epätodennäköinen mutta mahdollinen tapahtuma voitaisiin aina perustella jonkun ohjaamaksi. Lisäksi tiede on Charles Darwinin ajoista lähtien selittänyt elollisten olentojen monimutkaisuuden luonnonvalintaan perustuvalla evoluutiolla.[22]

David Hume arvosteli teleologista todistusta monin tavoin. Hän esimerkiksi kirjoitti, että koska maailmassa on myös paljon vikoja, voitaisiin ajatella, että maailmamme onkin ”jumalakoulun alkeisluokalla olevan lapsijumalan tekemä epäonnistunut harjoituskappale, joka kelpaa korkeintaan roskakoriin heitettäväksi”.[23]

Historialliset todistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiallisilla todistuksilla tarkoitetaan väitteitä, joiden mukaan yleinen historiallinen kehitys tai jotkin historian tapahtumat todistavat jumaluuden olemassaolosta. Roomalainen Cicero piti sitä seikkaa, että usko yhteen tai useampaan jumalaan esiintyy kaikkien kansojen keskuudessa, todisteena jumalien olemassaolosta.[24]

Kristinuskon piirissä on väitetty, että Raamatussa kerrotut ihmeet, erityisesti Jeesuksen ihmeteot ja ylösnousemus ovat niin hyvin dokumentoituja, että niitä on pidettävä tosiasioina, ja että ne ihmeellisyytensä vuoksi todistavat kristinuskon Jumalan olemassaolon.[25]

Arvostelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri uskontojen piirissä ja eri aikoina jumaluuksista on esitetty väitteitä, jotka ovat keskenään ristiriidassa. Koska keskenään ristiriitaiset väitteet eivät voi kaikki olla tosia, niin monet uskonnot – elleivät peräti ne kaikki – ovat väärässä.[26]

Moraalinen todistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moraalisen jumalatodistuksen esitti muun muassa Immanuel Kant. Todistuksen mukaan eri kansojen ja uskontojen yhtenevät moraalikäsitykset todistavat jumalallisen lainsäätäjän olemassaolon puolesta. Immanuel Kant ajatteli, että Jumalan täytyy olla olemassa, jotta kuoleman jälkeinen palkkio tai rangaistus toisi maailmaan oikeudenmukaisuutta.[27][28]

Arvostelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Uskonto ja moraali

Arvostelijoiden mukaan samanlaiset moraalikäsitykset voidaan selittää edellyttämättä niiden taustalle mitään jumalallista. Toiseksi lähes jokaiselle moraalisäännölle löytyy myös vastaesimerkkejä muista kulttuureista.[27]

Näkemykseen, että uskonto on moraalin lähde liittyy arvostelijoiden mukaan ongelmia. On ongelmallista väittää, että jumalat ovat hyviä ja samaan aikaan väittää, että he antavat ymmärryksen hyvän ja pahan suhteen, koska niin ei voi sanoa syyllistymättä tautologiaan. Toisin sanoen jumalat voivat tehdä mitä tahansa ja se olisi silloin hyvä, koska jumalat itse määräävät moraalin.[29] Moraalisen todistuksen arvostelijat ovat sanoneet, että uskonnolliset tekstit voivat yhtä hyvin yllyttää väkivaltaan kuin kehottaa lähimmäisenrakkauteen.[30] Heidän mukaansa uskonto on johtanut ihmisiä tekemään rikoksia. Raamatussa Mooses tapatti Jumalan käskystä kaikki midianilaiset miehet, naiset, pojat ja tytöt, jotka eivät olleet neitsyitä. Muita esitettyjä esimerkkejä ovat muun muassa ristiretket, kolmikymmenvuotinen sota ja muut uskonnolliset sodat sekä terroristit, jotka räjäyttävät itsensä uskoen varmasti pääsevänsä suoraan paratiisiin.[29].

