Proletariaatin diktatuuri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Proletariaatin diktatuuri tarkoittaa marxilaisuudessa siirtymäkauden valtiomuotoa kapitalismin ja kommunismin välillä. Karl Marxin mukaan kaikki valtiollinen valta on luokkadiktatuuria eli hallitsevan luokan väkivaltaa. Marxin mukaan kapitalistien ja työväenluokan välinen luokkaristiriita kärjistyy pisteeseen, missä lopulta suureksi enemmistöksi kasvanut riistetty proletariaatti ottaa haltuunsa poliittisen vallan. Vallanvaihto voi tapahtua vain väkivaltaisen vallankumouksen kautta. Proletariaatin pystyttämän diktatuurin aikana tuotantovälineet otetaan yhteisomistukseen ja aloitetaan luokattoman, kommunistisen yhteiskunnan rakentaminen. Sen kehittyessä valtiovalta menettää vähitellen merkityksensä, sillä luokkien ja luokkaristiriitojen kadotessa ei valtiotakaan enää tarvita. Tällöin myös proletariaatin diktatuuri katoaa ja korvautuu yhteiskunnalla, jossa ei ole minkäänlaista valtiollista väkivaltakoneistoa eikä edes valtiota.[1][2]

Käsitteen proletariaatin diktatuuri ottivat käyttöön ennen Marxia jo ranskalaiset sosialistit[3][4], mutta tunnetuksi se on tullut erityisesti osana V.I. Leninin muokkaamaa Karl Marxin ja Friedrich Engelsin teoreettista perintöä. Lokakuun vallankumouksen myötä vuonna 1917 bolševikit perustivat Leninin johdolla maailman ensimmäisen proletariaatin diktatuurin. Käsitteestä tuli osa Neuvostoliiton valtionideologiaa eli marxismi-leninismiä.

Käsitteen historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marx ja Engels[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väkivaltaisen vallankumouksen ja proletariaatin diktatuurin teorian kehitti ranskalainen Louis-Auguste Blanqui.[3] Karl Marx mainitsee proletariaatin diktatuurin vain harvoin, sillä hän kirjoitti hyvin vähän tulevaa vallankumousta seuraavista oloista. Vuonna 1852 kirjeessä Joseph Weydemeyerille hän kuitenkin toteaa, että luokkataistelu johtaa välttämättömästi proletariaatin diktatuuriin, joka on siirtymistä kaikkien luokkien hävittämiseen ja luokattomaan yhteiskuntaan. [5] Marx kirjoitti proletariaatin diktatuurista myös vuonna 1875 teoksessa Gothan ohjelman arvostelua.[2] Marxille valtio edusti aina hallitsevaa luokkaa. Kapitalistisessa yhteiskunnassa se on porvariston luokkaherruuden väline. Vastaavasti kommunismiin siirryttäessä on työväenluokan tehtävänä kaataa porvarillinen valtio, joka on korvattava työläisten vallalla, eli proletariaatin diktatuurilla.[2]

Marx ei kuvaile proletariaatin diktatuurin sisältöä muuten kuin tuloksena väkivaltaisesta kumouksesta, jossa proletariaatti kukistaa kapitalistien vallan. Teoksessa Louis Bonanarten Brumairekuun kahdeksastoista (1851–1852) Marx käyttää Pariisin kommuunia kuvatessaan sanoja "porvarillis-tasavaltalaisten diktatuuri" ja "järjestyspuolueen parlamentaarinen diktatuuri".[6] Kommunisteille Pariisin kommuunista tuli historiallinen symboli ja esikuva.

Myöhemmin Engels oli taipuvainen ajattelemaan, että niissä maissa, joissa on tasavalta tai hyvin suuri vapaus, voidaan kuvitella rauhallista kehitystä sosialismiin. Työväenluokka voi päästä rauhallisesti valtaan demokraattisessa tasavallassa. Se on jopa "proletariaatin diktatuurille ominainen muoto, kuten jo suuri Ranskan vallankumous osoitti".[7]

Marx suhtautui luottavaisesti siihen, että proletariaatin diktatuuri ei käänny hallitsevan vähemmistön despotismiksi. Kun anarkisti Mihail Bakunin varoitti siitä, Marx torjui väitteen. Hän totesi, että aivan kuten kapitalisti pysyy kapitalistina, vaikka istuu kunnanvaltuustossa, samoin entiset työläiset pysyvät työläisinä noustessaan johtoasemiin.[8] Hal Draper on analysoinut laajemmin proletariaatin diktatuurin käsitettä Marxin ja Engelsin kirjoituksissa.[4]

