Saatana

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Calvaire de Plougonven, Bretagne, Ranska.

Saatana eli paholainen on monien uskontojen, etenkin juutalaisen, kristillisen ja islamilaisen käsityksen mukaan Jumalan vastustaja, pahuuden henkilöitymä, joka viekoittelee ihmisiä syntiin.[1][2]

Etymologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sana saatana on lainattu suomen kieleen todennäköisesti muinaisruotsista keskiajalla kristinuskon välityksellä. Alkuaan sana juontuu hepreasta, jossa sãtãn merkitsee vastustajaa.[3] Sana on levinnyt Raamatun välityksellä kreikan ja latinan kautta moniin maailman kieliin. Suomen kirjakielessä saatana on esiintynyt Mikael Agricolasta alkaen.[4]

Muita nimityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piru on Saatanan lisäksi myös Saatanaa palveleva ja joskus harvemmin itsenäinen paha pikkuolento suomalaisessa kansanperinteessä. Piruja voi olla kansantarinoissa montakin. Saatanalla on myös muita nimityksiä, kuten Vanha kehno (englanniksi Old Nick), Vihtahousu, sielunvihollinen, Mephistofeles, Lucifer (latinan 'valonkantaja', 'valontuoja'). Talmudissa ja joissakin Kabbalan kirjoituksissa Saatanaa kutsutaan nimellä Samael. Nimitys Diablo tulee espanjankielestä, ja tarkoittaa pirua tai paholaista. Diablo yhdistetään usein saatanaan ja sitä voidaan pitää yhtenä saatanan nimistä.lähde?

Etenkin demonologiassa monet Saatanan nimityksistä (esimerkiksi Beelzebub) tarkoittavat eri demoneita.lähde?

Perkele[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Perkele

Saatanaa kutsutaan Suomessa myös nimellä perkele. Sana on lainaa balttilaisesta ukkosenjumalan nimestä, joka liettuassa on Perkunas, latviassa Perkons ja muinaispreussin kielessä Percunis. Sanan on toisaalta arveltu olevan lainaa germaanisista kielistä.[4][5]

Perkelettä on väitetty suomalaisen Ukko-jumalan alkuperäiseksi nimeksi ja vanhaa miestä tarkoittavaa Ukkoa kiertoilmaukseksi. Ukkosenjumala on tosin saattanut olla nimeltään myös Ilmarinen. Ukkosenjumala Perkelettä kristityt pitivät epäjumalana, ja leimasivat sen siksi kristinuskon jumalan vastustajan eli Paholaisen ilmentymäksi.[6]

Uuden testamentin kreikankielisessä alkutekstissä paholaisesta käytetän vaihdellen nimiä diabolos (διαβολος) ja satanas (σατανας). Vanhemmissa suomenkielisissä, vielä vuoden 1938 raamatunkäännöksessä sana diabolos oli suomennettu sanalla perkele, joka vuoden 1992 suomennoksessa korvattiin sanalla paholainen.[7][8] Kreikan satanas sen sijaan on sekä vanhassa että uudessa käännöksessä suomennettu sanalla saatana.[9]

Saatana eri uskonnoissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Persialaisessa zarathustralaisessa uskonnossa, josta nykyisin ovat jäljellä enää vain Intian parsilaiset, esiintyy Pahuuden ruhtinas (Angra Mainyu), josta juutalaisuus, kristinusko ja islam käyttävät nimitystä ”Saatana”. Zarathustralaisuudessa Pahuuden ruhtinas (Angra Mainyu) esitetään Jumalan (Ahura Mazda) kaksoisveljenä. Tämän uskonnon mukaan Jumala voittaa Pahuuden ruhtinaan viimeisessä taistelussa ihmisten avulla.

Saatanalla on erilaisia rooleja heprealaisessa Raamatussa, niin sanotuissa apokryfisissa kirjoissa ja kristittyjen Uudessa Testamentissa. Heprealaisessa Raamatussa Saatana esitetään enkelinä (lähettinä), jonka Jumala on lähettänyt koettelemaan ihmiskuntaa. Apokryfisissä kirjoissa ja Uudessa Testamentissa Saatana on paha kapinallinen demoni, joka on Jumalan ja ihmisen vihollinen.lähde?

