Korean demokraattinen kansantasavalta

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Pohjois-Korea)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Korean demokraattinen kansantasavalta
조선민주주의인민공화국
(Chosŏn minjujuŭi inmin konghwaguk)
Pohjois-Korean lippu Pohjois-Korean vaakuna
lippu vaakuna

LocationNorthKorea.svg

Valtiomuoto kansantasavalta

Suuri Johtaja
Kansallisen puolustuskomission puheenjohtaja
Kim Jong-un
Kim Yong-nam

Pääkaupunki Pjongjang (2 741 260 as.)

Muita kaupunkeja Hamhŭng (848 000 as.), Ch’ŏngjin (600 000 as.)

Pinta-ala
– yhteensä 120 538[1] km² (sijalla 97)
– josta sisävesiä 0,1 %

Väkiluku (2014) 24 851 627 (arvio)[1] (sijalla 50)
– väestötiheys 198,3 / km²
– väestönkasvu 0,538[1] % (2011)

Viralliset kielet korean kieli

Valuutta Pohjois-Korean won (KPW)

BKT
– yhteensä 40 mrd. USD PPP (arvio)[1] (sijalla 97)
– per asukas 1 800 USD[1]

HDI (2002) ei määritetty (sijalla –)

Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 20,7[1] %
– teollisuus 47,8[1] %
– palvelut 31,5[1] %

Aikavyöhyke UTC+8.30
– kesäaika ei käytössä

Itsenäisyys
tai oik. ero Koreasta

9. syyskuuta 1948

Lyhenne KP

– ajoneuvot: KP
– lentokoneet: P

Kansainvälinen
suuntanumero
+850

Motto Usko ja kansan tuki johtavat voittoon

Kansallislaulu Aegukka ("Achimŭn pinnara")

Korean demokraattinen kansantasavalta (kor. 조선민주주의인민공화국, Chosŏn minjujuŭi inmin konghwaguk), epävirallisesti Pohjois-Korea[2] (Puk-Chosŏn, Etelä-Koreassa käytetään myös nimeä Puk-Han), on valtio Itä-Aasiassa, Korean niemimaan pohjoisosassa. Naapurimaat ovat etelässä Etelä-Korea (Korean tasavalta), pohjoisessa Venäjä ja Kiina. Valtio on sosialistinen yksipuoluejärjestelmä[3], ja sitä johtaa länsimaissa tavallisesti kommunistisena pidetty Korean työväenpuolue. Maan perustuslaista poistettiin vuonna 2009 kuitenkin kaikki viittaukset kommunismiin.[4] Pohjois-Korean ideologia perustuu juche-aatteeseen[5]; maan ulkopuolella sitä on luonnehdittu stalinistiseksi diktatuuriksi[6].

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Korean kartta

Pohjois-Korea on suurimmaksi osaksi jokien halkomaa vuoristoa tai ylänköä. Vuoret nousevat idässä Japaninmeren rannikolta ja laskeutuvat loivina länteen, jossa on Keltaisenmeren rannikkotasanko.[7] Korkein vuori Paektu-san (2 744 m) sijaitsee maan koillisosassa Kiinan vastaisella rajalla. Keltaisenmeren rannikkotasanko ulottuu Etelä-Korean rajalta Kiinan vastaiselle rajajoelle Jalulle. Pohjois-Korean väestöstä asuu yli puolet tällä tasangolla, joka on myös maan merkittävintä viljelysaluetta. Neljännes pohjoiskorealaisista asuu vuoristoalueen jokilaaksoissa, neljännes itärannikon tasangolla.[8]

Kesäisin kaakosta ja lounaasta puhaltaa lämmin ja kostea kesämonsuuni. Talvimonsuuni puolestaan tuo pohjoisesta ja luoteesta kylmää ja kuivaa ilmaa. Pjonjangissa sataa lunta keskimäärin 37 päivänä vuodessa, ja tammikuun keskimääräinen ylin lämpötila on −3 °C ja alin −13 °C, elokuussa ylin 29 °C ja alin 20 °C.[9]

Maan vuoristoisissa osissa on kasvanut paljon metsää, ja sahateollisuus on ollut merkittävä tulonlähde. Hakkuut ovat vähentäneet metsiä, joskin meneillään on uusi metsitysohjelma.[10]

Koreoiden välisestä demilitarisoidusta vyöhykkeestä on tullut villieläinten ja harvinaisten kasvien suoja-alue.[11][12]

Pohjois-Koreassa on aikaisemmin elänyt monia suurpetoja, kuten ilveksiä, tiikereitä, karhuja, panttereita ja leopardeja, mutta ne ovat käyneet harvinaisiksi. Hirviä ja villisikoja on edelleen, mutta kasvava väestö on ajanut nekin ahtaalle. Valkoinen haikara on maan kansanrunoudessa tärkeä symboli.[10]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pjongjangin riemukaari

Varhainen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Korean historia
Kolme kuningaskuntaa 5. vuosisadan lopulla Goguryeon suurimman laajenemisen aikaan. Hanseong oli alun perin Baekjen pääkaupunki.

Korean niemimaan varhaisimmat asukkaat vaelsivat sinne Aasian luoteisosasta. Saman ryhmän kansoja kulki myös Kiinan koillisosiin, ja Mantsuriassa asuu edelleen kansoja, jotka muistuttavat ulkomuodoltaan korealaisia.[13]

Ensimmäiseen vuosisataan mennessä niemimaa jakautui kolmeen valtioon, Goguryeoon, Baekjeen ja Sillaan. Vuonna 668 Silla yhdisti Korean yhdeksi valtioksi.[13]

Mongolia miehitti Koreaa vuodesta 1231 1300-luvun alkupuolelle. Japani hyökkäsi maahan 1592 ja 1597. Joseon-dynastian aika oli Korean pisin yhtäjaksoinen itsenäisyyden kausi vuosina 1392–1910. Joseon eristäytyi aikansa loppupuolella niin voimakkaasti ympäröivästä maailmasta, että sai liikanimen ”erakkokuningaskunta”.[13]

Korean jako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1910 Japani miehitti Korean kuningaskunnan. Kun vuonna 1945 toisessa maailmansodassa tappion kokenut Japani veti joukkonsa pois Koreasta, sodan voittajavaltioihin kuuluneet Neuvostoliitto ja Yhdysvallat jakoivat maan kahtia 38. leveyspiirin kohdalta. Pohjoinen miehitysvyöhyke oli Neuvostoliiton hallinnassa, eteläinen puolisko oli Yhdysvaltain valvonnassa. Neuvostoliiton miehittämälle vyöhykkeelle perustettiin 9. syyskuuta 1948 Korean demokraattinen kansantasavalta, ja Korean työväenpuolueen pääsihteeristä Kim Il-sungista tuli maan valtionpäämies.[13] Kim Il-sung julisti Pohjois-Korean sosialistiseksi valtioksi.

