Tunne

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tunne on jonkin ärsykkeen aiheuttama lyhytaikainen kokemus tai reaktio. Yleensä tunne herää sosiaalisissa tilanteissa, ajattelun tai tavoitteiden yhteydessä. Tunteet voivat olla perinnöllisiä, kaikissa kulttuureissa ilmeneviä universaaleja tunteita. Näitä ovat esimerkiksi pelko, inho ja rakkaus. Tunteet ohjaavat ihmisen toimintaa motiivien, tavoitteiden ja tiedonkäsittelyn ohella. Tunteet edistävät ihmisen sopeutumista ympäristöön, kuten sosiaalisiin - tai uhkaaviin tilanteisiin. Tunteet ovat myös verbaalinen kommunikaatiokanava, viestinnän väline.

Tunteiden biologinen perusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elimistön fysiologiset tunnereaktiot, kuten hengitys- ja verenkiertoelimistön toiminnan muutokset, liittyvät autonomisen hermoston aktivoitumiseen. Uusimmissa tutkimuksissa on havaittu, että ihmisen tietoisuus omasta tunnetilasta syntyy vasta sen jälkeen, kun tunteisiin liityvät kehon fysiologiset muutokset ovat syntyneet[1]. Sympaattisen hermoston liian voimakas toiminta voi aiheuttaa paniikkikohtauksen. Pitkittyneet kielteiset tunteet kuten pelko tai ahdistus aiheuttavat vakavia seurauksia somaattiselle terveydelle kuten esimerkiksi verenkierto- ja hengityselimistön toiminnalle[2].

Aivotoiminta antaa tunteille biologis-fysiologisen perustan. Tunne syntyy limbisen järjestelmän aktivoituessa ympäristön ärsykkeen tai ajattelutoiminnan seurauksena. Limbisen järjestelmän mantelitumake vastaa erityisesti pelon ja vihan säätelystä, mutta vaikuttaa myös muihin tunteisiin. Biologisesti tiedon katsotaan etenevän joko aivokuoren kautta mantelitumakkeeseen, tai suoraa reittiä mantelitumakkeeseen. Kun tieto kulkee aivokuoren kautta, tunnetta pystytään säätelemään, ja se on harkittu ja jäsennelty. Yllättävissä reaktioissa taas tieto kulkee nopeaa reittiä suoraan mantelitumakkeeseen, jolloin tunteen ilmaisemista ei välttämättä edes tiedosteta. Mantelitumakkeesta tieto etenee aivorunkoon, johon kuuluu autonominen hermosto. Tämä on tahdosta riippumaton, ja säätelee hormonieritystä. Hormonit vaikuttavatkin limbisen järjestelmän oheella keskeisesti tunteen ilmenemiseen kehossa. Autonomisen hermoston parasympaattinen osa hallitsee elimistöä lepotilassa. Kehon energiavarastot täyttyvät esimerkiksi nukkuessa tai hengityksen hidastuessa. Sympaattinen hermosto taas hallitsee aktiivisessa toiminnassa.

Erilaisia käsityksiä tunteista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erilaiset tunneteoriat tarkastelevat tunteiden syntymekanismeja. Tunneteoriat eroavat toisistaan muun muassa siinä, missä määrin ihminen voi itse vaikuttaa tunteisiinsa. Myös ympäristön ja tilannetekijöiden vaikutuksista tunteisiin on kiistelty.

Biologinen näkökulma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Biologiset näkemykset painottavat kehon fysiologisten reaktioiden merkitystä tunteiden synnyssä. James & Langin tunneteoria katsoo elimistön reaktioiden synnyttävän tunteen. Esimerkiksi kun ihminen huomaa käsiensä hikoavan, hän ahdistuu. Myöhemmät tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet autonomisen hermoston reaktioiden olevan hitaita, ja siten eivät voi aina edeltää tunnetta. Tunteen kokeminen edellyttää myös aivojen toimintaa. Erityisesti otsalohkojen merkitys tunteiden säätelyssä on keskeinen. Vaistoselitykset katsovat tunteen olevan synnynnäisten aivorakenteiden laukaisema sopeutumista edistävä kokemus. Evoluution kuluessa jäljelle ovat jääneet hengissä säilymisen kannalta tärkeitä, universaaleja tunteita (pelko, viha, suru, inho...). Aivokeskusteoriat esittävät tunteiden syntyvän tiettyjen aivojen alueiden aktivoituessa. Cannon & Bardin tunneteoria käsittää tunteen laukeavan väliaivoissa syntyneiden prosessien seurauksena, mitkä saavat aikaan samanaikaisen tunteen ilmaisun ja sen kokemuksen. Biologiset näkemykset kuitenkin aliarvioivat tilannetekijöiden merkitystä tunteen synnyssä. Nykyään myös katsotaan, että ihminen voi itse säädellä miten ilmaisee tunteensa.

Sosiaalisuutta ja oppimista painottava näkökulma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi ääripää tunteiden selittämiseen keskittyy tarkastelemaan ympäristön, kuten tilanteiden ja vuorovaikutusten merkitystä tunteiden synnylle. Ivan Pavlovin klassisen ehdollistumisen teorian mukaan tunne syntyy niin sanotusti oppimalla kehon aikaisemmista reaktioista. Käärmeen purressa syntyy kipua. Seuraavalla kerralla jo käärmeen nähdessään tapahtuu ehdollinen reaktio, eli pelko. Välineellisessä ehdollistumisessa tunteiden seuraukset säätelevät tunteiden ilmenemistä jatkossa. Esimerkiksi jos yksilö saa positiivista palautetta surun näyttämisestä, tekee henkilö sitä avoimesti jatkossakin. Banduran mallioppimisen teoriassa tunteet omaksutaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden käyttäytymistä mallintamalla. Esimerkiksi jos perheessä ilmenee väkivaltaisia toimintamalleja, todennäköisesti lapsi samaistuu vanhempiinsa ja toimii jatkossa samalla tavalla (vrt. Banduran aggressiotutkimukset). Sosiaalisuutta ja oppimista painottava näkökulma aliarvioi kuitenkin ihmisen omaa osuutta tunteiden synnyssä.

