Uskonto ja moraali

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Uskonto ja moraali on joskus nähty toisistaan riippuvana ja moraalin on nähty juontuvan uskonnosta, joskus taas moraali on nähty inhimillistä alkuperää olevana ja uskonnoista riippumattomana.[1] Uskonnollisilla uskomuksilla on usein vaikutusta ihmisen moraaliseen käyttäytymiseen.

Uskonnon ja moraalin suhde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moraalin on usein katsottu olevan uskonnosta riippuvainen.[2] Filosofi Patrick H. Nowell-Smithin (1967) mukaan

”jopa niin, että usein on nähty moraalin olevan täysin riippuvaista uskonnosta jopa siinä määrin, ettei uskonnottomalla voi olla moraalia. Jopa niinkin suvaitseva ja valistunut henkilö kuin John Locke oli sitä mieltä, ettei ateistin sanoja tarvinnut pitää tosina koska hän oli siveellisesti lainsuojaton. Vaikka näin äärimmäisiä ilmaisuja ei usein käytetä, silti usein todetaan, että kaikki moraali alkaa uskonnosta siten, että jos ihmiset eivät koskaan olisi olleet uskonnollisia, he eivät koskaan olisi oppineet moraalia.”[3]

Usein esitettyjä perusteita moraalin riippuvaisuudelle uskonnosta ovat esimerkiksi seuraavat viisi:[4]

  • Jumalat ovat luoneet kaiken, siis myös moraalin.
  • ”Moraalisesti hyvä” tarkoittaa ”jumalten tahdon mukainen”.
  • Se, mikä on moraalisesti hyvää, on jumalten tahdon mukaista.
  • Moraalikäsitykset on pakko oikeuttaa uskonnollisella käsityksellä.
  • Moraaliset vaikuttimet ovat riippuvaisia uskonnosta.

Monien erilaisten uskonnollisten moraalikäsitysten mukaan moraalisilla käsitteillä, käsityksillä tai säännöillä on yhteys siihen, mitä jumalien on ajateltu käskeneen tai mitä jumalien on ajateltu tahtovan. Tätä on kutsuttu jumalallisen käskyn teoriaksi (engl. Divine command theory). Nämä käsitykset voivat siis koskea moraalin tutkimista eli sen kysymistä, mikä on moraalikäsitteiden merkitys tai sitä miten oikeaa ja väärää koskevia käsityksiä muodostetaan. Toisaalta ne voivat koskea normatiivista etiikkaa eli kysymystä, millainen toiminta on oikeaa tai väärää. Käsitykset jakautuvat sen mukaan, minkä uskonnon jumalista on kyse ja sen mukaan, kuinka käsityksen ongelmiin vastataan.[5]

Uskonnon ja moraalin yhteyttä tavalla tai toisella painottavalle näkemykselle vastakkaisen käsityksen mukaan moraalia ei sitä vastoin tarvitsisi johtaa mistään uskonnollisesta opista, koska yhteisöjen moraalikäsitykset ja uskonnot heijastavat elämän välttämättömyyksiä, eivät luo niitä.[6] Filosofi Julian Bagginiin mukaan ei voida esittää sen paremmin uskovaisten kuin ateistienkaan suhteen loogista todistusta sille että on käyttäydyttävä moraalisesti.[7][8] Ei ole olemassa moraalisia periaatteita, jotka olisivat yhteisiä kaikille uskonnoille mutta puuttuisivat uskonnottomilta. Tutkimusten mukaan uskonnottomat eivät käyttäydy sen moraalittomammin kuin uskonnolliset ihmiset.[9] Pascal Boyerin mukaan ihmisillä on taipumus tulkita sisäsyntyiset moraaliset käsityksensä yliluonnollisten toimijoiden aiheuttamiksi.[10] Lapsille moraaliset käsitykset syntyvät luonnollista tietä ilman mitään mielleyhtymiä yliluonnollisiin toimijoihin. Uskovienkin ihmisten moraalikäsityksiin vaikuttavat enemmän muiden ihmisten kanssa jaetut käsitykset, kuin heidän omien uskontojensa viralliset opit.[11]