Josif Stalinin aikana Neuvostoliitto kannatti Kim Il-sungin hallitusta ja tuki Pohjois-Korean valtiota taloudellisesti ja sotilaallisesti. Kim Il-sung kansallisti japanilaisilta jääneet ulkomaiset yritykset ja liitti eri puolueet yhdeksi Korean työväenpuolueeksi. Itä-Euroopan sosialistivaltioiden tavoin Pohjois-Korea käynnisti talousohjelman, joka rakentui raskaan teollisuuden, maaseudun kollektivisoinnin ja armeijan asevarustelun ympärille.

Korean sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Korean sota

Kim Il-sungin johtama Pohjois-Korea julistautui alusta lähtien koko Korean niemimaan viralliseksi hallitukseksi, jonka tavoitteena oli Korean yhdistäminen. 25. kesäkuuta 1950 Korean kansanarmeija ylitti 38. leveyspiirillä olevan Koreoiden välisen rajan, ja Etelä-Korean heikosti varusteltu armeija kukistui lyhyessä ajassa. Yhdistyneet kansakunnat (YK) lähetti Yhdysvaltain johdolla joukkoja Etelä-Korean tueksi.[13] Päätös oli mahdollinen, koska Neuvostoliitto boikotoi YK:n kokouksia. Syynä siihen oli, että YK:ssa Kiinaa edusti sisällissodan hävinnyt, Taiwanin saarelle paennut Kiinan tasavalta eli "Formosan Kiina".[14] Korean kansanarmeija vetäytyi etelästä, YK:n liittouma tunkeutui Pohjois-Korean maaperälle, ja pääkaupunki Pjongjang miehitettiin. Marraskuussa 1950 Kiinan kansantasavalta liittyi sotaan Pohjois-Korean puolella ja lähetti satojatuhansia vapaaehtoisia ajamaan liittoumaa pohjoisesta Etelä-Korean puolelle. Korean sota päättyi kolmen vuoden taistelujen jälkeen 27. heinäkuuta 1953 aselepoon, joka kesti 56 vuotta.[13]

Pjongjangin televisiotorni

Korean sodan jälkeen Korean niemimaa oli raunioina, ja puoliskojen väliseksi rajaksi vakiintui vuoden 1953 aselepolinja, mutta välillisestä aselevosta huolimatta molemmat Koreat olivat juridisesti sotatilassa eikä virallista rauhansopimusta maiden välille ole allekirjoitettu.

Yksinvaltiuden alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korean sodan jälkeen voimakkaaseen jälleenrakentamiseen liittyi talouden keskittäminen, luokkarajojen häivyttäminen ja keskittyminen raskaan teollisuuden edistämiseen. Kim Il-sungin ympärille luotiin henkilökultti vahvistamaan autoritaarista diktatuuria. Hänen kuvaansa levitettiin kaikkialle, kansalaiset alkoivat käyttää sillä koristettuja rintamerkkejä, ja kouluissa opetettiin Kim Il-sungin elämäntarinaa ja opetuksia.[15][16]

1950-luvun aikana Kim Il-sung keskitti vallan puolueen sisällä olevalle uskolliselle lähipiirilleen. Tähän mennessä Korean työväenpuolueessa oli ollut useita kilpailevia ryhmittymiä. Kimin lähipiirin lisäksi oli Kiinassa koulutuksensa saaneiden kommunistien ryhmä, Neuvostoliittoa suosivien ryhmä ja kotimaisten kommunistien ryhmä. Kim Il-sung hyökkäsi näiden kimppuun yksitellen, syyttäen niitä epäisänmaallisuudesta, juonittelusta ja vehkeilystä ulkomaalaisten kanssa. Ryhmittymien johtohahmoja syytettiin vallankaappauksen suunnittelusta ja tuomittiin kuolemaan. Puolueessa 1950-luvun lopulta 1960-luvun alkuun tehtyjen puhdistusten jälkeen Kimin asemaa ei enää uhannut mikään taho.[17]

Tasapainottelua Kiinan ja Neuvostoliiton välillä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan jälkeen alkoi talouskasvu. Sodassa syntyneet tuhot oli korjattu ja tuotanto oli palautettu sotaa edeltäneelle tasolle vuoteen 1956 mennessä. Sen jälkeen tuotanto vielä kaksinkertaistui kuudessa tai seitsemässä vuodessa. Ensimmäisinä vuosikymmeninä Pohjois-Korea oli taloudellisesti ylivoimainen köyhään epävakaaseen etelään verrattuna, mutta noin vuonna 1980 Etelä-Korea meni siitä vauhdilla ohi.[18]

1970-luvun lopulla Pohjois-Korean talous alkoi kuitenkin taantua samaan tapaan kuin Itä-Euroopan sosialistisilla valtioilla. Maataloustuotannon heikkeneminen ja kulutustavaroiden puute johtivat taloustaantumaan, ja suuret puolustusmenot olivat nekin oma taakkansa.

Pohjois-Korean tilannetta vaikeuttivat 1950-luvulla alkaneet Neuvostoliiton ja Kiinan väliset kiistat. Maan johto pyrki tasapainottelemaan näiden kahden suurvallan välillä. Stalinin kuoleman jälkeinen suojasään aika Neuvostoliitossa vaikeutti Kim Il-sungin asemaa, ja vaikuttaa että Leonid Brežnev inhosi häntä henkilökohtaisesti. Pohjois-Korea kääntyi entisten vihollisten puoleen, ja vuoteen 1974 sen tuonti OECD-maista ylitti tuonnin kommunistimaista. Se ei kuitenkaan kyennyt maksamaan OECD-maista ottamiaan kovan rahan lainoja, ja kauppa tyrehtyi.[18]

Eristäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Korea otti Korean sodan jälkeen käyttöön juche-aatteen, joka määritteli maan tärkeimmäksi tavoitteeksi omavaraisuuden. Pohjois-Korean mediassa juchea nostettiin leninismin yläpuolelle, ja Kim Il-sungia alettiin kutsua ”suureksi johtajaksi”.

Vuonna 1972 Pohjois-Korea otti käyttöön uuden perustuslain, jossa pääministeri Kim Il-sung julistettiin presidentiksi. Henkilökultti vahvistui entisestään. Myös hänen perhettään alettiin ihannoida, ei pelkästään hänen poikaansa Kim Jong-iliä, vaan myös hänen kuollutta vaimoaan Kim Jong-sukia.