Saatana juutalaisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisessa juutalaisuudessa Saatana oli ihmisten uskoa Jumalaan kyseenalaistava kapinallinen henkiolento, jonka juutalaisten jumala Jahve salli siksi koetella, säilyttivätkö ihmiset todella uskonsa Jahveen, vaikka hän antoi Saatanan aiheuttaa juutalaisille kärsimyksiä. Tunnetuin tällainen kertomus on Jobin kirjassa[10]. Myös Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa mainittu paratiisin käärme[11] on käsitetty saatanan henkilöitymäksi.[2]

Vanhassa testamentissa sana Saatana (Šatan) merkitsee varsinaisesti vastustajaa, ja sitä käytetään joskus ihmisistäkin, missä tapauksessa se on suomennettukin sanalla vastustaja. Sanalla tarkoitetaan myös oikeuskielessä tuomioistuimen syyttäjää.[9].

Juutalaisuudessa sanaa Saatana käytetään tarkoittamaan enkeliä, joka toimii syyttäjänä. Tässä osassa hänet nähdään esimerkiksi juuri Jobin kirjassa. Siinä hän on yliluonnollinen tarkkailija, joka etsii ihmisistä syntiä ja koettelee heitä. Jobin kirjassa Saatanalla ei kuitenkaan ole valtuuksia vahingoittaa ihmisiä miten tahtoo, vaan tarvitsee luvan Jumalalta, eikä voi ylittää tämän asettamia rajoja.lähde?

Saatana kristinuskossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saatana on Uudessa testamentissa ja kristillisessä jumaluusopissa yleensä huomattavasti keskeisempi henkilö kuin Vanhassa testamentissa. Kristinuskossa Saatanaa pidetään Jumalaa alempana henkiolentona eli enkelinä, joka ennen ihmisen luomista asettui omasta vapaasta tahdostaan vastustamaan kristinuskon Jumalaa ja houkutteli ihmisen syntiinlankeemuksen. Uuden testamentin mukaan Saatana yritti vaikuttaa Jeesukseen.[12]

Kristityt teologit ovat selittäneet, että saatana oli alun perin hyväksi luotu henkiolento, joka kuitenkin käytti vapauttaan väärin, ei pysynyt totuudessa ja tuli siten läpeensä pahaksi, Jumalan vannoutuneeksi viholliseksi ja vastustajaksi.[9] Kristillisen käsityksen mukaan saatana kohdistaa vaikutuksensa ihmisiin, jotka hän on saanut lankeamaan syntiin, ja vastustaa ennen kaikkea Kristusta ja kristillistä seurakuntaa.[9] Raamatun mukaan Jumala lopulta kuitenkin kukistaa hänet ja tekee hänet vaarattomaksi.[9] Ilmestyskirjan mukaan saatana häviää ja hänet tuomitaan yhdessä hänen liittolaisikseen ryhtyneiden enkeleiden ja kadotettujen ihmisten kanssa ikuiseen tuleen. Täällä heitä tullaan vaivaamaan ikuisesti.[13]

Raamatussa paljastetaan että Saatana on paha, julma ja sadistinen henkipersoona, joka ei tunne sääliä ketään kohtaan. Tämä osoitetaan mm. Jobin tapauksessa, jossa vallan saatuaan, Saatana surmasi Jobin lapset, riisti Jobilta omaisuuden ja aiheutti hänelle kamalan sairauden[14] [15]. Raamatussa osoitetaan että Saatana on tämän maailman jumala ja hän haluaa eksyttää ihmiset Jumalasta[16]. Saatana myös hallitsee tätä maailmaa, ja näin ollen maailma heijastaa hallitsijansa luonnetta[17] [18].

Kristinuskossa saatanasta (heprean kielen šatān, vastustaja, syyttäjä) käytetään myös latinalaisperäistä nimeä Lucifer. Nimellä Lucifer ei kuitenkaan missään kohtaa Raamattua tarkoiteta saatanaa. Joissakin käännöksissä Jesajan kirjan luvussa 14 esiintyy nimi Lucifer (suomennettuna Kointähti)[19]. Kirjaimellisesti ymmärrettynä kyseessä on kuitenkin ennustus Babylonian kuninkaan kukistumisesta, mutta kristityt teologit ovat vanhastaan tulkinneet kohdan tarkoittavan saatanaa ja kuvaavan, miten hänet karkotettiin taivaasta.[9]

