Liberalismi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Liberalismi (lat. liber ’vapaa’) on ideologia tai poliittinen suuntaus, joka pitää keskeisenä arvonaan vapautta jostakin ja vapautta johonkin. Liberalismi ei ole itsenäinen lyhyesti määriteltävä ideologia, vaan se käsittää useita eri muotoja. Yhteisenä niille kaikille voidaan pitää lähinnä syntyperästä riippuvan moraalisen ja poliittisen arvojärjestyksen kieltämistä sekä yksilönvapauden pitämistä keskeisenä arvona.[1]

Vapauden lisäksi muita liberalismin eri muodoille yhteisiä ydinkäsitteitä ovat rationaalisuus, yksilöllisyys, edistys, sosiaalisuus, yhteinen etu sekä rajoitettu ja tilivelvollinen valta. Näiden käsitteiden painotuserot määrittävät liberalismin eri muodot. Liberalismin alkuperäistä muotoa kutsutaan klassiseksi liberalismiksi.

Etymologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanat liberaali ja liberalismi ovat lähtöisin latinan sanasta liber ’vapaa’. Liviuksen Rooman historia ja sen perusteet kuvaa taistelua vapaudesta kahden luokan välillä. Keskiajan jälkeen tämä taistelu alkoi uudelleen Italian renessanssin konfliktissa vapaiden kaupunkivaltioiden kannattajien ja Paavin kannattajien välillä. Alun perin Espanjan yksilönvapautta puolustaneen vuoden 1812 perustuslain puolustajia sanottiin "liberaaleiksi" ja konservatiivisia vastustajia "serviileiksi". Tätä on pidetty sanan liberalismi (jälkisyntyisenä) alkuperänä, joskin sanasta on varhaisempiakin viitteitä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liberaalit ajatukset alkoivat nousta Euroopassa uudella ajalla suurten yhteiskunnallisten muutosten aikana, kun vastustus tyrannimaisia monarkkeja ja feodaalisia hierarkioita kohtaan lisääntyi ja maallinen valta alkoi haastaa uskonnon monopolia. Brittiläinen yhteiskuntafilosofi John Locke (1632–1704) alkoi puhua "luonnollisista oikeuksista", joita jokaisella ihmisellä on syntymästään lähtien. Liberalismin syntyyn vaikutti myös Euroopan yhteiskuntien lisääntyvä kaupungistuminen ja porvariston tarve edistää ja suojella hyödykkeiden tuottamista ja kaupankäyntiä vapauttamalla markkinat. Valistuksen liberaaleista ajattelijoista poliittiseen ajatteluun vaikuttivat 1700-luvulla etenkin Montesquieu, Immanuel Kant, David Hume ja Adam Smith.[2]

Liberalismin poliittiset muodot kehittyivät 1800-luvun Britanniassa, jossa perustettiin suuri liberaalipuolue. Myöhemmin samalla vuosisadalla yksilönvapautta ja ihmisen riippumattomuutta korostavasta klassisesta liberalismista erkaantui sosiaaliliberalismi.[3]

Liberalismin teoriassa voidaan nähdä viisi ajallista kerrostumaa, joiden kuluessa liberalismiin on lisätty uusia argumenttikerroksia ja löyhiä piirteitä:[4]

  1. Rajoitetun vallan tarkoitukseksi nähtiin yksilön oikeuksien suojelu ja sellaisen tilan varmistaminen, jossa ihmiset voivat elää ilman hallituksen sortoa.
  2. Taloudellisen kanssakäymisen ja vapaiden markkinoiden katsottiin sallivan yksilöiden hyötyä hyödykkeiden keskinäisestä vaihdosta.
  3. Ihmisen ajallisen edistymisen tarkoitukseksi katsottiin sallia yksilöiden kehittää potentiaaliaan ja kykyjään ilman että he samalla satuttaisivat muita.
  4. Katsottiin, että yksilöt tarvitsevat keskinäistä riippuvuutta ja valtion säätelemää hyvinvointia saavuttaakseen vapauden ja kukoistuksen.
  5. Tunnustettiin ryhmien elämäntyylien ja uskomusten ja päämäärien moninaisuus ja alettiin pyrkiä moniarvoiseen ja suvaitsevaiseen yhteiskuntaan.