Pohjois-Korea liittyi YK:n jäseneksi vuonna 1991.[19]

Pohjois-Korea Kim Jong-ilin aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kim Il-sungin vanhin poika Kim Jong-il nimitettiin asevoimien ylipäälliköksi. Kim Il-sung kuoli 1994, ja maahan julistettiin kolmen vuoden suruaika, jonka päätteeksi 1997 Korean työväenpuolue nimitti Kim Jong-ilin kansallisen puolustuskomitean puheenjohtajaksi (Pohjois-Korean valtionpäämieheksi), vaikka edesmennyt Kim Il-sung on virallisesti yhä Pohjois-Korean presidentti.[20]

Pohjois-Korea kehitti Sŏn'gun-järjestelmän, jossa talous keskitettiin Korean kansanarmeijan ympärille. Kim Jong-ilin johdolla Pohjois-Korea kasvatti puolustusmenojaan ja käynnisti ydinvoimaohjelman. Vuonna 1994 Yhdysvallat ja Pohjois-Korea sopivat Genevessä, että Pohjois-Korea jäädyttää ydinohjelmansa ja seuraa IAEA:n ohjeistusta, ja saa vastineeksi öljyä ja apua turvallisemman kevytvesireaktorin valmistamiseen.[21]

1990-luvulla maassa oli yksi vuosisadan pahimmista nälänhädistä, jossa kuoli ulkomaisten asiantuntija-arvioiden mukaan ainakin miljoona ihmistä (3–5 prosenttia väestöstä).[22] Maaliskuussa 2011 avustusjärjestöt kuten Maailman ruokaohjelma (WFP) arvioivat kuuden miljoonan ihmisen olevan ruoka-avun tarpeessa.[22]

2000-luvulla Korean demokraattinen kansantasavalta on ollut julkisuudessa lähinnä ydinase- ja ohjusohjelmiensa takia. Yhdysvaltain presidentti George W. Bush liitti maan luomansa pahan akseli -käsitteen alle. Vakava talouskriisi, paikoitellen nälänhädäksi kärjistyneet maatalousongelmat 1990-luvulla sekä Etelä-Korean, Japanin ja Yhdysvaltain uhkailu nostavat maan aika ajoin uutisotsikoihin. Lokakuun alkupuolella 2006 Pohjois-Korea uhkasi tehdä ydinkokeen, ja 9. lokakuuta 2006 maa ilmoitti tehneensä ensimmäisen kokeensa. Tämä koe epäonnistui osittain, mutta seuraava ydinkoe toukokuussa 2009 onnistui edellistä paremmin. Tämän ydinkokeen jälkeen myös Venäjä ja Kiina ilmaisivat halukkuutensa talouspakotteisiin Pohjois-Koreaa vastaan.[23]

Pohjois-Korea Kim Jong-unin aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kim Jong-Ilin nuorin poika Kim Jong-un nimitettiin vuonna 2010 moniin korkeisiin virkoihin.[19] Kim Jong-Il kuoli 17. joulukuuta 2011, minkä jälkeen Kim Jong-un nimitettiin Pohjois-Korean valtion päämieheksi.[24]

Kim Jong-unin aikana on jatkettu sotilaallisia kokeita keskipitkän kantaman raketeilla.[25]

Pohjois-Korea ilmoitti uudistavansa maataloussektoria syyskuussa 2012.[26] Poiketen isänsä tavasta Kim Jong-un piti uutenavuonna televisiopuheen 2013. Siinä hän lupasi maahan suuria uudistuksia. [27] Saksalaisen Frankfurter Allgemeine Zeitungin mukaan maassa suunnitellaan myös ulkomaisen pääoman valikoitua pääsyä maahan talouden uudistamiseksi.[28]

Pohjois-Korea julisti sodan Etelä-Korealle maaliskuun lopussa 2013. Samalla se uhkasi Yhdysvaltoja ydinaseiskulla.[29]

Etelä-Korean tiedustelupalvelun mukaan vuosina 2012–2014 Pohjois-Koreassa teloitettiin 68 korkeaa johtohenkilöä.[30]

Japanin vesille ajelehti 2010-luvun puolivälissä vuosittain kymmeniä pieniä "aavelaivoja", joissa oli mätäneviä ruumiita[31]. Huonosti varustetuissa puisissa laivoissa[32] ei ollut suunnistuslaitteita[33]. Myös alusten moottorit ovat huonoja ja tehottomia, niin että merivirta vie raskasta, hidasta alusta helposti[34]. Näihin kalastuslaivoihin oli ilmeisesti tullut moottorivika[35]. Kun laivoissa ei ollut radiota, ne eivät voineet hälyttää apua. Niinpä ne jäivät ajalehtimaan ja niiden miehistöt kuolivat nälkään ja janoon. Pohjois-Korean hallinto määräsi kalastajat etsimään kalansaaliita kauempaa mereltä lisätäkseen kalan tuotantoa.

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juche-torni Pjongjangissa

Korean demokraattista kansantasavaltaa hallitsee pääpuolueena Korean työväenpuolue, johon kaikki hallinnon edustajat kuuluvat.[13] Valtiota johtaa marxilais-leniniläisen teorian ja siitä edelleen kehitetyn korealaisen ja puolueen käsityksen mukaisesti marxilais-leninismiä korkeamman juche-ideologian mukaisesti ”kansan etujoukko” eli puolue, jonka päätökset perustuvat demokraattiseen sentralismiin. Maassa on Korean työväenpuolueen lisäksi kaksi sallittua puoluetta, Korean sosiaalidemokraattinen puolue ja Cheondogyolainen Ch'ôngu -puolue. Ne eivät vastusta pääpuolueen valtaa. Kolme puoluetta muodostavat yhdessä Demokraattisen isänmaan yhdistämisen rintaman. Lisäksi rintamaan kuuluvat pioneeriliike, Kim Il-sungin Sosialistinen Nuorisoliitto, Korean demokraattinen naisliike ja Korean punainen risti.lähde?

