Ho Tši Minh

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo Pohjois-Vietnamin presidentistä, jonka mukaan on nimetty Hồ Chí Minhin kaupunki.
Ho Tši Minh
Ho Chi Minh 1946.jpg
Pohjois-Vietnamin presidentti
2. syyskuuta 1945 – 2. syyskuuta 1969
Edeltäjä keisari Bao Dai
Seuraaja Tôn Đức Thắng
Pohjois-Vietnamin pääministeri
2. syyskuuta 1945 – 20. syyskuuta 1955
Seuraaja Phạm Văn Đồng
Tiedot
Syntynyt 19. toukokuuta 1890
Nghệ An,Ranskan Indokiina
Kuollut 2. syyskuuta 1969 (79 vuotta)
Hanoi, Pohjois-Vietnam
Puolue Vietnamin kommunistinen puolue
Allekirjoitus Ho Chi Minh Signature.svg

Ho Tši Minh (vietn. Hồ Chí Minh, tunnetaan myös nimellä vietn. Nguyễn Ái Quốc) (19. toukokuuta 18902. syyskuuta 1969) oli vietnamilainen nationalistinen marxilais-leninistinen kommunistijohtaja ja vallankumouksellinen, valtiomies, pääministeri (1954) ja Pohjois-Vietnamin presidentti (1954–1969). Sadat tuhannet ihmiset saivat surmansa Hon harjoittaman vainon seurauksena.

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nguyễn Sinh Cung syntyi vuonna 1890 Nghệ Anin maakunnassa, Hoàng Trùn kylässä Pohjois-Vietnamissa. Holla oli kolme sisarusta: vanhin sisko Bạch Liên oli töissä Ranskan armeijassa, isoveli Nguyen Sinh Khiêm oli lääkäri ja nuorin veli Nguyen Sinh Nhuận kuoli lapsena. Kungfutselaisen perinteen mukaan Ho sai nimensä Nguyễn Tất Thànhin 10-vuotiaana. Hänen isänsä Nguyen Sinh Sac oli kungfutselais-oppinut. Nuorena Ho oli mukana nationalistisissa antiranskalaisissa liikkeissä. Toisin kun isänsä, Ho sai Huến lyseossa ranskalaisen koulutuksen.[1][2]

Ho opiskeli lyseossa Huessa, kunnes lähti 5. kesäkuuta 1911 Vietnamista ranskalaisella höyrylaivalla toimien laivan keittiöapulaisena, ja saapui Marseilleen. Ho Tši Minh yritti päästä töihin Ranskan siirtomaahallinnolliseen kouluun tuloksetta. Ranskassa ollessaan Ho työskenteli siivoojana, tarjoilijana ja elokuvateatterin lipuntarkastajana. Vapaa-aikana Ho kävi muun muassa kirjastoissa lueskelemassa historiaa ja sanomalehtiä. Ranskassa Ho oppi puhumaan sujuvasti ranskan kieltä. Hän oli itseoppinut intellektuelli.

Yhdysvalloissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1912 ollessaan kokin apulainen laivassa Ho matkusti Yhdysvaltoihin. Vuosina 1912–1913 Ho asui New Yorkin Harlemissa ja Bostonissa, jossa hän työskenteli Park House Hotelin leipomossa. Vuosina 1917–1918 Ho työskenteli palvelijana varakkaassa perheessä Brooklynissa. Yhdysvalloissa ollessaan Ho tutustui korealaisiin nationalisteihin, joiden kanssa hän tutustui kommunismiin.

Englannissa ja Ranskassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1913 ja 1919 Ho asui Lontoossa, jossa hän työskenteli kokkina Drayton Court Hotelissa. Hon työ oli leipoa piiraita kuuluisan ranskalaisen leipurin Auguste Escoffierien johdolla Carlton Hotelissa.

