Suomen kielen kirosanat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen kielen kirosanat ovat ei-kirjaimellisesti käytettyjä suomenkielisiä sanoja, jotka rikkovat jotain kulttuurista tabua. Tällaiset tabut liittyvät esimerkiksi uskontoon, eritteisiin tai seksuaalisuuteen. Useat suomen kielessä nykyään kirosanana käytetyt sanat eivät alun perin olleet kirosanoja, vaan ovat muuttuneet sellaisiksi vähitellen.[1][2]

Paitsi parahduksiin ja noitumiseen, suomen kielen kirosanoja käytetään muun muassa vahvistussanoina (helvetin hyvä), sävypartikkeleina tai ylimääräisinä lisäyksinä (No kerro jo jumalauta). Kirosanoja voidaan käyttää myös kieltosanattomissa mutta merkitykseltään kielteisissä ilmauksissa, joita Lari Kotilainen nimittää aggressiiviksi (Vittu tästä jutusta kukaan tykkää).[1]

Käsitykset siitä, mitkä sanat ovat kirosanoja, vaihtelevat. Solvaussanoja (mulkku), miedompia päivittelysanoja (jestas), kiertoilmaisuja (voi perjantai) ja muuta karkeaa kielenkäyttöä ei aina pidetä kirosanoina. Suomen kielessä uskonnollisperäiset kirosanat ovat vuosisatojen kuluessa menettäneet voimaansa, kun taas seksuaalisperäiset ovat voimistuneet.[1]

Kirosanat eivät välttämättä ole aina halventavia, vaan ne voivat ilmaista myös ryhmään kuulumista ja läheisyyttä.[1]

Luettelo kirosanoista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kielitoimiston sanakirjassa mainittuja karkeita tai lieviä kirosanoja tai kirouksia, tai sanoja, joita voidaan käyttää kirosanana yksinään tai esimerkiksi voi-huudahdussanan kanssa, ovat: helkatti, helkkari, helkutti, helskutti, helvetti, hemmetti, hiisi, hiivatti, hitsi, hitto, jeesus, jeeveli, jessus, jukolauta, jukoliste, jukra, jukranpujut, juku, jumalauta, juukeli, juutas, jösses, kehno, kehveli, kirottu, lempo, pahus, pakana, pannahinen, paska, peeveli, peijakas, pentele, perhana, perkele, perkule, permanto, perse, pirskatti, piru, pirulauta, raato, riivattu, ryökäle, räkä, saakeli, saakuri, saamari, saasta, saatana, samperi, syötävä, turkanen, täytinen, vitjat, vitsi, vittu.[3]

Yleisimpiä kirosanoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helvetti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Helvetti

Helvetti tarkoittaa paikkaa, johon ihminen mo­nien uskontojen mukaan saattaa kuolemansa jälkeen joutua syntiensä vuoksi.[4] Suomessa ja monissa muissakin kielissä helvettiä merkitsevää sanaa käytetään myös kirosanana ilman uskonnollista merkitystä. Helvetti on alun perin vanha germaanisten kielten sana manalalle, ja sana saapui suomen kieleen vasta Raamatun käännöksen matkassa.[5] Sanasta on myös lievennettyjä muunnelmia, kuten hemmetti,[6] helkkari[7] ja helkutti.[8]

Jumalauta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jumalauta on lyhenne ilmauksesta Jumala + auta.[5][9] Sanan muunnelmia ovat jumaliste ja jumankauta.

Kyrpä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyrpä on siitintä tarkoittava alatyylinen nimitys, jota käytetään harvemmin myös karkeana kirosanana sekä vastenmielisestä tai huonokäytöksisestä miehestä herjauksena.[10][11][12] City-lehden lukijat valitsivat vuonna 2003 kyrvän kaikkein törkeimmäksi suomen kielen kirosanaksi. Sanan kuvailtiin olevan “pornoversio miehen sukuelimestä, likainen, armottoman kova ja itsekäs, härski ja perverssi.”[5]

Sana kyrpä on esiintynyt ensimmäisen kerran Christfrid Gananderin kirjoituksissa vuonna 1786[13] sekä sanakirjassa ensimmäisen kerran vuonna 1848.[14] Viron kielessä esiintyy sana "kürb", joka myös tarkoittaa siitintä.[15] Kyrpä on mahdollisesti aiemmin tarkoittanut törröttäviä puita, kuten yksinäistä korkeaa mäntyä, mutta edellä mainittujen havaintojen valossa se vaikuttaa epätodennäköiseltä.