Uskonnollisen moraalin kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useiden filosofien mukaan näkemykseen, että uskonto on moraalin lähde liittyy käsitteellisiä ongelmia. On ongelmallista väittää, että jumalat ovat hyviä ja samaan aikaan väittää, että he antavat ymmärryksen hyvän ja pahan suhteen, koska niin ei voi sanoa syyllistymättä tautologiaan. Toisin sanoen jumalat voivat tehdä mitä tahansa ja se olisi silloin hyvä, koska jumalat itse määräävät moraalin.[9]

Monien uskonnon arvostelijoiden mukaan uskonnot saavat aikaan sotia, tappamista ja kärsimystä. Uskonnottomat moraalifilosofit ovat esittäneet, että monet uskonnolliset näkemykset uskonnon oppien mukaan elämisen hyveen palkitsemisesta ikuisessa elämässä edustavat itsekästä nautinnontavoittelua.[12]

Kokemuksen mukaan uskonnolliset tekstit voivat yhtä hyvin yllyttää väkivaltaan kuin kehottaa lähimmäisenrakkauteen.[6] Raamatussa Mooses tapatti Jumalan käskystä kaikki midianilaiset miehet, naiset, pojat ja tytöt, jotka eivät olleet neitsyitä.[13] Nykyaikaisia esimerkkejä ovat terroristit, jotka räjäyttävät itsensä uskoen pääsevänsä kuolemanjälkeiseen elämään.[9]* [14]

Richard Dawkins kertoo kirjassaan Jumalharha tutkimuksesta, jossa israelilaiset lapset lukivat, kuinka Raamatun kertomuksessa israelilaiset Joosuan johdolla hyökkäsivät Jerikoon ja tappoivat kaikki kaupungin asukkaat. Yli 65 prosenttia hyväksyi kansanmurhan ja perusteli sitä uskonnollisilla syillä (Jumala käski tehdä niin, uhrit elivät juutalaisille luvatulla maalla ja niin edelleen). 26 % ei hyväksynyt murhaamista ja perusteli tätä muilla syillä: esimerkiksi eläimet, jotka tapettiin kaikkien ihmisten mukana, olisi pitänyt jättää sotasaaliiksi. Toinen oppilas totesi samaa omaisuudesta. Kolmas totesi että arabit ovat epäpuhtaita, joten epäpuhtaalle maalle meneminen tekee epäpuhtaaksi ja langettaa saman kirouksen israelilaisten päälle. Sama teksti esitettiin uudelleen, mutta nimet muutettiin kiinalaisiksi ja 3000 vuotta vanhaksi tapahtumaksi. Tällöin vain seitsemän prosenttia hyväksyi kansanmurhan, mutta jopa 75 ei hyväksynyt sitä.[15]

Filosofi Juha Räikkä käsittelee teoksessa Taivaassa ja maan päällä: Johdatus uskonnonfilosofiaan (1997) uskonnon ja moraalin suhdetta.[16] Räikkä aloittaa kristinuskon moraalisesta arvostelusta. Räikkä toteaa, että monien mielestä kristinuskon omaksuminen on johtanut useisiin kielteisiin ja tuomittaviin seurauksiin. Historiallisista esimerkeistä tunnettuja ovat ristiretket, uskonnolliset sodat, inkvisitio, noitavainot, kirkon moraalinen rappio ja järjen käytön vastustaminen. Räikän mukaan nykyisissäkin yhteiskunnissa on kristillisen perinteen kielteisiä seurauksia. Räikän mukaan uskonnot indoktrinoivat ihmisiä, riistävät heidän itsemääräämisoikeutensa, käyttävät heitä taloudellisesti hyväkseen, ajavat itsemurhiin, syrjivät toisuskoisia ja homoseksuaaleja, tukahduttavat sananvapautta ja tuhoavat alkuperäiskansojen elämäntapaa. Esimerkkejä ovat myös kirkoissa tapahtuva lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, avioliittojen rikkoutuminen uskonnollisen heräämisen vuoksi, kirkkojen harjoittama sodanlietsonta ja juutalaisten osuus Lähi-idän selkkauksissa. Usein sanotaan, että kristinusko on vaikuttanut muun luonnon ja toisten eläinten alistamiseen sekä oppiin miesten ylempiarvoisuudesta naisiin nähden. Uskovainen voi kärsiä jatkuvista turhista syyllisyydentunteista, hän voi olla kohtalouskoinen ja nöyryys-käsitteen korostamisen vuoksi menettää vaikuttimensa toimia itsenäisesti, hän voi vaipua teeskentelyyn tai pelkotiloihin. Kristinusko on puuttunut myös politiikkaan ja tukenut vallankäyttöä: uskovat ovat usein vastustaneet yhteiskunnallisia uudistuksia.[17]

