Suomen romanit

Suomen romanit
	; Romanien lippu
Väkiluku	noin 13 000–15 000
Kielet	romani, suomi, ruotsi
Uskonnot	luterilaisuus, helluntailaisuus
Sukulaiskansat	muut romanit
	Infobox OK

Suomen romanit ovat suomalainen etninen, kulttuurinen ja kielellinen vähemmistö, joka on asunut Suomessa yli viisisataa vuotta. Suomessa romaneita arvioidaan olevan noin 10 000–12 000.^[1] Lisäksi Ruotsissa asuu noin 3 000 suomalaista romania.^[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1500-luvulta toiseen maailmansotaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset romanit tulivat Varsinais-Suomeen ja Ahvenanmaalle 1500-luvulla nykyisen Ruotsin alueelta. Myöhempinä vuosisatoina Suomen romaniväestö sai täydennystä myös Baltiasta ja Venäjältä. Suomen erämaissa on todettu liikkuneen 1500–1600-lukujen vaihteessa ilmeisen vakiintunut romanijoukko, jonka suhteista pääväestöön ei ole säilynyt tietoja.^[3]

Ruotsin puolelle valtakuntaa "tattereita" kerrotaan tulleen Ruotsiin ja Tukholmaan ensi kertaa 1512, jolloin maata kiersi kansaa, jota kutsuttiin nimellä ”tatare”. Tukholman raatipöytäkirjojen mukaan kaupunkiin tuli noin 60-henkinen seurue, joiden kerrottiin olevan kotoisin Vähästä Egyptistä. Euroopassa kiertävien romaniryhmien kertomuksissa toistuikin ajatus, että he olivat kotoisin Egyptistä ja tästä juontuu myös englannin kielen sana Gypsies. Ensivastaanotto oli ystävällinen, mutta jo Kustaa Vaasan aikana 1520-luvulla kuninkaan tavoitteena näyttää olleen häätää romanit valtakunnasta. Samalla linjalla jatkoi Juhana III, joka kehotti ajamaan tattarit Norjaan ja kieltämään heitä palaamasta kuolemanrangaistuksen uhalla. Kun luostarilaitos oli reformaation seurauksena lakkautettu, pelättiin kiertolaisten tulevan valtion köyhäinhoidon vastuulle. Ulkomaalaisina pidettyjä kiertolaisia saatettiin pitää myös vieraan vallan vakoojina.^[4]

Suomen puolelta ensimmäinen tieto romaneista on vuodelta 1559, jolloin Kastelholman linnan vouti käski lopettamaan ”tattarien sopimattoman kaupankäynnin” ja vangitsemaan heidät. Seuraava maininta on vuodelta 1580, jolloin Turun linnassa kerrottiin olleen vankina tattari nimeltä Bågdan Bålatzen, ja neljä vuotta myöhemmin 1584 kokonaista 11 tattarimiestä oli vankina talonpoikien valitusten tähden. Seurueen naiset ja lapset jäivät oleskelemaan portin ulkopuolelle. Vuonna 1597 noin 100-henkisen tattariseurueen tiedetään oleskelleen Olavinlinnan linnaläänissä.^[5]

1600-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin valtakunnassa annettiin 24. marraskuuta 1637 Placat om Tartarens fördrifwande af landet eli niin sanottu hirttolaki, jossa kaikki romanit määrättiin poistumaan maasta vuoden ja yhden päivän kuluessa. Määräajan umpeutumisen jälkeen maassa tavatut romanimiehet sai hirttää ilman oikeudenkäyntiä, ja naiset ja lapset ajaa valtakunnan rajan yli. Tässä laissa romaneista käytettiin tattarin lisäksi myös sanaa ”sikeiner” (vrt. zigenare), joka sittemmin tuli yleisemmäksi. Lain mahdollistama teloitus ilman oikeudenkäyntiä oli ristiriidassa Ruotsissa jo tuolloin vallinneiden oikeusvaltion periaatteiden kanssa, eikä sitä tai ilmeisesti kyseistä lakia muutenkaan sovellettu koskaan käytäntöön. Tappomääräys kumottiin lopullisesti kuitenkin vasta 1748.^[6]^[7] ^[8]

Käytännössä Suomessa esimerkiksi Suomen kenraalikuvernööri Pietari/Per Brahe palkkasi tattereita rakennustöihin ja koetti saada heidät 1660-luvulla asettumaan itärajan tuntumaan Pielisjärvelle ritettiin 1660-luvulla romaneja autiotilojen viljelijöiksi ja samalla tukemaan itärajan vaillinaista puolustusta. Elämä pohjoisen Karjalan salomailla katovuosina osoittautui kuitenkin romaneille mahdottomaksi, ja he hylkäsivätkin asuinalueensa lyhyen asumisen jälkeen välittämättä heihin kohdistetuista ankarista uhkauksista.^[9] Opetushallituksen mukaan autiotilat olisivat tuskin olleet autioita, jos maa olisi ollut viljelykelpoista tai jos romanit olisivat saaneet valtiolta tasavertaisesti apua kuten alueelle tulleet uudisraivaajat.^[10] Romanit jatkoivat kiertolaiselämäänsä Suomessa harjoittaen omia elinkeinojaan. Miehet hankkivat toimeentulonsa pääasiassa hevoskaupalla ja hevosten hoidolla, kun taas naisten tehtäviin kuuluivat muun muassa povaaminen ja kuppaaminen.^[9] Romaneita palveli myös Ruotsin sotaväessä. Ainakin 1676 tarkastetussa Gerhard Schantzenstiernan rakuunaeskadroonassa oli kokonaista 15 romania. ^[11]

1800-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkon kanta romaneihin oli Suomessa menneinä vuosisatoina jyrkän kielteinen: romaneilta kiellettiin kaikki kirkolliset toimitukset sekä sairaanhoito, joka oli pitkään yksin kirkon tehtävänä.^[8] Vuoden 1852 irtolaislaki vahvisti maassa jo aiemmin vallinneen käytännön ja määritteli romanit irtolaisiksi: ilman suojelusta olleet romanit oli heti otettava kiinni, toimitettava kuvernöörin kuulusteltaviksi ja passitettava työlaitokseen määrittämättömäksi ajaksi. Yleiseen työhön kelpaamattomat miehet tuli lähettää kruunun linnoituksiin ja naiset kehruuhuoneisiin. Työlaitospaikkojen vähäisyyden vuoksi lakia ei voitu kovin laajasti soveltaa käytäntöön. Vuosina 1842–1861 oli lisäksi voimassa keisarillinen julistus, jonka mukaan kehruuhuoneisiin sijoitettujen romaninaisten poikalapset tuli pakkoviedä kantonistipataljooniin Tallinnaan ja Pihkovaan.^[12] Irtolaislakiin sisältyi vuoteen 1883 asti niin sanottu ”mustalaispykälä”, joka käytännössä määräsi romaneja kohdeltavaksi ankarammin kuin muita irtolaisia.^[13]

1900-luvun vaihteesta sotavuosiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiertävillä romaneilla oli Suomen maaseudulla 1900‐luvun alkupuoliskolla vakiintuneita kulkureittejä, joiden varrella olevissa maalaistaloissa he säännöllisesti yöpyivät. Samalla he avustivat talojen asukkaita työnteossa. Miehet olivat mukana pelto- ja metsätöissä ja naiset osallistuivat pyykinpesuun, siivoamiseen, ruoanlaittoon ja lastenhoitoon. Lisäksi romanit tekivät hevoskauppaa, povasivat ja myivät käsitöitään.^[14] Romaneja majoittaneet olivat pääasiassa suhteellisen vähävaraista maaseudun väkeä – pienviljelijöitä, torppareita ja mäkitupalaisia. Monesti romanit pääsivät yöpymään myös maaseudun pappiloissa. Nihkeimmin romaneja suostuivat vastaanottamaan varakkaat talolliset. 1800-luvun loppupuolelta alkaen monet Suomen kunnista pyrkivät säätämään asetuksia, jotka määräsivät suuria sakkoja romaneja majoittaneille taloille.^[15]

Romanit yöpyivät matkoillaan toisinaan myös ulkosalla omatekoisissa teltoissaan. Kiertävien romanien omaisuus kulki usein heidän mukanaan hevosen ja kärryjen kyydissä. Romanit kiersivät yleensä omassa kotipitäjässään tai sen lähiseuduilla. Maaseutuväestö oppi tuntemaan alueellaan kiertelevät romanit ja suhtautui heihin monesti varsin ystävällisesti. Kulkiessaan romanit kertoivat usein uutisia eteenpäin pääväestöön kuuluville ja toimivat siten tärkeinä tiedottajina alueen tapahtumista. Romanilapset eivät monestikaan päässeet kouluun, koska heidän perheillään ei yleensä ollut vakituista asuinpaikkaa.^[14]

Vuonna 1895 asetettiin Suomessa valtiollinen komitea selvittämään maan ”mustalaiskysymystä”. Komitean puheenjohtajana toimi rovasti Alexander Gustaf Walle, ja komiteaa onkin kutsuttu hänen mukaansa Wallen komiteaksi.^[16] Sen työn tuloksena syntyi mietintö, joka esitettiin keisarilliselle senaatille vuonna 1900. Komiteamietinnössä keskityttiin ehdottamaan tapoja, joilla romanit pystyttäisiin mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti assimiloimaan eli sulauttamaan pääväestöön. Komitea koki, etteivät romanit sopineet ruumiinrakenteensa, mielenlaatunsa ja luonteensa takia maataloustöihin. Sen sijaan pidettiin järkevänä yrittää kouluttaa romaneja käsityöammatteihin. Mietinnön ehdotukset jäivät kuitenkin käytännössä toteuttamatta.^[17]

1900-luvun alusta 1950-luvulle asti kiinnostus romaniasioiden hoitamiseen Suomessa oli pitkälti hengellisen lähetystyöjärjestö Mustalaislähetyksen varassa. Sen perusti vuonna 1906 Oskari Jalkio, joka myös toimi pitkään järjestön puheenjohtajana. Hän koki Wallen komitean tapaan, ettei romanien asemaa Suomessa voinut parantaa mitenkään muuten kuin sulauttamalla heidät maan väestön enemmistöön. Mustalaislähetyksen ideologiaa hallitsi alusta pitäen ajatus romanilapsien ”hankalasta” asemasta. Jalkion mukaan romaniväestön keskuudessa äidit opettivat tyttäriään varastamaan, ennustamaan ja kerjäämään ja isät puolestaan opettivat pojilleen alkoholinkäytön ja hevosien vaihtamisen. Järjestön keskeisenä tavoitteena olikin vuosikymmenestä toiseen romanilapsien ottaminen pois ”kelvottomilta” vanhemmiltaan, jotta heidät voitaisiin kasvattaa ”kunnollisiksi” yhteiskunnan jäseniksi. Suomen romaneja tutkineen Martti Grönforsin mukaan pääväestön ehdoilla toiminut Mustalaislähetys jätti lähes kokonaan huomioimatta romanien oman kulttuurin ja omat tarpeet. Grönfors on luonnehtinut järjestön asennetta Suomen romaneja kohtaan ”hyväntahtoisen halventavaksi”.^[18]