Liberalismin historian keskeisiä ajattelijoita olivat brittiläiset John Stuart Mill (1806–1873), Thomas Hill Green (1836–1882), Leonard Trelawny Hobhouse (1864–1929), John Atkinson Hobson (1858–1940) ja Mary Wollstonecraft (1759–1797), mannereurooppalaiset Benjamin Constant (1767–1830), Wilhelm von Humboldt (1767–1835), Max Weber (1864–1920), Friedrich Naumann (1860–1919) ja Benedetto Croce (1886–1952) sekä yhdysvaltalaiset John Dewey (1859–1952) ja Friedrich August von Hayek (1899–1992).[5] 1900-luvun merkittäviä filosofisen liberalismin edustajia olivat esimerkiksi John Rawls (1921–2002), Ronald Dworkin (1931–2013) ja Isaiah Berlin (1909–1997).[6]

Ydinkäsitteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liberalismin eri muodoille yhteisiä ydinkäsitteitä ovat vapaus, rationaalisuus, yksilöllisyys, edistys, sosiaalisuus, yhteinen etu sekä rajoitettu ja tilivelvollinen valta. Näiden käsitteiden painotuserot määrittävät liberalismin eri muodot.[7]

Vapauden käsite on liberalismin keskeinen ja korvaamaton ydinpiirre. Liberalismin eri virtauksissa on kuitenkin erilaisia käsityksiä siitä, mistä kuuluu olla vapaa, ja mitä esteitä ihmisen edestä täytyy poistaa.[8] Monien liberaalien kannattamia vapausoikeuksia ovat yhdistymisvapaus, laajaa sopimusvapaus ja elinkeinovapaus, sananvapaus, lehdistönvapaus ja liikkumisen vapaus, vapaus orjuudesta, pakkotyöstä ja väkivallasta, uskonnonvapaus ja yksityisomistusoikeus eli laaja henkilökohtainen ja taloudellinen vapaus.

Liberalismissa ihmisen oletetaan olevan rationaalisesti ajatteleva ja toimiva olento, joka pyrkii kohti hyvää elämää itselleen, samalla muut ihmiset huomioon ottaen. Rationaalisuuden oletuksesta on johdettu perustelu yhtäläisille oikeuksille ja mahdollisuuksille. Uusliberalismissa korostetaan päämäärien laskelmoitua saavuttamista kaikkein kulutehokkaimmilla keinoilla.[9]

Yksilöllisyydellä eli individuaalisuudella tarkoitetaan sitä, että jokainen ihminen on laadullisesti ainutkertainen ja kykenee toteuttamaan täyden potentiaalinsa vain ilmaisemalla itseään. Yksilöllisyyden edellytyksinä pidetään koulutusta sekä hyvää taloudellista, kulttuurista ja terveydellistä ympäristöä.[10]

Edistys tuo liberalismiin liikkeen ja kehityksen positiivisen dynamiikan, jota pidetään usein osana liberalismin valistus- ja sivistystehtävää. Siihen sisältyy aineellisen teknologian kehittäminen sekä kekseliäisyyden ja ponnistelun tuoma elintason nousu.[11]

Sosiaalisuuteen kuuluu liberalismissa käsitys siitä, että ihmisten kuuluu kunnoittaa toisiaan, välittää toisistaan ja olla toisistaan hyödyllisellä tavalla riippuvaisia eri tasoilla.[12]

Yhteisen edun katsotaan liberalismissa koskevan kaikkia ihmisiä erottelematta luokkia, rotuja, sukupuolia tai etnisyyksiä. Liberaalit usein vetoavat yhteiseen etuun ja ihmisiä yhdistäviin asioihin sekä tavoittelevat erilaisten ryhmien arvokasta yhteiseloa. Myös markkinaliberaalit viittaavat yhteiseen etuun ja ”näkymättömään käteen”, joka muuttaa oman edun tavoittelun yhteisen edun mukaisiksi tuloksiksi.[13]

