Kommunismi Suomessa

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kommunismi Suomessa on ollut usean puolueen ja ryhmittymän tavoittelema poliittinen järjestelmä.

Ennen kommunismia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosialismi saapui Suomeen 1800-luvun loppuvuosina, syrjäyttäen käytännössä kokonaan aluillaan olleen wrightiläisen työväenliikkeen. Suomen työväenpuolue perustettiin 1899. Puolueen nimi vaihdettiin Suomen Sosialidemokraattiseksi Puolueeksi vuonna 1903. Samalla se omaksui marxilaisen ohjelman. SDP nousi vuoden 1905 suurlakon myötä Suomen suurimmaksi joukkojärjestöksi ja myös 1906 perustetun eduskunnan suurimmaksi puolueeksi.[1]

Sotien välinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SDP:n sisällä heti vuosisadan alkuvuosina alkanut keskustelu sosialismiin siirtymisen tavasta sai uutta virtaa, kun vuoden 1916 eduskuntavaaleissa sosialidemokraatit saivat eduskuntaan ehdottoman enemmistön. Kesällä 1917 eduskunnan hajotuksen jälkeen pidetyissä vaaleissa puolue kuitenkin menetti enemmistönsä. Enemmistön mentyä puolueen johto joutui muutoinkin kiristyneessä sisäpoliittisessa tilanteessa taipumaan välittömästi vallankumouksella sosialismiin siirtymistä vaatineiden edessä, ja vuoden 1918 alussa Suomi ajautui sisällissotaan. Sota päättyi vallankumouksellisten tappioon ja sen johtomiehet pakenivat Venäjälle. Maltillinen, sotaan osallistumisesta pidättäytynyt vähemmistö nousi sosialidemokraattisen liikkeen johtoon ja ohjasi puoluetta yhteistyötä korostavalle, revisionistiselle linjalle. Pakolaiset puolestaan perustivat Moskovassa 1918 Suomen kommunistisen puolueen,[2] joka julistettiin välittömästi Suomessa laittomaksi.

Otto Wille Kuusinen noin vuonna 1920.

SKP aloitti maanalaisen toiminnan, vaikka edellytykset uudelle vallankumoukselle olivat käytännössä olemattomat. Kommunistit perustivat lailliseksi järjestökseen Suomen sosialistisen työväenpuolueen, joka osallistui vuoden 1922 eduskuntavaaleihin. Vuonna 1923 puolue kuitenkin lakkautettiin ja sen eduskuntaryhmä sekä puoluekoneisto pidätettiin.[2] Tilalle perustettu Sosialistinen työväen ja pienviljelijäin vaalijärjestö sai toimia vuoteen 1930 asti, kunnes Lapuan liikkeen väkisin läpirunnomat niin sanotut kommunistilait tekivät kommunistien laillisesta järjestötoiminnasta käytännössä mahdotonta.

Kommunistien maanalainen toiminta Suomessa romahti Etsivän Keskuspoliisin saadessa vuonna 1928 käsiinsä SKP:n maanalaisesta organisaatiosta vastanneen Jalmari Rasin, joka kuulusteluissa lopulta paljasti käytännössä puolueen lähes koko Suomessa toimivan johdon, niin sanotun Suomen byroon. Samanaikaisesti kommunistien ja sellaisiksi epäiltyjen vainot kiihtyivät. Etsivä keskuspoliisi, sittemmin Valtiollinen poliisi vangitsi ja pahoinpiteli epäiltyjä ilman oikeudenkäyntejä. Monet tuomittiin eri mittaisiin vankeusrangaistuksiin syytettynä valtiopetoksesta. Lapuanliike ja muut oikeistoaktivistit puolestaan vainosivat valtiovallan epävirallisesti hyväksymänä koko vasemmistokenttää, järjestäen useita muilutuksia eli kyydityksiä ja pahoinpitelyjä, ja pakottaen uhkailuilla vaaleilla valittuja kunnanvaltuustojen jäseniä eroamaan. Muilutusten yhteydessä neljä kommunistiksi miellettyä surmattiin.

SKP:n julkinen kuva kärsi pahasti Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen 1939 ja asetettua SKP:n johtajan Otto Wille Kuusisen niin sanotun Terijoen hallituksen johtoon. Talvi- ja jatkosodan aikana tunnettuja kommunisteja laitettiin turvasäilöön määräämättömiksi ajoiksi.[3]

Vuonna 1944 solmitun Moskovan välirauhan myötä SKP sai lailliset toimintaoikeudet.[2] Suomen valtiollisen poliisin ja Stalinin vainot olivat kuitenkin harventaneet kommunistien rivejä huomattavasti. Kommunistit katsoivat hyväksi liittoutua muiden vasemmistososialististen voimien kanssa Suomen Kansan Demokraattiseen Liittoon. Vastaperustettu SKDL nousi välittömästi Maalaisliiton ja SDP:n rinnalle. Moskovasta käsin varmistettiin, että valta SKDL:n sisällä säilyi SKP:n keskuskomitealla.