Lokakuun vallankumous ja diktatuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun bolševikit kaappasivat vallan Venäjällä lokakuun vallankumouksessa vuonna 1917 Lenin perusti proletariaatin diktatuurin, mikä hänelle tarkoitti perustuslakia säätävän kansalliskokouksen hajottamista ja kaiken vallan keskittämistä bolševikeille. Leninin mukaan työläisten ja talonpoikien neuvostojen valta oli proletariaatin diktatuuria, eikä porvariston edustajille ollut tarpeen antaa äänioikeutta. Bolševikkien komento kehittyi kuitenkin nopeasti hallinnoksi, joka tukahdutti vapaat vaalit myös työläisneuvostoissa, jolloin proletariaatin diktatuuri täytti jo kaikki tavallisen diktatuurin tuntomerkit. Proletariaatin diktatuurista oli tullut kaikkiin luokkiin, myös proletariaattiin kohdistuvaa diktatuuria.[1]

Kautskyn kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1918 saksalaisessa työväenliikkeessä vaikuttanut Karl Kautsky kirjoitti teoksen Die Diktatur des Proletariats vastauksena bolševikkien valtaannousulle Venäjällä. Kautsky pyrki todistamaan, että bolshevikit väärinkäyttivät Marxin perintöä pystyttäessään diktatuurin Venäjällä. Hänen mukaansa Marx käytti käsitettä 'proletariaatin diktatuuri' vain kerran, vuonna 1875 yhdessä kirjeistään.[9] Lisäksi Kautsky katsoi, että Marx piti jo Pariisin kommuunia proletariaatin diktatuurina. Koska sen hallinto kuitenkin oli valittu yleisellä äänestyksellä, Kautsky tulkitsi niin, että Marx piti proletariaatin diktatuuria demokraattisena järjestelmänä, jossa proletariaatti vain oli enemmistönä. [10]

Bolševikkien vastaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kautskyn kirjaseen vastasivat nopeasti sekä V.I. Lenin että Nikolai Buharin. Molemmat kirjoittivat kiihkeät vastineet, joissa Kautskya pilkattiin. [11] Buharin luonnehti Kautskya surkeaksi sofistiksi, jonka elämäntehtävänä oli loputon skolastinen suunpieksäntä.[12] V. I. Lenin piti "korkeasti oppinutta herra Kautskya" valheellisena heittiönä, joka oli myynyt itsensä porvaristolle.[10]

Kautsky ei Leninin mielestä voinut olla tietämättä, että Marx ja Engels puhuivat sekä kirjeissään että painetuissa teoksissaan proletariaatin diktatuurista monia kertoja sekä ennen Kommuunia että varsinkin sen jälkeen neljänkymmenen vuoden ajan, joten vuoden 1875 kirjeessä esitetty maininta ei ollut ainoa. Lenin oli kuitenkin siinä asemassa, että suurin osa Marxin kirjoituksista oli tuohon aikaan julkaisematta, ja käsikirjoitusten haltijana oli Karl Kautsky, joten Lenin, toisin kuin Kautsky, ei tuntenut Marxin koko tuotantoa. Hän kirjoitti "Ei pidä unohtaa, että Kautsky tietää Marxin teokset melkein ulkoa, että kaikista Kautskyn sepustuksista päätellen hänen kirjoituspöydässään tai päässään on useita pieniä puisia laatikoita, joihin kaikki, mitä Marx on kirjoittanut, on järjestetty mitä huolellisimmin ja mitä mukavimmalla tavalla siteerausta varten." Lenin vetosi muun muassa seuraavaan Engelsin lausuntoon: Vallankumous on teko, jolla osa väestöstä sanelee tahtonsa väestön toiselle osalle kiväärien, pistimien ja tykkien avulla, siis sangen auktoritatiivisten välineiden avulla. Ja voittanut puolue joutuu välttämättömyyden pakosta pitämään yllä herruuttaan sen pelon avulla, jota sen aseet aiheuttavat taantumuksellisissa.[10]

NKP:n XX puoluekokouksessa helmikuussa 1956 sovittiin puolueen uudesta linjasta Stalinin kuoltua vuonna 1953. Puolueen ideologiaa varten kirjoitettiin Otto Wille Kuusisen johdolla oppikirja Marxismin-leninismin perusteet (1959), joka nopeasti käännettiin myös suomeksi.[13] Tutkija Jukka Renkama on analysoinut teoksen laatimiseen liittyneitä poliittisia jännitteitä.[14] Muuan niistä liittyi proletariaatin diktatuurin käsitteeseen. Kirja toteaa, että riistoyhteiskunnassa valtio on aina riistäjäluokan diktatuuria.[15] Teos onnistuu kuitenkin vihjaamaan, ettei Neuvostoliitto enää ollut luokkadiktatuuri.[14] Käsitettä ei enää käytetä Neuvostoliiton vuoden 1977 perustuslaissa. Siinä valtion julistettiin olevan ”koko kansan valtio”, koska porvaristo luokkana oli hävinnyt.[16]

