Siirry sisältöön

Bolševikit

Wikipediasta
Bolševikkien lippu vuonna 1917.

Bolševikit (ven. большевики́; myös bolsevikit[1]) olivat Vladimir Leninin johtama ryhmä Venäjän sosiaalidemokraattisessa työväenpuolueessa (VSDTP) ja sittemmin oma puolueensa. Sosiaalidemokraattien toinen ryhmä tunnettiin nimellä menševikit. Sanat tulevat venäjän enemmistöä (bolšinstvo) ja vähemmistöä (menšinstvo) tarkoittavista sanoista.[2] Kommunismin leniniläistä haaraa kutsutaan bolševismiksi.[3] Alkuaikojen bolševikkeihin kuului paljon juutalaisia, joita oli noin 16 prosenttia.[4] Bolsevikkien toiminta oli Venäjällä kiellettyä helmikuun vallankumoukseen asti.[5]

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosiaalidemokraattinen puolue perustettiin 1898 Minskissä yhdistämään Venäjän vasemmistoryhmät.

Vuonna 1902 julkaistiin Leninin kirjoittama kirja Mitä on tehtävä?, jossa hän pyrki antamaan esityksen siitä, miten vallankumouksellinen sosiaalidemokraattinen puolue Venäjällä oli organisoitava. Lenin korosti teoksessaaan johtajuuden merkitystä vallankumouksessa.[6]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maanalaisen toiminnan kausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisessa puolue­kokouksessaan 1903 puolue jakautui kahteen kilpailevaan ryhmään. Leninin päämääränä oli kehittää puolueesta pienen vallankumouksellisen ryhmän puolue, ja hän vastusti eurooppalaisten sosialististen puolueiden suuren jäsenmäärän mallia. Leninin ryhmä itse asiassa hävisi kiistan, mutta sen jäseniä nimitettiin bolševikeiksi, koska he olivat voittaneet äänestyksen Iskra-lehden toimittajakunnan kokoonpanosta. Ryhmien väliset todelliset voimasuhteet olivat varsinkin alkuun epäselvät, koska monet puolueen jäsenet eivät halunneet valita osapuolten välillä.

Tampereella joulukuussa 1905 kokoontunut bolševikkien epävirallinen konferenssi päätti valtakunnanduuman boikotoinnista ja siitä, että VSDTP:n yhtenäisyys yritettäisiin palauttaa.[7] Samaan aikaan bolševikkien johtama Moskovan neuvosto nousi aseelliseen kapinaan, mutta ilman armeijan tukea se kukistettiin nopeasti.[8][9] Keväällä 1906 Tukholmassa järjestetyssä neljännessä VSDTP:n puoluekokouksessa bolševikit ja menševikit yhdistivät tilapäisesti voimansa. Kokouksessa oli läsnä 111 edustajaa 57:stä paikallisesta puoluejärjestöstä. Uuteen keskuskomiteaan valittiin seitsemän menševikkiä ja kolme bolševikkia. Myöhemmin keskuskomiteaa täydennettiin Puolan ja Latvian sosiaalidemokraattisten puolueiden ja juutalaisten Bundin edustajillla.[10][7]

Vuonna 1907 Venäjän keisarikunnassa alkoivat hallituksen vastatoimet bolševikkeja ja muita radikaaleja vastaan.[8]

Bolševikit järjestivät Prahassa tammikuussa vuonna 1912 sosiaalidemokraattien puoluekonferenssin, jonne ei kutsuttu suurinta osaa menševikeistä. Kokoukseen saapui lopulta 18 edustajaa, joista 16 oli bolševikkeja. Prahan konferenssi ilmoitti itsensä oikeutetuksi päättämään koko puolueen asioista, ja se valitsi muun muassa uuden keskuskomitean ja kutsui ammattiyhdistykset mukaan toimintaan.[11][10] Tästä lähtien ryhmä tunnettiin nimellä Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue (bolševikit).[12] Venäjän parlamentissa, valtakunnanduumassa, bolševikit muodostivat sosiaalidemokraateista erillisen ryhmänsä seuraavana vuonna.[13]

Hallituksen joukkojen suorittama Lenan verilöyly 17. huhtikuuta 1912 laukaisi lakkojen ja protestien aallon. Bolševikkien äänenkannattajan Pravdan ensimmäinen numero ilmestyi 5. toukokuuta 1912. Pravdaa käytettiin apuna lakkojen ja mielenosoitusten järjestämisessä. Keisarillinen hallinto lakkautti lehden kahdeksan kertaa, mutta se jatkoi aina ilmestymistään uudella samantapaisella nimellä heinäkuuhun 1914 saakka.[14]