Räikkä kuitenkin myös toteaa, että kristinusko on tuottanut myös suuren määrän myönteisiä seurauksia. Uskonto on ollut vaikuttimena hyvien tekojen tekemiseen. Kristityt ovat uskon vaikutuksesta avustaneet köyhiä, hoitaneet sairaita ja siirtäneet toisille tietoa ja arvokäsityksiä. Uskonnot ovat lohduttaneet ihmisiä, opettaneet kiltteyttä ja vaatimattomuutta, parantaneet juoppoja ja tuottaneet henkistä hyvinvointia. Kirkot ovat tehneet kansainvälistä avustus- ja yhteistyötä. Kristinusko on vaikuttanut taiteeseen ja tieteeseen myönteisesti.[2]

Räikän mukaan uskonnon seurausten ja käytäntöjen arviointi ja uskonnollisen oppijärjestelmän moraalinen arviointi ovat kaksi eri asiaa. Uskonnon kannattaja voi toimia moraalittomasti, mutta uskonnollinen oppi ei välttämättä kehota toimimaan moraalittomasti. Toiseksi Räikkä huomauttaa, että vaikka esimerkiksi kristinuskoa ei olisi ollut, ihmiset olisivat harjoittaneet julmuuksia jonkin toisen uskonnon piirissä tai uskonnoista riippumatta. Räikän mielestä uskovaiset eivät tässä mielessä ole erityisen hyviä eivätkä erityisen pahoja ihmisiä. Uskominen voi vaikuttaa hyviin tai pahoihin tekoihin.[2]

Sosiologia ja antropologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On melko yleisesti hyväksytty näkemys, että moraalinen käyttäytyminen kumpuaa vähintään osittain biologisesti periytyvistä taipumuksista. Siitä, että biologia vaikuttaa moraaliseen toimintaan ei kuitenkaan seuraa, että se palautuisi biologiaan, mistä seuraa, että uskonnolla on voinut olla tärkeä rooli moraalin kulttuurievoluutiossa ja että uskonto voi todella vaikuttaa merkittävällä tavala ihmisten moraaliseen käyttäytymiseen. Moni tutkija katsookin uskonnon ja moraalin välillä vallitsevan olennaisen yhteyden, sillä lukuisat tutkimukset näyttäisivät puoltavan näkemystä uskonnon prososiaalisista vaikutuksista.[18][19][20][21]

Sosiologi Émile Durkheim näki moraalin ja uskonnon välillä kiinteän yhteyden. Durkheimin mukaan moraali koostuu ennen kaikkea tietyille toimintamalleille asettuista sanktioista – moraali olisi toisin sanoen sosiaalinen sanktioiden järjestelmä, mitä myös uskonnon voi Durkheimin mukaan pitkälti katsoa olleen.[22]

Yleisen sosiologisen oletuksen mukaan uskonto lujittaakin moraalista järjestystä. Sosiologien Rodney Stark ja William S. Bainbridge tekemien tutkimusten perusteella uskonnollisuus vahvistaa normien mukaista käyttäytymistä siellä, missä enemmistö hyväksyy normien mukaisen käyttäytymisen perustaksi ja missä normeja ylläpidetään sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.[23]

2000-luvulla on tutkittu uskonnollisten yhteisöiden poikkeuksellista tiiviyttä ja pitkäikäisyyttä. Koska kyky yhteistoimintaan on evoluutiossa edullista,[24][25] useat evoluutiopsykologit ovat halunneet tutkia uskonnon adaptiivista merkitystä ihmisen evoluutiohistoriassa.[26][27]

