Vasemmistokommunismi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vasemmistokommunismi on vallankumouksellinen marxilainen suuntaus, joka suhtautuu kriittisesti työväenliikkeen viime vuosisadan valtavirtoihin: sosiaalidemokratiaan, Neuvostoliittoon sekä anarkismiin. Vasemmistokommunismia ei voi pitää yhtenäisenä poliittisena liikkeenä tai teoreettisena suuntauksena. Se on pikemminkin kollektiivinen nimitys erilaisille liikkeille. järjestöille ja teoreetikoille, jotka kritisoivat alusta lähtien työväenluokan itsensä kamppailuissaan osottamien pyrkimysten sekä Karl Marxin yhteiskuntateorian näkökulmasta Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen, työläisneuvostojen vallan ja kommunistisen internationaalin käsiinsä kaapannutta bolsevikkipuoluetta sekä yhtä lailla muualla maailmassa kapitalistiseen yhteiskuntaan ja tuotantotapaan integroituvaa työväenliikettä. Vasemmistokommunistit arvostelivat jo varhain Neuvostoliiton tuotantotapaa valtiokapitalismina tai ainoastaan eräänä kapitalismin historiallisena muotona sen säilyttäessä palkkatyön ja kauppatavaramuodon sekä hylätessä kommunisteille ja Marxin teoreettisille lähtökohdille keskeisen internationalismin ja tyytyessä tulkintaansa sosialismista yhdessä maassa.

Vasemmistokommunismi jaetaan yleensä kahteen pääsuuntaukseen: enimmäkseen Saksassa ja Alankomaissa kehittyneeseen työläisneuvostokommunismiin ja Italialaisen kommunistisen vasemmiston järjestö- ja teoria perinteeseen.Toisaalta myös esimerkiksi Venäjällä aina 1920-luvun puoleen väliin asti sekä esimerkiksi Isossa-Britaniassa ja Bulgariassa kehittyi vasemmistokommunistisia virtauksia I maailmansodan vallankumousaallon myötä. Vuoden 1968 yhteiskunnallisten kamppailujen seurauksena tietyt vasemmistokommunistit modernisoivat teorioitaan avaten esimerkiksi näkökulman kommunisointiin; ajatukseen vallankumousprosessista välittömänä kommunististen suhteiden luomisena erilaisten työlästen hallitsemien välivaihevaltioiden sijaan.

Tärkeimpiä vasemmistokommunistisia teoreetikkoja 1900-luvulla olivat mm. Herman Gorter, Anton Pannekoek, Otto Rühle, Karl Korsch, Paul Mattick, Amadeo Bordiga ja Onorato Damen. Toisen maailmansodan jälkeisistä ajoista aina 2020-luvulle asti aktiivisia modernistiteoreetikkoja ovat esimerkiksi Gilles Dauvé, Jacques Camatte ja Fredy Perlman (jotka ovat myötävaikuttaneet modernin kommunisointiteorian kehitykseen). Toisaalta myös Guy Debord, situationistit ja näiden marxilainen teoria on osa tätä perinnettä. Toisaalta monille vasemmistokommunisteille teoria ei ole yksilöiden vaan kommunistista liikettä edustavien järjestöjen tehtävä. Näitä järjestöjä ovat esimerkiksi Gruppe Internationaler Kommunisten (GIK; saksalais-hollantilaiset työläisneuvostokommunistit maailmansotienvälissä), Internationalist Communist Tendency (ICT; eräs italialaisen vasemmistokommunistien organistorista jatketta yhä tänä päivänä jatkava järjestö), bordigistiset internationalistiset kommunistiset puolueet sekä International Communist Current (ICC). 1920-luvun jälkeen vasemmistokommunismi on ollut pääosin marginaalinen yhteiskunnallinen liike ja teoreettisen keskustelun kenttä, mutta sen teoreettisilla huomiolla on ollut merkittävää vaikutusta esimerkiksi Frankfurtin koulukuntaan, Situationistiseen internationaaliin, autonomisen marxilaisuuteen sekä tiettyihin anti-kapitalistisiin anarkisteihin. Vasemmistokommunistien teorianmuodostuksena pyrkimyksenä ei kuitenkaan ole vaikuttaa akateemiseen keskusteluun vaan tukea työväenluokan itseohjautuvaa järjestäytymistä ja luokan järjestäytymistä puolueeksi ja kommunistiseksi maailmanyhteisöksi.