Ensimmäisen maailmansodan alkamisen jälkeen marraskuussa 1914 poliisi pidätti neljännessä duumassa istuneet bolševikkien edustajat Aleksei Badajevin, Grigori Petrovskin, Matvei Muranovin, Feodor Nikititš Samoilovin ja N. R. Shagovin. Heitä syytettiin sodanvastaisen propagandan levittämisestä, ja heidät karkotettiin Itä-Siperiaan.[15][16][17] Lenin ja bolševikit vastustivat sotaa sen imperialistisen luonteen vuoksi ja halusivat muuttaa sen kansainväliseksi vallankumoukselliseksi sisällissodaksi.[18][19]

Sotaa vastustaneiden sosiaalidemokraattien kansainvälinen kokous järjestettiin Sveitsin Zimmerwaldissa syyskuussa 1915. Bolševikeista paikalla olivat Lenin, Grigori Zinojev ja Lev Trotski. Kokous jakaantui kahtia Leninin johtaman vasemmiston kannattaessa uuden vallankumouksellisen internationaalin perustamista toisen internationaalin tilalle.[20]

Valtaannousu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bolševikkisotilaita Moskovassa (1917–1918).

Lenin palasi Sveitsistä Venäjälle helmikuun vallankumouksen jälkeen huhtikuussa 1917 ja esitteli huhtikuun teeseinä tunnetut vaatimuksensa muille bolševikeille, neuvostojen edustajille ja VSDTP:lle. Bolševikit saattoivat nyt toimia laillisesti väliaikaisen hallituksen johtaessa Venäjää. Lenin käytti iskulausetta "Kaikki valta neuvostoille!" ja agitoi vallankumouksen seuraavan vaiheen, eli sosialistisen vallankumouksen, puolesta puheiden ja kirjoitusten avulla.[21][22] Lenin vaati, että oli heitettävä pois ”likapyykki” ja lakattava kutsumasta itseään sosiaalidemokraateiksi, mitä nimitystä käyttivät myös Toisen internationaalin puolueet ja menševikit, jotka pettureina olivat tahrineet ja häväisseet tämän nimen. Karl Marxin ja Friedrich Engelsin ”Kommunistien liiton” esimerkin pohjalta bolševikkien tuli kutsua itseään kommunisteiksi.[23]

Helmikuun vallankumouksen yhteydessä Venäjällä oli perustettu työläisten, talonpoikien ja sotilaiden neuvostoja, joilla ei ollut virallista asemaa uudessa tasavaltaisessa valtiossa, mutta jotka innostivat kansaa esittämään julkisesti vaatimuksiaan.[24] Venäjän neuvostot pitivät yllä yhteyksiä saksalaisiin sosialisteihin ja kannattivat pikaista rauhaa ilman alueluovutuksia.[25] Huhtikuun teesien hyväksyminen osaksi bolševikkien ohjelmaa oli muutos aiempaan. Uusi hallitus, joka tästä lähtien oli tavoitteena, tulisi perustumaan neuvostoille. Bolševikkien olisi vallattava enemmistö menševikkien ja sosialistivallankumouksellisten hallitsemissa neuvostoissa. Virallisesti bolševikit erosivat sosiaalidemokraateista ja muodostivat oman puolueensa toukokuussa 1917.[26][27][28] Bolševikkipuolueen jäsenmäärä oli tuolloin 40–45 000 henkeä.[29]

Heinäkuun päivien tapahtumien jälkeen bolševikit joutuivat taas toimimaan salassa, mutta kuudes edustajakokous pidettiin silti Petrogradissa heinä-elokuun vaihteessa. Siihen osallistui 157 päätösvaltaista edustajaa. Leniniä, joka oli pidätysmääräyksen vuoksi paossa, edustivat Josif Stalin, Vjatšeslav Molotov, Jakov Sverdlov ja Sergo Ordzhonikidze. Kokouksessa tehdyt päätökset ohjasivat puoluetta kohti sosialistista vallankumousta. Kokouksessa myös hyväksyttiin puolueen säännöt, joiden mukaan kaikkien puolueen järjestöjen tulee perustua demokraattisen sentralismin periaatteelle. Edustajakokouksen julkaisema manifesti kehotti työläisiä, sotilaita ja talonpoikia valmistautumaan ratkaiseviin otteluihin porvaristoa vastaan.[30]

Bolševikkien vaatimukset rauhasta ja neuvostojen vallan kasvattamisesta lisäsivät heidän kannatustaan kaupunkien työläisten ja sotilaiden keskuudessa heinäkuun päivien jälkeen. Kornilovin epäonnistunut kapina lisäsi tilanteen sekasortoisuutta Petrogradissa ja kasvatti bolševikkien kannatusta Pietarin neuvostossa. Se osoitti myös, että väliaikaisen hallituksen aika oli ohi ja että helmikuun vallankumouksen saavutukset olivat uhattuina. Kapinan tukahduttamisen yhteydessä Kerenskin väliaikainen hallitus oli vapauttanut heinäkuun päivinä vangittuja bolševikkijohtajia ja jakanut työväestölle aseita. Lokakuuhun mennessä bolševikit olivat saaneet enemmistön sekä Pietarin että Moskovan neuvostossa. Pietarin neuvoston johtoon nousi Lev Trotski.[31][32][8][33][34]