Vuosina 1919–1923 Ho asui Ranskassa, missä hän tutustui kommunismiin paremmin ranskalaisen sosialistipoliitikko Marcel Cachinin johdolla. Ho saapui Pariisiin Lontoosta vuonna 1917. Ensimmäisen maailmansodan aikana Ho kirjoitteli lehteen nimellä Nguyễn Ái Quốc. Ho vaati ihmisoikeuksia ja hallinnollisia oikeuksia Ranskan Indokiinalle Versailles’n rauhan neuvotteluiden aikana, mutta hänestä ei välitetty. Hän jopa vetosi Yhdysvaltojen presidentti Woodrow Wilsoniin, jotta tämä ajaisi Ranskan pois Vietnamista, mutta hänen toivomuksiaan ei huomioitu.

Vuonna 1921 Ho oli perustamassa Ranskan kommunistista puoluetta ja oli Moskovan kominternin Aasian edustajia. Kominternissa hän esitteli sotatoimia imperialistisia siirtomaaherroja vastaan. Kominternissa Ho vaihtoi nimensä Nguyen Tat Thanhista Ho Tši Minhiksi, "Valontuojaksi".

Neuvostoliitossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1923 Ho muutti Pariisista Moskovaan jossa oli pysyvästi kominternissä ja otti osaa viidenteen kominternin kokoukseen kesäkuussa vuonna 1924 ennen kuin muutti Kantoniin, Kiinaan marraskuussa 1924.

Vuosina 1925–1926 Ho luennoi erilaisissa työväen laitoksissa ja kamppaili Indokiinan vallankumouksen puolesta. Ho saapui Moskovaan huhtikuussa 1927 ja vietti kesän Krimillä tuberkuloosiparantolassa ennen kuin muutti Pariisiin marraskuussa. Ho palasi Aasiaan Brysselin, Berliinin, Sveitsin, Italian ja Bangkokin kautta. Thaimaassa ollessaan Ho asui Nachokin kylässä vuoteen 1929 ennen kuin muutti Hongkongiin ja Shanghaihin. Kesäkuussa vuonna 1931 hänet pidätettiin ja oli Britannian viranomaisten kuulusteltavana ja pidätettynä vuoteen 1933. Ho muutti Neuvostoliittoon hoitamaan tuberkuloosiaan. Vuonna 1938 Ho muutti takaisin Kiinaan avustamaan kiinalaisia kommunisteja.

Pohjois-Vietnam[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1941 Ho palasi Vietnamiin ja perusti Việt Minh -itsenäisyysliikkeen. Toisen maailmansodan aikana Viet Minh järjesti terrori-iskuja Vichyn hallitusta ja japanilaismiehittäjiä vastaan. Ollessaan Kiinassa kuomintanghallitus pidätätti hänet Tšiang Kai-šekin johdolla. Hänet vapautettiin vuonna 1943, minkä jälkeen palasi Vietnamiin.

Vuonna 1945 Japani oli antautunut ja vetäytynyt Vietnamista. Hosta tuli Vietnamin väliaikaisen hallituksen puhemies ja julisti maansa itsenäiseksi Vietnamin demokraattisen tasavallan nimissä. Hän pakotti keisari Bao Dain luopumaan kruunusta. Itsenäisyysjulistusta ei tunnustettu länsimaissa. Ho vetosi Yhdysvaltoihin mutta presidentti Harry Truman ei edes vaivautunut lukemaan tämän kirjeitä. Väliaikaisen hallituksen sisällä syntyi väkivaltaan johtaneita erimielisyyksiä: Perustuslaillisen puoluejohtajan Ngo Dinh Khoin ja muita muita surmattiin, muun muassa trotskilaisia sekä anti-stalinistisia kommunisteja.

Kun keisari Bao Dai oli luopunut vallasta 2. syyskuuta 1945, Ho julisti Vietnamin itsenäiseksi. Ranskan siirtomaa-armeija pyrki estämään Vietnamin itsenäistymisen väkivalloin, käytiin kiivaita taisteluita. Ranskan joukkoja johti brittikenraali Sir Douglas Gracey. 24. syyskuuta Viet Minhin johtajat julistivat yleislakon.