Kognitiivinen näkökulma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kognitiiviset selitykset katsovat, että ihminen hyödyntää tunteen kokiessaan sekä elimistöstään että ympäristöstään saamaa tietoa. Nykyään ihmisen mielen katsotaan toimivan konstruktivistisesti: ihminen käsittelee ja ohjaa tunteitaan jatkuvasti. Tunteet syntyvät arvioiden ja tulkintojen seurauksena. Tunne saa aikaan motivoitumisen toimintaan, sekä toistamaan käyttäytymistään. Vaikka kognitiiviset selitykset keskittyvätkin tutkimaan tiedonkäsittelyn prosessointia, hyväksyvät ne myös ajatuksen siitä, että fysiologinen tila voi muuttaa tunnetta.

Tutkimuksissa on osoitettu elimistön fysiologisen tilan vaikutus tunteen kokemiseen. Eräässä tutkimuksessa koehenkilöitä kehotettiin tuntemaan vihaa. Toista ryhmää käskettiin samanaikaisesti puristaa kätensä nyrkkiin, toinen ryhmä vain "tunsi vihaa". Tuloksista selvisi, että käsiään nyrkissä pitäneet henkilöt tunsivat itsensä vihaisemmiksi kuin toiset.

Schachter & Signer näkivät tunteen kokemisen olevan tulosta omasta tulkinnasta. Heidän adrenaliinikokeensa on osoittanutkin ihmisen oman tulkinnan merkityksen tunteelle. Koeasetelmassa oli kaksi ryhmää, joista toiselle annettiin adrenaliiniruiske ja kerrottiin sen vaikutuksista (aggressiivisuus, yliaktiivisuus..). Toiselle ryhmälle taas annettiin sama ruiske, muttei kerrottu sen vaikutuksista. Koehenkilöt asetettiin tilanteeseen, jossa koejohtajan avustaja näytteli olevansa yksi koehenkilöista. Hän näytteli pistoksen vaikuttavan hänen käyttäytymiseen välillä aggressiivisuutta aiheuttaen ja välillä taas hilpeyttä. Tutkimus osoitti, että ne jotka eivät tienneet ruiskeen vaikutuksesta, alkoivat ottaa mallia tästä käyttäytymisestä, eli tulivat aggressiivisiksi tai iloisiksi. Ne henkilöt, jotka tiesivät aineen vaikutuksista, eivät reagoineet kokeenjohtajan avustajan käyttäytymiseen millääntavalla. Adrenaalikokeesta selvisi, että jos yksilöllä on tunteelle olemassa selitys, sitä ei tarvitse peilata muiden tunteeseen. Jos taas ihmisellä ei ole selitystä kiihtymykselle, tukeudutaan ympäristöön.

Kognitiivisen selityksen tunteiden syntymiselle nykypäivänä antaa R. Lazaruksen tunneteoria. Lazaruksen mukaan tilannetekijät sekä aikaisemmat kokemukset luovat tunteen. Tunteen kokemisessa tärkeää on ihmisen oma arvio tilanteesta. Ärsykkeen jälkeinen primaariarvio on tiedostamaton. Se syntyy esimerkiksi pelästymisreaktioissa tai muissa vaaratilanteissa, jotka ovat olleet evoluution kannalta tärkeitä. Sekundaariarvio on puolestaan tietoinen, ja ilmenee primaariarviota hitaammin. Arvioimme aina tilanteen sen mukaan, kuinka tärkeä se on minäkäsitykselle ja maailmankuvalle. Omat vaikutusmahdollisuudet tunteeseemme vaikuttavat myös tilanteen arviointiin.

Tunteiden säätelystrategiat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunteiden säätelystrategioiden avulla ihminen voi vaikuttaa tunteiden eri osatekijöihin. Käyttäytymistason strategioiden avulla ihminen voi vaikuttaa tunteiden aikaan saamaan käyttäytymiseen, eli ulkoisesti havaittaviin tunnereaktioihin. Esimerkiksi pomolle rähjääminen ei aina ole kovin viisasta, ja tällöin ihminen voi pitää tunteen sisällään. Kognitiivisissa strategioissa vaikutetaan tunteita aiheuttavaa tilannetta koskevaan tiedon käsittelyyn. Näin voidaan muuttaa myös itse tunnekokemusta ja siihen liittyviä reaktioita. Esimerkiksi valikoivan tarkkaavaisuuden avulla ihminen voi säädellä tunteen pääsyä tietoisuuteen. Esimerkiksi läheisen kuoleman aiheuttamaa surua pyritään lievittämään torjumalla tunne. Voimme myös tahdon avulla vaikuttaa tunteisiimme.

Tunnettuja tunteita tutkineita psykologeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnettuja tunteita tutkineita filosofeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tunne.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Persoona 4: motivaatio, tunteet ja taitava toiminta. Tekijät: Kalakoski, Laarni, Paavilainen, Anttila, Halonen ja Kreivi. Tuottaja: Edita Prima Oy, Helsinki 2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Viittausvirhe: Artikkelissa on viitteitä (<ref>), mutta ei viitelistaa {{Viitteet}}.