Vuosien 1939–1945 sotien aikana oli asepalveluksessa vähintään 300 romanimiestä, joista ainakin 60 kaatui. Monet sotiin osallistuneista romanimiehistä ovat sittemmin kertoneet, että he saivat kokea rintamilla sellaista tasa-arvoisuutta, joka oli maassa muuten erittäin harvinaista sekä ennen sotia että myös sotien jälkeen.^[19]

Jatkosodan aikana sisäministeriön alaisen Siirtoväen huollon keskuksen johtajan Urho Kekkosen aloitteesta Suomessa käynnistettiin hanke, jonka tavoitteena oli romanien pakkotyöllistäminen. Vuonna 1943 eduskunta hyväksyi erikoistyöleirilain, joka käytännössä tarkoitti pakkotyöleirien perustamista romaneille. Lain käyttöönottoa perusteltiin romanien lisääntyneellä kiertämisellä ja siihen liittyneellä rikollisuuden uhan kasvulla. Ainakin yksi romanien pakkotyöleiri perustettiin Lappajärvelle. Sinne sijoitettujen miesten työ koostui puiden hakkuusta ja kuorimisesta sekä puutavaran purouitoista.^[20] Viranomaisten ”työtä kaihtaviksi” määrittelemiä romanimiehiä sijoitettiin jatkosodan aikana Kihniössä sijainneeseen irtolaisille tarkoitettuun työleiriin. Vieremälle perustettiin jatkosodan aikana oma työleirinsä romaninaisia varten.^[21]

Toisinaan on esitetty faktana huhupuheita, joiden mukaan marsalkka Mannerheim olisi pelastanut Suomen romanit joutumasta saksalaisten keskitys- ja tuhoamisleireille. Todellisuudessa saksalaiset eivät vaatineet Suomen romaneiden luovuttamista saksalaisten haltuun, kuten he tekivät Suomen juutalaisten kohdalla.^[22]

Toisen maailmansodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuria muutoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1930-luvun lopulla Suomen romaneista yli tuhat asui sillä Karjalan alueella, joka jouduttiin sotien myötä luovuttamaan Neuvostoliitolle. Alueen romanit joutuivat sodan takia lähtemään evakkoon muualle Suomeen noin 430 000 muun Karjalan asukkaan tavoin.^[23] Karjalankannakselta kotoisin olleet evakkoromanit levittäytyvät pääasiassa pitkin Etelä-Suomea, kun taas Sortavalan seudulta ja sen pohjoispuolisesta Laatokan Karjalasta lähteneistä romaneista monet sijoittuivat Savon ja Pohjois-Karjalan kuntiin. Mustalaislähetyksen vuonna 1954 keräämässä kortistossa oli tiedot 875 evakkoromanista, joiden selkeästi yleisimmät lähtöpaikkakunnat olivat Viipuri ja Viipurin maalaiskunta (yhteensä 141 henkeä) sekä Sortavala ja Sortavalan maalaiskunta (yhteensä 139 henkeä).^[24]

Sotien jälkeen evakkoromanit kärsivät monin paikoin pahasta asuntopulasta. Sen seurauksena suomalaiskaupunkien laitamille muodostui romanien asuttamia yhteisöjä, joissa elinolot olivat varsin heikot.^[25] Monet evakkoromanit päätyivät pääkaupunkiseudulle, jossa heitä asui muun muassa Espoon Mäkkylässä metsiin kyhätyissä teltoissa ja havumajoissa ja Helsingissä Malmin ja Puistolan tienoilla soramontussa parakeissa ja vanhoissa junanvaunuissa.^[26]^[27] Muualle Suomeen ”mustalaisghettoja” muodostui esimerkiksi Lappeenrannan, Kuusankosken ja Porin lähettyville.^[27] 1950-luvulla viranomaiset alkoivat osoittaa romaneille asunnoiksi vanhoja puutaloja, jotka olivat käytännössä purkukunnossa. Asuntokurjuus aiheutti romaneille sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia ja pahensi heidän yhteiskunnallista syrjäytymistään.^[26] Osa pääkaupunkiseudun romaneista onnistui 1950-luvulla kohentamaan hieman elintasoaan saamalla ansiotuloja työskentelystä Helsingin satamissa, tehtaissa ja rakennustyömailla.^[28]

Kuntien viranomaiset ja paikalliset asukkaat pyrkivät monin paikoin estämään muualta tulleiden romanien asettumisen juuri omalle alueelle ja sen hyväkuntoisiin vuokra-asuntoihin.^[29] Vuosina 1953–1955 Suomen ”mustalaiskysymystä” käsitellyt valtiollinen komitea väitti, että romanit olivat pitkälti itse syypäitä asunto-ongelmiinsa sopimattomien elämäntapojensa ja epäsiisteytensä vuoksi.^[30] Naapurusto hääti asunnon saaneita romaneita omavaltaisesti ja kovakouraisesti muun muassa Kemijärvellä 1951, Vehmersalmella ja Huittisissa 1955 sekä Pielisjärven Pankakoskella 1956.^[31]

Valtiolliselta taholta alettiin esittää pian sotien jälkeen ehdotuksia romanilasten siirtämisestä pois oman heimonsa keskuudesta. Lasten koettiin turmeltuvan perinteisessä romanielämässä, jossa henkinen ja taloudellinen rappio nähtiin vallitseviksi piirteiksi. Romanilapsia alettiin siirtää runsaasti lastenkoteihin, joissa heitä kasvatettiin pääväestön normien mukaan. Lastenkotien romanilapset pyrittiin eristämään vanhemmistaan, ja heitä painostettiin luopumaan omasta kulttuuristaan. On arvioitu, että joka toinen romanilapsi on asunut 1950–1980-luvuilla lastenkodissa ainakin jonkin aikaa.^[32]

Suomalainen maatalous alkoi koneellistua sotien jälkeen, ja ihmisiä tarvittiin maaseudun perinteisissä töissä entistä vähemmän. Rahan käyttö lisääntyi maaseudulla, eikä tavaroiden ja palveluiden vaihtokaupalla ollut enää suurta merkitystä. Suomen elinkeinorakenteen voimakas murroskausi 1950- ja 1960-luvuilla johtikin siihen, että väestöä siirtyi runsain joukoin maaseuduilta kaupunkeihin. Muutos alkoi viedä pohjaa myös maaseudun perinteisiltä romaniammateilta, ja monet romanitkin joutuvat muuttamaan toimeentulon perässä kasvukeskuksiin. Suurelle osalle romaneita muutos johti näin ollen vuosisatoja jatkuneen kiertävän elämäntavan lopettamiseen. Vaihdantatalouden hiipuessa pääväestön ja romanien välinen kanssakäyminen väheni, ja ryhmien asennoituminen toisiaan kohtaan alkoi muuttua entistä negatiivisemmaksi.^[14]^[33]

Vuonna 1969 ilmestyneessä teoksessa Mustalaiselämää kuvataan edellisten parinkymmenen vuoden aikana kehittynyttä tilannetta seuraavasti:

»Traktorit ovat tappaneet hevoskaupat, tehdastuotteet syrjäyttäneet naisten käsityöt, läkkisepät ja tinurit on tehnyt tarpeettomiksi muovikulhojen tulva, siansalvajat ja kuoharit ovat menettäneet markkinansa, povaus ei kannata, kun lehdet ovat horoskooppeja täynnä. [– –] Mustalaisten oma elinkeinorakenne on tullut tarpeettomaksi. Taloudellinen itsenäisyys on mennyttä. [– –] Ilman peruskoulutusta, vailla ammattitaitoa, jopa luku- ja kirjoitustaidottomina mustalaiset eivät ole kilpailukykyisiä nopeasti teollistuneessa koulutusyhteiskunnassamme. ^[33]»

Uudessa tilanteessa romanien asuntojen ja työpaikkojen saamista Suomessa vaikeuttivat osaltaan pääväestön voimakkaat ennakkoluulot.^[34] Suomalaisromaneja alkoikin 1960- ja 1970-luvuilla muuttaa runsaasti Ruotsiin, jossa heidän tilanteensa osoittautui asumisen, työnsaannin ja sosiaaliturvan suhteen Suomea paremmaksi.^[35] Yleinen asenneilmapiiri oli Ruotsissa laajemman kansainvälisyyden ja suvaitsevaisuuden vuoksi romaneja kohtaan suotuisampi kuin Suomessa. Ruotsissa suomalaisromanit eivät kohdanneet muun muassa työtä hakiessaan läheskään niin paljon vaikeuksia kuin Suomessa, ja monet muuttajista onnistuivatkin saamaan työtä varsinkin teollisuudesta, rakennustyömailta ja palvelualoilta.^[36]

1960-luvun mittaan romanien asuinolot ja toimeentulo alkoivat Suomessa vaivalloisesti kohentua hyvinvointivaltion yleisen kehityksen myötä.^[8] Romanien asuntotilannetta saatiin kunnolla parannettua kuitenkin vasta 1970-luvun edetessä.^[26] Vielä ainakin vuonna 1972 julkaistussa valtakunnallisessa raportissa tyypillisiksi romanien sen hetkisiksi asuinpaikoiksi on mainittu vanhat junanvaunut, kioskit, autot, purkutuomion saaneet hökkelit, kellarit sekä varasto- ja liiterirakennukset.^[37]

Yhteiskunnallinen aktivoituminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960–1970-lukujen taitteesta alkaen suomalaiset romanit ovat vaikuttaneet itse kansalliseen romanipolitiikkaan vaatimalla tasa-arvoa ja puuttumalla ryhmän sosiaalisiin ongelmiin yhteiskunnassa. Uusi romanipolitiikka alkoi toimia vastareaktiona perinteiselle assimilaatiopolitiikalle – uudet aktiivit eivät hyväksyneet romanien asemaa pelkästään toimenpiteiden kohteina. Romaniaktiivit suhtautuivat kielteisesti myös toimenpiteiden uskonnollisiin perusteluihin ja niiden takana olleisiin pääväestöön kuuluvien johtamiin uskonnollisiin organisaatioihin eli Mustalaislähetykseen (nykyinen Romano Missio) ja Mustalaisasiain neuvottelukuntaan.^[38]

Vuonna 1967 perustettu Suomen Mustalaisyhdistys ryhtyi toimimaan romanien hyväksi huomioiden aidosti romaniväestön ominaispiirteet. Järjestö vaati maan romaniväestön olojen kohentamista ilman, että parannukset olisivat väkivaltaisia romanien omaehtoiselle kulttuurille.^[39] Yhdistykselle oli keskeistä romanien ja muun yhteiskunnan lähentäminen molemminpuolisen tiedonvälityksen keinoin, asenteiden uudistaminen sekä romanien että pääväestön keskuudessa sekä romanikulttuurille arvokkaiden perinteiden vaaliminen.^[40] Järjestö vaikutti huomattavasti 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa tehtyihin selvityksiin, joissa keskityttiin maan romanien heikkojen taloudellisten ja sosiaalisten olosuhteiden kartoittamiseen ja ehdotuksiin ongelmien ratkaisemiseksi. Yhdistys toimi aktiivisesti romanien asuttamista koskevan lain aikaansaamiseksi; eduskunta hyväksyi lain vuonna 1975. Järjestö myös tarkkaili valppaasti sitä, kuinka vuonna maassa 1970 voimaan tullut rotusyrjinnän kieltävä laki toteutui käytännössä.^[39]

