Antiikin Arkadia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Arkadia ja siihen usein luettu Kynuria sekä muut antiikin ajan Peloponnesoksen maakunnat kartalla.

Arkadia (m.kreik. Ἀρκαδία, lat. Arcadia) oli antiikin Kreikan maakunta, joka sijaitsi Peloponnesoksen niemimaan sisäosien vuoristoisella alueella ja käsitti suurin piirtein nykyisen Arkadian alueyksikön alueen.[1][2][3]

Arkadian tärkeimpiä kaupunkeja olivat Tegea ja Mantineia. Noin vuonna 371/370 eaa. lyhytaikaisen Arkadian liiton keskukseksi perustettiin Megalopolis. Arkadialaisista käytettiin etnonyymiä Arkas (Ἀρκάς), monikossa Arkades (Ἀρκάδες), latinaksi Arcas, monikossa Arcades.[3]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkadia sijaitsi Peloponnesoksen niemimaan sisäosissa. Sitä ympäröivät pohjoisessa Akhaia, idässä Argolis, etelässä Lakonia ja Messenia ja lännessä Elis.[3] Varsinainen Arkadia oli kokonaan Peloponnesoksen sisäosissa, mutta Arkadiaan usein liitetty Kynuria sijaitsi niemimaan itärannikolla Argoliin ja Lakonian välissä. Pinta-alaltaan Arkadia oli niemimaan toiseksi suurin maakunta Lakonian jälkeen. Sen suurin pituus oli noin 80 kilometriä ja leveys noin 56–65 kilometriä, ja pinta-ala noin 4 400 neliökilometriä.[3]

Luonnonmaantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkadiaa reunustivat joka puolelta vuoret, jotka muodostivat ikään kuin luonnolliset suojamuurit ja erottivat maakunnan Peloponnesoksen muista alueista. Myös Arkadian sisäosat olivat hyvin vuoristoiset.[3]

Arkadian länsi- ja itäosat erosivat huomattavasti toisistaan luonnonmaantieteeltään. Länsiosassa vuoret olivat korkeita ja karuja ja muodostivat tiiviitä vuoristoalueita, ja niiden välissä oli vain pieniä ja hedelmättömiä laaksoja. Vuorilla oli paljon metsiä ja riistaa. Vielä Pausaniaan aikana alueella eli paitsi villikarjuja myös karhuja.[3][4] Alueen läpi virtasi Alfeios-joki sivuhaaroineen. Tässä osassa Arkadiaa oli vain vähän asukkaita, ja sen asujaimistoa pidettiin luonteiltaan karkeina. Elinkeinoina olivat metsästys ja karjanhoito.[3] Arkadian läntisemmän osan ainoa merkittävämpi tasanko oli Megalopoliin luona.[2]

Kyllene-vuori.

Arkadian itäosassa vuoret olivat sen sijaan matalampia, ja niiden välissä oli useita pieniä mutta hedelmällisempiä tasankoja, jotka tuottivat viljaa, oliiviöljyä ja viiniä. Nämä tasangot olivat niin vuorten ympäröimiä, että niihin vuorilta laskeneet vesivirrat löysivät ulospääsyn ainoastaan karstimaaperän halkeamista, jotka ovat tyypillisiä kalkkikivivuorille. Monet virrat, jotka näin katosivat maan alle, nousivat uudestaan maan pinnalle jossakin muualla. Arkadialaiset kutsuivat näitä aukkoja nimellä zerethra (ζέρεθρα), siinä missä nykykreikassa niistä käytetään sanaa katavóthra (καταβόθρα). Kaikki Arkadian tärkeimmät kaupungit — Tegea, Mantineia, Orkhomenos, Stymfalos ja Feneos — sijaitsivat näillä vuorten ympäröimillä tasangoilla. Niiden alueet ulottuivat läpi koko Arkadian itäosan Lakonian rajalta Akhaian Sikyonin ja Pellenen rajoille.[3]