Väitteitä Jumalan olemassaolemattomuuden puolesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raimo Tuomelan mukaan Jumalan ei-olemassaolo voidaan osoittaa deduktiivisesti, jos jumala määritellään henkilöksi tai toimijaksi, jolla ei ole ruumista eli on vain henkeä, joka on ikuinen, täydellisen vapaa, kaikkivoipa ja -tietävä, täydellisen hyvä ja kaikkien olioiden luoja.[31]

Filosofiset perustelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pahan ongelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Pahan ongelma

Pahan ongelma esitetään yleensä jumalauskon vastattavaksi seuraavassa muodossa: jos Jumala on täydellisen hyvä, hän haluaa poistaa pahan, jos hän on kaikkivaltias, hän pystyy poistamaan pahan. Paha on kuitenkin olemassa, joten jumala ei voi olla samaan aikaan kaikkivaltias ja kaikkihyvä.[32]

Kaikkivoipuuden paradoksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikkivoipuuden paradoksi eli kaikkivoivan paradoksi on ryhmä paradokseja, jotka käsittelevät sitä, mitä kaikkivoipa olento voi tehdä. Erityisesti ne käsittelevät sitä, pystyykö kaikkivoipa olento toimimaan siten, että se rajoittaa hänen kaikkivoipuuttaan. Pystyi olento siihen tai ei, kaikkivoipuus voidaan kyseenalaistaa molemmissa tapauksissa.[33]

Paradoksi muotoillaan usein seuraavasti: ”Voiko Jumala luoda niin suuren kiven, ettei hän itsekään voi sitä nostaa?” Jos hän voi luoda sellaisen kiven, hän ei voi nostaa sitä ja kääntäen. Molemmissa tapauksissa on olemassa teko, jota hän ei voi tehdä, joten hän ei ole kaikkivoipa.[34]

Russellin teekannu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Russellin teekannu

Luonnontieteelliset perustelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoreettinen fyysikko ja kosmologi Stephen Hawking katsoo, että kaikkeus on syntynyt alkuräjähdyksessä ilman jumalaa luonnollisin seurauksin fysiikan laeista. Hänen mukaansa painovoimalain vuoksi ainetta voi syntyä tyhjästä.[35]

Psykologiset perustelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskontopsykologiassa on esitetty, että ihmisten psykologiset tarpeet ovat johtaneet jumalauskon syntyyn. Nämä huomiot eivät pyri suoraan kumoamaan jumalan olemassaolon mahdollisuutta vaan ainoastaan horjuttamaan sen todennäköisyyttä.

William James tähdensi ihmisen sisäistä kamppailua ja transsin merkitystä.[36] Sigmund Freudin mukaan ihminen kaipaa aikuisena vanhempainsa kaltaista vahvaa, suojelevaa hahmoa ja jumalan mielikuva on luotu vanhempien mielikuvan pohjalta.[37] Hän käsitteli myös uskonnollisten rituaalien pakonomaista luonnetta: ne auttavat sitomaan ahdistusta.[38]