Evoluutiobiologi David Sloan Wilson on esittänyt uskonnollisten yhteisöiden toimivan niin sanotun ryhmävalinnan yksiköinä. Hänen oletuksensa mukaan uskonnolliset yhteisöt menestyvät paremmin kuin muut ryhmät koska niiden oppijärjestelmät tyypillisesti rohkaisevat itsensä kieltämiseen ja tätä kautta yhteistoimintaan.[28] Wilson katsoo, että satunnaisotos maailman uskonnoista osoittaa, että useimmat näistä motivoivat seuraajissaan adaptiivisia käytösmalleja.[29]

Antropologi Richard Sosis on testannut evoluutiopsykologian niin sanottua kalliiden signaalien hypoteesia jonka mukaan yksilön kelpoisuutta heikentävät rituaalivaatimukset ja uhraukset toimivat signaaleina sitoutumisesta ryhmän oppiin, ja auttavat erottelemaan vapaamatkustajat jotka hyödyntävät ryhmän voimavaroja mutta eivät itse osallistu niiden tuottamiseen. Tämän vuoksi Sosis on esittänyt taipumuksen uskonnolliseen käyttäytymiseen olevan evoluutiossa kehittynyt adaptiivinen kompleksi.[30] Sosisin ja hänen kollegoidensa tutkimuksessa kävi ilmi, että 1700- ja 1800-luvulla Yhdysvalloissa toimineiden uskonnollisten utooppisten yhteisöiden elinikä korreloi niiden asettamien käytösvaatimusten kanssa, mutta ei-uskonnollisten yhteisöiden kohdalla tätä yhteyttä ei ollut. Uskonnolliset yhteisöt olivat myös huomattavasti pitkäikäisempiä kuin ei-uskonnolliset.[31] Samoin Israelin kibbutzeista uskonnollisella pohjalla toimivat menestyvät taloudellisesti, erityisesti verrattuna ei-uskonnollisiin vastinpareihinsa,[32] minkä Sosis selittää kokeellisissa tutkimuksissa ilmi käyneellä korkealla keskinäisellä luottamuksella erityisesti synagogassa päivittäin vierailevien miesten välillä.[33] On tehty myös lukuisia muita tutkimuksia, joiden on katsottu tukeneen kalliiden signaalien hypoteesia osoittamalla uskonnon ja keskinäisen luottamuksen tai vahvemman yhteisöllisen järjestäytymisen välisen yhteyden.[34][35][36][37]

Ara Norezayanin mukaan suurilla ”moralisoivilla” maailmanuskonnoilla olisi ollut merkittävä vaikutus ihmisten moraaliseen käyttäytymiseen ja tätä kautta kulttuurievoluutioon. Hänen kirjassaan Big Gods: How Religion Transformed Cooperation esittämän näkemyksen mukaan vilpitön usko ihmisiä tarkkaileviin ”suuriin jumaliin” sai aikaan toisaalta ennennäkemättömän yhteistyön lisääntymisen ryhmien välillä ja ryhmäkoon kasvamisen, missä se toisaalta loi samalla uuden potentiaalisen konfliktien lähteen kilpailevien ryhmien välille. Norezayanin mukaan esimerkiksi Itä-Aasian voimakkaan yhteistoiminnalliset mutta toisaalta hyvin ateistiset yhteiskunnat ovat kehittyneet uskonnon vaikutuksesta, vaikka uskonnosta on ainakin perinteisessä muodossaan sittemmin luovuttu, mahdollisesti tarpeettomaksi tulleena.[38]

