Äärivasemmisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Äärivasemmisto on poliittisen vasemmiston radikaaleimmasta eli äärimmäisemmästä osasta käytetty nimitys, joka viittaa henkilön tai ryhmän suhteelliseen asemaan vasemmisto–oikeisto-vastakkainasettelussa. Äärivasemmistolaisuuden käsitettä vastaa nimitys vasemmistoradikalismi. Käsitettä ovat käyttäneet lähinnä vasemmiston tai sen tietyn osan vastustajat, jolloin se on saanut ensisijaisesti kielteisen merkityksen. Äärivasemmistolaisiksi on usein kutsuttu varsinkin sosialisteja, kommunisteja ja anarkisteja tai näiden ryhmien joitakin osia.[1]

Äärivasemmisto ei ole yhtenäinen liike tai ideologia vaan se on osa poliittista kirjoa. Käsitteellä on eri historiallisissa konteksteissa tarkoitettu hyvinkin erilaisia ryhmiä, jotka on voitu jonkin erityispiirteensä perusteella erottaa muusta, maltillisemmasta, vasemmistosta. Äärivasemmiston vastakäsite on äärioikeisto.[1]

Marxilaisen ja varsinkin marxilais-leniniläisen vasemmiston keskuudessa äärivasemmistolaisina on pidetty anarkisteja ja toisaalta Neuvostoliiton johtamasta kommunistisesta liikkeestä irtautuneita radikaaleja suuntauksia kuten trotskilaisia tai maolaisia. Näissä piireissä on käytetty myös käsitettä ultravasemmistolaisuus, jolla on tarkoitettu tukeutumista jyrkkään ja yhteistyökyvyttömään vallankumoukselliseen fraseologiaan. Ultravasemmistolaisena on pidetty esimerkiksi Kominternin niin sanotun kolmannen kauden (1928–1935) linjauksia, joissa sosiaalidemokraatit määriteltiin sosiaalifasisteiksi.[2]

Militantti äärivasemmisto Suomessa 2010-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osin äärivasemmistosta kumpusivat Tampereen vuoden 2013 itsenäisyyspäivän mellakat, joissa mellakoijat muun muassa rikkoivat ikkunoita. Niitä pidettiin merkkinä vasemmistolaisen väkivallan kasvavasta uhasta Suomessakin.[3] Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen jätti marraskuussa 2014 eduskunnalle kyselyn siitä, miten se aikoo varautua äärivasemmiston väkivaltaan.[4] Ikkunoiden rikkominen ei kuitenkaan ole varsinaista väkivaltaa.

Suojelupoliisin mukaan vuonna 2017 noin 20 prosenttia väkivaltaiseen ekstremismiin liittyvistä rikosilmoituksista koski äärivasemmistolaista radikaaliliikehdintää.[5] Militantilla äärivasemmistolla on Suomessa vain hyvin pieni kannattajakunta.[6] Äärivasemmisto on usein paikalla, kun äärinationalistit järjestävät puhe- ja mielenosoitustilaisuuksiaan. Vuonna 2017 äärivasemmisto järjesti vastamielenosoituksen, kun Suomen vastarintaliike järjesti toimintansa kielto-oikeudenkäyntiä vastustavan mielenosoituksen. Joillain äärivasemmiston jäsenillä oli mukanaan paukkupommeja, joita he heittelivät uusnatseja ja poliiseja kohti.[7] Ryhmittymien välille syntyi pieniä nujakoita ja sanaharkkaa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.