Stalinismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Stalinismi on käsite, jolla viitataan Josif Stalinin oppien mukaiseen jyrkkään kommunismin suuntaukseen ja poliittiseen järjestelmään.[1] Stalinismi yhdistetään etenkin Stalinin Neuvostoliiton kielteisinä pidettyihin ilmiöihin kuten terroriin, henkilöpalvontaan ja vallan keskittymiseen. Stalinin kuoleman (1953) jälkeen stalinisteiksi kutsuttiin, yleensä pilkallisesti, varsinkin niitä kommunisteja, jotka pitäytyivät Stalinin ajan poliittisessa puheessa ja menettelytavoissa ja jyrkimmin korostivat Neuvostoliiton johtavaa asemaa.[2] 1960-luvulta lähtien sillä on tarkoitettu myös kommunistisen puolueen jyrkempää, proletariaatin diktatuuriin pyrkivää ja Neuvostoliiton ehdotonta johtoasemaa korostavaa suuntausta.[3]

Neuvostoliitossa Stalinin aikakauteen otettiin arvosteleva asenne NKP:n pääsihteeri Nikita Hruštšovin johdolla vuodesta 1956. Hruštšovin ajan muutoksista ja arvostelusta on käytetty nimitystä destalinisointi. Kiinalaiset eivät hyväksyneet toimia, mikä johti Kiinan ja Neuvostoliiton välien rikkoutumiseen. Stalinia arvostelevien trotskilaisten mielestä stalinilaisuus ei olennaisilta osiltaan poistunut Hruštšovin aikana.[2]

Uusstalinismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusstalinismi-sanaa on käytetty kommunistisista suuntauksista ja pyrkimyksistä, joiden on koettu tähtäävän samankaltaisiin järjestelmiin kuin Stalinin johtama hallinto Neuvostoliitossa.[4]

Saparmurat Nijazovin johtamaa Turkmenistania (1991–2006) ja Pohjois-Koreaa on kutsuttu uusstalinistisiksi valtioiksi.[5]

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa stalinismi nousi aika ajoin esiin 1960-luvulla Suomen kommunistisessa puolueessa, missä se käsitettiin pääosin henkilön- tai yksilönpalvontaan suppeasti kuuluvaksi tuomittavaksi ilmiöksi. Stalinismia käytettiin myös propaganda-aseena SKP:n mustamaalaamiseen.[6]

Etenkin oikeiston kielenkäytössä stalinismi-sanaa on usein käytetty synonyymina taistolaisuudelle ja joskus jopa myöhempienkin aikojen vasemmistolaisuudelle sen sisällöstä riippumatta. Sanan käytöstä ensimmäisessä merkityksessä on tullut tunnetuksi muunmuassa Ben Zyskowicz, jälkimmäisessä merkityksessä Aarno Laitinen. Politiikan tutkija Iivi Masson mukaan ”uusstalinismi” on ollut Suomessa nousussa. Masso syytti vuonna 2008 Eesti Ekspress -lehdessä suomalaista vasemmistoa, lähinnä Vasemmistoliittoa ja kommunisteja, ajautumisesta rakentavasta yhteiskunta-arvostelusta kohti ”yksioikoista uusstalinismia”. Masson mukaan ”uusstalinismi” ei ole Suomessa ”niin marginaalista kuin yleisen poliittisen ilmapiirin ja tavallisten kansalaisten enemmistön mielipiteiden kautta voisi olettaa”.[7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. a b Paastela, Jukka: Sosialismin sanakirja, s. 134–135. Helsinki: Sosialidemokraattisen nuorison keskusliitto, 1975.
  3. Facta 2001, 15, Sis–suo, s. palsta 261. ”...1960-luvulta lähtien useissa maissa käytetty nimitys, jolla tarkoitetaan puolueen jyrkempää, proletariaatin diktatuuriin pyrkivää ja Neuvostoliiton ehdotonta johtoasemaa korostavaa ideologiaa”. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1985. ISBN 951-0-10236-9.
  4. Korpela, Jukka K.: Pienehkö sivistyssanakirja, s-alkuiset sanat Jukka K. Korpela. Viitattu 12.2.2009.
  5. Central Asia Report: April 12, 2005 (”Turkmenistan is an isolationist, neo-Stalinist dictatorship that obeys laws peculiar to that political genre – –”) 12.4.2005. Radio Free Europe. Viitattu 13.2.2009. (englanniksi)
    Country Report: Turkmenistan (2006) (”Turkmenistan has the only remaining neo-Stalinist regime in the world, along with North Korea.”) Freedom House. Viitattu 13.2.2009. (englanniksi)
    Osbornm, Andrew: Saparmurat Niyazov (”– – and nurtured a neo-Stalinist cult of personality around himself.”) The Independent. 22.12.2006. Viitattu 13.2.2009. (englanniksi)
  6. Käyhkö, Ulla: Inkeri Lehtinen ja stalinismi SKP:ssa (Artikkeli perustuu pro gradu -tutkielmaan Inkeri Lehtinen ja stalinismi SKP:ssa: Lehtisen elämä ja erityisesti osallistuminen SKP:n johdon 1960-luvun stalinismikeskusteluun (1960–1968). Tampereen yliopisto, historiatieteen laitos, yleinen historia, 2005) Työväentutkimus. 2006. Viitattu 12.2.2009.
  7. Mediakatsaukset, 26.6.2008: ”Neuvostonostalgiaa Suomessa” 26.6.2008. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 12.2.2009.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Deutscher, Isaac: Stalin: Poliittinen elämäkerta. (Stalin: A political biography, 1949, 1966.) Suomentanut Arto Häilä. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1978. ISBN 951-0-08874-9.
  • Glover, Jonathan: Ihmisyys: 1900-luvun moraalihistoria. (Humanity: A moral history of the twentieth century, 1999.) Suomennos: Petri Stenman. Pystykorvakirja. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2003. ISBN 952-471-020-X.
  • Krekola, Joni: Stalinismin lyhyt kurssi: Suomalaiset Moskovan Lenin-koulussa 1926–1938. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Bibliotheca historica 105. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. ISBN 951-746-864-4.
  • Lewin, Moshe: Neuvostoliiton vuosisata. (The Soviet century, 2005.) Suomennos: Petri Stenman. Pystykorvakirja. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2006. ISBN 952-471-808-1.
  • Lebedeva, Natalia & Rentola, Kimmo & Saarela, Tauno (toim.): ”Kallis toveri Stalin!” Komintern ja Suomi. Helsinki: Edita, 2002. ISBN 951-37-3568-0.
  • Service, Robert: Lenin: Elämäkerta. (Lenin: A biography, 2000.) Suomentanut Arto Häilä. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-26280-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]