Yleisesti uskonnollisilla uskomuksilla siis näyttää useiden tutkimusten perusteella olevan vaikutusta ihmisen moraaliseen käyttäytymiseen. Vaikka nämä tulokset hyväksyisikin tosiksi, tästä ei kuitenkaan voi vetää liian yleisiä johtopäätöksiä. Esimerkiksi David Rossin mukaan nuoret, jotka uskovat helvettiin eivät ole vähemmän taipuvaisia tekemään rikoksia. Gary F. Jensenin Vanderbiltin yliopistossa tekemän tutkimuksen mukaan helvettiin uskominen korreloi positiivisesti väkivaltataipumusten kanssa ja negatiivisesti itsemurhiin.[39]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Katso myös: Epleya, Nicholas ym.: Believers’ estimates of God’s beliefs are more egocentric than estimates of other people’s beliefs lokakuu 2009. Proceedings of the National Academy of Sciences. Viitattu 16.1.2017. (englanniksi)
  2. a b c Koistinen & Räikkä 1997, s. 13.
  3. Edwards, Paul (toim.): The Encyclopedia of Philosophy. Volume Seven, s. 150. New York & London: Macmillan, 1967. (englanniksi)
  4. Berg, Jonathan: How could ethics depend on religion?” Teoksessa Singer, Peter (toim.): A Companion to Ethics, s. 525–533. Oxford: Blackwell, 1993. ISBN I0-631-18785-5. (englanniksi)
  5. Koistinen & Räikkä 1997, s. 16–17.
  6. a b Mutanen, Annikka: Mistä moraali syntyy?. Tiede, 12.8.2008, 8/2008. vsk, nro 8, s. 48–53. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.1.2017.
  7. Hartikainen, Erkki: Erehtymätön ateisti Vapaa ajattelija. 4/2005. Viitattu 10.1.2011.
  8. Baggini, Julian: Ateismi. Lyhyt johdanto. (Atheism. A Very Short Introduction, 2003.) Suomentaneet Erkki Hartikainen, Suvi Laukkanen ja Paula Vasama. Helsinki: Vapaa ajattelija, 2005. ISBN 951-98702-1-0.
  9. a b c Hauser, Marc & Singer, Peter: Morality without religion Viitattu 16.1.2017. (englanniksi)
  10. Boyer, Pascal: Ja ihminen loi jumalat. Kuinka uskonto selitetään, s. 320. (Et l’homme créa les dieux, 2001.) Suomentanut Tiina Arppe. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-31815-7.
  11. Boyer 2007, s. 218.
  12. Bunge, Mario: Ethics. The Good and the Right, s. 199–201. Dordrecht: D. Reidel, 1989. ISBN 0-7923-0551-5. (englanniksi)
  13. 4. Moos. 31:1-19
  14. Harris, Sam: Uskon loppu. Uskonto, terrori ja järjen tulevaisuus. (The End of Faith. Religion, Terror, and the Future of Reason, 2004.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2007. ISBN 978-952-5202-991.
  15. Tamarin, G. R.: The Influence of Ethnic and Religious Prejudice on Moral Judgment. New Outlook, 1966, nro 9:1, s. 49–58. (englanniksi)
    Tamarin, G. R.: The Israeli Dilemma. Essays on a Warfare State. Rotterdam: Rotterdam University Press, 1973. ISBN 951-662-334-4. (englanniksi)
    Selostusta tutkimuksesta on artikkelissa Hartung, John: Love Thy Neighbor: The Evolution of In-Group Morality. Skeptic, 1995, nro Vol. 3, No. 4, 1995. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.1.2017. (englanniksi)
    Dawkins, Richard: Jumalharha. (The God Delusion, 2006.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2007. ISBN 978-952-5697-00-1.
  16. Artikkeli on julkaistu myös teoksessa: Räikkä, Juha: Moraalin kanssa: Esseitä hyvästä yhteiskunnasta, s. 45–73. 2. painos (1. painos 1998). Kuopio: Unipress, 2004. ISBN 951-579-222-3.
  17. Koistinen & Räikkä 1997, s. 12.
  18. Bulbulia, J. & Mahoney, A.: Religious solidarity: The hand grenade experiment. Journal of Cognition and Culture, 2008, 8. vsk, nro 34. (englanniksi)
  19. Tan, J. H. W. & Vogel, C.: Religion and trust: An experimental study. Journal of Economic Psychology, 2008, 29. vsk. (englanniksi)
  20. Ahmed, A. M.: Are religious people more prosocial? a quasiexperimental study with Madrasah pupils in a rural community in India. Journal for the Scientific Study of Religion, 2009, 48. vsk, nro 2. (englanniksi)
