Kirkon ja valtion ero

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osa artikkelisarjaa
Ateismi
Thinking man.png

Käsitteet
Ateismin määritelmä
Materialismi
Naturalismi
Positiivinen ja negatiivinen ateismi
Sekulaari humanismi
Tieteen ja uskonnon välinen suhde
Uskonnottomuus
Vapaa-ajattelu


Historia
Ateismin historia


Kritiikit
Uskontokritiikki
Tieteilijöiden uskontokritiikki
Ateismin kritiikki


Yhteiskunta
Ateistien osuus väestöstä
Ateistien syrjintä
Kirkon ja valtion ero
Uskonnoton etiikka
Uskonnoton tapakulttuuri
Uskonnottomuus Suomessa
Valtioateismi


Ihmiset ja järjestöt
Luettelo ateisteista
Luettelo järjestöistä
Tunnukset

 n  k  m 
Iranin islamilaista teokratiaa vastustava kuva.

Kirkon ja valtion ero on käsitys, jonka mukaan valtion tulee olla uskontoihin nähden puolueeton.[1] Sen taustalla on usein sekularismi.

Valtio ja uskonto on erotettu tarkkaan toisistaan muun muassa Yhdysvalloissa ja Ranskassa.[2] Suomessa kirkon ja valtion eron kannattajien mielestä kaksi valtiokirkkoa, Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko, tulee muuttaa tavallisiksi yhdistyksiksi, jotka perivät jäsenmaksunsa kuten muutkin yhdistykset eivätkä kirkollisveron kautta. Kirkoilla ei tule olla julkisoikeudellista asemaa eikä mitään erioikeuksia.[1]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkon ja valtion eroa vaativa järjestäytynyt vapaa-ajattelijaliike järjestäytyi 1800-luvun loppupuolella Britanniassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Ranskassa ja muualla Länsi-Euroopassa.[3] Vapaa-ajattelijain maailmanliitto, alkuaan Kansainvälinen vapaa-ajattelijaliitto perustettiin vuonna 1880 Brysselissä.[4][5] Liiton tarkoituksia oli pyrkiä ajatuksenvapauden turvaamiseen[4]. Jäsenjärjestöjä ovat eri maiden kansalliset liitot[4]. Vapaa-ajattelijat vaativat kirkon ja valtion erottamista sekä täydellisen ajatuksen, omantunnon, uskonnon ja ateismin vapauden toteuttamista.[5] Liikkeen suuri hetki oli kirkon ja valtion ero Ranskassa 1905.[3]

Eurooppa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan unioni sitoutui Amsterdamin sopimuksen (1997) Julistuksessa (nro 11) kirkkojen ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asemasta kunnioittamaan kirkkojen ja uskonnollisten yhdistysten asemaa, joka niille on kansallisessa lainsäädännössä annettu ja olemaan puuttumatta siihen. Julistuksen teksti on seuraava:

»Euroopan unioni kunnioittaa eikä puutu siihen asemaan, joka kirkoilla ja uskonnollisilla yhdistyksillä tai yhdyskunnilla on kansallisen lainsäädännön mukaisesti jäsenvaltioissa. Euroopan unioni kunnioittaa myös elämänkatsomuksellisten ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asemaa.»
([6])

Euroopan neuvosto antoi parlamentaarisessa yleiskokouksessaan 2007 suosituksen ”Valtio, uskonto, sekularismi, ihmisoikeudet” (suositus nro 1804).[7] Suosituksessa Euroopan neuvosto toteaa kirkon ja valtion eron olevan Euroopan yhteisiä arvoja (artikla 4). Suosituksen pohjatekstissä ennen kokousta suositeltiin Euroopan valtioille kirkon ja valtion erottamista toisistaan. Pohjateksti muuttui Suomen aloitteesta.[8][9]

Ranska[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Laïcité

Ranskassa uskonnon ja valtionsuhdetta kuvataan sanalla Laïcité, jonka voi suomentaa tunnustuksettomuudeksi tai valtion puolueettomuudeksi uskontojen ja muiden todellisuuskäsitysten suhteen. Ranskassa laïcité-periaate käytännössä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi julkisissa kouluissa ei ole tunnustuksellista uskonnonopetusta eikä uskontokuntiin kuuluvia tilastoida ainakaan valtion taholta. Uskonnollisiksi katsottavien symbolien, kuten huntujen käyttö on kielletty valtion kouluissa. [10]