Maan romanipolitiikassa tapahtui merkittävä käänne 1980-luvulla, jolloin romanien vaatimukset oman kielen ja kulttuurin kehittämisestä ja ylläpitämisestä muodostivat romanipolitiikan ytimen. Suomen aktivoituminen 1990-luvun taitteessa eurooppalaisessa ihmisoikeuspolitiikassa vaikutti romanipolitiikkaan siten, että siinä siirryttiin sosiaalisista ongelmista puhumisesta ihmisoikeuksien vaatimisen retoriikkaan. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla romanipolitiikkaan nousi mukaan romanien yksilövapauksia korostava liberaali suuntaus.^[38]

Nykyään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka romaneilla on nykyään Suomessa samat oikeudet ja velvollisuudet maan muiden kansalaisten kanssa, on heidän yhteiskunnallisessa asemassaan vielä runsaasti parannettavaa. Kehittämiskohteita ovat edelleen muun muassa asunto-, toimeentulo- ja koulutustilanteen kohentaminen. Uutena kohteena on 2010-luvulla on tullut mukaan myös terveyskasvatuksellinen työ. Kokonaisuutena Suomen romaniväestön tilanne on parantunut kaikilla elämänalueilla merkittävästi 1990-luvun alusta lähtien.^[41]

Mustalaiskomitea[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen valtioneuvosto asetti 19. maaliskuuta 1953 komitean selvittämään maan ”mustalaiskysymystä”. Mustalaiskomiteaksi nimetty komitea käsitteli erityisesti romanien sopeuttamista ”normaaliseen yhteiskuntaelämään”, aikuisten romanien sijoittamista työhön sekä romanilasten ja -nuorten oppivelvollisuuden täyttämistä. Komitea myös laati ehdotuksia tarpeellisiksi katsomikseen lainsäädäntö- ja muiksi toimenpiteiksi.^[42] Sosiaalineuvos Paavo Mustalan johdolla työskennellyt komitea sai mietintönsä valmiiksi 14. huhtikuuta 1955.^[43] Mietinnössä esitettiin, että:

romaneja koskevat asiat saatettaisiin sosiaaliministeriön toimialaan kuuluviksi;
romaneja koskevien tärkeiden kysymysten käsittelyä varten asetettaisiin erityinen neuvottelukunta sosiaaliministeriön yhteyteen;
romanien henkikirjoitukseen kiinnitettäisiin entistä paremmin huomiota, ja että romanien huoltoa silmällä pitäen perustettaisiin sosiaaliministeriöön erityinen rekisteri kiertävistä tai muuten huollon tarpeessa olevista romaneista;
valtion varoista luovutettaisiin avustuksia ja halpakorkoisia lainoja kunnille, jotta erityisesti vähävaraisille, monilapsisille romaniperheille voitaisiin hankkia vuokra-asuntoja, jotka olisivat tasoltaan vaatimattomia, mutta kuitenkin kohtuulliset vaatimukset täyttäviä;
kaikki työkykyiset romanit ohjattaisiin ja opastettaisiin säännölliseen työntekoon;
romaneille varattaisiin työtä kuntien ja valtion työmailla;
kansakoulujen johtokunnat ja sosiaalilautakunnat kiinnittäisivät huomiota romanien oppivelvollisuuden täyttämisen valvontaan;
kehityskykyisiä nuoria romaneja ohjattaisiin ja avustettaisiin käyttämään hyväkseen mahdollisuuksia ammattikasvatuksen hankkimiseen;
nuoria romaneja varten perustettaisiin erityisiä koteja, joista käsin he voisivat käydä työssä sekä saada niissä ammattikoulutusta ja ohjausta ammatin valinnassa;
valtio suorittaisi enintään 50 prosentin osuuden romaneja koskevan köyhäinhoidon kustannuksista;
romanilasten suhteen ryhdyttäisiin tarvittaessa lastensuojelulain mukaisiin toimenpiteisiin;
valtion tuella perustettaisiin uusia lastenkoteja romanilapsille;
harkittaisiin työsiirtolan tapaisten ”romaanikylien” perustamista lähinnä kiertäviä romaniperheitä varten;
romanien hyväksi työskenteleviä vapaita järjestöjä tuettaisiin riittävästi valtion varoin;
romaneja koskevaan tiedotustoimintaan kiinnitettäisiin huomiota sekä
annettaisiin erityinen laki romanien yhteiskunnallisten olojen parantamisesta.^[44]

Vuonna 2012 julkaistussa Suomen romanien historia -teoksessa on todettu, että Mustalaiskomitea edusti vahvasti vanhaa assimilaatiopolitiikkaa ja että sen linjaukset olivat pitkälti suoraa jatkoa vuoden 1900 Wallen komitean mietinnölle. Teoksessa esitetään, että molempien komiteoiden ehdottamista toimenpiteistä keskeisimmät olisivat toteutuessaan johtaneet viime kädessä romanien ryhmäidentiteetin ja kulttuurin hävittämiseen. Suomen romanien historia -kirjan mukaan kumpikin komitea määritteli romanit ryhmäksi, jonka kulttuuri ja ”luonteenominaisuudet” olivat ongelma itsessään. Mustalaiskomitean näkemyksen mukaan ”mustalaisten erikoislaatuisten elämänolosuhteiden samoin kuin heidän lapsenomaisen ja vailla kestävyyttä olevan, mutta samalla kiihkeän levottoman luonteensa vuoksi heidän olojensa järjestäminen on vaikea ja perusteellista harkintaa vaativa tehtävä”.^[45]

Mustalaiskomitean ehdotuksista useimmat jäivät toteutumatta. Komitean työskentelyllä oli Suomen romanien historia -kirjan mukaan kuitenkin kaksi tulevaisuuden kannalta merkittävää seurausta. Ensinnäkin valtio perusti komitean ehdotuksen mukaisesti maahan Mustalaisasiain neuvottelukunnan. Toisekseen, Mustalaislähetyksen alaisuuteen asetettu lastenkotitoiminta alkoi komiteamietinnön jälkeen saada säännöllistä valtion tukea ja laajentua voimakkaasti.^[45]

Historiallisia tutkimus- ja tilastotietoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1895 romanitutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilastollinen päätoimisto keräsi vuoden 1895 lopussa tietoja Suomen romaniväestöstä. Tuolloin todettiin kirjoilla oleviksi tai muuten tiedetyiksi 1 551 henkilöä, jotka luokiteltiin romaneiksi. Ainakin 500 hengen on arvioitu jääneen puuttumaan tästä määrästä, koska osa romaneista ei ollut kirjoilla millään paikkakunnalla. Romanien määrän todettiin vuonna 1895 olevan kaksinkertainen 40 vuotta aiemmin tehdyn tiedustelun tuloksiin verrattuna, mikä lienee johtunut pitkälti siitä, että romaneja oli alettu merkitä henki- ja kirkonkirjoihin aiempaa kattavammin. Suurin osa kirjoilla olevista romaneista oli syntynyt Suomessa; ainoastaan 24 henkilön syntymäpaikkana oli Venäjä. Tutkimustulokset osoittivat romanien tyypillisenä ominaisuutena pidetyn kiertämisen suhteellisuuden, sillä 886 romania asui edelleen syntymäkunnassaan ja 239 edelleen siinä läänissä, jossa oli syntynyt.^[46]

Romanien asutus oli painottunut vahvasti itäiseen Suomeen. Heitä asui Viipurin, Mikkelin ja Kuopion lääneissä yhteensä 846 henkeä eli 54,5 prosenttia kokonaismäärästä. Toisaalta myös Vaasan läänissä romaneja asui verraten paljon eli 302 henkeä, mikä muodosti 19,5 prosentin osuuden Suomen romanien silloisesta kokonaismäärästä. Kymmenen suurinta romanikeskittymää kuntatasolla olivat Sortavala (104 henkeä), Säkkijärvi (89), Leppävirta (61), Viipuri (57), Impilahti (53), Hartola (40), Sysmä (40), Halsua (33), Iitti (29) ja Savitaipale (28).^[46]

Vuoden 1954 romanitutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosiaaliministeriö pyysi Suomen kuntia vuonna 1952 toimittamaan tiedot alueillaan asuvista romaneista, ja seuraavana vuonna perustettu Mustalaiskomitea antoi Sosiaalisen tutkimustoimiston tehtäväksi tilastollisen tutkimuksen tekemisen Suomen romaniväestöstä ja sen elinoloista.^[47] Keväällä 1954 tehdyn tutkimuksen mukaan Suomessa oli 3 569 romaniksi luokiteltua henkilöä ”puoliromanit” mukaan lukien. On pidetty kuitenkin todennäköisenä, että romanien määrä olisi tuolloin ollut todellisuudessa noin 4 000. Laskelmista puuttumaan jääneiden arveltiin oleva pääasiassa vailla vakituista asuinpaikkaa olevia kiertolaisia.^[48] Suomen 547 kunnasta romaneja todettiin olleen tuolloin 357:ssa.^[49]

Tutkimuksesta käy ilmi Suomen romaniväestön jakautuneen lääneittäin siten, että heitä oli eniten Vaasan läänissä (880 henkilöä eli 24,7 prosenttia kokonaismäärästä) ja vähiten Lapin läänissä (106 henkilöä eli 3,0 prosenttia kokonaismäärästä). Muissa lääneissä väkimäärä vaihteli 297 henkilöstä (Oulun läänissä) aina 445 henkilöön (Kuopion läänissä).^[49] Suurimmat romanikeskittymät vuonna 1954 Suomessa olivat Helsinki (251 henkeä), Pori ympäristöineen (113), Kuusankoski–Kouvola (115), Lappeenranta–Lauritsala–Savitaipale (112) ja Jyväskylän seutu (86) sekä maaseutumaisen asutuksen piirissä Kauhajoki–Jalasjärvi (225) ja Viitasaari–Pihtipudas (278).^[50] Suurin osa kyselyä varten vuonna 1954 tavoitetuista Suomen romaneista – 78 prosenttia – asui maaseudulla.^[48]

Tutkimuksen mukaan Suomen yli 15-vuotiaiden miespuolisten romanien selkeästi yleisimmät ammattinimikkeet olivat hevoskauppias tai hevosmies (296 henkilöä) ja sekatyöläinen (230 henkilöä). Yli 15-vuotiaiden naispuolisten romanien osalta yleisin ammattinimike oli käsityöntekijä (462 henkilöä); seuraavaksi yleisin merkintä oli tutkimuksen mukaan ”ei ammattia tai ei tietoa” (318 henkilöä).^[51]