Vallan halutaan liberalismissa olevan rajoitettua ja vastuuvelvollista, ja siitä pyritään tekemään eri järjestelmien avulla vähemmän vaarallista ja inklusiivisempaa.[14]

Muunnelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liberalismista on useita variantteja:

  • Klassinen liberalismi (vahvimmillaan n. 1700-1850) oli valistusajattelijoiden pääasiallinen poliittinen suuntaus, suurin piirtein arvo- ja talousliberalismin yhdistelmä: ihmisten tuli saada itse päättää omista asioistaan niin kauan kuin he eivät vahingoita muita. Klassiseen liberalismiin kuuluivat siis ihmisoikeudet ja minimaalinen talouden sääntely, mm. vapaakauppa. (Valistusaate oli kuitenkin laajempi käsite kuin klassinen liberalismi, se myös kehotti ihmisiä käyttämään järkeään ja tekemään päätökset omalla järjellään sen sijaan, että turvautuisivat uskontoihin, myytteihin, auktoriteetteihin tms. Klassinen liberalismi sanoi vain, että lakien tulisi sallia omien päätöstensä seuraaminen, mikä tarkoitti myös mm. kirkon ja aatelisten määräysvallan poistamista ja orjuuden lakkauttamista.) Tunnetuimpia klassisia liberaaleja olivat mm. John Locke, Antti Chydenius, Adam Smith, Voltaire, Benjamin Franklin, Thomas Jefferson, Immanuel Kant, Jeremy Bentham ja rajatapauksina John Stuart Mill sekä Frédéric Bastiat.
  • Sosiaaliliberalismin mukaan julkinen valta on mukana takaamassa mahdollisuuksien tasa-arvoa. Valtion tulee hoitaa peruspalvelut kansalaisilleen, mutta muuten sen pitää olla sekaantumatta kansalaisyhteiskunnan toimintaan ja ihmisyksilöiden elämään. Sosiaaliliberalismin aloitti lähinnä Leonard Hobhouse Britanniassa 1900-luvun alussa, perustaen aiempiin John Stuart Millin ajatuksiin eettisestä liberalismista. Tarkoituksena oli lähentää liberalismia sosialisteihin, jotka olivat äänioikeuden laajentumisen myötä saaneet vaikutusvaltaa, osoittamalla että liberalismi ja rationaalinen sosialismi olivat yhteensovitettavissa. Britannian silloiset äärimmäisen kärjistyneet elintasoerot saivat osan liberaaleista epäilemään vapaiden markkinoiden kykyä tuottaa vaurautta kaikille. Sosiaaliliberaalit pitivät klassisen liberalismin vapauskäsitettä liian kapeana: vapaat markkinat yksin eivät taanneet ihmisille mahdollisuutta "toteuttaa itseään" juuri lainkaan, minkä johdosta vapaudella ei ollut merkitystä.
  • Libertarismi vaatii äärimuodossaan täyttä negatiivista vapautta eli vapautta pakkovallasta ja väkivallasta. Tästä seuraa, että se ei hyväksy muita kieltoja ihmisten toiminnalle, ei siis myöskään markkinoiden sääntelyä.
  • Markkinaliberalismi on hyvin lähellä klassista liberalismia: negatiivinen vapaus on pääsääntönä, mutta yleensä markkinaliberaalit kannattavat kannustavaa sosiaaliturvaa, valtion tukemaa koulutusta ja terveydenhuoltoa (kenties palvelusetelein) ym. Joskus libertarismi lasketaan markkinaliberalismin äärimuodoksi.
  • Arvoliberalismi tarkoittaa liberalismin ei-taloudellisia aspekteja (ja on siis yhteistä klassiselle sekä markkina- ja sosiaaliliberalismille ja libertarismille). Niihin kuuluvat mm. ihmisoikeudet: sananvapaus, uskonnonvapaus, yhdistymisvapaus, yleensäkin ihmisten oikeus päättää itse omista ei-taloudellisista asioistaan.
  • Talousliberalismi tarkoittaa markkinaliberalismin (tai klassisen liberalismin) taloudellisia aspekteja kuten vapaakauppaa ja verotuksen ja talouden sääntelyn vähyyttä.
  • Uusliberalismi tarkoitti 1900-luvun alkupuolella klassisen liberalismin muunnosta, jossa hyväksyttiin eräät kilpailua edistävät toimet, esimerkiksi tietyt monopoleja rajoittavat lait. Se oli siis lähellä nykyistä käsitettä markkinaliberalismi. Nykyään termiä uusliberalismi käytetään myös lukuisissa muissa erilaisissa merkityksissä, joista useimmat ovat lähellä talousliberalismia tai konservatismia.

