Suru

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo tunteesta. Suru on myös Wäinö Aaltosen veistos.
Suru. Vincent van Gogh, 1882

Suru on menetyksen tai muun ikävän tapahtuman tai epämieluisan olotilan aiheuttama voimakas ja pitkäkestoinen mielipahan tunne.[1] Suruun kuuluu alentunut vireystila. Ihminen ilmaisee surua usein kasvonilmeillään ja äänenkäytöllään, ja hän voi itkeä tai vetäytyä syrjään. Suru on perustunteista pitkäkestoisin, ja se voi kestää jopa useita päiviä. Lyhytaikaisesta surusta ei ole haittaa, mutta pitkittynyt suru voi olla vahingollista ihmisen toimintakyvylle.[2]

Aiheutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suru aiheutuu yleensä jostain menetyksestä, kuten tärkeän ihmisen menettämisestä, työpaikan menettämisestä tai kokeessa reputtamisesta. Ihminen tulee usein surulliseksi silloin, kun hän kokee tapahtuneen muodostavan esteen pyrkimyksilleen, kun se on toisten aiheuttama tai johtuu olosuhteista, ja kun itse ei pysty vaikuttamaan siihen tai selviytymään siitä. Suru valtaa usein mielen automaattisesti jonkin aiemmin surua aiheuttaneen tapahtuman toistuessa, mutta uudenlainen vastoinkäyminen vaatii ensin tietoista prosessointia sen tunnemerkityksen synnyttämiseksi.[2]

Surun esiintymisen yleisyys, voimakkuus ja kesto vaihtelevat yksilöllisesti, kuten myös keinot vähentää sitä. Naiset kokevat surua enemmän kuin miehet. Korkea surun esiintyminen yhdistyy persoonallisuuden piirteistä neuroottisuuteen, sovinnollisuuteen ja avoimuuteen. Vähäinen surun esiintyminen yhdistyy ulospäinsuuntautuneisuuteen ja tunnollisuuteen sekä korkeaan itsetuntoon ja tunneälyyn. Surun kokemukseen ja ilmaisuun vaikuttaa myös se, miten suru on sosiaalisesti hyväksyttyä.[2]

Evolutiivinen tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Evoluutiopsykologien mukaan surulla on evolutiivinen tausta, ja se on sopeutumareaktio tilanteisiin, joissa on koettu menetystä. Suru saa ihmisen vetäytymään joksikin aikaa pohtimaan omia tavoitteitaan ja suunnitelmiaan, jotta hän voisi välttää uudet menetykset. Lisäksi surun ilmaiseminen tuo ihmiselle myötätuntoa muilta ihmisiltä ja saa nämä auttamaan häntä.[2]

Ilmeneminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Surulliset ihmiset kertovat usein tuntevansa palan kurkussaan, lihasjännitystä ja sykkeen muutoksia. Surua ilmaisevia kasvonilmeitä ovat kulmakarvojen alentaminen, suupielten alentaminen ja leuankärjen kohottaminen. Surullinen ihminen käyttäytyy passiivisesti tai välttelevästi. Hän puhuu hitaasti ja hiljaisella äänellä. Hän saattaa itkeä.[2]

Suru on kaikista tunteista pitkäkestoisin, ja se voi kestää jopa useita päiviä.[2]

Vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Surullinen ihminen alkaa ajatella aiempaa analyyttisemmin ja systemaattisemmin, ja vähemmän stereotyyppisesti. Hän omaksuu jonkin näkökulman ja asettaa tavoitteitaan uusiksi. Toisaalta suru voimistaa kielteisiä ennakkoasenteita arvioinnissa, aiheuttaen esimerkiksi omien saavutusten aliarviointia. Surullinen ihminen saattaa myös muistaa kielteisiä tapahtumia omasta menneisyydestään tavallista helpommin.[2]

Lyhytaikaisen surun ei ole havaittu suoraan vahingoittavan terveyttä. Sairaalla ihmisellä suru voi lisätä epämukavuuden tunnetta. Pitkäaikainen suru muistuttaa masennusta ja voi olla vahingollista.[2]

Surullinen ihminen voi saada muilta ihmisiltä myötätuntoa ja tukea. Jos suru johtaa vetäytymiseen, ihminen voi kuitenkin eristäytyä muista, jolloin häntä ei voi auttaa, minkä seurauksena suru pitkittyy.[2]

Suruun vaikuttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksi terapiassa käytettyä surun säätelytapaa ovat huomion kiinnittäminen pois surun aiheuttamasta tapahtumasta, sekä tapahtuman arvioiminen uudelleen tai sen etäännyttäminen itsestä. Surun oireiden märehtiminen sen sijaan pitkittää surua.[2]

Tutkimusten mukaan masennuslääke ei tehoa tavanomaiseen surutilaan.[3]

Mikäli normaali surutyö eli menetyksen käsittely pitkittyy tai vaikeutuu normaalista, voi kyseessä olla komplisoitunut suru, joka on tulossa sairausdiagnoosiksi ICD-11 -tautiluokituksessa. Sen oireita voi hoitaa lääkkein, mutta tehokkaampaa hoitoa ovat muut terapiamuodot kuten silmänliiketerapia.[4]

Surun väri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Surua ilmaistaan Euroopassa ja Suomessa yleensä mustalla värillä, myös pukeutumisessa.[5] Suomessa naisten käyttämä suruharso ja suruvaatteet ovat mustia, samoin miesten vaatteet ja miesten hautajaisten jälkeen käyttämä surunappi. Hautajaisiin pukeudutaan virallisen etiketin mukaan tummiin vaatteisiin ja lähiomaiset yleensä mustiin. Surunapilla kerrotaan, että lähiomainen on kuollut. Sitä ei käytetä vielä hautajaisissa, mutta laitetaan vasempaan takin kaulukseen hautajaisten jälkeen. Napin paikka on kaksi senttiä napinlävestä alaspäin.[6]

Aasiassa surua ilmaistaan valkoisella värillä.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. suru. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2021.
  2. a b c d e f g h i j Verduyn, Philippe & Résibois, Maxime & Massar, Karlijn (toim. Zeigler-Hill, Virgil & Shackelford, Todd): ”Sadness”, Encyclopedia of Personality and Individual Differences, s. 4537–4540. Springer, 2020. ISBN 978-3-319-24610-92.
  3. Soili Poijula: Yllättävä kuolema aiheuttaa läheisille vakavan terveysriskin. Helsingin Sanomat 31.10.2009, A2
  4. Helinä Häkkänen-Nyholm, Markus Heinimaa ja Roger Solomon: Silmänliiketerapian käyttö läheisen menetyksestä aiheutuneen komplisoituneen surun hoitoon. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 17/2020, 9.9.2020, s. 1889–1893. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim.
  5. a b Suru, kuolema Coloria.net
  6. Suru pukeutuu mustaan (Arkistoitu – Internet Archive) Kouvolan Sanomat 14.5.2008