Arkadian tärkeimmät vuoret olivat sen luoteisosassa sijainnut Erymanthos, joka muodosti Eliin, Akhaian ja Arkadian rajan; sekä pohjoisosassa sijainnut Aroania ja koillisosassa sijainnut Kyllene, jotka yhdessä muodostivat Arkhaian ja Arkadian rajan. Itäosassa Arkadian ja Argoliin rajalla sijaitsivat Oligyrtos- ja Artemision-vuoret ja kaakkoisosassa Arkadian ja Lakonian rajalla Parthenion-vuori. Eteläosassa sijaitsivat Mainalos- ja Lykaion-vuoret.[3]

Arkadian samoin kuin koko Peloponnesoksen tärkein joki oli Alfeios. Se sai alkunsa Arkadian etelärajalta, suuntautui kohti luoteista ja sai vettä useista sivuhaaroista. Myös Styks-, Eurotas- ja Erasinos-joet saivat alkunsa Arkadiasta. Arkadian itäosien lukuisista pienistä järvistä tärkein oli Stymfalos lähellä samannimistä kaupunkia.[3]

Arkadian tuotteista parhaiten tunnettuja olivat sen aasit, joita käytettiin muuallakin.[3][5]

Alueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkadia jaettiin useisiin alueisiin, joista monet saivat nimensä keskus-poliksestaan eli kaupunkivaltiostaan. Lisäksi Arkadiassa oli neljä heimoaluetta, Eutresia, Kynuria, Mainalia ja Parrhasia. Kukin näistä neljästä alueesta oli Arkadian valtiomallissa samantasoinen Arkadian polisten kanssa.[1]

Lykosuran raunioita.
Mantineian raunioita.

Arkadian alueet olivat:

Kaupungit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa Arkadian kaupungeista oli käytännössä ennemmin kyliä, jotka olivat itsenäisiä. Arkadian itäosassa oli kuitenkin joitakin merkittäviä kaupunkeja. Näistä merkittävimmät olivat Tegea ja Mantineia, jotka sijaitsivat Lakonian ja Argoliin rajoilla. Niiden alue oli nykyistä Trípolin tasankoa.[3]

Polikset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkadian polikset eli kaupunkivaltiot olivat:[1]

Muita kaupunkeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkadian muita kaupunkeja (tai kyliä) olivat:[1][3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esihistoria ja mytologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkadialaiset pitivät itseään koko Kreikan vanhimpina asuttajina, ja kutsuivat itseään nimityksellä proselēnoi (προσέληνοι), ikään kuin olisivat olleet Kuutakin vanhempia. Jotkut antiikin lähteet tosin tulkitsivat tämän epiteetin toisella tapaa.[3][22] Alkuperänsä arkadialaiset juonsivat eponyymiin heerokseensa Arkakseen, Zeuksen poikaan, vaikkakin myös hänen sukutaustastaan esiintyy erilaisia versioita eri kirjailijoilla.[3]

Kreikkalaiset kirjailijat kutsuivat arkadialaisia autoktoonisiksi (αὐτοχθόνες, autokhthones) tai pelasgeiksi, ja joskus Pelasgos mainitaan heidän ensimmäiseksi kuninkaakseen. Herodotos sanoo arkadialaisten ja kynurialaisten olleen ainoita Peloponnesoksen asukkaita, jotka eivät koskaan olleet vaihtaneet asuinpaikkaansa. Ainakin tiedetään, että Arkadiaa asuttivat samat heimot koko historiallisesti tunnetulla antiikin ajalla.[3][23] Arkadokyproslaisen murteensa perusteella arkadialaiset vaikuttavat olleen samaa, Peloponnesosta alun perin asuttanutta ja akhaijeiksi kutsuttua kansaa, joka levittäytyi myöhemmin niin kutsuttujen pimeiden vuosisatojen aikana Kyprokselle.[2]