Lokakuun 23. päivänä 1917 kokoontui Petrogradissa bolševikkien keskuskomitea, joka hyväksyi äänestyksen jälkeen äänin 10–2 maanpaosta palanneen Leninin vaatimuksen välittömästä aseellisesta vallankumouksesta. Vastaan äänestivät Grigori Zinovjev ja Lev Kamenev.[32][35] Maltilliset Zinovjev ja Kamenev kannattajineen pyrkivät muodostamaan Venäjälle kokoomushallituksen muiden sosialistipuolueiden kanssa, kun taas radikaalit Lenin ja Trotski toivoivat pystyvänsä aseellisella toiminnalla Petrogradissa käynnistämään laajemman vallankumouksen myös muualla Euroopassa. Leninin mielestä asiassa ei ollut syytä enää viivytellä.[32]

Leninin ja Trotskin johtamat bolševikit panivat 7. marraskuuta Pietarin sotilaallisen vallankumouskomitean ja aseellisten punakaartien avulla toimeen verettömän vallankaappauksen, jolla Aleksandr Kerenskin johtama ja Petrogradissa kokoontunut Venäjän väliaikainen hallitus syrjäytettiin. Toinen yleisvenäläinen neuvostokongressi perusti Kerenskin hallituksen tilalle Leninin johtaman kansankomissaarien neuvoston. Vallankumous levisi nopeasti koko maahan.[36][37] Kaikista Venäjän kansallisuuksista bolševikkeja kannattivat eniten latvialaiset, joiden mailla rintama kulki.[38]

Vallankaappauksen jälkeisenä päivänä kansankomissaarien neuvosto antoi dekreetin, jossa se ilmoitti pyrkivänsä pikaiseen rauhaan. Keskusvallat vastasivat rauhanvetoomukseen, ja aseleponeuvottelut alkoivat Brest-Litovskissa 2. päivänä joulukuuta. Neuvottelut johtivat aseleposopimukseen 15. joulukuuta 1917.[39]

Heti lokakuun vallankumouksen jälkeen marraskuussa 1917 pidettiin Venäjän perustuslakia säätävän kansalliskokouksen vaalit, joissa olivat mukana kaikki Venäjän keisarikunnassa tuolloin toimineet puolueet. Sosialistivallankumoukselliset voittivat vaalit talonpoikien äänillä, bolševikit saivat 25 prosenttia Venäjällä annetuista äänistä. Ehdottoman enemmistön bolševikit saivat vain Pietarin, Moskovan, Vladimirin ja Liivinmaan kuvernementeissa.[40][41] Bolševikit kuitenkin hajottivat perustuslakia säätävän kansalliskokouksen ensimmäisen, 18. tammikuuta 1918 pidetyn, kokouksen jälkeen. Bolševikkien enemmistöllään hallitsema yleisvenäläinen toimeenpaneva keskuskomitea hyväksyi Leninin esityksestä kansalliskokouksen hajottamisen tammikuun 20. päivän vastaisena yönä.[8]

Valta-aseman vakiinnuttaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bolševikkien puoluekokous 29. maaliskuuta 1920, Lenin oikealla.

Marraskuun 1917 lokakuun vallankumouksen jälkeen bolševikit muuttivat maaliskuussa 1918 puolueen nimen muotoon Venäjän kommunistinen puolue (bolševikit),[42] jolloin myös puolueen jäseniä alettiin kutsua kommunisteiksi.

Bolševikkien kannatus perustui lokakuun vallankumouksen jälkeen pieneen kansanosaan, kaupunkien teollisuustyöläisiin. Heillä oli paljon vastustajia sekä muiden vasemmistopuolueiden joukossa että vanhaa järjestelmää kannattaneissa. Tehokkaalla tilannekohtaisella strategialle ja häikäilemättömällä terrorilla bolševikkien onnistui kuitenkin vähitellen vakiinnuttaa asemansa. Poliittista vastustusta tukahdutettiin kieltämällä kaikki muut puolueet. Hallinto, jonka he Neuvosto-Venäjälle rakensivat, perustui proletariaatin diktatuuriin.[43]

Kommunistinen internationaali perustettiin maaliskuussa 1919. Lenin oli suunnitellut Kominternin vallankumouksellisten puolueiden kansainväliseksi järjestöksi.

Neuvostoliiton muodostamisen myötä nimeksi muuttui vuonna 1925 Yleisliittolainen kommunistinen puolue (bolševikit)[44] ja 1952 Neuvostoliiton kommunistinen puolue (NKP).

