Kirosana

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Usein sarjakuvissa kirosanat kuvataan symboleilla.

Kirosana eli voimasana, tekomuodossa kiroilu, on ilmaisua tehostava, karkeana pidettävä sana.[1]

Kirosanoina käytetään tabusanoja, mutta ei niiden kirjaimellisessa merkityksessä. Useimmat kiroiluilmaukset ovat kaavamaisia, sillä niillä on selkeät sanastolliset, lausekkeelliset ja lauseopilliset rajoitukset. Kiroileminen on tunteikasta kieltä, jonka päätarkoitus on heijastaa tai olla heijastavinaan puhujan tunteita ja asenteita.[2]

Kiroilua pidetään yleisesti paheksuttavana tuntemattomien ihmisten seurassa, ainakin muodollisissa yhteyksissä. Kiroilu saa voimansa kulttuurillisista tabuista, joita se rikkoo.[3]

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tukholman yliopiston tutkijan Magnus Ljungin (2011) mukaan kiroilu voidaan jakaa funktionsa eli tehtävänsä mukaan kahteen pääluokkaan: irrallisiin kirosanoihin ja täydentäviin kirosanoihin. Kolmannen luokan muodostavat korvaavat kirosanat.[4]

  • Irrallisia kirosanoja käytetään yksinään. Jotkin niistä ovat puheakteja, kuten valat (kuten Jumalaan tai Saatanaan vetoaminen), kiroukset ja epäystävälliset toivotukset (kuten ”painu vittuun”). Jotkin ovat suuttumusta, yllätystä, kipua tai muuta vastaavaa tunnetta ilmaisevia huudahduksia. Jotkin ovat kiistämisiä (kuten ”paskat!”) tai myöntämisiä, rituaalisia loukkauksia (kuten kohteen äitiin liittyviä) tai nimittelyä (kuten kohteen älyyn tai etnisyyteen liittyviä kirosanoja).[5]
  • Täydentäviä kirosanoja käytetään pitempien lauseiden ohessa. Ne voivat olla adjektiivisia (”saatanan tyhmä”), painottavia (”mitä helvettiä?”), adverbiaalisia (”en hitossa”) tai epiteettisiä (”kerro sille paskiaiselle...”).[6]
  • Korvaavia kirosanoja ovat tabusanat, joilla korvataan monenlaisia tavallisia sanoja. Tällainen kiroilu on yleistä esimerkiksi venäjän kielessä, missä tällä tavoin monikäyttöinen kirosana on esimerkiksi ‘mulkkua’ tarkoittava hui.[7]

Kognitiotieteilijä Steven Pinkerin (2007) mukaan ihmiset käyttävät kirosanoja ainakin viidellä eri tavalla:[8]

  • Kuvailevasti (”sain vittua”)
  • Idiomaattisesti (”meni vituiksi”)
  • Solvaavasti (”haista vittu”)
  • Painottavasti (”vitun hieno”)
  • Katarttisesti (”voi vittu!”)

Kiroilun teemat ovat niitä tabuja, joihin kirosanat pohjautuvat.[4] Yleisiä teemoja monien kielten kirosanastossa ovat uskonto/yliluonnollinen, ulostaminen, sukupuolielimet, seksi sekä kohteen äiti tai muu perhe. Joissakin kielissä yleisiä teemoja voivat olla myös esimerkiksi esivanhemmat, eläimet, prostituutio, sairaudet ja kuolema.[9]

Kirosanasto vaihtelee kulttuureittain. Moni suomen kielen suosituimmista kirosanoista liittyy kristinuskoon ja sukuelimiin. Saksassa kirosanat pyörivät pitkälti peräaukon ympärillä. Espanjankielisissä maissa puolestaan kiroilu kohdistuu usein kohteen äitiin.[3]

Kulttuurin vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On väitetty, että suomalaiset ovat skottien, irlantilaisten ja venäläisten kanssa Euroopan ahkerimpia kiroilijoita.[10]

Fysiologinen vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkimuksessa on huomattu, että kiroilu vähentää koetun kivun määrää. Latautuneen kirosanan käyttäminen voi aktivoida kehossa akuutin stressivasteen eli "taistele tai pakene" -reaktion. Kiroilu lisää tällöin tilapäisesti elimistön suorituskykyä: sydän alkaa sykkiä nopeammin, hengitys tihenee, lihaksiin virtaa enemmän verta ja suoliston toiminta hidastuu.[11]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ljung, Magnus: Swearing: A Cross-Cultural Linguistic Study. Palgrave Macmillan, 2011. ISBN 978-0-230-57631-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. kirosana. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2022.
  2. Ljung 2011, s. 4.
  3. a b Heinonen, Mirka: Ruma sana. Suomen Kuvalehti 20/2018, 18. toukokuuta 2018.
  4. a b Ljung 2011, s. 29–30.
  5. Ljung 2011, s. 30–33.
  6. Ljung 2011, s. 30, 33–34.
  7. Ljung 2011, s. 35.
  8. Ljung 2011, s. 25. (englanninkielisissä esimerkeissä on käytetty kirosanaa fuck)
  9. Ljung 2011, s. 35–44.
  10. Perkele on yksi vanhimmista kirosanoista – tiedätkö kirosanojen taustat? Yle Uutiset. Viitattu 31.10.2017.
  11. Voutilainen, Eero: Katos perkelettä! 28.7.2009. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 15.2.2013.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Moore, Kate & Tuominen, Tiina: Fucktionary: Englannin kielletyt sanat. Helsinki: Gummerus, 2010. ISBN 978-951-20-7598-0.
  • Nevalainen, Terttu & Rissanen, Matti & Taavitsainen, Irma (toim.): Englannin aika: Elävän kielen kartoitusta. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-28855-1.
  • Tammi, Jari: Suuri kirosanakirja. 3. laitos. Kuvittanut Juho Juntunen. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-32572-8.
  • Tammi, Jari: Suuri solvaussanakirja: Haukkumasanat. Turku: Helsingissä: Pikku-idis: Kuippana, 2003. ISBN 952-9589-34-4.
  • Vanderplank, Robert: Ruma kuin apinan kainalo: Maailman mehevimmät solvaukset. (Uglier than a monkey’s armpit: Untranslatable insults, put-downs and curses from around the world, 2007.) Suomentanut Joel Kontro. Sivujen 124–131 tekstin ovat tehneet Marja ja Vesa Heikkinen. Helsingissä: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-21230-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kirosana.