Varhaisina aikoina arkadialaisilla oli kuninkaita, joista Pausanias antaa pitkän luettelon.[3][24] Sen perusteella vaikuttaa, että arkadialaiset jakaantuivat jo varhain useisiin itsenäisiin valtioihin. Varhaisin vaikuttaa olleen jako kolmeen osaan. Tämä käy ilmi myös kreikkalaisesta mytologiasta, jossa Arkaalla on kolme poikaa, Azan, Afeidas ja Elatos. Myöhempiä arkadialaisia kuninkaita pidettiin näiden jälkeläisinä.[3][25] Kolmijako ilmenee myös arkadialaisten maantietellisessä jaossa azaneihin, parrhasioihin ja trapezuntioihin.[3][26]

Troijan sodan yhteydessä mainitaan kuitenkin vain yksi arkadialainen kuningas, Agapenor, joka oli Ankaioksen poika ja Afeidaan jälkeläinen. Homeroksen Iliaan laivaluettelon mukaan hän purjehti arkadialaisten johdossa Troijaan 60 laivalla, jotka Agamemnon oli heille antanut.[3][27] Laivaluettelo on samalla varhaisin lähde, joka antaa viitteitä Arkadian rajoista: sen mukaan Arkadiaan kuuluivat ainakin sen itäosan tasangot sekä Parrhasia, samoin kuin Rhipai, Stratie ja Enispe, joista ei tiedetä muutoin mitään.[1][27]

Ennen Troijan sotaa arkadialaisten kerrottiin lähettäneen useita siirtokuntia Italiaan. Tärkeimmäksi näistä esitettiin Euandroksen johtama siirtokunta, joka olisi asettunut Tiberin rannalle paikalle, johon Rooma myöhemmin rakennettiin. Rooman Palatium-kukkula olisi saanut nimensä Euandroksen kotikaupungin, Arkadian Pallantionin mukaan.[3]

Arkaainen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peloponnesoksen doorilaisvalloituksessa vuortensa suojissa olleet arkadialaiset säilyttivät itsenäisyytensä.[3][28] Spartalaiset yrittivät kuitenkin mahtiasemaan noustuaan saada Arkadian kaupungit hallintansa alle. Tämän vuoksi arkadialaiset taistelivat messenialaissodissa messenialaisten puolella Spartaa vastaan. He osoittivat läheisiä välejä messenialaisia kohtaan ottamalla näitä maahansa ja antamalla tyttäriään avioliittoon messenialaisten kanssa ainakin toisen messenialaissodan lopulla vuonna 631 eaa. Arkadialaiset myös tuomitsivat kuolemaan Orkhomenoksen kuninkaan Aristokrateen, koska tämä oli hylännyt messenialaiset samaan sotaan kuuluneessa, niin kutsutussa suuren kaivannon taistelussa spartalaisten lahjomana.[3][29]

Koska arkadialaiset eivät muodostaneet mitään yhtä poliittista kokonaisuutta ja toimivat vain harvoin yhdessä sodassa ja diplomatiassa ennen Megalopoliin perustamista vuonna 371/370 eaa., alueen historia tältä ajalta on pääosin sen yksittäisten polisten eli kaupunkivaltioiden historiaa. Seuraavassa kuvataan vain tärkeimmät käänteet, jotka koskivat koko Arkadiaa.[3]

Kuten todettua, spartalaiset yrittivät usein vallata Arkadian. Koko Lakonian eli Spartan hallussa olleen alueen pohjoisosa kuului alun perin Arkadiaan, ja sen asukkaat olivat myöhemminkin edelleen arkadialaisia. Arkadiaa olivat aiemmin ainakin Skiratis, Beleminatis, Maleatis ja Karyatis, mutta spartalaiset olivat vallanneet ne jo ennen vuotta 600 eaa.[3] Spartalaiset kohtasivat huomattavan vastuksen Tegeassa. Tegea ja Sparta sotivat keskenään useita satoja vuosia, ja Sparta koki useita tappioita. Sparta sai yliotteen naapuristaan vasta vuonna 560 eaa. Tämän jälkeen Tegea ja muut Arkadian kaupungit esiintyvät Spartan liittolaisina eli osana peloponnesolaisliittoa, ja niiden sotajoukot olivat spartalaisten komennon alaisia muualla sodittaessa. Kaupungit olivat kuitenkin muutoin itsenäisiä eivätkä tulleet varsinaisesti Spartan alaisuuteen.[3]