Joissakin gnostilaisen kristillisyyden muodoissa Saatanaa ylistetään olentona, joka antaa ihmisille tiedon. Nimi "Lucifer" tarkoittaa 'valon tuojaa'. Jotkut väittivät, että juutalaisuuden ja kristinuskon Jumala olikin saatana, koska maailmassa oli niin paljon pahuutta. Käsitys, että Saatana on helvetin valtias, ei perustu kirjoitettuun Raamattuun vaan on peräisin varhaisesta kristinuskosta.lähde? Yleinen kuva saatanasta sarvekkaana ja pukinsorkkaisena hahmona ei perustu Uuden testamentin kuvauksiin vaan saattaa perustua Cernunnoksen (kelttien hedelmällisyyden jumalan) ja Panin (arkadialainen hedelmällisyyden jumalan) kuviin. Samoin myös uskotaan Saatanan käyttämän kolmikärkisen keihään alun perin olevan lähtöisin muissa uskonnoissa esiintyvien veden- ja tavallisten jumalien kolmikärjistä. Saatana pukkina yleistyi vasta myöhäikeskiajan taiteessa.lähde?

Uudemmassa kristillisessä teologiassa persoonallinen saatana on usein korvattu pahuuden prinsiipillä.[2]

Saatana kristinuskon pohjalta syntyneissä uusissa yhteisöissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistymiskirkko (Moonilaisuus) opettaa, että Saatana pelastetaan viimeisinä päivinä ja hänestä tulee lopulta hyvä enkeli. Muutamien varhaisten kirkkoisien tiedetään rukoilleen Saatanan katumuksen puolesta, mutta todennäköisesti sen ei varsinaisesti uskottu kuitenkaan tapahtuvan. Toisaalta esimerkiksi Adventistikirkon opetuksien mukaan Saatana tuhoutuu lopullisesti Harmagennonin taistelussa.lähde?

Jehovan todistajien mukaan Saatana on tämän maailman näkymätön hallitsija, jonka vallassa tämä maailma on, jonka paha henki vaikuttaa myös heihin. Jehovan todistajien mukaan Saatana tuhotaan lopullisesti Jumalan määräämänä aikana, jonka jälkeen ihmiskunta saa nauttia rauhasta Jumalan valtakunnan hallitessa.lähde?

Saatana islamissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamissa määritellään jo Koraanissa uskominen myös henkiolentoihin, kuten enkeleihin ja džinneihin. Jälkimmäiset eivät sinänsä ole pahoja tai hyviä, ja osa niistä on jopa kääntynyt islamiin. Osa džinneistä on kuitenkin selkeästi pahan puolella. Ylin paholainen on Saatana (arab. شيطان‎, al-Šaitan), joka tunnetaan myös nimellä Iblis.[20]

Koraanissa Saatana kuvataan langenneeksi enkeliksi. Toisaalta myöhemmässä perimätiedossa kerrotaan, ettei hän ole enkeli vaan tulesta syntynyt olento. Jumala on antanut Saatanalle luvan viekoitella ihmisiä pahaan, mutta tuomiopäivänä hänet karkotetaan lopullisesti Helvettiin (arab. جهنم‎, Jahannam).[20]

Islamissa Saatanaa kutsutaan nimellä Šaitan (kantasanana on ollut ilmeisesti juutalaisuuden nimitys) tai Iblis. Hän oli enkeleiden kuningas, kunnes syyllistyi tottelemattomuuteen Jumalaa kohtaan kieltäytymällä kumartumasta ensimmäisen ihmisen Aatamin edessä.lähde?

Satanismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1966 Anton Szandor LaVey (19301997) perusti Saatanan kirkon. Tämän kirkon mukaan Saatana ei ole olemassa oleva olento vaan saatana tarkoittaa ihmisten haluja ja tekoja, joita kristinusko on perinteisesti pitänyt pahoina ja vältettävinä. Laveyn ideasta alkunsa saaneet satanistit eivät siis pidä Saatanaa olemassa olevana, konkreettisena olentona, vaan arkkityyppinä ja esikuvana. Heille Saatana edustaa ihmisen sisäistä voimaa, jolla haetaan vastakkaisuutta nimenomaan kristinuskon opettamille arvoille, jota satanistit pitävät heikkoutena. Satanismi on uskontovastainen filosofinen ideologia.lähde?

Saatanan kuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gustave Dorén näkemys Saatanasta John Miltonin teoksessa Kadotettu Paratiisi.