Korkein kansanneuvosto (최고인민회의; Choego Inmin Hoeui) on virallisesti hallinnon korkein elin. Sen 687 jäsentä valitaan viisivuotiskausiksi kansanvaalilla. Vaali on kuitenkin sikäli nimellinen, että ehdokkaat valitaan etukäteen kansanrintaman jäsenten joukosta eikä vastaehdokkaita ole. Vaalissa kussakin vaalipiirissä on vain yksi ehdokas, joka siis valitaan. Vaalitoimituksessa äänestäjä pudottaa vaaliuurnaan äänestyslipun, johon on valmiiksi painettu ehdokkaan nimi. Mikäli äänestäjä haluaa äänestää ehdokasta vastaan, on vaaliuurnan vierellä sivupöydällä näkyvillä kynä, jolla äänestyslipussa olevan ehdokkaan nimen voi yliviivata. Turvallisuusviranomaiset valvovat vaalitoimitusta, ja jo pelkkä kynän vilkaiseminen voi olla rangaistavaa.[36] Kansanneuvosto kokoontuu tavallisesti kahdesti vuodessa muutamaksi päiväksi ja vahvistaa puolueen tekemät päätökset. Kansanneuvoston ollessa tauolla sen tehtäviä hoitaa kansanneuvoston valitsema puhemiehistö eli pysyvä komitea. Kansanneuvoston puheenjohtaja on Kim Yong-nam.[13]

Korkein kansanneuvosto valitsee hallituksen tai valtion hallinnon neuvoston puheenjohtajan, joka nimittää neuvoston muut jäsenet. Keskuskansankomitea valvoo valtion hallinnon neuvostoa, joka toimii hallinnollisena ja toimeenpanevana elimenä. Korkein kansanneuvosto nimitti 11. huhtikuuta 2007 pääministeriksi Kim Yŏng-ilin.[37] Hänen seuraajakseen nimitettiin 7. kesäkuuta 2010 Choe Yong-rim[38].

Vaikka hallitusta johtaa nimellisesti pääministeri, todellinen valta oli vuosikymmenten ajan Kim Jong-ilillä, joka oli entisen johtajan presidentti Kim Il-sungin poika. Hänet nimettiin helmikuussa 1974 isänsä seuraajaksi, ja hän oli vallassa isänsä kuoleman jälkeen heinäkuusta 1994 kuolemaansa saakka. Kim Jong-ilin virallinen asema oli sotavoimien komentaja (조선인민군 최고사령관; 1991–2011), valtion kansallisen puolustuksen komission puheenjohtaja (국방위원회 위원장; 1993 alkaen) ja puolueen pääsihteeri (조선로동당 총비서; 8. lokakuuta 1997 alkaen). Kansallisen puolustuksen komission puheenjohtajan virka julistettiin vuonna 1998 valtion korkeimmaksi asemaksi.[13]

Kim Jong-ilistä käytetty lisänimi oli perinteisesti ”Rakas johtaja”, mutta viimeisinä vuosina maan virallisissa viestimissä lueteltiin vaatimattomammin vain hänen asemaansa liittyvät arvonimet, ja virallinen muoto oli Suuri johtaja, toveri Kim Jong-Il ja Ylipäällikkö Kim Jong-il. Presidentin arvonimi on edelleen Kim Il-sungilla, josta käytetään lisänimiä ”Suuri johtaja” ja ”Ikuinen presidentti”.lähde?

Valtarakenne on keskitetty, eikä vallan kolmijakoa sovelleta. Vuoden 1972 perustuslakiin vuosina 1992, 1998 ja 2009 tehtyjen lisäysten mukaan hallitusta johtaa pääministeri ja teoriassa puheenjohtajan johtama keskuskansankomitea. Oikeuslaitos on vastuussa korkeimmalle neuvostolle (kansaneuvostolle), joka nimittää myös korkeimman oikeuden tuomarit.[13]

Johtajien lisänimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itäaasialaiseen kulttuuriin kuuluu tapa käyttää ihmisestä ammattiin tai arvoasemaan viittaavaa nimitystä, vaikka varsinaisenkaan nimen käyttö ei ole ongelma. Pohjois-Korean johtajista käytetyt lisänimet eivät ole virallisia arvonimiä vaan ne suunnittelee maan propaganda- ja agitaatioministeri, ja johtaja hyväksyy ne käyttöön, ja niitä voi olla useita.[39]

Valtion perustajasta Kim il-Sungista on käytetty nimitystä Suuri johtaja mahdollisesti 1940-luvulta alkaen, ja nimitys vakiintui 1960-luvulla. Lisänimien käytön kehitti nykyiseen huippuunsa seuraava johtaja Kim Jong-il, joka otti lisänimen Rakastettu johtaja korostaakseen asemaansa isänsä arvoisena maan johtajana. Kim il-Sung on yhä maan ikuinen presidentti.[39]

Kim Jong-unin asema virallistui 2009, jolloin hänestä alettiin käyttää nimitystä Loistava toveri, ja isän kuoleman jälkeen joulukuussa 2011 nimeen lisättiin Suuri seuraaja, mutta tämä nimitys kuitenkin todennäköisesti ajan myötä muuttuu, sillä siinä on isään alisteinen vivahde. Johtaja-nimitystä uudessa ei välttämättä ole, sillä aiemmatkaan johtaja-nimitykset eivät perustu samaan korean kielen sanaan.[39] Kim Jong-ilin hautajaisten yhteydessä nimitykseksi arveltiin vakiintuvan ”Korkein johtaja”.[40]

Ihmisoikeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisoikeudet ovat Pohjois-Koreassa lähes olemattomat. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA World Fact Book on luonnehtinut Pohjois-Korean valtiomuotoa termein ”kommunistivaltion yhden miehen diktatuuri” (engl. communist state one-man dictatorship). Freedom House arvioi maan olevan totalitaarinen diktatuuri.[41] Vuonna 2009 maan perustuslakiin lisättiin vakuutuksia ihmisoikeuksien turvaamisesta, samalla kun siitä poistettiin kaikki viittaukset kommunismiin. Maan ihmisoikeustilannetta on kuitenkin pidetty yhtenä maailman huonoimmista.[4]

Pohjois-Koreassa ”rikotaan ihmisoikeuksia jatkuvasti ja järjestelmällisesti”, ja siihen kuuluvat poliittiset vangitsemiset, kidutus ja kuolemantuomiot. ”Kaikenlainen tottelemattomuus, kuten maasta poistuminen tai luvaton kokoontuminen tai yhdistyminen, on ankarasti rangaistua ja tiedotusvälineitä kontrolloidaan tiukasti. – – Noin 50 000 pakolaista piilottelee Kiinassa jatkuvassa palautuksen pelossa”, kertoo Amnesty Internationalin raportti.[42]

Maasta lähteneiden perheitä ”katoaa”, ja esimerkiksi Son Jong-hunin luona Kiinassa luvatta vierailleen veljen Son Jong-namin turvallisuuspalvelu pidätti vuonna 2006, vei pääkaupunkiin ja kidutti hänet kuoleman rajoille ilman oikeudenkäyntiä. Jong-namia uhkaa jatkuvasti teloitus.[42]

Myöhemmin ihmisoikeusjärjestö raportoi satojen loikkareiden kertomuksen perusteella, että vankileireillä on 200 000 poliittista vankia ja vankeja kidutetaan ja pahoinpidellään leireillä toistuvasti. Näiden lisäksi leireillä on muun muassa kristittyjä ja pakoa Kiinaan yrittäneitä.[43] Nykyään kristittyjä vainotaan Open Doors -järjestön listan mukaan kaikista maista pahiten Pohjois-Koreassa, jossa 50 000–70 000 kristittyä on joutunut uskonsa takia vankileireille.[44]