400-luvun eaa. alun persialaissodissa arkadialaiset taistelivat Spartan rinnalla. Tegea oli tuohon aikaan Peloponnesoksen toiseksi suurin sotilasmahti, ja tegealaisilla oli kunnia-asema muodostaa peloponnesolaisliiton yhdistyneen sotajoukon vasen siipi.[3][30]

Klassinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 479 eaa. Plataiain taistelun ja kolmannen messenialaissodan alun vuonna 464 eaa. välillä arkadialaiset olivat jälleen sodassa Spartaa vastaan. Sodasta tiedetään antiikin lähteistä vain vähän, mutta spartalaisten tiedetään saaneen kaksi sotavoittoa, toisen Tegeaa ja Argosta vastaan Tegeassa ja toisen kaikkia arkadialaisia, kuitenkin mantineialaiset lukuun ottamatta, vastaan Dipaiassa Mainalian alueella.[3][31]

400-luvun eaa. jälkipuolen peloponnesolaissodassa arkadialaiset kaupungit pysyivät uskollisina Spartalle Mantineiaa lukuun ottamatta. Mantineia, jossa sovellettiin Arkadian kaupungeista eniten demokratiaa, liittoutui Argoksen, Ateenan ja Eliin kanssa vuonna 421 eaa. ja julisti sodan Spartaa vastaan. Mantineialaiset kuitenkin kärsivät tappion ja joutuivat uusimaan liittonsa Spartan kanssa vuonna 417 eaa.[3][32] Joitakin vuosia myöhemmin spartalaiset, jotka olivat kateellisia Mantineian voimasta, tuhosivat kaupungin muurit, ja jakoivat vuonna 385 eaa. kaupungin asukkaat neljään tai viiteen kylään, joista kaupunki oli alun perinkin koostunut.[3][33]

Spartan tappio Leuktran taistelussa Epameinondaan johtamia thebalaisia vastaan vuonna 371 eaa. teki lopun Spartan johtoasemasta Peloponnesoksella ja palautti Arkadian kaupungeille niiden itsenäisyyden. Mantineia rakennettiin heti uudelleen, ja jo samana vuonna perustettiin myös Arkadian liitto. Tämän liiton puuhamiehenä toimi erityisesti Mantineiasta kotoisin ollut Lykomedes, ja hän sai tukea Epameinondaalta ja muilta boiotialaisilta johtajilta. Suunnitelmaa vastustivat Orkhomenoksen, Tegean ja muiden arkadialaiskaupunkien aristokraattiset piirit, mutta se sai suurta tukea Arkadian kansalta. Arkadialaiset päättivät perustaa hallintokeskuksekseen kokonaan uuden kaupungin, jonka nimeksi tuli Megalopolis. Sen rakennustyöt pantiin alulle nopeasti, ja sinne asutettiin väkeä noin 40 arkadialaisesta kaupungista ja kylästä.[3]

Megalopoliin lyömä hopeastateeri, n. 363–362 eaa. Kuvituksessa seppelöity Zeus Lykaioksen pää sekä nuori, alaston kivellä istuva Pan ja hallintovirkamiehen nimi OΛΥ(ΜΠΙΟΣ), Oly(mpios).