Ajatus proletariaatin diktatuurin pystyttämisestä on edelleen kommunististen liikkeiden tavoitteena.[17]

Suomalaiset kommunistit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kommunistinen puolue julkaisi vuonna 1957 puolueohjelman, jossa se katsoi, että siirtyminen sosialismiin edellytti välivaiheena proletariaatin diktatuuria.[18] Vuoden 1969 ohjelmassa se korvattiin käsitteellä 'työväenvalta', jolla tarkoitettiin sosialistista demokratiaa, missä työväenluokka on johtava voima.[19] Ohjelma johti puolueen jakautumiseen 'revisionisteihin' ja 'luokkakantaisiin'. Jälkimmäiset pitivät edelleen kiinni proletariaatin diktatuurista.[20]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Buharin, Nikolai: Proletariaatin diktatuurin teoria. Suomentanut Kaj Henriksson. Gosizdat, 1919. Teoksen verkkoversio (viitattu 23.12.2021).
  • Constitution of the Soviet Socialist Republic Internet Archive. Viitattu 23.12.2021.
  • Dictatorship of the proletariat Encyclopaedia Britannica. Viitattu 22.12.2021.
  • Hokkanen, Lauri: Kenen joukoissa seisoin: Taistolaiset ja valtioterrorin perintö. Jyväskylä: Docenco, 2021. ISBN 978-952-291-980-9.
  • Kuusinen, O.W. ym.: Marxismin-leninismin perusteet. Oppikirja. Karjalan ASNT:n Valtion kustannusliike, 1960. Teoksen verkkoversio.
  • Lenin, V.I.: Valtio ja vallankumous. Teoksessa: V. I. Lenin: Valitut teokset neljässä osassa (3), s. 139–234. Kustannusliike Edistys, 1967 (alkuteos 1917). Teoksen verkkoversio.
  • Lenin, V.I.: Valtio ja vallankumous. Teoksessa: Vladimir Lenin, »Teokset», 25. osa, s. 385–497. Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1918 (alkuteos 1960). Teoksen verkkoversio.
  • Lenin, V.I.: Proletaarinen vallankumous ja luopio Kautsky. Teoksessa: V.I. Lenin: Teokset, 28. osa, s. 217–315. Moskova: Vieraskielisen kirjallisuuden kustannusliike, 1961 (alkuteos 1918). Teoksen verkkoversio.
  • Marx, Karl: K. Marxin kirjeestä Joseph Weydemeyerille. Teoksessa: Marx Engels Lenin. Historiallisesta materialismista. Kokoelma, s. 162–176. Moskova: Kustannusliike Edistys, 5.3.1852 (alkuperäinen).
  • Marx, Karl: Gothan ohjelman arvostelua. Teoksessa: Marx Engels Lenin. Historiallisesta materialismista. Kokoelma, s. 162–176. Moskova: Kustannusliike Edistys, 1875 (alkuteos).
  • Renkama, Jukka: Valtiokäsitys osana Hrushtshevin kauden uudistustavoitteita. Idäntutkimus, 14 (3), 2007. Artikkelin verkkoversio.
  • Singer, Peter: Marx. Suomentanut Teppo Eskelinen. Into, 2013 (alkuteos 1980).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Dictatorhip of the proletariat, Encyclopaedia Britannica 2021
  2. a b c Marx 1875 (alkuteos), s. 168
  3. a b Kaisu-Maija Nenonen & Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 682. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  4. a b Draper, Hal: The ‘Dictatorship of the Proletariat’ in Marx and Engels Center for Socialist History. Viitattu 23.12.2021.
  5. Marx 1852, s. 289
  6. Marx 1851–1852, s. 438
  7. Lenin 1960 (alkuteos 1918)
  8. Singer 2013, s. 145
  9. Buharin 1919
  10. a b c Lenin 1961 (alkuteos 1918)
  11. Lenin 1961 (alkuteos 1918); Buharin 1919
  12. Buharin 1919
  13. Kuusinen, ym., 1960
  14. a b Renkama, 2007
  15. Marxismin-leninismin perusteet, 1960, s. 160
  16. Constitution 1977
  17. Lenin's Theses on bourgeois democracy and proletarian dictatorship (reprint) International Review. 2000. Viitattu 23.12.2021.
  18. Suomen kommunistisen puolueen ohjelma. Hyväksytty puolueen XI edustajakokouksessa 2.6.1957, s. 13, 18
  19. Suomen Kommunistisen Puolueen ohjelma 1969. Suomen kommunistinen puolue. Viitattu 23.12.20221.
  20. Hokkanen 2021, s. 210–229