Identiteettipolitiikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Identiteettipolitiikka on poliittisen ryhmän muodostamista rodun, sukupuolen, etnisen ryhmän, seksuaalisuuden tai muun vastaavan ominaisuuden mukaan, ei poliittisen ideologian tai taloudellisten etujen perusteella.[1]

Identiteettipoliittisen liikkeen jäsenistö voi koostua esimerkiksi etnisesti, rodullisesti tai uskonnollisesti yhtenäisestä ryhmästä. Identiteettipolitiikalle on tyypillistä jaottelu esimerkiksi mustiin ja valkoisiin, oikeaan ja väärään uskontoon tai hyväksyttävään ja torjuttavaan seksuaaliseen suuntautumiseen. Identiteettipoliittisessa toiminassa on usein kyse siitä, että ryhmän jäsenet eivät koe saaneensa tunnustusta yhteiskunnassa ryhmänä.[2]

Useat sodat ovat identiteettiryhmien välisiä yhteenottoja. Tämä sisältää eri kansallisuuksien tai eri aatteiden väliset sodat. Menneisyyden sodissa oli silti usein kyse valtion edun ajamisesta. Nykyisin identiteetin innoittama poliittinen liikehdintä pohjautuu ihmisten luokitteluun jonkin ryhmän jäseneksi. Se liittyy myös globalisaatioon. Ajatusten välittäminen on helpottunut uuden tekniikan takia, eikä lukutaidottomuuskaan ole enää esteenä ajatusten liikkumiselle.[3]

Identiteettipolitiikka on Yhdysvalloissa perinteisesti hallinnut demokraatteja enemmän kuin republikaaneja. Myöhemmin republikaanitkin ovat ryhtyneet suuntautumaan sen mukaan.[4]

Toimittaja Jani Parkkarin mukaan Yhdysvalloissa kaikkia koskevat ongelmat jäävät ratkaisematta, koska jokainen katsoo kuuluvansa sorrettuun vähemmistöön, Donald Trumpin edustamat valkoisetkin, ja näihin keskittyvä tunnepohjainen identiteettipolitiikka syrjäyttää rationaalisemmat kysymykset. Poliitikko Bernie Sanders toivoi maan pääsevän identiteettipolitiikasta eteenpäin.[5]

Jonathan Rauchin mukaan on paitsi pahaa, hajottavaa identiteettipolitiikkaa, myös hyvää, yhdistävää identiteettipolitiikkaa.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Jonathan Haidt: The Age of Outrage City Journal. 17.12.2017.
  2. Jarkko Tontti: Identiteettipolitiikan tuhot. niin & näin 1/2018.
  3. Mary Kaldor: Uudet ja vanhat sodat, s. 18–20. Riikka Taipale (suom.). Tallinna: Kustannus Oy Taifuuni, 2001. ISBN 951-881-078-7.
  4. Vaalien metakysymykset 15.9.2012 13:06. suomenkuvalehti.fi.
  5. Analyysi: Yhdysvaltojen suurin ongelma ei ole Trump – vaan hänet valtaan nostanut identiteettipolitiikka Yle Uutiset. 13.10.2017.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Fukuyama, Francis: Identiteetti. Arvostuksen vaatimus ja kaunan politiikka. Suomentanut Antti Immonen. Docendo, Jyäskylä 2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]