Arkadian liiton valtiomuodosta tiedetään vain vähän. Liiton neuvosto, joka tunnettiin nimellä Myrioi (Μύριοι, ”Kymmenentuhatta”), kokoontui Megalopoliissa.[3][34] Neuvosto oli ilmeisesti edustuksellinen kansankokous, eikä koostunut pelkästään megalopolislaisista. Antiikin lähteistä ei kuitenkaan ilmene, milloin ja kuinka usein neuvosto kokoontui tai oliko suuren neuvoston rinnalla olemassa jokin toinen, pienempi neuvosto. Liitolle muodostettiin myös pysyvä armeija, Eparitoi (Ἐπάριτοι), joka koostui 5 000 miehestä.[3][35]

Thebalaisten tuella arkadialaiset kykenivät vastustamaan spartalaisten kaikkia yrityksiä estää liiton perustaminen. He kärsivät kuitenkin yhden tappion Arkhidamos III:n johtamia spartalaisia vastaan niin kutsutussa ”kyynelettömässä taistelussa”. Kerrotaan, että siinä spartalaiset olisivat surmanneet 10 000 arkadialaista ja näiden argoslaista liittolaista ilman yhtäkään tappiota Spartan puolella, mutta tämä on selvästi liioittelua.[3][36]

Vuonna 365 eaa. puhkesi sota Arkadian ja Eliin välille. Arkadialaiset menestyivät siinä, ottivat Olympian haltuunsa ja antoivat Olympian kisat Pisan haltuun vuonna 364 eaa. Arkadialaiset ottivat osan Olympian aarteista maksaakseen joukoilleen. Mantineialaiset eivät kuitenkaan hyväksyneet näitä tekoja, päin vastoin kuin tegealaiset sekä thebalaiset. Seurauksena mantineialaiset päätyivät liittoutumaan entisten vihollistensa spartalaisten kanssa.[3][37] Näin Arkadian voimakkaimmat kaupungit olivat jälleen toisiaan vastaan, ja uusi liittokunta tuhoutui hyvin pian perustamisensa jälkeen. Arkadian levottomuudet toivat Epameinondaan jälleen Theban armeijan johdossa Peloponnesokselle vuonna 362 eaa. Hän kaatui Mantineian taistelussa. Taistelua seurasi rauhallisempi aika sen osanottajille Spartaa lukuun ottamatta.[3]

Hellenistinen ja roomalainen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkadian vaiheista hellenistisellä ja roomalaisella kaudella tiedetään vähemmän. Megalopolis säilyi olemassa, mutta Arkadian liitto oli menettänyt kaiken todellisen valtansa. Hellenistisen kauden alussa monet Arkadian kaupungit vaikuttavat olleen tyrannien käsissä. Kaupunkien välillä oli niin vähän yhteisymmärrystä, että osa niistä, kuten Megalopolis, liittyi Akhaian liittoon ja osa, kuten Orkhomenos, Tegea ja Mantineia, Aitolian liittoon.[3][38]

Lopulta koko Arkadia liitettiin Akhaian liittoon, johon se kuului aina siihen saakka kun roomalaiset lakkauttivat liiton vuonna 146 eaa. Roomalaisvalloituksen myötä Arkadia kuten muukin Peloponnesos tulivat ensin osaksi roomalaista Macedonian provinssia ja myöhemmin vuodesta 27 eaa. lähtien Achaean provinssia. Kuten monet muutkin Kreikan alueet, Arkadia taantui roomalaisvallan aikana. Strabon kuvaa sen lähes autiona ajanlaskun alun tienoilla. Kaikista sen vanhoista kaupungeista ainoastaan Tegea oli hänen aikanaan edelleen asuttu.[3][39] Suurta osaa Arkadiaa koskien olemme tietomme velkaa 100-luvulla kirjoittaneelle Pausaniaalle, joka omisti yhden kirjan teoksestaan Kreikan kuvaus Arkadian kaupungeille ja niiden jäänteille.[3]

Kulttuuri ja uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nicolas Poussinin maalaus Et in Arcadia ego eli Arkadian paimenet, n. 1650–1655.