Ulkopolitiikka ja terrorismisyytteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Korea on aiemmin luokiteltu terrorismia tukevaksi valtioksi.kenen mukaan? Se järjesti Korean Airin lennon 858 pommituksen vuonna 1987.[45] Maa on myös kaapannut useita japanilaisia ja eteläkorealaisia. Kaapattujen eteläkorealaisten joukossa ovat olleet elokuvaohjaaja Shin Sang-ok ja hänen vaimonsa, näyttelijä Choi Eun-hee. Kaapattuihin japanilaisiin lukeutuu Megumi Yokota.[46]

17. syyskuuta 2002 Pohjois-Korea myönsi ensi kertaa kaapanneensa Japanin kansalaisia. Japanin hallituksen mukaan maa kaappasi kaikkiaan 17 japanilaista, joista viisi palasi Japaniin myöhemmin lokakuussa 2002.[47] Japanilaiset kaapattiin 1970–1980-luvuilla. Eteläkorealaisia on kaapattu huomattavasti useampia, ja Pohjois-Koreassa pidetään yhä satoja eteläkorealaisia.lähde?

Asevoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välikohtauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois- ja Etelä-Korean välillä on ollut erilaisia pieniä aseellisia välikohtauksia. Esimerkiksi maaliskuussa 2010 eteläkorealainen korvetti Cheonan upposi yllättäen. On vahvoja epäilyjä että sen upotti pohjoiskorealainen torpedo.[48]

Ohjuslaukaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Korea on 80-luvulta kehitellyt keskimatkan ohjuksia pääosin venäläisen tekniikan pohjalta. Maa kehitti 1980-luvulla venäläisvalmisteisesta lyhyen kantaman Scud-ohjuksesta Nodong-1 -ohjuksen, jonka kantama on 1 000–1 300 km. Vuonna 1998 Pohjois-Korea laukaisi Taepodong-1 -ohjuksen Pohjois-Japanin yli.[49]

Maan uskotaan avaruusohjelmansa varjolla kehittelevän mannertenvälistä ohjusta, jolla se kykenisi uhkaamaan Yhdysvaltoja.[50]

Pohjois-Korea onnistui laukaisemaan Unha-raketilla satelliitin kahden epäonnistuneen yrityksen jälkeen vuonna 2012.

Vuonna 2009 YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi yksimielisesti Yhdysvaltojen esittämän päätöslauselman Pohjois-Koreaa vastaan asetettavista pakotteista rangaistuksena maan ohjuskokeista.[19]

Maa esitteli paraatissa vuonna 2015 ilmeisesti mannertenvälisen KN 08-ohjuksen, joka perustuu Musudan-ohjukseen.

Maa on myös pyrkinyt kehittämään sukellusveneestä laukaistavan ohjuksen, mutta työ on vielä kesken.

Ydinaseohjelma ja ydinkokeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjoiskorealainen vartija Etelä- ja Pohjois-Korean vastaisella rajavyöhykkeellä, joka on maailman tarkimmin valvottua aluetta.

9. lokakuuta 2006 Pohjois-Korea ilmoitti tehneensä ydinkokeen.[51] Eteläkorealaisen tiedustelupalvelun mukaan koe tehtiin kello 10.36 paikallista aikaa. Koska räjähdyksen voima oli alle kaksi kilotonnia, täysimittaisen ydinkokeen oletettiin epäonnistuneen.

Kuusi valtiota – Pohjois-Korea, Yhdysvallat, Kiina, Etelä-Korea, Japani ja Venäjä – kävivät neuvotteluja Pohjois-Korean ydinaseohjelman lopettamisesta. 13. helmikuuta 2007 Etelä-Korean edustaja kertoi, että Pohjois-Korea lupaa sulkea Jongbjonin ydinlaitoksen ja päästää IAEA:n tarkastajat itse paikalle. Tämän jälkeen Pohjois-Korea olisi saanut 50 000 tonnia öljyä tai vastaavalla arvolla muuta talousapua.[52]

Vuonna 2009 Pohjois-Korea räjäytti toisen ydinlatauksen, jonka voima oli useiden arvioiden mukaan 1,5–8 kilotonnia. Venäläiset arvioivat voimaksi 10–20 kilotonnia. Tämä koe oli selvästi edellistä voimakkaampi. Maa teki seuraavat ydinkokeensa vuosina 2013 ja 2016. Maa ilmoitti räjäyttäneensä ensimmäisen vetypomminsa 5. tammikuuta 2016. Ulkomaat tuomitsivat jyrkästi vuoden 2016 kokeen uhaten maata uusilla talouspakotteilla.[53]

Hallinnollinen jako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Korean hallinnollinen jako

Pohjois-Koreassa on kaksi suoraan hallittua kaupunkia (Chik'alshi; 직할시), kolme erityisaluetta eri nimityksillä ja yhdeksän maakuntaa (Do; 도).[13]

Kaupungit:

  • Pjongjang (P'yŏngyang Chik'alshi; 평양 직할시)
  • Rasŏn (Rajin-Sŏnbong) Chik'alshi (라선 (라진-선봉) 직할시)

Erityisalueet:

  • Kaesŏngin teollisuusalue (Kaesŏng Kong-ŏp Chigu; 개성 공업 지구)
  • Kŭmgang-sanin turistialue (Kŭmgang-san Kwangwang Chigu; 금강산 관광 지구)
  • Shinŭijun erityishallintoalue (Shinŭiju T'ŭkbyŏl Haengjeonggu; 신의주 특별 행정구)

Maakunnat:

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korean niemimaa öisessä satelliittikuvassa. Pohjois-Korean sähkövarat ovat hyvin vähäiset ja sähköä on vain rajoitetusti.