Useimmat liberaalit kuitenkin sijoittunevat jonnekin libertarismin ja sosiaaliliberalismin väliin, ja lisäksi terminologia on jossain määrin moniselitteistä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa "liberal" saattaa tarkoittaa lähes "sosialistia", ja siellä jotkut sosiaaliliberaaleja lähellä olevat käyttävät siksi itsestään nimitystä "Libertarian", vaikkakin useimmissa maissa libertaari tarkoittaa libertarismin jyrkän muodon kannattajaa.

Liberalismi-sanan erilaiset merkitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään Suomessa markkinoiden vapautta painottava ideologia, "liberalismi", kulkee anglo-saksisissa maissa ennemmin nimellä "libertarismi" siinä missä pelkkä "liberalism" yhdistetään Yhdysvalloissa ja Britanniassa useimmiten sosiaaliliberalismiin tai siitäkin kauemmaksi vasemmalle, ja näitä "liberaaleja" pidetään usein vasemmistolaisina (heidät asetetaan tällöin vastakkain republikaanien ja muiden konservatiivien kanssa). Tämä johtuu osittain siitä, että sanaan "sosialisti" suhtaudutaan Yhdysvalloissa useimmiten kielteisesti. Suomessa sana "liberalismi" viittaa nykyisin usein nimenomaan markkinaliberalismiin, mutta Suomen poliittisessa historiassa liberaaliset puolueet (Liberaalinen puolue, Nuorsuomalainen puolue, Edistyspuolue, Liberaalinen kansanpuolue (nykyään Liberaalit r.p.), Nuorsuomalaiset) ovat edustaneet sekä markkina- että sosiaaliliberalismia henkilöistä ja aikakausista riippuen (ensimmäinen ja nykyinen tosin lähinnä vain markkinaliberalismia mutta kuitenkin kaukana libertarismista).

Liberalismin suppeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liberalismi ei oikeastaan ole kokonaisvaltainen aatejärjestelmä siinä mielessä, että se tarjoaisi vastaukset kaikkiin poliittisiin ja moraalisiin kysymyksiin. Liberalismi lähinnä pyrkii eriyttämään yksityisen ja julkisen moraalin. Liberalismin perusajatuksena on, että valtio hoitaa korkeintaan vain sitä pienintä yhteistä tehtäväjoukkoa, jonka kaikki tai lähes kaikki hyväksyvät, ja loppu jätetään ihmisten itse päätettäväksi.

Liberalismin suhde valtioon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtion osuus on rajattu. Rajauksen tiukkuus riippuu siitä, mitä liberalismin haaraa noudatetaan. Sosiaaliliberalismissa julkinen valta voi jossakin määrin joustavammin saada hoidettavakseen uusia tehtäviä tai joutua luopumaan joistakin tehtävistä. Minarkismin aatejärjestelmässä valtion toimivalta taas on tiukasti määritelty minimaaliseksi. Useimpien liberaalien mielestä valtiovaltaa pitää rajoittaa perustuslailla, jossa määritellään valtion toimivalta. Monien mielestä radikaaleimman liberalismin suunnan anarkokapitalismin mukaan valtiota ei pidä olla olemassa, koska esimerkiksi perustuslailla ei voida estää valtiota loukkaamasta yksilönvapautta.