Vuortensa suojaamina arkadialaiset kokivat vähemmän muutoksia kuin muiden Kreikan seutujen asukkaat. Heidät esitetään elintavoiltaan yksinkertaisina ja tarpeiltaan vaatimattomina; ja Arkadiasta kotoisin olleen Polybioksen todistuksen mukaan heillä oli Kreikassa hyvä maine vieraanvaraisina, ystävällisinä ja hurskaina ihmisinä. Hän katsoi näiden hyveiden olleen seurausta heidän yhteiskunnallisista instituutioistaan, ja erityisesti musiikin harrastuksesta, mikä pehmensi sitä luonteen karuutta, jota seudun luonnon karuus oli omiaan tuottamaan. Kynaithan asukkaiden raa'an luonteen hän selitti sillä, että nämä eivät harrastaneet musiikkia.[3][40] Myös muista antiikin lähteistä tiedetään, että musiikki oli keskeisellä sijalla arkadialaisten koulutuksessa, ja arkadialaiset mainitaan usein musiikinrakkaudestaan sekä menestyksestä musiikin harjoittamisessa.[3][41] Katsottiin, että lyyra olisi keksitty Arkadiassa, ja sen olisi keksinyt Hermes. Paimenten soitin syrinks eli panhuilu puolestaan oli Arkadian suojelusjumalan Panin keksimä.[3]

Thomas Colen maalaus Unelma Arkadiasta (Dream of Arcadia), n. 1838.

Myöhemmin roomalaiset bukoliset runoilijat liioittelivat arkadialaisten luonteen ja elämäntavan yksinkertaista puhtautta ja hyveellisyyttä niin, että se kuvattiin ideaalitilana. Sen paimenten kuvattiin elävän täydellisessä viattomuuden ja hyveen tilassa, ja näin Arkadiasta tuli synonyymi kaupunkilaiselämää vastaan asetetulle paimenidyllille ja jopa eräänlaiselle paratiisille, Arkadia-utopialle.[3][2] Todellisuudessa Arkadia oli, kuten kuvattua, varsin karua vuoristoaluetta. Käsitys Arkadiasta idyllinä on kuitenkin vaikuttanut paljon 1600–1800-lukujen maalaustaiteeseen, jossa se esitetään ihannoidussa valossa. Arkadian maineeseen idyllinä liittyy myös tunnettu memento mori -tyyppinen lausahdus Et in Arcadia ego ("Arkadiassakin minä olen"), jossa "minän" voidaan nähdä viittaavaan kuolemaan ja "Arkadian" yleisesti utooppiseen paikkaan – kuolema on siis läsnä myös paratiisissa.

Arkadialaisia ei tunnettu vastaavalla tavalla älystään, mistä siitäkin tuli lukuisia sanontoja, kuten Arcadici senses ja Arcadicae acres. Juvenalis kutsuu pölkkypäätä ilmaisulla Arcadicus juvenis.[3][42] Arkadialaiset olivat vahvaa ja kovakuntoista vuoristokansaa, ja myöhempien sveitsiläisten tavoin palvelivat usein palkkasotilaina.[2][3][43]

