Sosiaalidemokratia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sosiaalidemokratia on poliittinen aate, joka kehittyi 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa vallinneista sosialismin suuntauksista. Sosiaalidemokratia poikkeaa marxilaisesta sosialismista etenkin korvaamalla tavoitteen yhteiskunnan muuttamisesta nopeasti vallankumouksen kautta tavoitteella muuttaa sitä vähittäisten muutosten kautta demokraattisia vaikutuskeinoja hyödyntämällä. Historiallisesti sosiaalidemokraatteja on myös kutsuttu parlamentarististen menettelytapojensa takia reformistisosialisteiksi, erotuksena vallankumoussosialisteista. Reformisosialistit näkivät reformeja tarvittavan kapitalismin välinpitämättömyyttä vastaan.

Sosiaalidemokratian tavoitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosiaalidemokratian tavoitteena on parantaa yhteiskuntaa. Sosiaalidemokraatit, toisin kuin vallankumoussosialistit, katsovat tämän toteutuvan parhaiten edistämällä demokraattista päätöksentekotapaa, koska heidän näkemyksensä mukaan väestön enemmistön ottaminen mukaan päätöksentekoon johtaa luonnostaan ja rauhallisen kehityksen kautta työtä tekevän enemmistön aseman parantamiseen suhteessa pääoman omistajiin. Kapitalismin haittojen torjumista varten sosiaalidemokraatit pitävät tarpeellisena säädellä ja täydentää markkinataloutta yhteiskunnan toimesta.

Se kuinka laajalti yhteiskunnan tulisi puuttua talouselämän toimintaan, on aina ollut sosiaalidemokraattien itsensä parissa vilkkaan keskustelun kohteena. Yleisesti ottaen nykyiset sosiaalidemokraatit kannattavat laajoja maksuttomia tai edullisia julkisia palveluita, kuten koulutusta ja terveydenhuoltoa, sekä ihmisten toimeentulon turvaamista julkisesti maksettavilla tuilla sellaisissa elämäntilanteissa, joissa perustoimeentulo olisi muuten uhattuna. Historiallisesti jotkut sosiaalidemokraatit ovat nähneet liikkeen lopullisena tavoitteena yhteiskunnan, jossa Marxin oppien mukaisesti tuotantovälineet olisivat yhteisesti omistettuja ennemmin kuin yksityisomaisuutta. Nykyisin harvat sosiaalidemokraattiset liikkeet kuitenkin pitävät tätä tavoitteenaan edes pitkällä aikavälillä; sen sijaan ne pitävät tavoiteltavana yhteiskuntamallina hyvinvointivaltiota.

Sosiaalidemokratian arvopohja on lainattu Ranskan suuren vallankumouksen ihanteista: vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Nykyisin ne on ajanmukaistettu muotoon vapaus, solidaarisuus ja tasa-arvo esimerkiksi Suomen sosialidemokraattisen puolueen periaateohjelmassa. Muita sosiaalidemokraattisia arvoja ovat esimerkiksi yhteisvastuu ja oikeus työhön.

Sosiaalidemokratian tavoitteet Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestäytynyt sosiaalidemokraattinen liike Suomessa sai alkunsa 1899 kun työväenyhdistysten edustajat ympäri maan perustivat Suomen työväenpuolueen, joka myöhemmin oli kehittyvä Suomen sosialidemokraattiseksi puolueeksi (Suomessa puolue kirjoittaa nimensä aina "yhdellä aalla"). Edustajat julistivat Forssan ohjelmassa listan tavoitteita, jotka he asettivat puolueelle poliittisen päätöksentekoprosessin kautta toteutettaviksi. Tavoitteisiin kuuluivat, muun muassa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, suhteellinen vaalijärjestelmä, lainsäädäntöoikeuden asettaminen kansalle (monarkin sijaan), yhdistymis-, kokoontumis-, paino-, ja sananvapaudet, työajan määrääminen 8-tuntiseksi, oppivelvollisuus, maksuton opetus, naisten ja miesten yhdenvertaisuus, työsuojelulainsäädännön kehittäminen, progressiivinen verotus sekä maksuton lääkärin apu.

Heti ensimmäisissä vaaleissa 1907 sosiaalidemokraatit saavuttivat suurimman puolueen aseman eduskunnassa, ja siitä edes vain harvoja eduskuntavaaleja lukuun ottamatta sosialidemokraattinen puolue on ollut Suomen suurin puolue. Ei siis ole yllättävää, että sosiaalidemokraatit panivat toimeen jokseenkin kaikki alkuperäisten tavoitteidensa mukaiset muutokset. Nykyinen suomalainen yhteiskunta on pitkälti näiden muutosten seurausta.

Vuoden 1975 puolueohjelmassa nk. Lipposen sosialisointipykälän voimalla vaadittiin pankkien ja vakuutuslaitosten kansallistamista eli sosiaalisoimista seuraavan vuosikymmenen loppuun mennessä - SDP:ssä elettiin radikaalin vasemmiston voiman aikaa. Sittemmin 80-luvun mittaan SDP otti huomattavasti maltillisemman linjan, ja vuonna 1987 puolue oli jo yhteisessä hallituksessa Kansallisen Kokoomuksen kanssa. Itse Paavo Lipposta aikoinaan kansallistamisehdotusten läpiajajana on sittemmin pidetty yhtenä oikeistolaisimmista demareista.