Neuvostoliiton romahduksen jälkeen muut keskitetyn talouden maat valitsivat talousuudistuksen ja jonkinasteisen kaupan vapauttamisen. Pohjois-Korea ei ole varsinaisesti tehnyt niin, mutta on hyväksynyt pienen yksityisen markkinasektorin, ja uudistanut palkkoja ja hintoja vuonna 2002.[13]

Maassa ei nimellisesti kerätä veroja, mutta kansalaiset joutuvat maksamaan erilaisia kiinteitä tai tuloihin perustuvia maksuja.[54]

Hallinto keskittyy raskaaseen sotateollisuuteen maatalouden kustannuksella. Viime vuosina taloutta on kuitenkin hieman avattu yhteistyölle eteläkorealaisten yhtiöiden kanssa ja perustettu jopa erityistalousalue, jossa ulkomaiset yritykset voivat toimia. Kaesŏngissa toimii noin 120 eteläkorealaista yritystä, joissa on pohjoiskorealaisia työntekijöitä. Suurin osa yritysten tuotteista myydään Etelä-Koreaan, pieni osa kolmansiin maihin.[13]

Läntiset asiantuntijat ovat arvioineet vuonna 2008, että Pohjois-Korean halpa, nuori ja osaava työvoima sekä sijainti neljän suuren talousmahdin välissä mahdollistaisivat 6–7 prosentin vuosittaisen talouskasvun ”oikeilla kannustimilla ja uudistustoimilla”.[55]

Asevoimat käsittää noin 1,21 miljoonaa henkilöä, ja puolustusbudjetti on noin neljäsosa bruttokansantuotteesta. Noin viidennes 17–54-vuotiaista miehistä on asevoimien palveluksessa.[13] Ulkomaisten sanomalehtitietojen mukaan palvelu voi kestää miehillä 10–13 vuotta, naisilla 6–8 vuotta, sillä palvelusaikaa jatkettiin kolmella vuodella vuonna 2005.[56]

Neuvostoliiton hajoaminen vuonna 1991 katkaisi apuvirrat, joiden avulla Pohjois-Korean vanhentunut teollisuus ja alkeellinen maatalous sinnittelivät. Myös Kiinan halu tukea Pohjois-Koreaa oli laimennut. Sitä kiinnosti enemmän tuottava kauppa Etelä-Korean kanssa, jonka se tunnusti vuonna 1992. Kun vuosien 1995–1996 tuhotulvia seurasi kuivuus, ruokapula syveni vuonna 1997 nälänhädäksi, jossa menehtyi 0,5–3,5 miljoonaa ihmistä.[57] Maan bruttokansantuote henkilöä kohti laskettuna pieneni kolmanneksen vuosina 1990–2002.[13]

2000-luvulla maalla on ollut parempi onni ja vuosikymmenen alkuvuosina talous kohentui hieman, mutta vuosina 2006, 2007 ja 2009 talouskasvu oli negatiivista. Ruoka on yhä niukkaa ja säännösteltyä, lapsista monet ovat pahasti aliravittuja.[58]

Vuonna 2006 Pohjois-Korea pyysi Etelä-Korealta 500 000 tonnia ruokaa ja 11. toukokuuta ilmoitti olevansa jälleen valmis ottamaan ruoka-apua myös WFP:ltä.[59] Maaliskuussa 2011 WFP arvioi kuuden miljoonan ihmisen olevan ruoka-avun tarpeessa.[22]

Valtion tiedotusvälineet väittävät pohjoiskorealaisille kapitalistisen Etelä-Korean oloja surkeiksi. Vaikka Etelä-Korea olikin niemimaan köyhempi puolisko ennen jakoa, nyt sen vauraus on eurooppalaisella tasolla. Pohjois-Korea on nykyään Aasian kaikkein köyhimpiä maita läntisten BKT-arvioiden mukaan: CIA:n luettelossa Etelä-Korea on sijalla 44, Pohjois-Korea 194, ostovoimakorjattu BKT henkeä kohti on pienempi vain Nepalissa, Bangladeshissa, Haitilla ja Afrikan maissa.[60]

Pohjois-Korean taloudellisesti merkittävimpiin luonnonvaroihin kuuluvat kivihiili, lyijy, volframi, sinkki, grafiitti, rautamalmi, kupari ja kulta sekä vesivoima. Merkittävimpiä vientituotteita ovat mineraalit, metalliteollisuuden tuotteet, tekstiilit ja elintarvikkeet. Vuonna 2010 puolet viennistä suuntautui Kiinaan.[1]

Torikauppa ja talousuudistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Pohjois-Koreassa oli suuri nälänhätä 1990-luvulla, ihmiset joutuivat myymään omaisuuttaan pois saadakseen ruokaa. Keski-ikäiset naiset alkoivat myydä ruokaa[61]. Ihmiset alkoivat myydä toreilla ruokaa jota tuli yksityispuutarhoista[62]. Kiinasta alettiin tuoda monenlaisia tarvikkeita[63]. Kun suuri nälänhätä hellitti, laittomat markkinat jäivät[64]. Tämä johti maassa osittaiseen markkinatalousuudistukseen, vaikka komentotalous jäi voimaan. Pohjois-Korea salli ruokapulaa lievittääkseen katukaupan 2002[65]. Tästä syntyi lähinnä Pjongjangiin ja Kiinan rajan lähelle harmaa markkinatalous ja keskiluokka[66]. Enimmäkseen naiset myyvät toreilla tavaroita ja maksavat korruptoituneille viranomaisille veroa[67], koska miehet ovat töissä tuottamattomissa tehtaissa[68]. Harmaata katu- ja muuta kauppaa kutsutaan nimellä janmadang. Uutta kaupalla rikastunutta keskiluokkaa ja eliittiä sanotaan "donju":ksi, "rahamestareiksi"[69]. Torikauppa kasvoi huomattavasti eri suurkaupungeissa 2000-luvun jälkipuoliskolla[70]. Hallitus teki seteliuudistuksen ja yritti kitkeä torikaupan pois rajoittamalla sitä huomattavasti vuonna 2009. Tämä nosti hinnat pilviin, ja ruokapula paheni[71]. Hallitus peruuutti kaupan rajoitukset 2010[72]. Laaja torikauppa ja laittomat marketit välittävät monia länsimaisia tarvikkeita laittomasti[73], vaikka pula jatkuu yhä maassa. Kim Jong Un on pyrkinyt tukemaan myös orastavaa markkinataloutta.

Matkailu ja turismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korean kansallisruoka kimchi.
Pohjoiskorealaisia lapsia.

Koska Pohjois-Korea on suurimmaksi osaksi eristäytynyt ulkomaailmasta, maassa ei esiinny massaturismia. Matkailijoilla on kuitenkin mahdollisuus hankkia käyntilupa maassa vierailuun. Etelä-Korean kansalaisia kävi aiemmin maiden välisen rajan lähellä sijaitsevalla Kŭmgang-vuorella tapaamassa sukulaisiaan valvotuissa oloissa, mutta vuoden 2008 ampumisvälikohtauksen jälkeen vierailut loppuivat.[74] Maahantulijoilta vaaditaan viisumi ja heidän liikkumistaan junalla on rajoitettu.[75]

Ulkomaalaiset saavat liikkua Pohjois-Koreassa vain hallituksen hyväksymien matkaoppaiden seurassa. Matkapuhelimia tai muuta elektroniikkaa (GPS) ei saanut ennen viedä maahan. Vuonna 2013 Pohjois-Korea salli turistien tuoda omat matkapuhelimet maahan.[76] Digitaalikamerat ovat sallittuja, mutta niiden sisältö voidaan tarkastaa ja kuvia tuhota tullissa.[75]

Väestöjakauma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Korean väestönkehitys 1960-luvulta 2000-luvulle.