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen perustuslaki toteaa, että evankelis-luterilaisen kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta säädetään kirkkolaissa.[11] Suomen ortodoksista kirkkoa koskee Laki ortodoksisesta kirkosta.[12][13] Luterilaisella kirkolla ja ortodoksisella kirkolla on siten lainsäädännössä erityisasema ja niitä on kutsuttu kansankirkoiksi[14][15] tai valtionkirkoiksi[16][17], vaikka ne eivät sellaisia virallisesti olekaan.

Valtion ja kirkon eron kannattajien näkemys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen vuoden 1903 Forssan ohjelmassa todettiin:

»Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista.»
([18])

Vasta vuonna 1923 voimaan tullut uskonnonvapauslaki antoi ateisteille täydet kansalaisoikeudet.[19] Vaatimus valtion ja kirkon erottamisesta ei kuitenkaan toteutunut, minkä Jussi Pikkusaari on väitöskirjassaan[20] tulkinnut tappioksi sosiaalidemokraattien katsomuspolitiikalle[21].

Muun muassa Vapaa-ajattelijain liiton mielestä valtion tulee olla uskontoihin nähden puolueeton. Kaksi valtionkirkkoa, Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko, tulee muuttaa tavallisiksi yhdistyksiksi, jotka perivät jäsenmaksunsa kuten muutkin yhdistykset eivätkä verotusoikeuden kautta. Evankelis-luterilaisella ja ortodoksisella kirkolla ei tule olla julkisoikeudellista asemaa eikä mitään erioikeuksia.[22]

Sääntöjensä mukaan Vapaa-ajattelijain liitto vaatii lainsäädännössä[23]

  1. valtionkirkkojärjestelmän purkamista niin, että missään yhteiskunnallisissa toimissa ei edellytetä eikä harjoiteta minkäänlaista uskonnollista toimintaa
  2. kirkkojen jäsenmaksun kannon poistamista verotuksen yhteydestä
  3. kaiken uskontokunnille jaettavan rahallisen valtionavun tai muun yhteiskunnallisen tuen lopettamista
  4. uskonnon opetuksen lopettamista päiväkodeista, kouluista ja teologisten tiedekuntien lakkauttamista valtion yliopistoista
  5. uskonrauha- ja jumalanpilkkalakien kumoamista
  6. yleisen hautaustoimen siirtämistä valtiolle ja kunnille.

Vapaa-ajattelijain liiton entinen puheenjohtaja Erkki Hartikainen on sanonut, että jos mitään uskontoa ei ole mainittu missään valtion laissa ja jos valtio ei suosi mitään uskontoa muillakaan tavoin, voidaan sanoa, että kirkko ja valtio tai uskonnot ja valtio on erotettu toisistaan.[24] Tämäkään ei vielä Hartikaisen mukaan merkitse täydellisen ajatuksenvapauden toteutumista. Laeissa saattaa olla uskonnoista peräisin olevia oikeuskäsityksiä ja viranomaiset voivat antaa uskonnollisten käsitystensä vaikuttaa päätöksentekoon. Hartikaisen mukaan Ruotsissa ja Suomessa valtiokirkko on jo pelkästään sillä perusteella, että uskonnoista puhutaan laeissa. Voidaan sanoa, että Ruotsissa ja Suomessa on vahva valtiokirkko muun muassa seuraavista syistä:[24]

  1. Kouluissa on pakollista uskonnon tai uskontojen opetusta, joka suosii vahvasti uskontoja ja erityisen vahvasti kristinuskoa.
  2. Hautaustoimi on annettu evankelis-luterilaisen kirkon hoidettavaksi ja kilpailu hautaustoimen alalla on lailla estetty.
  3. Useilla uskonnoilla on veronkanto-oikeus eli oikeus kerätä jäsenmaksunsa verotuksen yhteydessä.
  4. Valtio kustantaa pappien ja valtiokirkkojen työntekijöiden koulutuksen.
  5. Valtio pitää yllä teologisia tiedekuntia.
  6. Uskontokunnilla on valtiolle ja muille yhteiskunnan tahoille kuuluvia tehtäviä kuten oikeus vihkiä avioliittoon.
  7. Valtio tukee valtiokirkkoja muilla tavoilla.[24]