Paska[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paska on ulosteen yleinen arkikielinen nimitys, jolla yleisesti tarkoitetaan myös ylipäätään kaikkea huonoa. Lisäksi sanaa käytetään yleisesti kirosanana sekä haistattelusanana.[16][1] Paska on vanha suomalais-ugrilainen sana, jonka vastineita on useissa suomen sukulaiskielissä. Suomen kirjakielessä paska on esiintynyt Agricolan ajalta, 1500-luvulta, alkaen.[17]

Perkele[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Perkele

Perkele on erittäin vanha kirosana, joka tarkoittaa paholaista.[18][1] Sana on lainaa balttilaisesta ukkosenjumalan nimestä, joka liettuassa on Perkūnas ja latviassa Perkons.[19] Suomeen sana on lainattu pelkästään kirosanakäyttöön jo 3 000 vuotta sitten. Sana on suosittu etenkin vanhemman kansanosan keskuudessa.[5] Sanasta on myös lievennettyjä muunnelmia, kuten perhana.[20][21]

Perse[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perse on takapuolesta käytetty alatyylinen ilmaus. Sanaa käytetään alatyylissä myös muissa yhteyksissä, kuten perseestä (huono, ala-arvoinen) ja perse auki (rahaton).[22][1]

Saatana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Saatana

Saatana tarkoittaa Jumalan vastustajaa, joka viekoittelee ihmisiä syntiin.[18][23] Sana tuli suomessa käyttöön Raamatun käännöksen mukana 1600-luvulla.[5] Sanasta on myös lievennettyjä versioita, kuten saakeli[24], saamari[25] ja samperi.[26]

Vittu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Vittu

Vittu on lähes tuhat vuotta vanha lainasana ruotsin kielestä,[5] ja se on alun perin tarkoittanut synnyttäneen tai vaihdevuosiin ehtineen naisen ulkoisia sukupuolielimiä.[27] Nykyään vittu on erittäin yleinen sana varsinkin nuorten suomalaisten kielenkäytössä, ja sitä käytetään lähes yksinomaan kirosanana.[28][29] Nykyisin sanaa pidetään yhtenä rumimmista ja hävyttömimmistä suomen kielen kirosanoista. City-lehden lukijat kuvailivat vuonna 2003 sanaa "loppuun kulutettuna, mutta kuitenkin alentavana, rumana ja inhottavana.”[5][1]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tammi, Jari: Suuri kirosanakirja WSOY (2007)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Kirosanojen kielioppia Kotimaisten kielten keskus. 13.7.2008. Viitattu 14.7.2019.
  2. Ajanki, Rigina: Kuka keksi kirosanat ja mikä oli ensimmäinen? Helsingin Sanomat. 10.2.2017. Viitattu 4.7.2017.
  3. Kielitoimiston sanakirja
  4. Factum: Uusi tietosanakirja. 2, Dio–håv. Espoo: Weilin & Göös, 2003. ISBN 951-35-6641-2.
  5. a b c d e f g Perkele! Cityn kirosanakirja Suomesta City-lehti & Blog City. 11/2003. Viitattu 13.6.2016.
  6. Kielitoimiston sanakirja : hemmetti kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 14.7.2019.
  7. Kielitoimiston sanakirja : helkkari kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 14.7.2019.
  8. Kielitoimiston sanakirja : helkutti kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 14.7.2019.
  9. Jumalauta ja markkinavoimat – vanhoja ja uudempia kirosanoja Kielitoimiston sanakirja. 7/2007. Viitattu 14.7.2019.
  10. Vittu – Swear Words Uusikielemme.fi. Viitattu 15.10.2019. (englanniksi)
  11. Kielitoimiston sanakirja : kyrpä kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 14.7.2019.
  12. Lainattua (PDF) Oulun ylioppilaslehti. numero 7, 14.5.2008. Viitattu 12.6.2019.
  13. Suomalaisen kirjallisuuden Seura ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus: "Suomen sanojen alkuperä: etymologinen sanakirja, Osa 1". , 1992.
  14. Suomen- Wenäjän- ja Ruotsin-kielinen Sana-kirja, s. 360. Hämeenlinna: Johan Fredrik Wallin, 1848.
  15. Eesti mõistatused, s. 54. , 2001. ISBN 9985811143.
  16. Kielitoimiston sanakirja : paska kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 14.7.2019.
  17. Kysy.fi kysy.fi.
  18. a b Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  19. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 903. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
  20. Kuka keksi kirosanat? Helsingin kaupunginkirjasto. Viitattu 13.6.2016.
  21. Kielitoimiston sanakirja : perhana kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 14.7.2019.
  22. Kielitoimiston sanakirja : perse kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 14.7.2019.
  23. Factum, 5. osa (me–pic), s. 356–357, art. Paholainen. Weilin & Göös, 2004. ISBN 951-35-6644-7.
  24. Kielitoimiston sanakirja : saakeli kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 4.12.2018.
  25. Kielitoimiston sanakirja : saamari kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 4.12.2018.
  26. Kielitoimiston sanakirja : samperi kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 4.12.2018.
  27. Tolonen, Anni: Naisen sukuelin oli vanhan kansan mukaan väkevä taikakalu 1.7.2018. Satakunnan Kansa. Viitattu 1.7.2018.
  28. 4.3 Tekstin sidoksisuus Savonlinnan opettajankoulutuslaitos, Joensuun yliopisto. Viitattu 14.7.2019.
  29. Lehtola, Markku: Taistelua tuulimyllyjä vastaan? (PDF) FUTIS-sanomat. 4/2002. Viitattu 14.7.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]