Monergismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Monergismi on teologiassa käsitys, jonka mukaan pelastus on yksinomaan jumalan ansiota ja vain hänelle kuuluu ansio vanhurskauttamisesta ja pelastuksesta. Monergismi on islamissa kirjattu Koraaniin, ja kristinuskossa monergismi on ennen kaikkea läntisten kirkkokuntien käsitys eskatologiasta. Monergismille vastakkaisia näkökantoja ovat pelagiolaisuudelle tunnusomainen synergismi, jonka mukaan pelastus on Jumalan ja ihmisen yhteisvaikutuksesta, sekä itämaisten uskontojen pelastuskäsitykset, joiden mukaan pelastus riippuu yksinomaan ihmisen itsensä teoista ja ansioista.

Monergismin pohjana kristillisessä teologiassa on viisi solaa (latinan "ainoastaan"):

  • Sola Gratia - pelastus on ainoastaan armosta; ihminen pelastuu Jumalan vihasta ainoastaan armon kautta, eikä ihmisellä ole mitään kykyä myötävaikuttaa pelastukseensa.
  • Sola Fide - ainoastaan uskon kautta; ihminen pelastuu vain uskosta Kristukseen, joka voidaan saada vain lahjana - ihmisen teoilla, tahdolla, taidoilla, ja pyrkimyksillä ei ole merkitystä uskon saavuttamiseen.
  • Sola Scriptura - ainoastaan Kirjoitusten mukaan: Raamattu on erehtymätön ilmoitus, jossa yksin on kaikki tarpeellinen opetus nykyistä ja iankaikkista elämää varten. Tämä sola kieltää kaiken muun jumalallisen ilmoituksen, kuin sen minkä Jumala on jo puhunut Kristuksessa.
  • Solus Christus - ainoastaan Kristuksen tähden: ihminen pelastuu yksin historiallisen Kristuksen sijaiskuoleman ansiosta.
  • Soli Deo Gloria - ainoastaan Jumalan kunniaksi: ihmiskunnan pelastuksen ainoa funktio on kuuluttaa Jumalan kunniaa.

Näistä kalvinismi hyväksyy kaikki, ja luterilaisuus kolme ensimmäistä. Katolisuudessa uskon vahvistukseksi vaaditaan lisäksi tekoja, eikä vanhurskauttaminen ole kertakaikkinen tapahtuma, vaan pitkällinen prosessi.

Kristillistä monergismia on arvosteltu ennen muuta siitä, että se johtaa väistämättä fatalismiin: mitä mieltä on edes yrittää elää Jumalan sääntöjen mukaan, jos omilla toimillaan ei mitenkään kykene vaikuttamaan pelastukseensa? Tämän kysymyksen toi esiin jo Pelagius 400-luvulla, eikä tähän kysymykseen ole teologiassa koskaan kyetty vastaamaan tyhjentävästi. Monergismia voidaan perustellusti verrata arpajaisiin: jos Jumala yksin päättää, kuka pelastuu ja kuka kadotetaan, tällöin ihmisen itsensä kannalta kysymys on samasta asiasta kuin jos Jumala arpoisi pelastukseen ja kadotukseen joutuvat, sillä ihminen itse ei voi vaikuttaa arpajaisten lopputulokseen.

Juutalaisuus hylkää monergismin täysin, sillä se katsoo monergismin tekevän Jumalasta julman, oikukkaan ja mielivaltaisen tyrannin. Juutalaisuudessa painotetaan vapaata tahtoa ja ihmisen omaa ratkaisuvaltaa sekä tekojen ja halakhan noudattamisen merkitystä. Islamissa monergismi sensijaan on kanonisoitu katsantokanta, ja ihmisen odotetaan nöyrästi alistuvan Jumalan tahtoon ja jättävän pelastuksensa tai kadotuksensa yksin Jumalan ratkaistavaksi. Muslimin sanoessa ins'allah, hän tarkoittaa: kävi miten kävi, tapahtukoon Jumalan tahto ja ilmoittaa alistuvansa lopputulokseen ehdoitta.