Pohjois-Korea on etnisesti yksi maailman homogeenisimmistä valtioista. Maassa on erittäin pienet kiinalais- ja japanilaisvähemmistöt. Väestön keskimääräinen elinikä oli vuonna 2006 miehillä 69 ja naisilla 75 vuotta. [77]

Väestöstä 99 prosenttia on lukutaitoisia.[78]

Suurin osa pohjoiskorealaisista ei noudata mitään uskontoa, sillä valtiojohto suhtautuu uskontojen harjoittamiseen kielteisesti. Pääuskontoja ovat perinteisesti olleet buddhalaisuus ja kungfutselaisuus. Maassa ei ole uskonnonvapautta; uskonnonharjoitusta tukahdutetaan ja uskontojen harjoittajia syrjitään.[79]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kim Jong-iliä ja Kim Il-sungia ympäröivä henkilökultti hallitsee Pohjois-Korean kulttuuria. Suuri osa pohjoiskorealaisesta kirjallisuudesta, elokuvasta, musiikista ja teatterista keskittyy kahden johtajan ympärille.

Pohjois-Koreasta on Unescon maailmanperintöluettelossa mukana Koguryon hautakivikompleksi, joka lisättiin siihen vuonna 2004.[80]

Yksi merkittävä tapahtuma Pohjois-Koreassa ovat massaliikuntatapahtumat. Massaliikuntatapahtumissa on tanssi-, voimistelu- ja koreografiaesityksiä, jotka juhlistavat Pohjois-Korean historiaa. Vuosittain järjestettäviin tapahtumiin osallistuu kerralla jopa 100 000 henkeä.[81]

Korean Central Television on Pohjois-Korean työväenpuolueen televisiokanava. Sen lisäksi toimii kulttuurikanava Mansudae. Työväenpuolueella on myös radiokanava. Korealainen radiokanava Voice of Korea lähettää radio-ohjelmaa koreaksi, kiinaksi, japaniksi ja englanniksi ulkomaalaisille.[82]

Juhlapäivät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pvm Suomenkielinen nimi
1. tammikuuta uudenvuodenpäivä
16. helmikuuta Kim Jong-ilin syntymäpäivä
15. huhtikuuta Kim Il-sungin syntymäpäivä
1. toukokuuta työn päivä
15. elokuuta itsenäisyyspäivä
9. syyskuuta Korean demokraattisen kansantasavallan perustamispäivä
10. lokakuuta Korean työväenpuolueen perustamispäivä
27. joulukuuta Sosialistisen perustuslain julistuksen päivä

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Korean joukkue on osallistunut kesä- ja talviolympialaisiin vuodesta 1964 alkaen yhteensä 16 kertaa. Eniten mitaleja on saanut judoka Kye Sun-Hui.[83] Pohjois-Korean jalkapallomaajoukkue on selviytynyt kaksi kertaa MM-kilpailujen lopputurnaukseen, 1966 ja 2010. Joulukuussa 2011 se oli Fifan rankingissa sijalla 110.[84]