  21. Sosis, Richard & Ruffle, Bradley J.: Religious Ritual and Cooperation: Testing for a Relationship on Israeli Religious and Secular Kibbutzim. Current Anthropology, 2003, 44. vsk, nro 5. (englanniksi)
  22. Karsenti, Bruno: Durkheim and the Moral Fact (PDF) (Julkaistavaksi teoksessa Moral Anthropology, Toimittanut Didier Fassin. Malden, Massachusetts: Wiley-Blackwell) Viitattu 16.1.2017. (englanniksi)
  23. Ketola, Kimmo & Pyysiäinen, Ilkka & Sjöblom, Tom (toim.): Uskonto ja ihmismieli. Johdatus kognitiiviseen uskontotieteeseen, s. 112. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-007-7.
  24. Hammerstein, Peter: Genetic and Cultural Evolution of Cooperation. Report of the 90th Dahlem workshop on Genetic and cultural evolution of cooperation Berlin, June 23–28, 2002. Cambridge, Massachusetts: MIT Press, 2003. ISBN 0-262-08326-4. (englanniksi)
  25. Henrich, Natalie & Henrich, Joseph: Why Humans Cooperate. A Cultural and Evolutionary Explanation. Oxford: Oxford University Press, 2007. ISBN 978-0-19-530068-0. (englanniksi)
  26. Sosis, Richard: The Adaptationist-Byproduct Debate on the Evolution of Religion: Five Misunderstandings of the Adaptationist Program. Journal of Cognition and Culture, 2009, 9. vsk, s. 339–356. (englanniksi)
  27. Ketola, Kimmo: Uskonto, kulttuuri ja ihmisluonto: Katsaus evolutiiviseen uskonnontutkimukseen. Tieteessä tapahtuu, 2009, 27. vsk, nro 4–5, s. 8–17. Artikkelin verkkoversio (PDF).
  28. Wilson, David Sloan: Darwin’s Cathedral. Evolution, Religion, and the Nature of Society. Chicago, Illinois: University of Chicago Press, 2002. ISBN 0-226-90134-3. (englanniksi)
  29. Wilson, David Sloan: Testing Major Evolutionary Hypotheses about Religion with a Random Sample. Human Nature, 2005, 16. vsk, nro 4, s. 419–446. (englanniksi)
  30. Alcorta, Candace S. & Sosis, Richard: Ritual, Emotion, and Sacred Symbols: The Evolution of Religion as an Adaptive Complex. Human Nature, 2005, 16. vsk, nro 4, s. 323–359. (englanniksi)
  31. Sosis, Richard & Bressler, Eric: Cooperation and commune longevity: A test of the costly signaling theory of religion. Cross-Cultural Research, 2003, 37. vsk, s. 211–239. (englanniksi)
  32. Fishman, Aryei & Goldschmidt, Yaaqov: The Orthodox Kibbutzim and Economic Success. Journal for the Scientific Study of Religion, 1990, 29. vsk, nro 4, s. 505–511. (englanniksi)
  33. Sosis, Richard & Ruffle, Bradley J.: Religious Ritual and Cooperation: Testing for a Relationship on Israeli Religious and Secular Kibbutzim. Current Anthropology, 2003, 44. vsk, nro 5, s. 713–722. (englanniksi)
  34. Bulbulia, J. & Mahoney, A.: Religious solidarity: The hand grenade experiment. Journal of Cognition and Culture, 2008, 8. vsk, nro 34, s. 295–320. (englanniksi)
  35. Tan, J. H. W. & Vogel, C.: Religion and trust: An experimental study. Journal of Economic Psychology, 2008, 29. vsk, s. 832–848. (englanniksi)
  36. Ahmed, A. M.: Are religious people more prosocial? a quasiexperimental study with Madrasah pupils in a rural community in India. Journal for the Scientific Study of Religion, 2009, 48. vsk, nro 2, s. 368–374. (englanniksi)
  37. Chen, Daniel L.: Club Goods and Group Identity: Evidence from Islamic Resurgence During the Indonesian. Journal of Political Economy, 2010, 118. vsk, nro 2, s. 300–354. (englanniksi)
  38. Big Gods: How Religion Transformed Cooperation and Conflict Princeton University Press. (englanniksi). Viitattu 16.1.2017.
  39. Magee, M. D.: The Social Psychology of Christianity askwhy.co.uk. Viitattu 5.9.2010. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]