Hartikaisen mukaan jo näiden epäkohtien korjaaminen muuttaisi Ruotsin ja Suomen valtiokirkot vahvoista valtiokirkoista heikoiksi valtiokirkoiksi. Kirkkojen vaikutusvalta olisi entisellään, mutta kansalaisten elämä olisi entistä vähemmän riippuvaista valtiokirkoista.[24]

Muun muassa Vapaa-ajattelijain liiton mielestä kirkolliset juhlapäivät on poistettava valtakunnallisten vapaapäivien joukosta osana kirkon ja valtion eroa.[25][26]

Yhdysvallat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain kolmas presidentti Thomas Jefferson oli kirkon ja valtion eron kannattaja.

Yhdysvalloissa on liittovaltiotasolla säädetty valtion ja kirkon ero perustuslain ensimmäisessä lisäyksessä. Perustuslain johdosta liittovaltion kongressi ei voi säätää lakia, joka koskee uskonnon perustamista tai rajoittaa uskonnon vapaata harjoittamista. Perustuslakia on lisäksi tulkittu niin, että valtion laitosten tulee olla neutraaleja suhteessa uskontoihin. Esimerkiksi aamuhartaudet, uskonnollisten koulujen linja-autokuljetukset ja niin edelleen on todettu Yhdysvaltain perustuslain vastaisiksi.

Yhdysvaltain perustuslain ensimmäinen lisäys:

Congress shall make no law respecting an establishment of religion, or prohibiting the free exercise thereof; or abridging the freedom of speech, or of the press; or the right of the people peaceably to assemble, and to petition the Government for a redress of grievances.[27]

Vapaasti suomennettuna:

Kongressi ei saa säätää mitään lakia, joka koskee uskonnon perustamista, tai kieltää sen vapaata harjoittamista; tai vähentää sanan tai lehdistön vapautta tai ihmisten oikeutta rauhanomaiseen kokoontumiseen tai anomuksen tekemiseen hallitukselle epäkohtien korjaamiseksi.

Edustajainhuoneen istunnot alkavat rukouksella.[28] Lisäksi Yhdysvaltojen asevoimissa on liittovaltion maksamia sotilaspappeja.[29]

Japani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin perustuslaissa on ilmaistu ajatuksenvapaus ja valtion puolueettomuus uskontojen suhteen:[30]

Ȥ 19
Ajatuksen ja omantunnon vapautta ei saa rikkoa.

§ 20
(1) Uskonnonvapaus taataan kaikille.
(2) Minkään uskonnollisen järjestön ei tule saada erityisoikeuksia julkiselta vallalta, eikä hallita poliittista valtaa.
(3) Ketään ei saa pakottaa osallistumaan uskonnolliseen toimintaan, juhlaan, riittiin tai muuhun uskonnonharjoitukseen.
(4) Valtion ja sen virastojen on pidättäydyttävä uskonnon opetuksesta ja muusta uskonnollisesta toiminnasta.»
([30])