Suomen romaniväestöstä noin puolet oli tutkimusta tehtäessä alle 16-vuotiaita. Yli 60-vuotiaiden osuus oli vain 10 prosenttia, mikä osoitti keskimääräisen eliniän romanien joukossa olleen selvästi kantaväestöön kuuluvia alhaisempi. Heikkojen asuin- ja elinolojen seurauksena yli puolet 30 vuotta täyttäneistä romaneista oli tutkimushetkellä työkyvyttömiä. Vankeusrangaistusta parhaillaan kärsiviä romaneja oli Suomessa tutkimuksen mukaan 104 henkilöä.^[52] Tutkimuksen tavoittamista romaneista 48 prosenttia ei ollut käynyt lainkaan koulua. Aikuisista romaneista oli lukutaidottomia 32 prosenttia ja kirjoitustaidottomia 43 prosenttia.^[53]

Tilastotietoja vuodelta 1972[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1972 julkaistussa teoksessa Raportti suomen mustalaisista esitetään seuraavat maan romaniväestöä koskevat tuolloin ajankohtaiset tilastotiedot:

Romaneja on Suomessa noin 6 000 henkeä.
Noin 1 000 suomalaista romania on muuttanut Ruotsiin.
1 500 perheestä 1 200 elää slummeissa tai vailla asuntoa.
Yhtä romaniasunnon huonetta kohti asuu keskimäärin 3,4 henkeä eli enemmän kuin yksi ruokakunta.
84 prosentissa romaniperheistä yksi tai useampi henkilö sairastaa vähintään yhtä sairautta.
40 prosenttia aikuisista on kokonaan tai osittain työkyvyttömiä.
25 prosenttia aikuisista on luku- ja kirjoitustaidottomia.
20 prosenttia aikuisista on saanut käydä koko kansakoulun.
Yli 50 prosenttia romaneista on lapsia.
8 prosenttia romanilapsista käy apukoulua, muista lapsista 0,7 prosenttia.
44 000 ammattikouluissa opiskelevasta nuoresta on romaneja 16.
17 prosenttia romaneista on aina asunut samalla paikkakunnalla.
28 prosenttia romaneista on asunut samalla paikkakunnalla yli kymmenen vuotta.
37 prosentissa perheistä on nainen perheen pääasiallinen huoltaja.
75 prosenttia perheistä saa huoltoapua säännöllisesti tai tilapäisesti.
16 prosenttia huoltajista käy säännöllisesti ansiotyössä.
22 prosenttia romanien solmimista avioliitoista on sellaisia, joissa toinen puolisoista ei kuulu romaniväestöön.^[37]

Historiallisia kuvauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vielä ainakin 1960-luvulle asti suomenkielisissä asiateksteissä oli yleistä kuvailla romaneille tyypillisinä pidettyjä piirteitä tavalla, jota ei nykyään yleisesti pidetä enää soveliaana. Kuvausten taustalla ovat nykynäkökulmasta tarkasteltuna stereotyyppiset ja jopa rasistiset käsitykset romaneista.

Suomen ”mustalaiskysymystä” 1800–1900-lukujen vaihteessa tutkineen niin sanotun Wallen komitean mietinnössä kuvaillaan maan romaniväestön antropologisia ominaisuuksia. Tekstin on laatinut komitean sihteeri, Suomen romanien kieltä ja tapoja tutkinut Arthur Thesleff:

»Suomen mustalaiset ovat kasvultaan keskikokoisia, heillä on tavallisesti pitkä pää, hyvin muodostunut, vaikka sangen leveä nenä, jotenkin suuri suu, lyhyt ja vahva kaula, lyhyet käsivarret, pienet ja leveät kädet, korkeat ja leveät jalat, sinervän musta, karhea tukka, tummanruskeat silmät; hampaat ovat, vaikka niitä ei koskaan hoideta, hohtavan valkoiset, pienet, säännölliset ja täydelliset. Tukka ei harmene niin varhain kuin muiden ihmisten. Etelän miespuolisten mustalaisten kantaessa pitkää tukkaa, leikkaavat Suomen mustalaiset sen useimmiten lyhyeksi. Ihon väri on keltainen, mustanruskea tai oliivin värinen ja säännöllisesti ei vähinkään puna tule näkyviin. Kiivaissa mielenliikutuksissa voi kuitenkin tapahtua muutos kasvojen värissä, se kun vähän kalpenee. Ilmanala ei näytä lainkaan ihonväriin vaikuttaneen, sillä Suomessa on yhtä tummia henkilöitä kuin Espanjan tai Afrikan tummaihoisimmat mustalaiset.^[54]»

”Mustalaiskysymystä” Suomessa vuosina 1953–1955 selvittänyt Mustalaiskomitea sanoo mietinnössään maan romaneista esimerkiksi seuraavaa:

»Mustalaiset eli romaanit eivät maassamme ole paljoakaan sekoittuneet muuhun väestöön, josta he niin hyvin ulkonäkönsä kuin värikkään vaatetuksensakin puolesta yleensä selvästi erottuvat. [– –] Taiteellista lahjakkuutta ei mustalaisilla Suomessa esiinny samassa määrin kuin eräissä muissa maissa. [– –] Luonteenomainen piirre suurelle osalle maamme mustalaisia on halu kuljeksia. Kuljeksemiseen liittyy [– –] usein kerjääminen tai povaaminen tahi elatuksen hankkiminen muulla epäsosiaalisella tai rikollisellakin tavalla. Kiertelevistä mustalaisista on toisinaan varsinkin syrjäisempien seutujen asukkailla ollut haittaa mustalaisten vaatiessa itselleen ruokaa ja yösijaa. Muutoinkin mustalaiset ovat yksinkertaisten ihmisten parissa usein pyrkineet esiintymään määräävinä ja muita parempina.^[54]»

Armas Viita kirjoittaa vuonna 1967 julkaistussa Mustalaislähetyksen historiaa käsittelevässä teoksessaan Mustalaisväestön hyväksi romaneista muun muassa näin:

»hMustalaiset ovat nimensä mukaisesti tummia. Heillä on sinertävän musta tukka. Nenä on kyömy ja silmissä on säihkyvä loisto. Otsa on korkea. Mustalaiset liikkuvat ja elehtivät vilkkaasti. Käynti on joustavaa. Älyltään ja tunne-elämältään he ovat vilkkaita ja ailahtelevia.^[55]»

Alueellinen sijoittuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen romaniväestö on sijoittunut asumaan pääväestön rinnalle melko tasaisesti ympäri maata. Hieman tiheämmin romaneja asuu Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa ja maan länsirannikolla.^[56]

Vuonna 2000 julkaistusta sosiaali- ja terveysministeriön selvityksestä Romanipolitiikan strategiat käy ilmi, että maakunnittain romaneja asui silloin eniten Uudellamaalla ja heistäkin 85 prosenttia pääkaupunkiseudulla.^[57] Vuonna 2018 arvioitiin, että Tampereella ja sen ympäryskunnissa asui noin 600 romania ja koko Pirkanmaalla noin tuhat.^[58] Kuntien asukaslukuihin suhteutettuna romaneja asui vuonna 2015 eniten Kauhajoella, jossa romanit muodostivat noin viiden prosentin osuuden kaupungin väestöstä.^[56]

Sari Välimäen tekemän Romanivanhusten elinoloista Suomessa -tutkimuksen mukaan kesällä 1995 Suomessa asui 8 910 romaniksi katsottua henkilöä, jotka jakautuivat silloisten läänien mukaan seuraavasti:

Hämeen lääni: 1 350 henkeä; 15 prosenttia maan romanien kokonaismäärästä
Keski-Suomen lääni: 470; 5
Kuopion lääni: 250; 3
Kymen lääni: 370; 4
Lapin lääni: 230; 3
Mikkelin lääni: 310; 3
Oulun lääni: 540, 6
Pohjois-Karjalan lääni: 230, 3
Turun ja Porin lääni: 800; 9
Uudenmaan lääni: 3 740; 42
Vaasan lääni; 620; 7^[57]

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vielä 1950-luvulla koulunkäynnillä ei ollut juurikaan merkitystä surkeissa olosuhteissa eläneille Suomen romaneille. Koulua käyneistä romaninuorista sai päättötodistuksen silloin ainoastaan noin 25 prosenttia. 1970-luvulla romanien koulunkäynti tuli paremmin mahdolliseksi vakinaisten asuntojen myötä, ja päästötodistuksen saaneiden osuus kohosi tuolloin noin 65 prosenttiin. Varsinainen koulutuksellinen integraatio romaneilla alkoi Suomessa vasta 1990-luvulla.^[59]

Romaniväestön koulutustaso on Suomessa edelleenkin alhaisempi kuin pääväestöllä. Merkittävänä syynä koulutustason alhaisuuteen on pidetty ensinnäkin romanien koulutushistorian lyhyyttä. Koulutustason alhaisuuteen vaikuttaa toisaalta myös eräänlainen koulutuksen periytyvyys. Tämä tarkoittaa sitä, että lasten koulutustaso on usein sidoksissa vanhempien koulutukseen. Mitä vähemmän vanhemmilla on koulutusta, sitä vähemmän koulutusta on myös lapsilla ja päinvastoin. Romanien koulunkäynnin edellytyksiä on parantanut suomalaisen yhteiskunnan muuttuminen monikulttuurisemmaksi.^[60]

Peruskoulussa romanilapsille vuosiluokan kertaaminen on selvästi yleisempää kuin muilla oppilailla. Lukuvuonna 2001–2002 luokalle jäi romanioppilasta 19 %. ^[61] Luokalle jäätiin erityisesti alakoulun ensimmäisillä luokilla ja vuosiluokalla 7. Osalla oppilaista poissaolojen suuri määrä aiheuttaa koulunkäyntiin vakavia ongelmia, eivätkä kaikki huoltajat suhtaudu asiaan riittävän vakavasti. Peruskoulun keskeyttää romanioppilaista noin viisi prosenttia.^[62] Vaikka erityisluokkia hyödynnetään oppimisvaikeuksissa, niitä ei suositella romanilapsille. Opetushallituksen mukaan erityisluokalle siirto kaksinkertaistaa romanioppilaan syrjäytymisriskin ja vaikeuttaa jatko-opintoihin hakeutumista.^[63] Tästä huolimatta 29 % romanioppilaista oli vuonna 2001 siirretty luokilla 7–9 erityisluokille, kun muiden kohdalla osuus oli 6 %.^[64]

Romaniväestön koulutustiimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opetushallituksessa Vapaan sivistystyön ja kulttuuriryhmien koulutus -yksikössä toimii romaniväestön koulutustiimi. Sen tehtävät liittyvät romanien koulutuksen kehittämiseen sekä romanikielen ja -kulttuurin edistämiseen. Toimenpiteitä ovat muun muassa:

romanien koulutusta koskevat raportit ja selvitykset;
alueelliset ja paikalliset romanien koulutusillat, joissa käsitellään eri-ikäisten romanien koulutuskysymyksiä;
koulujen ja oppilaitosten sekä viranomaisten tuki romanien koulutukseen liittyvissä kysymyksissä;
romanikieleen liittyvät toimenpiteet, esimerkiksi etäyhteyksiä hyödyntävän opetuksen kehittäminen;
Latšo Diives -lehti, informaatioaineistot ja muut julkaisut sekä
kotimainen ja kansainvälinen yhteistyö romanien koulutuksen alueella.^[65]