Yllä on kuvattu erilaisia liberaaleja näkökulmia siitä, mitä julkinen valta voi tehdä ja mistä sen tulee pidättäytyä. Libertaristit lähtevät pelkästään negatiivisista vapauksista ja negatiivisista ihmisoikeuksista; sosiaaliliberaalien mielestä mahdollisuuksien tasa-arvon turvaaminen ja järjestäminen julkisen vallan roolina on toivottavaa. Markkinaliberalismin tärkein piirre on sen vaatimus, että julkisen vallan ei pidä sekaantua talouteen ja yhteiskuntaan läheskään niin paljon kuin hyvinvointivaltiot sekaantuvat.

Liberalismin suhde ammattiyhdistystoimintaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liberalismi sisältää yhdistymisvapauden, joten ammattiyhdistystoiminnan tulee liberalismin mukaan olla vapaata. Eräät uusliberaaleiksi kutsutut liberalismiin päin kallellaan olleet konservatiivit, kuten Margaret Thatcher kuitenkin rajoitti ammattiyhdistystoimintaa hieman enemmän kuin yhdistymisvapaus olisi sallinut. Monet liberaalit haluavat poistaa ammattiliittojen etuoikeudet kuten työehtosopimusten yleissitovuuden eli oikeuden sopia muidenkin kuin ammattiliiton jäsenten ja sopimusosapuolten työehdoista vastoin työntekijän ja työnantajan tahtoa. Liberalismin mukaan vapaa eli yksityinen ammattiyhdistystoiminta sinänsä ei ole julkista väliintuloa, jota liberaalit vastustavat. Ammattiliitot kuitenkin usein etuoikeuksiensa avulla loukkaavat yksilönvapautta ja ajavat sosialistista politiikkaa, joka on liberalismin vastaista. 1900-luvun alusta lähtien jotkut sosiaaliliberaalit ovat kuitenkin kannattaneet ammattiliittojen kollektiivista sopimista.

Liberaali perinne yhteiskuntateorioissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filosofian saralla useiden varhaisten yhteiskuntateoreetikkojen voi sanoa olevan liberaaleja, tai ainakin käsitelleen asioita, joihin liberalismi perustuu.

Thomas Hobbes oli ensimmäinen yhteiskuntateoreetikko, joka esitteli yhteiskuntasopimuksen periaatteen. Hobbesilaiset ideat sopimusteoriasta ovat kurantteja vielä nykyisellekin liberaalille perinteelle. Mutta hobbesilaisessa yhteiskunnassa kansalaiset (liberalismin vastaisesti) luopuivat oikeuksistaan yksinvaltiaalle, kun taas John Locke, liberalismin ensimmäisiä yhteiskuntafilosofeja, määritti luonnolliset oikeudet (ihmisoikeudet), joihin ei saanut kajota.

Lockelainen luonnonoikeusteoria on pohjana suurelle osalle liberalismia. 1700-luvulla liberaaleja luonnonoikeuksia julistettiin Amerikan ja Ranskan vallankumouksissa. Lockelaisen luonnonoikeuden mukaan ihmisellä katsotaan olevan oikeus määrätä omasta kehostaan, oikeus ottaa omistukseensa omistamatonta materiaa ja luovuttaa omaisuuttaan toiselle. Eräät luonnonoikeusteorian kannattajat kuten Murray Rothbard väittävät näistä perusaksioomista seuraavan yksilönvapauden mukaan lukien taloudellisen vapauden. Locken mukaan jokaisella on oikeus ottaa omaisuudekseen omistamatonta materiaa eli vallata sekoittamalla työtään materiaan, jos kenenkään muun asemaa ei niin tehden huononneta. Monet libertaarit kuten Murray Rothbard kannattavat luonnonoikeuksia. Murray Rothbard ei kuitenkaan kannata Locken varausta, että valtausoikeus olisi vain muiden asemaa huonontamatta. Rothbardin luonnonoikeusteoria on deontologinen moraaliteoria, jonka perusaksiooman mukaan ne teot ovat moraalisesti väärin, jotka loukkaavat toista ihmistä tai hänen työnsä tuloksia. Deontologisuutensa vuoksi teoria ei kuitenkaan tarkastele teon tuloksia, vaan itse tekoa. Monet libertaarit ovat muutenkin johdonmukaisemmin yksilönvapauden kannalla kuin Locke eivätkä kannata teleologista etiikkaa. Tunnettu libertaari filosofi Robert Nozick otti kirjassaan Anarchy, State and Utopia kuitenkin Lockea huomattavasti muistuttavan kannan valtausoikeuteen. Monet myöhemmät yhteiskuntateoreetikot lievensivät lähtökohtiaan, kuten John Stuart Mill, joka määritteli utilitarismin pohjaksi omalle moraalilleen.