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Vapaa-ajattelijain liitto ry 2009. Tampere: Uskomaton.fi. Viitattu 29.6.2009.
  2. Haarscher, Guy: Tunnustuksettomuus. (La laïcité, 1996.) 23°45. Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura ry, 2006. ISBN 952-5503-22-4.
  3. a b Mustakallio, Hannu: Kansainvälisen vapaa-ajattelijaliikkeen alkuvaiheet. Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirja, 1999, nro 87–88. Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura. ISSN 0356-0767.
  4. a b c Nurmi, Suvielise: Katsomukset kohtaavat, s. 210. Helsinki: Kirjayhtymä, 1994. ISBN 951-26-3896-7.
  5. a b Hakusana vapaa-ajattelu teoksessa Otavan suuri ensyklopedia 19, Turgenev – veriryhmät. Helsingissä: Otava, 1981. ISBN 951-1-05082-6.
  6. Amsterdamin sopimus. 11. Julistus kirkkojen ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asemasta 10.11.1997. EUR-Lex. Viitattu 30.3.2010.
  7. Recommendation 1804 (2007)1: State, religion, secularity and human rights 29.6.2007. Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous. Viitattu 29.11.2007. (englanniksi)
  8. Suomi vastustaa suositusta kirkon ja valtion erottamisesta Euroopassa 26.6.2007. Ylen uutiset. Viitattu 28.5.2010.
  9. STT: Suomi sai tahtonsa läpi valtionkirkosta 29.6.2007. Helsingin sanomat. Viitattu 30.6.2007.
  10. Maltin ja arjen islam Ranskassa
  11. Suomen perustuslaki 11.6.1999/731. Finlex. Viitattu 3.7.2009.
  12. Laki ortodoksisesta kirkosta 10.11.2006. Finlex. Viitattu 3.7.2009.
  13. Lakiesitys ja perustelut Viitattu 3.7.2009.
  14. Valtiokirkko purettu kansankirkoksi Evl.fi. Viitattu 3.7.2009.
  15. Sakaranaho, Tuula: Kansankirkon varjossa: Uskonnollisen tasa-arvon toteutuminen Suomessa – vähemmistöjen näkökulma (PDF) (Pro gradu -työ. Sanatarkka lainaus) 2008. Helsinki: Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, uskontotieteen laitos. Viitattu 3.7.2009. Viittaus teokseen Heikkilä, Markku (toim.): Uskonto ja nykyaika: Yksilö ja eurooppalaisen yhteiskunnan murros, s. 128–156. Sitra 217. Jyväskylä: Atena, 1999. ISBN 951-796-162-6.
  16. Valtionkirkko Tilastokeskus, käsitteet ja määritelmät. Viitattu 29.6.2009.
  17. Scheinin, Martin: Koulujen uskonnonopetus ihmisoikeuksien näkökulmasta (PDF) Teologinen aikakauskirja. 2002. Helsinki: Teologinen julkaisuseura. Viitattu 30.6.2009.
  18. Forssan ohjelma (Hyväksytty puoluekokouksessa 1903, Forssa) Suomen Sosialidemokraattinen Puolue. Viitattu 17.12.2008.
  19. Niiniluoto, Ilkka: Ateismi. Teoksessa Helenius, Timo & Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 128. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
  20. Pikkusaari, Jussi: Vaikea vapaus: Sosialidemokratian häviö kirkolle Suomen kulttuuritaistelussa. Väitöskirja, Oulun yliopisto. Bibliotheca historica 32. Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1998. ISBN 951-710-085-X.
  21. Niiniluoto 2003, s. 127.
  22. Vapaa-ajattelijain liitto ry 2009. Tampere: Uskomaton.fi. Viitattu 29.6.2009.
  23. Vapaa-ajattelijain liitto ry:n säännöt 11.12.2008. Viitattu 7.12.2009.
  24. a b c d Hartikainen, Erkki: Mikä on valtiokirkko tai valtionuskonto? Jumalaton. 3.2.2008. Suomen ateistiyhdistys. Viitattu 30.6.2009.
  25. Hartikainen, Erkki: Raportti uskonnonvapaudesta 2. Helsinki: Vapaa-ajattelijain liitto, 1980.
  26. Viite: 34/041/1998 Lausuntopyyntönne uskonnonvapauskomitean mietinnöstä (06.04.2001) Vapaa-ajattelijain liitto ry. Viitattu 23.5.2010.
  27. First Amendment
  28. Office of the Chaplain, United States House of the Representatives Viitattu 30.3.2010. (englanniksi)
  29. US army chaplain center and school; 23. lokakuuta 2007
  30. a b Mäntysalo, Jori: G7-maiden perustuslait ja uskonnonvapaus Vapaa Ajattelija. 6/2005. Helsinki: Vapaa-ajattelijain liitto ry. Viitattu 30.6.2009.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]