Keskustavasemmistolainen sosiaalidemokratia ja oikeistodemarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen nykyinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen on määritellyt SDP:n nykyisen linjan keskustavasemmistolaiseksi. Puolueen oikeistolaisempaan laitaan kuuluvia on pitkään kutsuttu "oikeistodemareiksi", esimerkiksi EU-parlamentaarikko Lasse Lehtinen käyttää tätä ilmaisua itsekin itsestään. Oikeistodemarien ideologia on usein lähellä sosiaaliliberalismia.lähde?

Sosiaalidemokratian keskustalaistuminen sai alkunsa saksalaisen sosialistin Eduard Bernsteinin revisionismiksi kutsutusta ajattelusta, jonka mukaan kapitalismista sosialismiin siirtymiseen ei tarvita vallankumousta ja yhteiskunnallinen uudistustyö voi muutenkin tapahtua täysin porvarillisen valtion laillisissa puitteissa.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen tapahtunut ns. ministerisosialismin leviäminen eli sosiaalidemokraattien ottaminen mukaan hallituksiin oli oleellinen osa sosiaalidemokraattisten puolueiden siirtymistä "oikealle". Nykyään keskustavasemmistolaista sosiaalidemokratiaa edustavat kaikki suurimmat sosiaalidemokraattisiksi julistautuvat puolueet.

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue siirtyi keskustavasemmistoon vuoden 1918 sisällissodan jälkeen,lähde? kun puolueen vallankumousta kannattanut tai siihen mukaan lähtenyt johto vangittiin tai pakeni maasta. Varsinkin Väinö Tannerin rooli oli tässä prosessissa keskeinen. Sittemmin SDP:n enemmistö on ollut parlamentarismin kannalla ja väkivaltaista vallankumousta vastaan.

Kuitenkin vuonna 1944 perustettu Suomen Kansan Demokraattinen Liitto sai jäsenikseen lukuisia "oikeistososiaalidemokratiaa" kavahtaneita sosiaalidemokraatteja. 1950-luvulla SDP:n suunnasta käyty kamppailu johti puolueen hajoamiseen kahtia, vasemmistolaisempaa politiikkaa kannattaneiden muodostaessa Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattisen Liiton.

Vaikka TPSL:kään ei ollut suoranaisesti vallankumouksellinen järjestö, on viimeistään puoluehajaannuksen päätyttyä 1970-luvun alussa Suomen sosiaalidemokraattinen liike ollut lähes poikkeuksetta luettavissa keskustavasemmistolaiseksi.lähde?

Sosiaalidemokratiaa lähin poliittinen aate on sosiaaliliberalismi,lähde? jonka mukaan julkinen valta on mukana takaamassa mahdollisuuksien tasa-arvoa. Valtion tulee hoitaa peruspalvelut kansalaisilleen, mutta muuten sen pitää olla sekaantumatta kansalaisyhteiskunnan toimintaan ja ihmisyksilöiden elämään.

Suomessa sosiaaliliberalismia on katsottu edustaneen SDP:n "oikea siipi".lähde? Järjestäytyneen muodon tämä aatesuunta sai 2000-luvulla, kun aiemman pääministerin ja SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipposen lähipiiri järjestäytyi "Tölö Unga Socialister" ja "Helsingin Demokraatit" puolueosastoihin.

Sosiaalidemokraattisen liikkeen piirissä kannatusta saa eettinen ja sosiaalinen markkinatalous. Sen mukaan on tärkeää, että ihmisten väliseen tasa-arvoon ja yhteisvastuuseen perustuva eettinen ajattelu ohjaa yhteiskunnan toimia yksityisomistukseen perustuvan ja kilpailullisen markkinatalouden oloissa. Sosiaalidemokraattisen liikkeen historiallinen rooli eurooppalaisen ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakentamisessa nähdään tärkeänä. Pohjoismaiselle sosiaalidemokraattiselle hyvinvointivaltiolle ominaista ovat laajat yhteisesti verovaroin rahoitetut julkiset palvelut, palkansaajan asemaa turvaavat kattavat työelämän sopimukset sekä yhteiskunnan kaikille kansalaisille takaama sosiaaliturva ja sosiaalivakuutus. Yhteiskunnallisen yhteenkuuluvuus ja kaikkien osallisuus tuovat myönteisiä vaikutuksia myös talouden kasvulle ja työllisyydelle.[1] Eettisessä ja sosiaalisessa markkinataloudessa yhdistyvät täten talouden resurssien ohjauksen tehokkuus sekä yhteiskunnallinen solidaarisuus.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vuolanne, Antti. 2011. Sosiaalinen tasaus ja tehokas talous. Sosialidemokraattinen talouspolitiikka markkinataloudessa. Bookwell Oy Jyväskylä: Kalevi Sorsa –säätiön julkaisuja 2/2011. ISBN 978-952-5689-30-3. Teoksen verkkoversio: [1][2]

.