Individualististen moraaliteorioiden pohjana vaikuttaa vahvasti Immanuel Kantin ajatus, että ihmiset ovat itseisarvo sinällään, eikä heitä saa käyttää keinoina johonkin päämäärään. Kantilainen moraali lähtee siitä, että jos ihmisiä uhrataan yhteisön hyväksi, yhteisö ei kunnioita tarpeeksi heitä ihmisinä eikä pane arvoa sille, että ihmisillä on vain tämä yksi elämä. Kantilla oli myös vahva näkemys, ettei laki saanut suosia ketään, vaan ihmisten tuli olla tasavertaisia lain edessä.

Tunnettuja liberaaleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

     

Suomalaisia liberaaleja ajattelijoita ja poliitikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Freeden, Michael: Mitä on liberalismi?. Suomentanut Kilpeläinen, Tapani. Eurooppalaisen filosofian seura, 2020 (alkuteos Liberalism. A Very Short Introduction, 2015). ISBN 978-952-7189-67-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kari Saastamoinen: Eurooppalainen liberalismi: Etiikka, talous, politiikka. Atena, 1998. ISBN 951-796-141-3.
  2. Freeden 2020, s. 31–36.
  3. Freeden 2020, s. 10, 37, 43–45.
  4. Freeden 2020, s. 22–23.
  5. Freeden 2020, s. 91–116.
  6. Freeden 2020, s. 120–135.
  7. Freeden 2020, s. 25–26, 75.
  8. Freeden 2020, s. 75–76.
  9. Freeden 2020, s. 77.
  10. Freeden 2020, s. 78.
  11. Freeden 2020, s. 78–79.
  12. Freeden 2020, s. 79.
  13. Freeden 2020, s. 79–80.
  14. Freeden 2020, s. 81.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Harisalo, Risto & Miettinen, Ensio: Klassinen liberalismi. Tampere: Tampere University Press, 1997. ISBN 951-44-4119-2.
  • Hayek, Friedrich von: Tie orjuuteen. (The road to serfdom, 1944.) Suomentanut Jyrki Iivonen. Helsinki: Gaudeamus, 1995. ISBN 951-662-617-3.
  • Leitzinger, Antero: Liberalismin juuret. Helsinki: A. Leitzinger, 1993. ISBN 952-9752-01-6.
  • Mill, John Stuart: Vapaudesta. (On liberty, 1859.) Englanninkielisen alkuteoksen kansanpainoksesta suomentanut Niilo Liakka. Kieliasun tarkistanut ja osittain ajanmukaistanut Reima T. A. Luoto. Ilmestynyt aiemmin 1891 Otavan kustantamana. Helsinki: Librum, 1982. ISBN 951-862-000-8.
  • Ryan, Alan: The Making of Modern Liberalism. Princeton (N. J.): Princeton University Press, 2012. ISBN 978-0-691-14840-3. (englanniksi)
  • Saastamoinen, Kari: Eurooppalainen liberalismi: Etiikka, talous, politiikka. Jyväskylä: Atena, 1998. ISBN 951-796-141-3.
  • Purokuru, Pontus ja Lahtinen, Veikko: Mikä liberalismia vaivaa?. WSOY, Kosmos, 2020. ISBN 978-952-352-069-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Liberalismi.

Artikkeleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]