Taiteessa ja kirjallisuudessa Saatanaa on kuvattu usealla eri tavalla. Raamatun luomiskertomus Genesis-kirjassa yhdistää Saatanan käärmeeseen, joka houkuttelee Eevan syömään kiellettyä hedelmää. Käärme liitetäänkin usein vähintään Saatanan vertauskuviin.lähde?

Yleisin kuva Saatanasta, joka on peräisin roomalaisesta Faunus-jumalasta ja kreikkalaisten Pan-jumalasta, on sarvekas ja sorkkajalkainen hirviö, kädessään kolmikärkinen "hiilihanko". Uudempina aikana vuohipukkimainen kuva on muuttunut ihmisenkaltaisemmaksi pukinpartaiseksi synkäksi mieheksi (esimerkiksi Johann Wolfgang von Goethen Faustin Mefistofeles, joka tosin saatetaan tulkita demoniksikin). Saatana on myös kuvattu miellyttäväksi ja puoleensavetäväksi mieheksi; tarun mukaan Saatana vetoaa ihmissielujen turhamaisuuteen. Joskus Saatana on kuvattu myös naiseksi tai androgyyniksi eli sukupuolettomaksi. Jälkimmäisestä on esimerkkinä Mel Gibsonin elokuva The Passion of the Christ (2004). Joissain tapauksissa Saatana on kuvattu komeaksi enkeliksi, esimerkiksi Gustave Dorén kuuluisassa kuvituksessa John Miltonin Kadotettuun paratiisiin.lähde?

Nykyaikaisessa viihteessä Saatana tai demoni on yleensä punainen, pieni, sarvekas, pukinjalkainen ja hiilihangolla aseistautunut ihmishahmo. Jos sillä on siivet, ne ovat lepakonsiivet. Jokseenkin tämänkaltainen pirun, demonin tai paholaisen ulkomuoto löytyy jo keskiaikaisista kirkkomaalauksista ja goottilaistyylisiä kirkkoja ja katedraaleja vartioineista irvokkaista patsaista, gargoileista.lähde?

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. a b c Factum, 5. osa (me-pic), s. 356-357, art. Paholainen. Weilin & Göös, 2004. ISBN 951-35-6644-7.
  3. Ulla-Maija Kulonen ym.: Suomen sanojen alkuperä, 3. osa (R-Ö), s. 140, hakusana = saatana. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2000. ISBN 951-717-712-7.
  4. a b Häkkinen 2004.
  5. Ulla-Maija Kulonen ym.: Suomen sanojen alkuperä, 2. osa (L-P), s. 340, hakusana = perkele. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1995. ISBN 951-717-711-9.
  6. Ukon ja Perkeleen suhteesta Ytimennävertäjät. Viitattu 2.3.2010.
  7. esimerkiksi Matt. 4:1-11 (Tällä verkkosivulla näkyvät rinnakkain vanha ja uusi suomennos, niin että niitä voi helposti vertailla keskenään)
  8. Mäkinen, Pentti: Perkele vai Paholainen? Raamattu kansalle ry. Viitattu 2.3.2010.
  9. a b c d e f Iso Raamatun tietosanakirja, osa 6 (S-T), s. 15-17, art. Saatana. Ristin Voitto r.y., 1991. ISBN 951-606-046-3.
  10. Job 1:1-12
  11. 1. Moos. 3:1-8
  12. Matt. 4:3-9
  13. Ilm. 18:1-24
  14. Job 1:12–19
  15. Job 2:7, 8
  16. 2. Ko 4:4
  17. 2. Ko 4:4
  18. Joh 8:44
  19. Jes. 14:3-12
  20. a b Hämeen-Anttila 2004, s. 155–157.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Katajala-Peltomaa, Sari & Toivo, Raisa Maria (toim.): Paholainen, noituus ja magia – kristinuskon kääntöpuoli: Pahuuden kuvasto vanhassa maailmassa. Tietolipas 203. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-590-4.
  • Raiswell, Richard – Dendle, Peter (toim.): The Devil in Society in Premodern Europe. Essays and Studies, 28. Toronto: Centre for Reformation and Renaissance Studies, 2012. ISBN 978-0-7727-2124-2.
  • Valk, Ülo: Perkele: Johdatus demonologiaan. (Kurat Euroopa usundiloos, 1991.) Viron kielestä suomentanut Tapani Hietaniemi. Tampere: Vastapaino, 1997. ISBN 951-768-019-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]