Arkadialaisten uskonto oli paimenten ja metsästäjien kansalle luonteenomainen. Hermes oli alun perin arkadialainen jumaluus. Hänen katsottiin syntyneen Kyllene-vuorella ja kasvaneen Akakesios-vuorella. Jumala, jota arkadialaiset erityisesti palvoivat, oli hänen poikansa Pan, paimenten ja laumojen suojelija. Arkadialaisiin vanhoihin jumaluuksiin lukeutui myös Artemis, joka suojeli metsästystä ja vaikuttaa olleen alun perin eri jumalatar kuin se Artemis, joka myöhemmin tunnettiin Apollonin sisarena, ja johon hänet myöhemmin yhdistettiin. Zeusta palvottiin epiteetillä Lykaios, ja hänelle annettiin ihmisuhreja aina hellenistiselle kaudelle saakka, mikä kertoo toisaalta arkadialaisten uskonnon säilyttäneen muinaisia piirteitä, ja toisaalta heidän muita kreikkalaisia raaemmasta luonteestaan.[3][44] Palvonnan kohteisiin kuului myös Despoina, Poseidonin ja Demeterin tytär.[3][45]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis, s. 505–539. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  2. a b c d e Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Arkadia”, Antiikin käsikirja, s. 57. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc bd be bf bg bh bi bj bk bl bm bn Smith, William: ”Arcadia”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio.
  4. Pausanias: Kreikan kuvaus 8.23.9.
  5. Varro: De re rustica 2.1.14; Plinius vanhempi: Naturalis historia 8.43. s. 68; Strabon: Geografika s. 388; Persius 3.9, ”Arcadiae pecuaria rudere credas”.
  6. Pausanias: Kreikan kuvaus 8.3.3, 8.44.1.
  7. Pausanias: Kreikan kuvaus 8.44.2.
  8. Pausanias: Kreikan kuvaus 8.3.4, 8.27.3, 8.36.7.
  9. Pausanias: Kreikan kuvaus 8.27.4.
  10. Pausanias: Kreikan kuvaus 8.27.4.
  11. Pausanias: Kreikan kuvaus 8.35.1.
  12. Thukydides: Peloponnesolaissota 5.33.
  13. Pausanias: Kreikan kuvaus 8.27.4.
  14. Strabon: Geografika s. 388; Stefanos Byzantionlainen: Ethnika, Ἀζανία.
  15. Pausanias: Kreikan kuvaus 8.28.3.
  16. Ksenofon: Hellenika 7.1.29.
  17. Pausanias: Kreikan kuvaus 8.3.4, 8.27.3, 8.35.5–6.
  18. Pausanias: Kreikan kuvaus 8.27.4.
  19. Pausanias: Kreikan kuvaus 8.23.2, 8.23.9.
  20. Pausanias: Kreikan kuvaus 8.23.9, 8.25.2.
  21. Smith, William: ”Cynaetha”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio.
  22. Apollonios Rhodoslainen: Argonautika 4.264; Lukianos: Astrologiasta ('De astrologia) 100.26; Skolia Aristofaneen Pilviin 397.
  23. Herodotos: Historiateos 8.73, 1.146; Ἀρκάδες Πελασγοί; Ksenofon: Hellenika 7.1.23; Demosthenes: De falsa legatione 261; Pausanias: Kreikan kuvaus 8.1; Strabon: Geografika s. 338.
  24. Pausanias: Kreikan kuvaus 8.1–.
  25. Pausanias: Kreikan kuvaus 8.4.
  26. Stefanos Byzantionlainen: Ethnika, Ἀζανία.
  27. a b Homeros: Ilias 2.603–614.
  28. Herodotos: Historiateos 2.171 ; Strabon: Geografika s. 333.
  29. Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 15.66; Polybios: Historiai 4.33; Pausanias: Kreikan kuvaus 8.5.10–.
  30. Herodotos: Historiateos 9.26.
  31. Herodotos: Historiateos 9.35; Pausanias: Kreikan kuvaus 3.11.7.
  32. Thukydides: Peloponnesolaissota 5.29, 5.66, 5.81.
  33. Ksenofon: Hellenika 5.2.1–6; Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 15.19.
  34. Ksenofon: Hellenika 6.5.3–, 7.1.38; Pausanias: Kreikan kuvaus 8.27; Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 15.59.
  35. Ksenofon: Hellenika 7.4.34, 7.5.3; Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 15.62, 15.67; Hesykhios: Synagōgē pasōn lexeōn kata stoikheion, ἐπορόητοι.
  36. Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Agesilaos (II) 33; Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 15.72; Ksenofon: Hellenika 7.1.28–.
  37. Ksenofon: Hellenika 7.4; Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 15.77–.
  38. Polybios: Historiai 2.44, 2.46.
  39. Strabon: Geografika s. 388.
  40. Polybios: Historiai 4.20–21.
  41. Vrt. Vergilius: Eclogae 10.32.
  42. Juvenalis: Satiirit (Saturae) 7.160.
  43. Athenaios: Deipnosofistai 1.27; Thukydides: Peloponnesolaissota 7.57.
  44. Theofrastos, teoksessa Porfyrios: Eläinten syömisestä pidättäytymisestä (De abstinentia ab esu animalium) 2.27; vrt. Pausanias: Kreikan kuvaus 8.38.7.
  45. Pausanias: Kreikan kuvaus 8.37.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]