Pohjois-Korean jääkiekkomaajoukkue pelaa MM-tasolla 2. divisioonassa. Vuonna 2011 se oli kansainvälisen jääkiekkoliiton rankingissa sijalla 45.[85]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i The World Factbook: Korea, North CIA. (englanniksi)
  2. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus: Maat, pääkaupungit ja kansalaisuudet
  3. Official webpage of the Democratic People's Republic of Korea (DPRK): Is North Korea a dictatorship?, haettu 18.6.2008 "No, the DPRK is a single-united-party constitutional democracy guaranteeing freedom of speech and assembly to all citizens. DPRK citizens play an active role in their nation's political life at the local, regional and national levels, through their trade unions or as members of one of the nation's three political parties, which include the Workers' Party of Korea, the Chondoist Chongu Party and the Korean Social Democratic Party."
  4. a b Jon Herskovitz & Christine Kim: North Korea drops communism, boosts "Dear Leader". Reuters 28.9.2009 Viitattu 7.2.2014
  5. Official webpage of the Democratic People's Republic of Korea (DPRK): Is North Korea a 'Stalinist state'?, haettu 18.6.2008 "The term 'Stalinism' is highly loaded and is most frequently employed not as a descriptive term but as an insult. The DPRK political system is based on the Juche Idea, an original theory developed by the late President Kim Il Sung stressing national self-reliance and development according to the unique characteristics of individual nations. 'Stalinism,' on the other hand, was articulated as a universalistic political ideology. The DPRK is indeed a socialist state, meaning that all the means of production are socially owned. However, the central implication of the 'Stalinist' accusation--simply that the DPRK is a dictatorship--is inaccurate. Korea is a socialist democracy guaranteeing its citizens the full range of individual liberties and rights provided by many liberal regimes, and more."
  6. The New York Times: North Korea Says It Is Using Plutonium to Make A-Bombs (James Brook, 2.10.2003), haettu 18.6.2008 "North Korea, run by a Stalinist dictatorship for almost six decades, is largely closed to foreign reporters and it is impossible to independently check today's claims."
  7. Topography and Drainage North Korea: A Country Study. Library of Congress, 1993.
  8. Salter s. 17-20
  9. Climate North Korea: A Country Study. Library of Congress, 1993.
  10. a b Salter s. 25
  11. Korean demilitarized zone now a wildlife haven Christian Science
  12. Wildlife in the DMZ Guardian 2008
  13. a b c d e f g h i j k l m n o Background Note North Korea (Previous Editions) 2011. US Department of State. Viitattu 10.1.2015.
  14. Forsman, Sanna: Yhdysvallat rauhaanpakottamisoperaatioissa. Tutkimuskohteina Korean sota ja Persianlahden sota (PDF) (pro gradu -työn tiivistelmä) joulukuu 1999. Turku: Turun yliopisto. Viitattu 03.03.2016.
  15. Kim Il-sung Spartacus Schoolnet
  16. Kim Il-sung North Korea Travel
  17. North Korean Purges Global Security
  18. a b Nicolas Eberstadt: The End of North Korea 1999. American Enterprise Institute Press / NY Times.
  19. a b c Timeline: North Korea BBc News
  20. North Korea ends mourning for Kim Il Sung CNN 1997
  21. Nuclear Weapons Program North Korea 2006. Federation of American Scientists.
  22. a b c North Korea Hunger AlertNet Humanitarian News Site. 19.12.2011. Thomson Reuter.
  23. Etelä-Korea ja USA nostivat joukkojensa valmiutta YLE Uutiset.
  24. Helsingin Sanomat 18.7.2012
  25. Helsingin Sanomat 1.1.2013
  26. [http://www.hs.fi/ulkomaat/Pohjois-Korea+suunnittelee+h%C3%B6llennyksi%C3%A4+maatalouteen/a1305601091974
  27. Uutinen Helsingin Sanomissa 1.1.2013
  28. YLE Uutiset 5.1.2013
  29. http://www.hs.fi/ulkomaat/Pohjois-Korea+sota+alkaa+t%C3%A4n%C3%A4%C3%A4n+tai+huomenna/a1364960818436
  30. [1]
  31. Kaisa Hakkarainen: Japaniin ajelehtii ”aavelaivoja”, joissa on mädäntyneitä ruumiita (html) (Helsingin Sanomat) Helsingin Sanomat. 7.12.2015. Viitattu 8.12.2015. suomi
  32. Japaniin ajautuneista veneistä löydetty 20 ruumista – epäily: ajautuneet Pohjois-Koreasta Viitattu 8.12.2015.
  33. Video: Pohjoiskorealaiset "aavelaivat" ihmetyttävät Japanissa – useita ruumiita (html) Mtv3 uutiset. 01.12.2015. MTV UUTISET - TBS -NHK - INDEPENDENT. Viitattu 8.12.2015. suomi
  34. Rannikolle ajautuneiden aavelaivojen mysteeri ihmetyttää Japanissa – 11 alusta, 25 ruumista Ilta-Sanomat. 20.112015. Viitattu 8.12.2015.
  35. Ghost boats washing up in Japan may be result of North Korean fishing drive for food, cash Viitattu 8.12.2015.
  36. A guide to voting in North Korea Japan Probe. 27.3.2009. Viitattu 4.10.2010.
  37. Pohjois-Korean pääministeri sai lähtöpassit Helsingin Sanomat. Viitattu 13.04.2007.
  38. Pohjois-Korean Kim Jong-il vahvisti valtaansa uudella pääministerillä Helsingin Sanomat. 7.6.2010. Viitattu 3.7.2010.
  39. a b c Ville Similä, Kim Jong-un on Suuri seuraaja - toistaiseksi, Helsingin Sanomat 22.12.2011 sivu B 3
  40. YLE Uutiset, viitattu 5.1.2012
  41. Country Report Freedom House. (englanniksi)
  42. a b Amnesty.org Amnesty International: North Korea (riippumattoman ihmisoikeusjärjestön raportti maasta)
  43. Järjestö: Pohjois-Koreassa 200 000 poliittista vankia, IL 20.1.2010
  44. World Watch List, Where Christian Persecution Is Worst | Open Doors USA www.opendoorsusa.org. Viitattu 2015-10-11.
  45. State Sponsors of Terrorism Overview
  46. http://www.kantei.go.jp/foreign/abduction/cases.html
  47. Abductions of Japanese Citizens by North Korea
  48. Seoul's dilemma over sunken warship BBC news 28.54.2010
  49. Tokiossa testattiin ohjuskilpeä Yle uutiset. 15.1.2008. Yle. Viitattu 12.2.2016.
  50. Pohjois-Korea valmistautunee ohjuksen laukaisuun Yle uutiset. 25.3.2009. Yle. Viitattu 12.2.2016.
  51. Pohjois-Korea kertoi tehneensä ydinkokeen HS.fi
  52. Helsingin Sanomat 13.2.2007
  53. Pohjois-Korea kertoo tehneensä maan ensimmäisen vetypommikokeen.
  54. Tax? What Tax? The North Korean Taxation Farce Daily NK 5.4.2010
  55. Marcus Noland: Major Changes Are Coming to N. Korea
  56. Han Young Jin: North Korean Military Stressing out under the Totalitarian Rule 2005. Daily NK. Viitattu 24.12.2011.
  57. Suomen Kuvalehti 3/2009
  58. Special report FAO/WFP crop and food supply assessment mission to the democratic people´s of Korea 16.10.2010. Viitattu 24.12.2011.
  59. Pohjois-Koreaan taas ulkomaista ruoka-apua 12.5.2006. YLE. Viitattu 8.3.2008.
  60. Country comparison: GDP per capita CIA factbook
  61. Demick 2011, s. 206, 207
  62. Demick 2011, s 211
  63. Demick 2011, s 212
  64. North Korea: Black economy swelling disposable incomes
  65. Pohjois-Korea uudisti rahansa – kansa raivostui ja poltti seteleitä
  66. Pohjois-Korean pääkaupungissa ajetaan nyt taksilla ostoksille ja puhutaan kännykkään – HS harvinaisella vierailulla Pjonjangissa
  67. [2]
  68. Pohjois-Korea kitkuttelee naisten varassa
  69. North Korea's black market becoming the new normal James pearson Reuters, thu 29 oct 2015
  70. Markkinat kasvavat salaa Pohjois-Koreassa
  71. Hokkanen 2013, s. 116
  72. Hokkanen 2013, s. 117
  73. Yllätysnäkemys Pohjois-Koreasta: Maassa onkin valloillaan kapitalismi
  74. North Korea seizes South's Mount Kumgang resort assets BBC 22.8.2011
  75. a b Booking, visa and general information Korea Konsult
  76. http://www.itviikko.fi/uutiset/2013/01/21/kappas-pohjois-korea-sallii-kannykat-turisteille/20131141/7
  77. The World Facktbook: North Korea. The Central Intelligence Agency (CIA). (englanniksi)
  78. Korea, North The World Factbook. 15.4.2008. CIA. Viitattu 29.4.2008.
  79. Religious freedom non existent in North Korea says US Commission
  80. Complex of Koguryo Tombs Unesco World Heritage. Viitattu 20.10.2011
  81. North Korea halts showcase mass games due to flood Reuters 2007
  82. North Korea country profile BBC News
  83. People's Republic Korea Sport reference
  84. Associations: Korea DPR FIFA
  85. [3] IIHF

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Demick, Barbara: Suljettu maa: Elämää Pohjois-Koreassa. (Nothing to envy: Ordinary lives in North Korea, 2009.) Suomentanut Antti Immonen. Jyväskylä: Atena, 2011. ISBN 978-951-796-751-8.
  • [1]
  • Juha Kurvinen: Sirkus Pjongjang (2013) - Kirja kertoo taiteilijan esiintymismatkasta Pohjois-Koreaan. Mitä se todella on ja miltä se on näyttänyt.
  • Blaine Harden: Leiri 14 - pako Pohjois-Koreasta. Kertoo elämästä vankileirillä ja paosta sieltä. (2013)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pohjois-Korea.
  1. Jouni Hokkanen: Pohjois-Korea - Siperiasta itään. Johnny Kniga, 2014. ISBN-978-951-039-946-0. suomi