Sotien jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalaisliitto ja SDP huolehtivat siitä, ettei kansandemokraatteja laskettu hallitusvastuuseen vuoden 1948 jälkeen lähes kahteen vuosikymmeneen. SKDL säilytti oppositioaikana asemansa kolmen suuren joukossa ja se nousi esimerkiksi eduskuntavaaleissa 1958 suurimmaksi puolueeksi. Esimerkiksi maaseudun autioituminen vei siltä kuitenkin yhden tärkeän kannattajaryhmän, kun niin sanotun korpikommunismin vahvat kannatusalueet tyhjenivät väestöstä.

SKP:n 1960-luvun puolivälissä alkanut sisäinen hajaannus toi kommunistien politiikkaan oman lisämausteensa pariksi vuosikymmeneksi. Edustajakokouksessa 1966 syrjäytetyn vanhan johdon ympärille aluksi muodostunut puolueoppositio nosti omaa profiiliaan varsinkin Tšekkoslovakian miehityksen 1968 myötä. SKP ja SKDL tuomitsivat tapahtuneen, mutta oppositio veti omaa linjaansa ja asettui varauksetta Varsovan liiton toimenpiteiden puolelle. Uskollisuus Neuvostoliiton johtamaa kansainvälistä kommunistista liikettä kohtaan muodosti opposition aatteellisen perustan.

1970-luvun alussa suomalainen nuoriso löysi kommunismin ja varsinkin SKP:n oppositio sai runsaasti tuoretta voimaa riveihinsä. Tästä lähtien tiukan brežneviläinen oppositio opittiin tuntemaan tiedotusvälineissä taistolaisina, joista näkyvän osan muodostivat nuoret opiskelijat ja kulttuurityöntekijät. Enemmistö SKP:ssä säilyi kuitenkin 1960-luvulla uudistajina johtoon valituilla.

1980-luku oli kommunistisen liikkeen kannatuksen laskun aikaa Suomessakin. Suurelta osin NKP:n painostuksesta yhdessä pysynyt SKP hajosi lopullisesti kahtia ja hajoaminen tuntui välittömästi esimerkiksi vaalimenestyksessä. Erotettu vähemmistö muodosti Suomen kommunistisen puolueen (yhtenäisyys) (SKPy) 1986 ja, SKDL:n kilpailijaksi, Demokraattisen vaihtoehdon (Deva).

SKP lakkautettiin vuonna 1992 puolueen mentyä vararikkoon 1980-luvun lopun pörssiseikkailujen seurauksena. SKP:n lisäksi sotkuissa hävitettiin vuosikymmenien aikana hankittu niin sanottu punapääoma.[4] Puolueen kaaderit olivat jo 1990 perustamassa Vasemmistoliittoa, jolloin SKP:n poliittinen toiminta lakkasi. Vasemmistoliittoon meni mukaan myös pääosa SKP:n entisestä vähemmistöstä. Vasemmistoliiton asiakirjoissa ei puhuta kommunismista tai sosialismista, sillä puolue on perustamisestaan lähtien tarkoituksellisesti tehnyt eroa näihin käsitteisiin.

Nykyään Suomessa toimii kaksi rekisteröitynyttä kommunistista puoluetta: Rauhan ja sosialismin puolesta – Kommunistinen työväenpuolue (KTP), jonka perustivat alkuvuodesta 1988, SKPy:n johdon kanssa aiemmin erimielisyyksiin ajautuneet, kovan linjan marxilais-leniniläiset, sekä vuonna 1997 rekisteröity Suomen kommunistinen puolue (SKP), joka on puolueista suurempi. ”Uusi SKP” rakennettiin 1990-luvun puolivälissä Yrjö Hakasen johtaman SKPy:n pohjalle. Puolueiden lisäksi maassa toimivat, KTP:stä 2002 erotettujen, Kommunistien liitto sekä trotskilaiset Sosialistiliitto (SL) ja Marxilainen työväenliitto (MTL).

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Saarela, Tauno: Suomalaisen kommunismin synty 1918-1923. väitöskirja Helsingin yliopisto. Helsinki: Kansan sivistystyön liitto, 1996. ISBN 951-9455-55-8. (suomeksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. SDP:n historia SDP. Viitattu 4.5.2014.
  2. a b c Puoluehistoria Eduskunta. Viitattu 4.5.2014.
  3. Kommunisteja ja karkureita YLE. Viitattu 4.5.2014.
  4. Arto Luukkanen: Vaaliraha-sarja: Unelma punaisesta Suomesta – ruplat ja dollarit vasemmalle Suomen Kuvalehti. Viitattu 4.5.2014.