Lisäksi romaniväestön koulutustiimi myöntää vuosittain valtionavustuksia romanikielen opetuksen järjestämiseen ja tuottaa romanikielen oppimateriaalia.^[65]

Työllisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen romaneilla on vanhojen perinneammattien kadottua ollut suuria vaikeuksia työnsaannissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuosina 2017–2018 tekemän romanien hyvinvointitutkimuksen Roosan mukaan alle 30-vuotiaista suomalaisromaneista 75 prosenttia oli työttöminä.^[59]

Tutkimusten perusteella romanien työllistymisen esteet ovat Suomessa monitahoisia. Keskeisiä työllistymisen esteitä ovat työnhakijana olevien romanien alhainen koulutustaso, vähäinen ammatillinen koulutus ja työkokemuksen puute. Työnsaantia haittaavat myös sopivien työpaikkojen puuttuminen, romanien kulttuuriset erityispiirteet ja omat asenteet sekä syvälle juurtuneet ennakkoluulot ja kielteiset asenteet romaneja kohtaan. Tutkimuksissa haastatellut romanit pitivät itse ennakkoluuloja suurimpana työllistymisen esteenä vähäisen koulutustason ja työkokemuksen puutteen lisäksi.^[66]

Romanien pukeutumiskulttuurin on todettu toisinaan aiheuttavan haasteita työnsaannille ja työn tekemiselle.^[67] Romaninaisen pukuun kuuluva paksu samettihame ei käy työasuksi esimerkiksi terveydenhuoltoalan töissä eikä keittiötyössä.^[68] Perinnepuvun valinneen romaninaisen on kulttuurillisesti hankalaa käyttää muuta asua, ellei varmisteta, ettei kukaan toinen romani – erityisesti häntä vanhempi – voi nähdä häntä. Esimerkiksi sairaalan työvaatteisiin pukeutunut romanisairaanhoitaja saattaa vaatia siirtoa toiselle osastolle, jos hänen osastolleen tulee romaneja potilaiksi.^[67]^[69]^[68]

Syrjintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaiset viranomaiset kohtelivat menneinä vuosisatoina romaneja irtolaisina ja yrittivät lähinnä päästä ryhmästä eroon. Myöskään tavallinen kansa ei monesti suhtautunut romaneihin myötämielisesti, vaan arkipäivän rasismi purkautui pahimmillaan jopa romanien talojen polttamisena. Viime sotien aikana useat romanimiehet joutuivat palvelemaan muiden suomalaisten miesten kanssa rintamilla, mutta sotien jälkeen yhteiskunta muuttui romaneja kohtaan rasistisemmaksi ja jätti heidät pitkälti heitteille. Monille sodan myötä Karjalasta evakkoon joutuneille romaneille ei järjestetty asuntoja, ja heistä monet päätyivätkin asumaan jopa metsiin kyhättyihin majoihin.^[70]

Vielä nykyäänkin romanit kohtaavat Suomessa usein etnistä syrjintää. Vuonna 2014 julkaistun vähemmistövaltuutetun selvityksen mukaan hieman useampi kuin kaksi kolmesta Suomen romanista oli kokenut syrjintää jollakin elämänalueella viimeisen vuoden aikana. Selvityksestä käy ilmi, että romanit olivat kokeneet syrjintää enemmän kuin Suomen somalit ja venäjänkieliset. Selvitykseen oli haastateltu 249:ää romania eri ikäluokista.^[71]

Romanit joutuvat arkielämässään syrjityiksi esimerkiksi ollessaan asiakaspalvelutilanteissa.^[72] Julkisuudessa on muun muassa kerrottu vuosina 2015 ja 2016, että romaneja oli Tampereella ja Turussa vaadittu maksamaan ravintoloissa tilauksensa etukäteen, vaikkei muilta asiakkailta ollutkaan vaadittu etukäteissuoritusta^[73]^[74]. Vuonna 2018 sosiaalisessa mediassa levisi video, josta kävi ilmi, että vantaalainen huoltoasema oli kieltäytynyt myymästä romaniperheelle bensiiniä, kun he halusivat tankata autonsa ja maksaa käteisellä.^[75] Samana vuonna julkisuuteen nousi myös Joensuussa sattunut tapaus, jossa tivolin työntekijä oli soittanut huvipuistolaitteessa rasistiseksi tulkittavaa ”Ei myö myyvä villihevosia” -musiikkikappaletta, kun romanimies oli mennyt laitteeseen kahden lapsensa kanssa. Miehen mukaan työntekijä oli lisäksi laulun aikana ilkkunut perhettä katseellaan ja näyttämällä käsimerkkejä.^[76] On varsin yleistä, että myymälävartijat tarkkailevat kaupoissa asioivia romaneja herkemmin, kuin muihin väestöryhmiin kuuluvia.^[71] Toisinaan romaneja jopa estetään pääsemästä sisään kauppaan etnisen alkuperänsä takia.^[77]^[78]

Vuoden 2014 vähemmistövaltuutetun selvityksen mukaan syrjityksi oli kokenut tulleensa noin puolet niistä romaneista, jotka olivat viiden edellisen vuoden aikana yrittäneet vuokrata tai ostaa asunnon. Valtion tuella rahoitettua vuokra-asuntoa hakeneista 48,5 prosenttia oli kertonut kohdanneensa syrjintää. Vastanneista 54,7 prosenttia oli katsonut tulleensa syrjityksi yrittäessään vuokrata tai ostaa asunnon yksityisiltä markkinoilta.^[79]

Saman selvityksen mukaan työtä hakeneista romaneista yli puolet kertoi tulleensa syrjityksi työnhaussa.^[71] Romanien syrjintä ilmenee työmarkkinoilla usein siten, että työnhakijat, joilla on selkeästi romaneille tyypillinen nimi, eivät saa kutsuja työhaastatteluihin. Monet romanitaustaiset suomalaiset ovat kertoneet, että työhaastatteluihin pääseminen helpottuu nimen vaihtamisen myötä – toisinaan jopa työvoimaviranomaiset ovat kehottaneet työtä hakevia romaneja vaihtamaan nimensä.^[80]

Romaneista monet ovat kertoneet kokeneensa, että Suomen poliisi on ainakin takavuosina toiminut heitä kohtaan liikenneratsioissa usein eri tavoin kuin muihin ryhmiin kuuluvien suhteen; kaikilta autossa olevilta on tarkastettu henkilöpaperit ja koko auto tavaroineen on tutkittu.^[81]

Tutkija Markus Himanen on todennut vuonna 2018, että romanien syrjintä on pysynyt Suomessa pitkään epävirallisesti sosiaalisesti hyväksyttävänä. Hän on kuitenkin arvellut, että ajan henki on muuttamassa tilannetta asiallisempaan suuntaan. Himasen mukaan romaneihin kohdistuvan syrjinnän olemassaolo on suomalaisessa yhteiskunnassa jossain määrin tunnustettu. Hän kokee, että romanien kokemasta syrjinnästä on joka tapauksessa välttämätöntä käydä julkista keskustelua, jotta myönteisiä muutoksia saataisiin aikaiseksi.^[82] Myös vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet on todennut vuonna 2014, että pääväestön täytyy irrottautua ennakkoluuloista ja kohdata romanit yksilöinä kaikilla elämän alueilla.^[71]

Romaniasiain neuvottelukunnan pääsihteeri Janette Grönfors totesi vuonna 2020 suomalaisten rasismisyytöksistä, että ”Suomi on ehdottomasti Euroopan paras maa romaneille”.^[83]

Kielet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen romanien äidinkieli on yleensä suomi.^[84] Länsi- ja Etelä-Suomen rannikkoalueilla on ainakin aiemmin asunut myös ruotsinkielisiä romaneja.^[85] Maailman romanien perinteinen oma kieli – romanikieli – on alun perin lähtöisin Intiasta.^[86] Se on indoeurooppalainen kieli, kuten muun muassa kreikka sekä romaaniset, germaaniset, slaavilaiset ja kelttiläiset kielet. Tarkemmin luokiteltuna romanikieli katsotaan indoarjalaisiin kieliin kuuluvaksi. Se on sukua sanskriitille ja muistuttaa jossain määrin nykypäivän hindiä.^[84] Suomessa romanikieli on elänyt vuosisadasta toiseen lähinnä romaniyhteisön keskuudessa puhuttuna perhe- ja salakielenä.^[87]

1900-luvun alkupuolen Suomessa virallisen romanipolitiikan tavoitteena oli romanien pakkosulauttaminen pääväestöön, ja yhtenä keinona tavoitteen toteuttamiselle nähtiin romanikielen ja -kulttuurin tuhoaminen. Koska romanit vielä toisen maailmansodan aikoihin olivat Suomessa suurimmilta osin kiertäviä, olivat he hyvin riippuvaisia maatalousväestön avusta esimerkiksi yösijan saamisessa. Romanikielen käyttämiseen suhtauduttiin kuitenkin epäluuloisesti, ja usein lupa yöpyä annettiin sillä ehdolla, ettei romanikieltä puhuttaisi majapaikassa. Kuitenkin monesti ainoa mahdollisuus perheen sisäisistä asioista keskustelemiseen oli oman kielen käyttäminen. Tällaisissa ristiriitaisissa tilanteissa romanit joutuivat väkisin varomaan ja välttämään omalla kielellään puhumista. Romanien kohtaamista vainoista tietoisina vanhemmat romanit ajattelivat myös usein, että mitä vähemmän ulkopuoliset tietävät ryhmästä, sen tavoista ja kielestä, sitä vähemmän he voivat vahingoittaa ryhmää. Siksi kieltä ei ole juurikaan haluttu opettaa ryhmän ulkopuolisille.^[84]

Vielä 1950-luvulla Suomen romanit osasivat romanikieltä melko hyvin; arviolta noin 70 prosenttia aikuisista hallitsi tuolloin kielen. Keskustelukielenä valtaosalla romaneista oli silloinkin enimmäkseen tai pelkästään suomi. 1960- ja 1970-lukujen mittaan romanikielen osaaminen rappeutui nopeasti. Esimerkiksi Helsingin huoltoviraston vuonna 1979 laatiman kartoituksen mukaan enää 37 prosenttia tutkimukseen osallistuneista perheistä osasi silloin kieltä hyvin, 21 prosenttia tuli toimeen arkipäivän tilanteissa, mutta 42 prosenttia osasi vain muutaman sanan. Vuonna 1996 tehdyn tutkimuksen mukaan suomalaisromaneista enää vain yli 65-vuotiaat kykenivät kommunikoimaan sujuvasti romanikielellä, 32–64-vuotiaat hallitsevat kieltä tyydyttävästi, mutta alle 32-vuotiaat eivät enää käytännössä osanneet romanikieltä lainkaan.^[88] Parisenkymmentä vuotta myöhemmin alle kolmannes suomalaisromaneista arvioi romanikielen taitonsa vähintään hyväksi.^[89]