Vuonna 1946 Ho matkusti ulkomaille saadakseen tunnustuksen maansa itsenäisyydelle. Poliittiset puolueet kiellettiin, jolla vaiennettiin länsimielinen oppositio. Noin 25 000 ei-kommunistista nationalistia vangittiin ja 6 000 pakeni maasta. Tuhansia kommunistien poliittisia vastustajia tapettiin.

Politiikan tutkija R. J. Rummel on arvioinut, että kuolemanleireillä teloitettiin 24 000 ihmistä vuosina 1945–1956.[3] Vietnamin maanomistusolojen asiantuntija Lam Thanh Liem puolestaan on arvioinut, että Hon maareformin yhteydessä teloitettiin 120 000 – 200 000 ihmistä.[4] Eräiden lähteiden mukaan 30 % teloitetuista "maanomistajista" oli kommunistisen puolueen jäseniä.[5][6] Maanomistajiksi luokiteltiin 5,68 % väestöstä, ja suurin osa koki teloitusta lievemmän rangaistuksen. Aikalaislähteiden mukaan Hon vastustajat murhattiin kolmella tavalla: heidät ammuttiin, heidän päänsä leikattiin irti tai heidät hakattiin kuoliaiksi. Hon politiikan kuolonuhrien määrää lisäsi se, että hänen vastustajiensa perheenjäsenet näännytettiin nälkään.[7] Hoang Van Chin arvion mukaan kaikkiaan 500 000 pohjoisvietnamilaista sai surmansa Hon politiikan seurauksena.[8]

Vuoden 1945 syyskuussa 200 000 lännen puolella olevaa nationalististä kiinalaista saapui Hanoihin. Kiinalaisen kenraali Lu Hanin kanssa tehdyssä sopimuksessa Ho lupasi lakkauttaa kommunistisen puoleen, järjestää vaalit ja perustaa koalitiohallituksen. Kun Tšiang Kai-šek neuvotteli Shanghaissa ranskalaisten kanssa Vietnamin tilanteesta, Hon oli pakko kirjoittaa liittosopimus Ranskan kanssa 6. maaliskuuta 1946. Sen mukaan Vietnamista tulisi itsehallinnollinen alue ja liittyisi Indokiinalaiseen federaatioon, joka oli liitossa Ranskan kanssa. Tämä Ranskan kolonialismia tukeva sopimus raukesi pian. Sen tarkoituksena oli saada nationalistiset kiinalaiset pois Vietnamista. Tämän jälkeen vietnamilaisten taistelut ranskalaisia miehittäjiä vastaan alkoivat.

Ensimmäinen Indokiinansota ja Vietnamin sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuussa vuonna 1950 Ho tapasi Stalinin ja Mao Zedongin Moskovassa, samaan aikaan kun Neuvostoliitto tunnusti maan itsenäisyyden. Miehet sopivat, että Kiinalla on vastuu kouluttaa Viet Minhiä, mutta Stalinin johtama Neuvostoliitto toimisi rahoittajana. Elokuussa koulutettiin noin 60 000–70 000 vietminhiläistä, jotka alkoivat taistella Ranskaa vastaan ensimmäisessä Indokiinan sodassa. Dien Bien Phun taistelussa vuonna 1954 ranskalaiset laskuvarjojääkärit voitettiin ja maa pystyi itsenäistymään.

