Identiteettipolitiikka

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Identiteettipolitiikka on poliittisen ryhmän muodostamista rodun, sukupuolen, etnisen ryhmän, seksuaalisuuden tai muun vastaavan ominaisuuden mukaan, ei poliittisen ideologian tai taloudellisten etujen perusteella.[1]

Tällaisen poliittisen liikkeen jäsenistö voi koostua etnisesti, rodullisesti tai uskonnollisesti yhtenäisestä ryhmästä. Nykyhistorian esimerkkeinä identiteettipolitiikasta ovat yhden etnisen ryhmän hallitsemien alueiden muodostuminen Bosnia-Herzegovinassa tai valkoisten maanomistajien maiden haltuunotto Zimbabwessa. Identiteettipolitiikassa voidaan vedota aiempiin historiallisiin vääryyksiin ja pitää muiden ryhmien ihmisiä uhkina. Ilmiö on tyypillinen hauraille valtioille.[2].

Identiteettipolitiikalle on tyypillistä jyrkkä jaottelu, esimerkiksi mustiin ja valkoisiin, oikeaan ja väärään uskontoon tai hyväksyttävään ja torjuttavaan etniseen ryhmittymään.[2] Useat sodat ovat identiteettiryhmien välisiä yhteenottoja. Tämä sisältää eri kansallisuuksien tai eri aatteiden väliset sodat. Menneisyyden sodissa oli silti usein kyse valtion edun ajamisesta. Nykyisin identiteetin innoittama poliittinen liikehdintä pohjautuu ihmisten luokitteluun jonkin ryhmän jäseneksi. Se liittyy myös globalisaatioon. Ajatusten välittäminen on helpottunut uuden tekniikan takia, eikä lukutaidottomuuskaan ole enää esteenä ajatusten liikkumiselle.[3]

Identiteettipolitiikan käyttöä sodissa helpottaa se, että modernissa sissisodassa pyritään ennemminkin levittämään pelkoa ja epävakautta, ei niinkään oman aatteen kannatusta.[3]

Identiteettipolitiikka on Yhdysvalloissa perinteisesti hallinnut demokraatteja enemmän kuin republikaaneja. Sitten republikaanitkin ovat identifioituneet valkoisiksi, keskiluokkaisiksi ja heteroiksi.[4] Toimittaja Jani Parkkarin mukaan Yhdysvalloissa kaikkia koskevat ongelmat jäävät ratkaisematta, koska jokainen katsoo kuuluvansa sorrettuun vähemmistöön, Donald Trumpin edustamat valkoisetkin, ja näihin keskittyvä tunnepohjainen identiteettipolitiikka syrjäyttää rationaalisemmat kysymykset. Poliitikko Bernie Sanders toivoi maan pääsevän identiteettipolitiikasta eteenpäin.[5]

Jonathan Rauchin mukaan on paitsi pahaa, hajottavaa identiteettipolitiikkaa, myös hyvää, yhdistävää identiteettipolitiikkaa.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Jonathan Haidt: The Age of Outrage City Journal. 17.12.2017.
  2. a b Huono hallinto altistaa konflikteille. Global.finland.fi Viitattu 14.3.2015.
  3. a b Mary Kaldor: Uudet ja vanhat sodat, s. 18–20. Riikka Taipale (suom.). Tallinna: Kustannus Oy Taifuuni, 2001. ISBN 951-881-078-7.
  4. Vaalien metakysymykset 15.9.2012 13:06. suomenkuvalehti.fi.
  5. Analyysi: Yhdysvaltojen suurin ongelma ei ole Trump – vaan hänet valtaan nostanut identiteettipolitiikka Yle Uutiset. 13.10.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]