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ bolsevikki. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
  2. ↑ Tieteen kuvalehti: Historia 8/2014, s. 13.
  3. ↑ bolsevismi. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024. tarvitaan parempi lähde
  4. ↑ Hovi, Kalervo: Puolan historia.lähde tarkemmin? ISBN 951-1-11207-4
  5. ↑ SUOMI 1917-1918 - Bolsevikit webpages.tuni.fi.
  6. ↑ Kaakkuriniemi, Tapani: V. I. Lenin, s. 86-87. Teoksessa Politiikan moderneja klassikkoja. Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-474-X
  7. 1 2 Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolshevikit) keskuskomitean asettama toimituskunta: Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolshevikit) historia. Lyhyt oppikurssi, s. 91-92. Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1949.
  8. 1 2 3 4 Leon Trotsky on Lenin britannica.com.
  9. ↑ Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolshevikit) keskuskomitean asettama toimituskunta s. 89–93.
  10. 1 2 Bolsheviks encyclopedia.com.
  11. ↑ Service, Robert: Lenin, s. 238–248. WSOY 2004.
  12. ↑ Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolševikkien) historia. Lyhyt oppikurssi, s. 161–162. Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike 1949.
  13. ↑ Service, Robert: Lenin, s. 255. WSOY 2004.
  14. ↑ Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolshevikit) keskuskomitean asettama toimituskunta s. 163, 167.
  15. ↑ Governments, Parliaments and Parties (Russian Empire) encyclopedia.1914-1918-online.net.
  16. ↑ Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolshevikit) keskuskomitean asettama toimituskunta s. 190.
  17. ↑ Muistelmia Vladimir Iljitš Leninistä 1-2, s. 880. Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1957–1958.
  18. ↑ Kaakkuriniemi s. 96–97.
  19. ↑ Bolshevism and Menshevism encyclopedia.com.
  20. ↑ Zimmerwald Conference encyclopedia.1914-1918-online.net.
  21. ↑ Kaakkuriniemi, Tapani: V. I. Lenin, s. 100. Teoksessa Politiikan moderneja klassikkoja. Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-474-X
  22. ↑ Samoilov, F. N.: V. I. Leninin paluu Pietariin huhtikuussa 1917, s. 593-596. Teoksessa Muistelmia Vladimir Iljitš Leninistä 1-2. Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1957-1958.
  23. ↑ Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolševikkien) historia. Lyhyt oppikurssi, s. 207. Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike 1949.
  24. ↑ Kaakkuriniemi s. 101.
  25. ↑ Hovi, Kalervo: Wienin kongressista ensimmäiseen maailmansotaan, s. 779. Teoksessa Maailmanhistorian pikkujättiläinen. WSOY, 2006. ISBN 978-951-0-30602-4
  26. ↑ April Theses encyclopedia.com.
  27. ↑ 7-я (апрельская) Всероссийская конференция РСДРП(б); Петроградская общегородская конференция РСДРП(б) (апрель 1917 года): Протоколы. КПСС, Публичная Библиотека (venäjäksi)
  28. ↑ Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolshevikit) keskuskomitean asettama toimituskunta s. 207.
  29. ↑ Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolshevikit) keskuskomitean asettama toimituskunta s. 204.
  30. ↑ Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolshevikit) keskuskomitean asettama toimituskunta s. 217–222.
  31. ↑ Bolshevik britannica.com.
  32. 1 2 3 October Revolution encyclopedia.com.
  33. ↑ Revolutions (Russian Empire) encyclopedia.1914-1918-online.net.
  34. ↑ Hovi s. 782.
  35. ↑ Kaakkuriniemi, Tapani: V. I. Lenin, s. 104. Teoksessa Politiikan teorian moderneja klassikkoja. Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-474-X
  36. ↑ Bolshevik Revolution: When Russia Became a Socialist State in 1917 worldhistory.org.
  37. ↑ October Revolution encyclopedia.com.
  38. ↑ Kasekamp, Andres: Baltian historia, s. 139. Vastapaino, 2013. ISBN 978-951-768-411-8
  39. ↑ Hovi s. 782.
  40. ↑ Kaakkuriniemi s. 106.
  41. ↑ Constituent Assembly encyclopedia.com.
  42. ↑ 7-й экстренный съезд РКП(б) (март 1918 года): Стенографический отчет. КПСС, Публичная Библиотека (venäjäksi)
  43. ↑ Saarinen, Hannes: Demokratian kriisi ja toinen maailmansota, s. 894-895. Teoksessa Maailmanhistorian pikkujättiläinen. WSOY, 2006. ISBN 978-951-0-30602-4
  44. ↑ 14-й съезд ВКП(б): Стенографический отчет. КПСС, Публичная Библиотека (venäjäksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Bolševikit&oldid=23938910”