Pascal Boyerin mukaan ihmisen aivot pyrkivät tunnistamaan toimijuutta[39] (ns. mielen teoria) ja saattavat löytää tavoitteikkaan toimijan myös sieltä, missä sellaista ei ole (esimerkiksi kuvitellaan, että yliluonnollinen olento ohjailee luonnonilmiöitä). Toimijuuden tunnistamista voidaan pitää evoluution aikaansaannoksena ja uskontoja tuon kyvyn sivutuotteina.[40]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Helm, Paul et al.: Philosophy of religion Britannica Online Encyclopedia. Viitattu 12.10.2010.
  2. Selin, Risto: Jumalan olemassaolo. Teoksessa Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. Ursan julkaisuja 81. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4. Artikkelin verkkoversio.
  3. ”yleisnimitys uskonnoille, joissa jumaluus käsitetään persoonalliseksi ja maailmasta erilliseksi mutta siihen vaikuttavaksi” Korpela, Jukka K.: Pienehkö sivistyssanakirja: teismi Jukka K. Korpela. Viitattu 18.4.2007.
    oppi jonka mukaan kaikkeuden luojana ja ylläpitäjänä on persoonallinen jumaluus.” Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  4. ”ateismi [– –] jumalauskon puuttuminen, käsitys, jonka mukaan Jumalaa t. jumalia ei ole olemassa[.]” Korpela, Jukka K.: Pienehkö sivistyssanakirja: ateismi Jukka K. Korpela. Viitattu 16.4.2007.
  5. Smith, George H.: Atheism: The case against god. Buffalo, New York: Prometheus Books, 1979. ISBN 0-87975-124-X. (englanniksi)
  6. Hartikainen, Erkki: Esitelmä ateismista Luonnonfilosofian seurassa 30.10.2003. Suomen ateistiyhdistys. Viitattu 16.4.2007.
  7. Niiniluoto, Ilkka, Ateismi. Teoksessa Helenius, Timo & Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 130. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
  8. Scriven, Michael: Primary philosophy. New York: McGraw-Hill, 1966. ISBN 0-87975-078-2. . Painettu uudelleen teoksessa Angeles, Peter (editor): Critiques of god: Making the case against belief in god. Buffalo, New York: Prometheus Books, 1976. ISBN 0-87975-078-2. (englanniksi)
  9. Martin, Michael: Atheism: A philosophical justification. Philadelphia, Pennsylvania: Temple University Press, 1990. ISBN 0-87722-943-0.
  10. Hartikainen, Erkki: Ateismin määrittelemisestä. Vapaa ajattelija, 2001, nro 1/2001.
  11. Niiniluoto, Ilkka: Ateismi. Teoksessa Helenius, Timo & Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 136. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
  12. Cooke, Bill: Agnostismin nousu ja tuho. Vapaa ajattelija, 2000, nro 3/2000.
  13. a b c Teksti julkaisussa Hartikainen, Erkki (vastaava toim.): Yläasteen etiikka: Peruskoulun uskontojen historian ja etiikan oppikirja 1–3. (Kouluhallituksen hyväksymä kokeilumoniste lukuvuosiksi 1982–83, 1983–84, 1984–85.) Lisäpainos 1985. Helsinki: Vapaa ajatus, 1982. ja sen pohjalta tehdyssä internet-oppimateriaalissa Hartikainen, Erkki (toim.): Elämänkatsomustiedon oppikirjat: Todellisuus ja todellisuuskäsitys: Lukion elämänkatsomustieto 2 (ET 11) 2007. Suomen ateistiyhdistys. Viitattu 16.4.2007.
  14. Russell, Bertrand: Länsimaisen filosofian historia 1: Vanhan ajan filosofia, katolinen filosofia. (History of western philosophy, 1946.) Suomentanut J. A. Hollo. 9. painos (1. painos 1948). Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-17867-5.
  15. Jumalatodistuksia lyhyesti käsittelevä suomenkielinen uskonnonfilosofian oppikirja: Koistinen, Olli & Räikkä, Juha: Taivaassa ja maan päällä: Johdatus uskonnonfilosofiaan. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-37-2034-9.
  16. a b c Himma, Kenneth Einar: Ontologival argument Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 27.9.2007. (englanniksi)
  17. Oppy, Graham: Ontological Arguments Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 27.9.2007. (englanniksi)
  18. a b Russell, Bertrand: Länsimaisen filosofian historia 2: Uuden ajan filosofia. (History of western philosophy, 1946.) Suomentanut J. A. Hollo. 9. painos (1. painos 1948). Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-17886-1.
  19. Dennett, Daniel C.: Lumous murtuu: Uskonto luonnonilmiönä, s. 236. (Breaking the spell: Religion as a natural phenomenon, 2006.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2007. ISBN 952-5202-96-8.
  20. Tuomas Akvinolainen: The existence of God (Ia, kvestio 2) Summa theologiae. Viitattu 27.9.2007. (englanniksi)
