Usko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee uskoa yleisesti. Uskomuksesta tietoteorian käsitteenä sekä etunimestä Usko on erilliset artikkelit.

Usko tarkoittaa 1) tietoon perustumatonta käsitystä jostakin, luuloa, 2) luottamusta jonkin olemassaoloon, toteutumiseen, arvoon tai muuhun, 3) uskonnollista vakaumusta, uskontoa: ihmisen vakaumusta jumalan tai muun yli-inhimillisen mahdin olemassaolosta ja tähän turvautumista[1].

Englannin kielessä sanaa ”usko” vastaa kaksi sanaa: belief (uskomus, vakaumus, käsitys, uskonnollinen usko) ja faith (luottamus, uskonnollinen usko).[2]

Antiikin kreikkalaisessa retoriikassa usko merkitsi sitä, että kuulija vakuuttui puhujasta joko tiedollisin tai ei-tiedollisin perustein. Vakuuttuessaan kuulija piti puhujan esittämiä näkemyksiä oikeaksi todistettuina. Uskonnonfilosofiassa käsitystä, jonka mukaan usko merkitsee ei-järkiperäistä vakuuttumista jonkin asian totuudesta, kutsutaan nimellä fideismi. Tästä tulkintavasta poikkeaa näkemys, jonka mukaan myös uskonnollinen usko perustuu todisteisiin. Näkökantaa kutsutaan nimellä evidentialismi.

James Swindalin mukaan uskonnolliseen uskoon liittyy joko julkilausuttu tai lausumaton näkemys ilmoituksesta ja sen tuonpuoleisesta, ylimaallisesta eli transsendentista lähteestä.[3]

Kristinusko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Giotto di Bondone, Usko.

Kristinuskon sisällä esiintyy eroavia tulkintoja siitä, mitä uskolla tarkoitetaan.[4]

Uudessa testamentissa ja Vanhan testamentin kreikankielisissä käännöksissä uskosta käytetään kreikan kielen sanaa πιστις (pistis), joka tarkoittaa vakuuttumista, uskoa (jumalaan) ja luottamusta (toisiin ihmisiin). Raamatussa uskosta käytetty kreikan kielen sana on etymologisesti johdettu verbistä πειθω (peithō), joka tarkoittaa suostutella ja vakuuttaa.[4]

Uskonnonfilosofi James Swindalin mukaan erilaisille lähestymistavoille uskon luonteesta löytyy esikuva apostoli Paavalin kirjoituksista. Roomalaiskirjeissä Paavali toteaa, että ”Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan.”[5]. Toisaalta ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä Paavali katsoo, että Jumalan ilmoitus on hulluutta viisautta etsiville kreikkalaisille ja maailma ei oppinut tuntemaan Jumalaa järjen avulla vaan ”Hän paljastaa itsensä puhtaan uskon kautta”.[6][3]

Teologi Alister McGrathin mukaan kysymystä uskosta voidaan lähestyä joko filosofisesta tai uskonnollisesta näkökulmasta. Filosofista näkökulmaa edusti Tuomas Akvinolainen, jonka mukaan uskon kysymykset ovat rationaalisesti todistettavissa olevia propositioita. Tuomaan mukaan usko sijaitsee tiedon ja mielipiteen välimaastossa. Uskon näkökulmaa edusti McGrathin mukaan Martti Luther. Tällöin uskon merkityksen katsotaan avautuvan henkilökohtaisen elämän kautta ja siinä on kysymys luottamuksesta Jumalan lupauksiin.[7]

Uskonnolliset käsitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskontotieteilijä Pascal Boyerin mukaan uskonnolliset käsitteet voidaan yksinkertaistaen selittää siten, että niiden intuition vastaiset piirteet loukkaavat ihmismielen ontologisten kategorioiden jäsenten ominaisuuksia. Intuition vastaisuus tarkoittaa sitä, ettei piirre vastaa arkiajattelua. Tällainen piirre voi olla esimerkiksi kuollut esi-isä, joka vaeltaa näkymättömänä keskuudessamme. Intuition vastaisuutta ei kuitenkaan saa olla liikaa, vaan juuri sopiva määrä, koska liian intuition vastaiset käsitykset ovat vaikeita käsitellä mielessä ja ne unohtuvat nopeasti. Sen sijaan sopivassa määrin intuition vastaiset käsitykset loisivat aivoissa myötäsyntyisten ontologisten kategorioiden loukkauksina.[8]