Geneven konferenssissa 8. toukokuuta – 21. heinäkuuta 1954 Vietnam jaettiin kahtia 17. leveyspiirin kohdalta. Yhdysvallat asettui aggressiivisesti tukemaan Saigonin hallitusta. Sissisota Vietnamin yhtenäisyyden saavuttamiseksi laajeni etelässä ja johti uuteen sotaan. Sissiliikettä organisoi Viet minhin perillinen, pohjoisen tukema Kansallinen vapautusarmeija (Front National de Libération du Vietnam), joka tunnetaan paremmin nimellä Vietkong. Sopimuksessa oli määritelty, että järjestettäisiin yhteiset vaalit, jossa vietnamilaiset äänestäisivät maan kohtalosta. Vaaleja ei kuitenkaan järjestetty vuonna 1956, jolloin ne oli alun perin suunniteltu järjestettävän. Ho päätti aloittaa sodan Yhdysvaltojen tukemaa Etelä-Vietnamia vastaan. Hon avuksi tuli Kiina ja Neuvostoliitto. Kun vaaleja ei järjestetty, Ho päätti julistaa maansa sosialistiseksi heti Geneven sopimuksen lakkauttamisen jälkeen. Noin 900 000-1 000 000 vietnamilaista, lähinnä katolilaisia, pakeni Etelä-Vietnamiin. Ho alkoi toteuttaa kommunistisia oppeja maassa Stalinin ja Maon toiveesta. Maareformi ajettiin läpi, minkä aikana tuhansia maanomistajia teloitettiin ja noin miljoona vietnamilaista pakeni maastaan. Vuonna 1964 pohjoisvietnamilaiset joukot marssivat puolueettomaan Laosiin, josta he alkoivat operoida sotatoimia etelävietnamilaisia vastaan. 1960-luvulla noin 320 000 kiinalaista vapaaehtoista sotilasta saapui Vietnamiin auttaakseen maata rakentamaan infrastruktuuria ja avustamaan armeijaa.

Kuolema ja henkilökultti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

79-vuotias Ho Tši Minh kuoli 2. syyskuuta 1969 Hanoissa sydänkohtaukseen Vietnamin sodan aikana. Hänen toivomuksenaan oli tulla tuhkatuksi, mutta hänen ruumiinsa balsamoitiin ja pantiin Leninin mausoleumin mallin mukaan graniittiseen mausoleumiin Hanoihin. Presidenttiytensä aikana Hồ Chí Minhin ympärille muodostui vahva henkilökultti, joka vahvistui hänen kuoltuaan vuonna 1969. Ho on ollut hyvin suosittu vietnamilaisten keskuudessa. Vuonna 1999 Times-lehti nimesi Hon 1900-luvun sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.

Kun maa yhdistettiin 1975, entinen Etelä-Vietnamin pääkaupunki Saigon nimettiin uudelleen Hồ Chí Minhin kaupungiksi.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.time.com/time/time100/leaders/profile/hochiminh2.html
  2. http://ca.encarta.msn.com/encyclopedia_761558397/ho_chi_minh.html
  3. Rummel, Rudolph, Statistics of Vietnamese Democide, in his Statistics of Democide, 1997.
  4. "Chinh sach cai cach ruong dat cua Ho Chi Minh: sai lam hay toi ac?" in Jean-Francois Revel et al., Ho Chi Minh, Nam A, s. 179–214.
  5. Gittinger, J. Price, "Communist Land Policy in Viet Nam", Far Eastern Survey, Vol. 29, No. 8, 1957, s. 118.
  6. Dommen, Arthur J. (2001), The Indochinese Experience of the French and the Americans, Indiana University Press, s. 340.
  7. Nhan Vhan, 5 November 1956: "In the agrarian reform, illegal arrests, imprisonments, investigations (with barbarous torture), executions, requisitions of property, and the quarantining of landowners’ houses (or houses of peasants wrongly classified as landowners), which left innocent children to die of starvation, are not exclusively due to the shortcomings of the leadership, but also due to the lack of a complete legal code. If the cadres had felt that they were closely observed by the god of justice... calamities might have been avoided for the masses." Nhan Vhan was one of the best-known opposition periodicals that was allowed during the three-month period of relative intellectual freedom in the fall of 1956, modeled on Mao's "Hundred Flowers" campaign.
  8. Hoang Van Chi (1962), From Colonialism to Communism: A Case Study of North Vietnam, New York: Congress of Cultural Freedom.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ho Tši Minh.