  21. Ratzsch, Del: Teleological Arguments for God's Existence Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 27.9.2007. (englanniksi)
  22. a b Dawkins, Richard: Sokea kelloseppä. (The blind watchmaker, 1986.) Suomentanut Risto Varteva. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1989. ISBN 951-0-15863-1.
  23. Hume, David: Dialogues concerning natural religion (Julkaistu 1779) Viitattu 4.6.2008. (englanniksi)
  24. Artikkeli Jumala teoksessa Iso tietosanakirja. 5, Ihminen–Kansallisfilosofia. Helsinki: Otava, 1933.
  25. Räisänen, Heikki: Miten ymmärrän raamattua oikein. Helsinki: Kirjapaja, 1981. ISBN 951-621-292-1.
  26. Peirce, C. S.: Johdatus tieteen logiikkaan ja muita kirjoituksia, s. 141. Tampere: Vastapaino, 2001. ISBN 951-768-080-5.
  27. a b Kannisto, Heikki: Kant ja järjen itsekritiikki. Teoksessa Korkman, Petteri & Yrjönsuuri, Mikko (toim.): Filosofian historian kehityslinjoja. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-708-0.
  28. Jumalan olemassaolon todistuksia Uskonnon luonne ja merkitys. Internetix. Viitattu 30.5.2011.
  29. a b Hauser, Marc & Singer, Peter: Morality without religion Viitattu 18.12.2008. (englanniksi)
  30. Mutanen, Annikka: Mistä moraali syntyy?. Tiede, 12.8.2008, 8/2008. vsk, nro 8, s. 48-53. Artikkelin verkkoversio.
  31. Pihlström, Sami: Usko, järki ja ihminen: Uskonnonfilosofisia esseitä, s. 66. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 227. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2001. ISBN 952-9791-41-0.
  32. Hick, John: Uskonnonfilosofia, s. 53. (Philosophy of religion, 1963.) Suomentaneet Taisto Nieminen ja Heikki Kirjavainen. 2. painos (1. painos 1969). Helsinki: Kirjapaja, 1992. ISBN 951-625-167-6.
  33. Suber, Peter: The paradox of self-amendment: A study of law, logic, omnipotence, and change. New York: Peter Lang Publishing, 1990. ISBN 0-8204-1212-0. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  34. Savage, C. Wade: The paradox of the stone. Philosophical Review, Jan., 1967, 76. vsk, nro 1, s. 74–79. Menasha, Wisconsin: Cornell University Press. doi:10.2307/2182966. (englanniksi)
  35. Miettinen, Anssi: Stephen Hawking: Jumalaa ei tarvittu alkuräjähdykseen Helsingin sanomat. 2.9.1020. Viitattu 12.10.2010.
  36. James, William: Uskonnollinen kokemus. (The varieties of religious experience: A study in human nature, 1902.) Suomentanut Elvi Saari. Hämeenlinna: Karisto, 1981. ISBN 951-23-1757-5.
  37. Freud, Sigmund: Erään toivekuvitelman tulevaisuus. (Die Zukunft einer Illusion, 1927.) Suomentanut Markus Lång. Liitteenä artikkeli "Pakkotoiminnot ja hartausmenot" (1907). Helsinki: Books on Demand, 2012. ISBN 978-952-93-1214-6.
  38. Freud, Sigmund: Toteemi ja tabu: Eräitä yhtäläisyyksiä villien ja neuroottisten sielunelämässä. (Totem und Tabu, 1913.) Esipuhe: Antti Eskola. Suomentanut Mirja Rutanen. Helsinki: Love kirjat, 1989. ISBN 951-8978-00-X.
  39. Boyer, Pascal: Religion Explained: The Human Instincts That Fashion Gods, Spirits and Ancestors. Basic Books, 2001. ISBN 0-465-00695-7.
  40. Gray, Kurt – Wegner, Daniel M.: Blaming God for Our Pain: Human Suffering and the Divine Mind Personality and Social Psychology Review, 14 (1) 7–16. 2010. Viitattu 29.7.2011. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Murray, Michael J. & Rea, Michael: An introduction to the philosophy of religion. Cambridge introductions to philosophy. Cambridge New York: Cambridge University Press, 2008. ISBN 9780521853699. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Byrne, Peter: Moral Arguments for the Existence of God The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • Himma, Kenneth Einar: Ontological Argument The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
  • Oppy, Graham: Ontological Arguments The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • Ratzsch, Del: Teleological Arguments for God's Existence The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • Reichenbach, Bruce: Cosmological Argument The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • Selin, Risto: Jumalan olemassaolo Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. Skepsis.
  • Toner, Patrick: The Existence of God Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)