Uskon arvostelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

W. K. Cliffordin tunnetun lausuman mukaan on aina ja kaikkialla väärin uskoa mihinkään riittämättömin perustein.[9]

Filosofi Bertrand Russell arvosteli uskon (engl. faith) käsitettä. Russell kirjoitti sekä kristittyjen että kommunistien pitävän omaa uskoaan hyvänä. Hänen mukaansa usko on kuitenkin aina vahingollista, jos se on lujaa uskoa johonkin, josta ei ole todisteita. Russellin mukaan uskosta puhutaan silloin, kun todisteita ei ole. Tällöin todisteet korvataan hänen mukaansa tunteella.[10]

Sam Harrisin mukaan uskonnollinen usko on ongelmallinen. Jotkut uskomukset ovat luonnostaan vaarallisempia kuin toiset – toiset ideologiat esimerkiksi oikeuttavat väkivallan, toiset eivät. Vaarallisista uskomuksista kaikkein vaarallisimpia ovat kuitenkin sellaiset, jotka asetetaan järjellisen keskustelun ulottumattomiin. Harrisin mukaan tämän suojamekanismin tarjoaa ”uskon dogmi”.[11]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. ”Baggini erottaa käsitteet usko (=faith) ja käsitys (=belief = käsitys, vakaumus). Englantilaissuomalaiset sanakirjat eivät valitettavasti erota näitä sanoja riittävästi toisistaan. Ateisteja ei voida sanoa uskovaisiksi. Muutoinkin käsite 'usko' (=faith) on Bagginin mielestä tarpeeton. Tällä alalla olisi kielipoliisille töitä! Valtion kielenkääntäjät kääntävät nykyään mielivaltaisesti kansainvälisten sopimusten sanan 'belief' sanaksi 'usko'. Aikaisemmin se käännettiin jokseenkin oikein sanaksi 'vakaumus'.” Erkki Hartikainen: Erehtymätön ateisti. Vapaa Ajattelija, 2005, nro 4. ”Religious faith is a non-rational belief in some proposition.” (”Uskonnollinen usko on ei-järkiperäinen käsitys jonkin väitteen todellisuudesta.”) Robert Todd Carroll: ”Faith” Skeptic's Dictionary. Viitattu 23.8.2007. (englanniksi)
  3. a b Swindal, James: Faith and Reason The Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 23.8.2007. (englanniksi)
  4. a b Pistis Thayer's Greek Lexicon / Raamattu.uskonkirjat.net. Viitattu 23.8.2007.
  5. Room. 1:19-20
  6. 1. Kor. 1:18-31
  7. McGrath, Alister: Kristillisen uskon perusteet, Jyväskylä 1999, 162-166.
  8. Niemelä, Jussi: Jumalat loisivat aivoissa. Vapaa-ajattelija, 2008, 64. vsk, nro 1, s. 26. Helsinki: Vapaa-ajattelijain liitto ry.
  9. Clifford, William Kingdon: The Ethics of Belief 1877. (englanniksi)
  10. ” Christians hold that their faith does good, but other faiths do harm. At any rate, they hold this about the Communist faith. What I wish to maintain is that all faiths do harm. We may define 'faith' as a firm belief in something for which there is no evidence. When there is evidence, no one speaks of 'faith.' We do not speak of faith that two and two are four or that the earth is round. We only speak of faith when we wish to substitute emotion for evidence.” Suomeksi teoksessa Bertrand Russell: Etiikka ja politiikka. (Human Society in Ethics and Politics, 1954.) Suomentanut Kai Kaila. Porvoo: WSOY, 1955.
  11. Ketola, Kimmo: Usko pahan alkujuurena Uskonnontutkija. Viitattu 16.4.2008.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]