Toisen maailmansodan jälkeinen muutos suomalaisen yhteiskunnan rakenteissa ja kulttuurissa on johtanut romanien kielitaidon heikkenemiseen. Perinteisten romaniammattien hiipuminen, kaupungistuminen ja perheyhteisön rakenteen muuttuminen ovat vaikuttaneet romanien keskuudessa monien muiden asioiden ohella myös kieleen. Romanikielen käyttöalue kaventunut, sillä kielen puhujia on vähän ja he asuvat hajallaan. Keskeisin yksittäinen syy romanikielen taidon heikkenemiseen on kielenpuhumisketjun katkeaminen, sillä romaninuoret eivät enää kuule kieltä käytettävän arkielämässä. Myös tarve romanikielen käyttämiseen salakielenä on vähentynyt.^[90]

Viime vuosikymmeninä romanikieltä on käytetty Suomessa opetuksen, kirkon, hallinnon ja median kielenä.^[87] Romanikielen asema on turvattu maassa lailla; vuonna 2000 voimaan astuneessa perustuslaissa turvataan oikeus romanikulttuurin ja kielen kehittämiseen sekä ylläpitämiseen. Romanikielen opettaminen peruskouluissa alkoi vuonna 1989, ja opetus on osittain elvyttänyt romanikielen käyttöä.^[90] Koululainsäädännön mukaan kunnat voivat järjestää romanikielen opetusta kaksi tuntia viikossa, mikäli ryhmässä on vähintään neljä romanilasta.^[84] On kuitenkin todettu, ettei romanikielen opetus ei toteudu riittävästi kuntatasolla muun muassa siksi, ettei kaikilla opetustyötä tekevillä ei ole pedagogista koulutusta eikä riittävää kielitaitoa. Lisäksi ajantasaisesta koulutus- ja oppimateriaalista on todettu olevan puutetta.^[90] Romanikielen voi nykyään kirjoittaa toisena äidinkielenä ylioppilastutkinnossa, ja sitä myös voi opiskella Helsingin yliopistossa.^[84]

Lähes kaikki romanikielinen kirjallinen materiaali on tuotettu Suomessa opetuksen tarpeisiin ja hengelliseen käyttöön.^[87] Yleisradio lähettää kerran viikossa Suomen romaneja koskevia aiheita käsittelevää Romano Mirits -radio-ohjelmaa, joka sisältää romaninkieliset uutiset.^[91] Romanikieltä käytetään myös Romano Mission julkaisemassa Romano Boodos -lehdessä.^[84]

Romanien tapa puhua suomen kieltä vaihtelee paikkakuntien ja alueiden mukaan. Koska maan romanit ovat juuriltaan melko suurelta osin Karjalasta evakuoitua väkeä, on Karjalan murre edustettuna vahvasti romanien puheessa.^[86] Romanikielen tutkija Kimmo Granqvist kutsuu fennoromaniksi sellaista romanien käyttämää suomen kielen tyylilajia, joka sisältää romanikielestä lainattuja sanoja, joitakin kiteytyneitä romanikielisiä ilmauksia ja joitakin romanikielen taivutusmuotoja. Granqvistin mukaan varsinkaan rapautuneen romanikielen ja fennoromanin erotteleminen ei ole helppoa, koska kyseessä on jatkumo, jonka ääripäinä ovat aidosti taipuva romanikieli ja täysin suomen mukaan taivutettu kielen variantti.^[92]

Nimitykset ja suku- ja etunimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaneista on aiemmin käytetty Suomessa yleisesti nimitystä mustalainen, mutta nykyään sitä pidetään usein halventavana.^[93]^[94] Romanit viittaavat kielenkäytössään kuitenkin usein itse omaan ryhmäänsä kuuluviin käyttämällä sanaa mustalainen neutraalissa sävyssä.^[95] Romanit käyttävät Suomessa itsestään usein myös nimityksiä kaalo (yksikkö) ja kaaleet (monikko), jotka pohjautuvat romanikielen tummaa tarkoittavaan sanaan.^[96] Osin romanisukuisesta henkilöstä käytetään romanien puhekielessä usein nimityksiä puolikaalo tai varttikaalo.^[97] Sanaa mustalainen vielä selkeämmin halventavana pidetty nimitys romaneille on manne.^[98] Kielitoimisto antoi vuonna 1992 suosituksen, jonka mukaan sana romani kirjoitettaisiin jatkossa yhdellä a:lla aikaisemmin yleisen kaksi a:ta sisältävän muodon sijasta.^[99] Monien suomalaisromanien on sanottu vierastavan nimitystä romani. Esimerkiksi Suomen romaniväestöön kuuluva kirjailija Veijo Baltzar on kertonut kokevansa, että romani on suomalaisen ”romanieliitin” omiin tarkoitusperiinsä käyttämä sana, eikä sen käyttö tunnu yleisesti luontevalta.^[100] Hän kutsuukin itseään mustalaiseksi.^[101]

Muiksi romaneista käytetyistä (osittain vanhentuneiksi) nimityksiksi suomen kielessä mainitaan muun muassa: mustilainen, mustolainen, mustulainen, muskalainen, muskulainen, mustiainen, lätti, tattari, haipoika, halepralle, lenkkari, moure ja tumma.^[102] Leo Lipsosen Vankilaslangin sanakirjassa luetellaan viitisenkymmentä nimitystä romaneille. Niitä ovat esimerkiksi: asfalttipaikka, black-pete, feija, haagertti, hevosmies, hevosvaras, hiilihanko, himmee, häkään kuollut, kaalee, kekäle ja manne.^[103]

Romanit ovat saaneet Suomessa sukunimensä alun perin Ruotsin vallan aikaiselta papistolta. Monille eri romanisuvuille annettiin sama sukunimi, joten nimistön perusteella ei voi tehdä kunnollisia päätelmiä suomalaisromanien sukulaissuhteista. Romaneille kirjattiin alkujaan vain tiettyjä sukunimiä, jotta heidät saataisiin eroteltua etnisesti muusta Suomen väestöstä.^[104] Sukunimien merkitys on romaniväestölle pitkälti erilainen kuin pääväestölle, sillä romanit eivät tavallisesti yhdistä tosiaan virallisten sukunimien kautta. Romanien keskuudessa on sen sijaan yleistä lempi- ja lisänimien käyttö ja henkilöiden "nimeäminen" jonkun pojiksi ja tyttäriksi.^[104] Tällaisten käytäntöjen avulla pystytään samannimiset henkilöt erottamaan helposti toisistaan. Perinteen mukaisesti henkilöä voidaan siis kutsua nimellä, joka yhdistää hänet toiseen henkilöön (esimerkiksi ”Mannen Feija”), kertoo kotipaikan (esimerkiksi ”Valkealan Roope”) tai viittaa vaikkapa henkilön ulkonäköön (esimerkiksi ”Pikku-Valde”).^[105]

Arthur Thesleffin 1901 julkaiseman luettelon mukaan suomalaisten romanisukujen nimiä olivat muun muassa seuraavat: Ahlgrén, Asp, Baltzar, Berg, Blomerus, Ek, Enroth, Flink, Florin, Grek, Grönfors, Grönstrand, Hagert, Hedman, Hörman, Isberg, Klarin, Korp, Kärkkänen, Lind, Lindeman, Lindgren, Långström, Moderus, Nikkinen, Nulva, Nyman, Palm, Palmroth, Peltomäki, Roth, Santalakso, Schwartz, Sjöberg, Stenroth, Svart, Tobin, Walerius, Wallentin, Zitron ja Åkerlund.^[106]

Vuoden 1954 romanitutkimuksessa esiintyneistä sukunimistä kymmenen yleisintä olivat:

Hagert (142 henkeä)
Blomerus (122)
Nyman (118)
Lindeman (104)
Svartz (83)
Lindgren (59)
Bollström (52)
Palmroth (49)
Palm (48)
Hedman (45)^[107]

Suomen romanien keskuudessa ensimmäinen sukunimien suomennosaalto oli 1940- ja 1950-luvuilla.^[108] Esimerkkejä suomennoksista:

Blomerus = Arisjärvi^[109], Kinnunen^[108]
Bollström = Pallovirta^[109], Parvikoski^[108]
Grek = Hietaniemi^[108]
Grönstrand = Keväinranta, Vihreäranta^[109]
Hagert = Hiirisalmi, Hovisto, Karimus, Kuhakari, Salo^[109]
Palmroth = Malmi^[108], Salojensaari^[109]
Svartz = Silovirta^[109]
Åkerlund = Haukisaari^[109]

Syinä sukunimien suomentamiseen oli monesti halu erottautua toisista samannimisistä, ja toisinaan nimenvaihdokset olivat seurausta avioliiton solmimisesta pääväestöön kuuluvan kanssa. Nimenmuutokset olivat joissakin tapauksissa merkki täydellisestä sulautumisesta pääväestöön ja halusta päästä eroon romanisukunimen tuomasta rasitteesta. Joillekin yhteiskunnassa menestyneille suvuille ja henkilöille on ollut erittäin tärkeätä saada sukunimeä vaihtamalla häivytettyä tieto etnisestä alkuperästä.^[108]

Sukunimistön perusteella on tehty päätelmiä romanisukujen alueellisesta sijoittumisesta (ainakin 1800-luvun) Suomessa. Esimerkiksi Halsuan ja Oulaisten seudulla asui Svarteja, kun puolestaan Kestilään ja Rantsilaan oli kotiutuneina Bollströmejä ja Långströmejä. Sysmä oli varsinkin Wallentinin suvun aluetta, ja Hagerteja asui runsaasti Itä-Suomessa, erityisesti Leppävirralla. Hartolassa asui Borgeja ja Orimattilassa Klarineja. Säkkijärvi oli puolestaan Åkerlundien ja Sortavala erityisesti Blomeruksen suuren suvun kotiseutua.^[110]

Miespuolisten romanien etunimiksi on kirjallisuudessa mainittu muun muassa: Aleksanteri^[111], Allan^[112], Feija, Janne^[111], Kaarle^[112], Kalle, Kusti, Manne, Otto, Roope, Santeri, Saska^[111], Taisto^[112], Terno, Valte^[111], Valtteri ja Voitto^[112]. Naispuolisten romanien etunimien osalta on vastaavasti lueteltu esimerkiksi: Alinda^[111], Bertta, Elli^[112], Fanni, Iida, Maria, Orvokki^[112], Rauha, Roosa, Sandra, Marita, Miranda, Regina ja Rosita^[111].

Romanikulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romanikulttuurista on Unescon elävän perinnön kansalliseen luetteloon kaksi perinnettä, Suomen romanien lauluperinne^[113] ja romanien hevostaidot^[114]

Taustalla paimentolaiskulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opetushallituksen mukaan romanikulttuuri pohjautuu ikivanhaan paimentolaiskulttuuriin, mutta Suomessa siinä on merkkejä myös suomalaisista vaikutteista ja etenkin karjalaisesta talonpoikaiskulttuurista.^[115] Unkarilainen romanipoliitikko Aladár Horváth on todennut: ”Sisäisen identiteettimme mukaisesti olemme kulttuurinen ja taloudellinen yhteisö, joka perustuu klaanijärjestelmään.”^[116] Klaaniyhteisöt ovat valtiovaltaa pakenevia yhteisöjä,^[117] jotka Jared Diamondin mukaan vielä 500-luvulla muodostivat valtaenemmistön kaikista.^[118] Ne perustuivat paimentolaisuuteen ja keräilyyn, ja liikkuvuutensa ansiosta kykenivät välttämään paikoilleen asettuneen maanviljelijäväestön kohtalon riiston ja verotuksen kohteina.^[117] Romanikulttuurin omalaatuiset piirteet tulevatkin parhaiten ymmärretyksi, kun ne nähdään heimopohjaisen paimentolaisyhteiskunnan ilmauksina. Esimerkiksi romaninaisten pukeutuminen ilmaisee klaanisolidaarisuutta.^[119]

Keskusvallan puuttuminen on pakottanut klaaniyhteisöt luomaan uusia tapoja järjestyksen säilyttämiseen, jotka professori Martti Grönforsin sanoin edustavat ”esivaltiollista” oikeudellista järjestelmää. Niitä ovat olleet sukuyhteyteen perustuva tiukka keskinäinen auttamisvelvollisuus ristiriitatilanteissa sekä oman loukkaamattomuuden varjelu verikoston kaltaisilla kollektiivisilla toimilla, joita voi luonnehtia kunniaväkivallaksi.^[120] Antropologit ovat eritelleet erilaisia klaanikulttuurin mekanismeja, jotka auttavat estämään konfliktien pahimpia seurauksia. Yksi niistä on antropologi Edward Evans-Pritchardin nimeämä ”tasapainotettu vastakkaisuus” (balanced opposition), jonka hän kuvasi tutkimuksessaan libyalaisesta sanusi-heimosta vuonna 1949.^[121] Sama ilmiö esiintyy kaikissa klaaniyhteisöissä. Martti Grönfors löysi sen myös Suomen romaneilta ja käytti ilmiöstä nimeä ”tasaväkiset miehet tasaväkisin asein”.^[120] Muita kontrollikeinoja ovat suvun vanhimpien vastuulla oleva sovittelu^[122] tai romanien väistämisvelvollisuus.^[120]

Suomalaiset romaniyhteisöt tarjoavat esimerkin nomadiperinteen kyvystä vastustaa sulautumista byrokraattiseen yhteiskuntajärjestykseen.^[120]

Romanikulttuuri Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romanit ovat säilyttäneet Suomessa kulttuurinsa ja tapaperinteensä varsin hyvin huolimatta heidän suhteellisen pienestä väkimäärästään. Romanien ryhmän ulkopuolelta tulleen vuosisataisen painostuksen vastareaktiona romanit ovat pyrkineet pitämään kiinni omista pitkäaikaisista perinteistään. Kulttuurin säilyttämisen ansiosta romanien ryhmästä onkin muodostunut Suomessa melko kiinteä yhteisö.^[123]

Osa suomalaisromanien perinteestä pohjautuu romanikansan alkuperämaan Intian tapaperinteeseen. Joillekin tavoille löytyy yhtäläisyyksiä myös Raamatussa kerrotuista tavoista. Suomen romanien kulttuuriin on ajan mittaan myös sulautunut tapoja sittemmin jo kadonneesta suomalaisesta talonpoikaiskulttuurista. Vanhat talonpoikaistavat ovat säilyneet juuri romanien kulttuurissa siksi, ettei se ei ole niin altis ajassa tapahtuville nopeille muutoksille kuin pääväestön kulttuuri. Vaikka Suomen romanien tapaperinne on melko yhtenäinen, on siinäkin luonnollisesti olemassa pienehköjä alue-, suku-, perhe- ja yksilökohtaisia eroja.^[123]

Romanikulttuuri eroaa Suomen pääväestön kulttuurista selkeimmin keskeisen arvoperustansa osalta. Romanikulttuuri on pitkälti ihmissuhdekulttuuri, jossa perhe ja suku ovat keskeisessä asemassa. Pääväestölle tyypillinen kilpailumentaliteetti, rahan ja aseman arvostus ovat romaneille verraten vieraita. Ihmisen arvostus perustuu romanien keskuudessa pääasiassa sen sijaan sosiaalisten taitojen hallintaan, kulttuuriin sitoutumiseen sekä ikään ja sukupuoleen. Myös tunteiden ilmaisemisella ja intuitiolla on romaneille yleensä suurempi merkitys kuin muille suomalaisille. Romanien sosiaalisen kanssakäymisen ydinasioita ovat kohteliaisuus, vieraanvaraisuus ja aito kiinnostus toisten kuulumisia kohtaan.^[123]

Perinteiseen romanielämään ei ole Suomessa koskaan juurikaan kuulunut suurta halua maanviljelykseen, eikä maanomistus ole tyypillisesti ollut suuressa arvossa romanien keskuudessa. Suomen romanit ovat sen sijaan kautta aikojen arvostaneet suuresti kaupankäyntiä toimeentulon lähteenään ja elämäntapanaan.^[120]

Perhe ja suku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhe ja suku ovat suomalaisille romaneille erittäin tärkeitä, ja romanit vierailevatkin sukulaistensa luona lähes päivittäin. Romanien keskuudessa perheellä tarkoitetaan yleensä laajempaa kokonaisuutta kuin pääväestön keskuudessa, sillä siihen lasketaan kuuluviksi myös tädit, sedät, enot, serkut ja isovanhemmat. Romaneille on kunnia-asia hoitaa sairaat ja iäkkäät perheenjäsenet kotona sen sijaan, että heidät sijoitettaisiin hoitolaitoksiin ja vanhainkoteihin. Nykyään romanit eivät Suomessa juurikaan asu enää suurissa sukuyhteisöissä, vaan pitkälti ydinperheittäin.^[124]

Vanhempien ihmisten kunnioittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen romaneille on perinteistä vanhempien ihmisten ja heille iän myötä karttuneen viisauden kunnioittaminen. Romanien arvojärjestyksessä iäkkäät ihmiset tulevat aina ennen nuoria. Paikalla olevista ihmisistä vanhimmat syövät ja saunovat ennen muita, ja heille annetaan talossa aina paras istumapaikka. Romanikulttuuriin kuuluu vahvasti myös vanhempien ihmisten teitittely kunnioituksen osoituksena. On tyypillistä, että 15-vuotiaat ja tätä vanhemmat lapset teitittelevät myös vanhempiaan ja puhuttelevat heitä etunimellä. Häveliäisyyssyistä eri-ikäiset romanit eivät keskustele keskenään esimerkiksi seksuaalisuudesta, parisuhteesta, seurustelusta, meikkaamisesta, kuukautisista, raskaudesta tai synnytyksestä. Mikäli vaikkapa televisiossa käsitellään seksuaalisuutta tai esimerkiksi suudellaan, poistuvat nuoret paikalta, jos huoneessa on myös vanhempia romaneja.^[125]

Puhtauskäsitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romanit jaottelevat puhtaan ja likaisen osittain eri tavoin ja tiukemmin kuin muut suomalaiset.^[126] Romanit kokevat puhtaiksi ihmisen kehon yläosan sekä esineet, jotka ovat välittömästi tai välillisesti kosketuksissa siihen eli esimerkiksi naisen päähuivin, miehen hatun, ruoka-astiat, tyynyt ja tyynynpäälliset. Puhtaaksi tilaksi kodissa luokitellaan keittiö, jossa säilytetään ja valmistetaan ruoka sekä säilytetään astiat, astiapyyhkeet ja pöytäliinat. Keittiön pöytä ja liesi koetaan myös puhtaiksi. Romanikodissa keittiöön ei sovi tulla vajavaisesti pukeutuneena, koska se olisi ristiriidassa keittiön puhtauden kanssa.^[127]

Romanikulttuurissa likaisena tai epäpuhtaana pidetään ihmiskehon alaosaa sekä esineitä ja tiloja, jotka ovat välittömästi tai välillisesti kosketuksessa sen kanssa. Näin ollen miesten housut, naisen hame, alusvaatteet ja jalkineet katsotaan likaisiksi tai epäpuhtaiksi. Asunnon tiloista samaan ryhmään kuuluvat WC, kaikki lattiat sekä talon alakerta, mikäli nuoret naiset ovat kävelleet sen yläpuolella. Huonekaluista epäpuhtaiksi luokitellaan tuolit ja tekstiileistä matot.^[127]

Perinteisiä puhtauskäsityksiä noudattavassa romanikodissa ei esimerkiksi saa laskea ostoskassia lattialle, koska lattiat luokitellaan likaisiksi. Sanomalehteäkään ei ole soveliasta lukea ruokailuun tarkoitetussa pöydässä, sillä se on ollut kosketuksissa lattiaan postiluukusta pudottuaan. Romanit ovat säilyttäneet useita tarkkoja ruokaan liittyviä puhtaussääntöjä, jotka ovat pääväestön keskuudessa viimeisen sadan vuoden mittaan pitkälti väljentyneet. Esimerkiksi keittiö siivotaan huoneista tarkimmin, ja sen pöytätasot sekä ruokapöytä suojataan liinoin. Jos ruokailuväline putoaa lattialle, se on laitettava suoraan pesuun.^[126]

Perinteen mukaan romanit eivät koske mihinkään ruokaan liittyvään pesemättä käsiään. Romanit pesevät kätensä muutenkin usein, kuten esimerkiksi sen jälkeen, kun on tultu ulkoa, riisuttu kengät tai koskettu johonkin, mitä ei pidetä puhtaana. Puhtaussääntöihin pohjautuu sekin, etteivät romanit yleensä kättele tavatessaan, vaan sen sijaan sanovat kuuluvasti Päivää kaikille! eli romanikielellä Tsihko diives!.^[126]

Miesten ja naisten työt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen pääväestön perheiden tapaan myös maan romaniperheissä on perinteisesti ollut selkeä roolijako. Miesten tehtävänä on tavanomaisesti perheen elättäminen ja sen edustaminen kodin ulkopuolella. Naiset tyypillisesti puolestaan kantavat päävastuun kodin- ja lastenhoidosta sekä välittävät romanikulttuurin tapoja lapsille. Nämä roolit siirtyvät monesti lapsille pienestä pitäen muun muassa siten, että tytöille opetetaan kotitöiden tekemistä enemmän kuin pojille. Tyttöjen ei yleensä nykyäänkään toivota valitsevan perinteisesti miehisenä pidettyä ammattia.^[128]

Romaninaisten kouluttautuminen ja kodin ulkopuolella työskentelyn lisääntyminen ovat aiheuttaneet haasteita perinteiselle roolijaolle. Viime vuosikymmeninä romanimiehet ovat pääväestön miesten tavoin alkaneet osallistua yhä enemmän myös kodin- ja lastenhoitoon. Monissa romaniperheissä sukupuolten perinteisistä rooleista pidetään enää tiukasti kiinni vain silloin, kun suku kokoontuu ja paikalla on vanhempia romaneja.^[128]

Avioliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen romanit muodostavat yhden niistä hyvin harvinaisista yhteisöistä, joissa avioliittoa yhteisöllisenä laitoksena ei varsinaisesti ole olemassa. Suomen romaneilla ei ole vakiintunutta ja hyväksyttyä seurustelutapaa, joka johtaisi avioliittoon. Suomessa ei ole myöskään järjestettyjä avioliittoja. Perinteisesti ainoa tapa, jolla suomalainen perinteistä kiinni pitävä romani saattoi muodostaa avioliiton, oli karkaaminen, eli neidonryöstö.^[129]

Eräs syy tähän avioliiton rituaaliseen väheksyntään on suvun jäseniltä odotettu ehdoton uskollisuus. Romanisuvut ovat perinteisesti eksogaamisia eli parinmuodostus tapahtuu eri suvun jäsenen kanssa. Parisuhteessa mies ja nainen pysyvät omien sukujensa jäseninä.^[129]

Yhteen meneminen on romanikulttuurissa häveliäisyyden piiriin kuuluva alue, ja siksi romaneilla avioliiton solmiminen ei ole keskeinen perhejuhla. Nykyisin uskovaiset romanit haluavat yleensä kirkollisen vihkimisen. Häveliäisyyssyistä kutsuvieraina häissä ovat yleensä vain nuoret ihmiset.^[130]

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen romanit ovat varsin uskonnollisia.^[131] Suurin osa heistä kuuluu luterilaiseen kirkkoon, mutta paljon myös helluntaiherätykseen, vapaakirkkoon^[132] ja baptisteihin^[131]. Romanien keskuudessa on paljon evankelistoja ja pastoreita.^[131]

Luterilainen kirkko suhtautui menneinä vuosisatoina Suomessa erittäin kielteisesti romaneihin ja kielsi heiltä muun muassa kirkolliset toimitukset. Yksi syy kirkon torjuvaan asenteeseen oli se, etteivät romanit aiemmin juurikaan virallistaneet parisuhteitaan kristillisillä avioliitoilla. Toisin kuin häät, ovat hautajaiset romanisukujen yhteisiä tapahtumia, joihin tullaan pitkienkin matkojen päästä. Tärkeä osa romanien hengellisiä tilaisuuksia on hengellinen musiikki, ja romanit ovatkin perustaneet Suomessa useita suosittuja hengellisiä yhtyeitä.^[132]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikilla on Suomen romanien kulttuurissa keskeinen asema. Romanit laulavatkin yleensä aina yhteisissä tapaamisissaan; nykyään karaoke on erityisesti nuorten suosiossa. Perinteiset romanilaulut ovat säestyksettömiä ja miesten elämänpiiriin liittyviä. Niiden sanat käsittelevät usein hevosia, markkinoilla käyntiä, kiertolaisuutta ja vankila-aikoja. Muita yleisiä aiheita ovat rakkaus, yksinäisyys, vanhempien neuvot lapsilleen sekä vapauden ja huolettomuuden ihannointi. Laulujen sävy on usein melankolinen. Romanit eivät kuvaa lauluissaan juurikaan perhe-elämää. Perinteeseen ei myöskään kuulu erityisiä kehtolauluja, vaan lapsille lauletaan valikoidusti samoja lauluja kuin muillekin.^[133]

Suurin osa Suomessa julkisuuteen nousseista romaniartisteista on ollut miehiä. Romaninaiset ovat suuntautuneet maassa hengelliseen musiikkiin sekä kuoro- ja yhtyetoimintaan.^[133]

Aikakäsitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opetushallituksen mukaan romanien aikakäsitys on todennäköisesti perua siltä ajalta, jolloin suurin osa väestöstä työskenteli maanviljelyksessä. Romanien elämäntapa ja elinkeinot eivät vaatineet tiukkaa kellonaikojen noudattamista. Opetushallitus on todennut, että sitä mukaa, kun romanit pääsevät osallisiksi työelämään ja yhteiskunnan muihin toimintoihin, myös käsitys ajankäytöstä muuttuu.^[134]

Ruokailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romanien ruokatottumukset eivät juuri eroa pääväestön ruokakulttuurista. Kuitenkaan tuoreesta verestä valmistettuja ruokia ei syödä eikä esimerkiksi simpukoita ja äyriäisiä.^[134]

Pukeutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomen romanien pukeutuminen

Romanimiesten ja -naisten perinteisen pukeutumisen tulee Suomessa olla peittävää eli vartalo, käsivarret ja jalat eivät saisi näkyä.^[26] Alakouluikäiset romanilapset pukeutuvat Suomessa usein pääväestöön kuuluvien ikätovereidensa tavoin. Murrosiässä pukeutuminen alkaa muuttua enemmän romanikulttuurin mukaiseksi siten, että tytöt alkavat käyttää peittäviä puseroita ja pitkiä hameita ja pojat suoria housuja.^[135] 2000-luvulla pukeutumisen merkitys on Suomen romanien keskuudessa korostunut etnisen erottumisen vuoksi samaan aikaan, kun elämäntapa on muuten lähentynyt muun yhteiskunnan tapoja.^[136]

Miesten pukeutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romanimiesten vaatetukseen kuuluivat 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella yleisesti (turkis)hattu, pukutakki, tummat suorat housut, turkki ja nahkasaappaat. 1930-luvulta alkaen romanimiesten pukeutumistyyli muuttui merkittävästi, kun autoilijoille tyypillinen vaatetus tuli heidän keskuudessaan muotiin. Autoilijan pukuun kuuluivat koppalakki, kangas- tai nahkatakki, saapas- eli pussihousut ja nahkasaappaat.^[136]

Suomen romaneja tutkinut Raino Vehmas on kuvannut miespuolisten romanien ajankohtaisia pukeutumistapoja vuonna 1961 seuraavasti:

»Tunnusomaisia vaatekappaleita ovat kesälläkin käytettävä villapusero, nahkatakki tai -pusero ja suoralahkeiset housut, joiden lahkeet on työnnetty saapasvarsien sisään. Vanhoillinen suunta ei tunnusta saapashousujen käyttöä kansallisen tavan mukaiseksi, mutta nämä ovat silti Etelä-Suomessa ehkä yleisimmät. Etenkin kaupungeissa näkee mustalaismiesten usein käyttävän diagonaalista valmistettua 'autoilijanpukua' kokardittomine AK-mallisine lakkeineen; vihertävän tai ruskehtavan puvun kanssa käytetään usein punertavia, ruskeita tai keltaisia saappaita, ja joskus näkee päähineenä varsin rohkeankin värisen urheilumallisen hatun. 'Vanha mustalaissaapas' on leveäsuinen, joskus kovavartinen; nuoriso taas suosii rypytettyjä 'jatsareita'.^[137]»

Suunnilleen 1970- ja 1980-lukujen vaihteesta lähtien suomalaiset romanimiehet ovat yleisesti käyttäneet saapashousujen sijasta tummia suoria housuja, joiden kuuluu olla väljät.^[136] Perinteisten nahkasaappaiden tilalle ovat tulleet mustat kävelykengät.^[135] Romanimiesten tyyliin kuuluu yleisesti villapuseron tai pikkutakin käyttö, sillä ”paitahihasillaan” oleminen ei sovi perinteiseen pukeutumiseen. Myöskään kirkasväriset housut ja farmarihousut eivät kuulu romanimiesten tyypilliseen asuun.^[138] Kuitenkin jo vuonna 1961 Vehmas on todennut, että: ”nousevan mustalaispolven piiristä voi kaupungeissa joskus tavata valkolaisen nuorison suosimiin nahkatakkimalleihin ja farmarihousuihin pukeutuneita yksilöitä, joten pukeutumistapojen asteikko on heimon piirissä nykyisin varsin laaja”.^[139]

Ainakin 1800-luvulla romanimiehillä oli yleisenä tapana pitää toisessa korvassaan kultaista korvarengasta tai korvanastaa tai vaihtoehtoisesti renkaita molemmissa korvissa. Sittemmin romanimiehet ovat lähes kokonaan luopuneet korvakorujen käytöstä. Perinteiseen romanimiesten tyyliin kuuluvat sormukset ovat edelleenkin suosittuja.^[140]

Naisten pukeutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaninaiset pukeutuivat Suomessa 1900-luvun alkuun saakka puseroineen, hameineen ja esiliinoineen suunnilleen samalla lailla pääväestöön kuuluneiden rahvaannaisten kanssa. Värejä ja koristeita tosin käytettiin romaninaisten vaatetuksessa runsaammin. 1930-luvulla romaninaisten puserossa eli röijyissä perinteisesti käytetty villa ja puuvilla korvautuivat koreammilla silkillä ja brokadilla ja hameenhelmaan liitettiin musta samettireunus.^[26]

Vehmas on kuvannut vuonna 1961 suomalaisten romaninaisten sen aikaista tyypillistä pukeutumista seuraavasti:

»Mustalaisnaisen nykyiseen arkiasuun kuuluu seitsemän pakollista vaatekappaletta: alushame, päällyshame, alus- ja päällysröijyt, esiliina, hartiahuivi (kirsi) sekä šaali, paksu huivi, jota etenkin vanhemmat naiset talvisin käyttävät kantaen siinä lastaan taitavasti eteensä käärittynä. Väljältä vaikuttava asu, jonka tehtävänä on naisellisten muotojen mahdollisimman tarkka verhoaminen, on toisaalta ommeltu hyvinkin istuvaksi. Röijyjen takakappale on täysin vartalonmukainen, ja hartia ja kaarroke ovat puseroissa tarkoin ihonmyötäiset. Hameet sen sijaan kuosiltaan varsin väljiä. Röijyjen kaulukset olivat ennen pitsein tai brokadein koristetut, ja pitsiä käytetään päällysröijyssä yhä runsaasti. Alusröijynä sen sijaan on nykyisin usein vain tavallinen paitapusero. Röijyjen selkäkappale on aina samanlainen, kun taas vähäiset muotia noudattavat muutokset ovat etuosassa sallittuja. Samoin on värin valinnassa liikkumisvaraa. Taidokkain vaatekappale on päällyshame, joka usein on jopa kolminkertainen. Säännön mukaan on helmakerros samettia, ja hameeseen liittyvän hartiahuivin tulee olla suurikokoinen ja kuvioitu.^[139]»

1960-luvun mittaan sametin käyttö hameissa lisääntyi niin, että se laajeni peittämään hameen lähes kauttaaltaan. Samoihin aikoihin romanien elintason nousu alkoi näkyä röijyjen valmistuksessa aikaisempaa loisteliaampien kankaiden käytössä sekä jo ennestään runsaan pitsikoristelun lisääntymisenä.^[26]

Toimittaja Tuija Pallaste esitteli suomalaisen romaninaisen pukua Helsingin Sanomissa vuonna 2004 näin:

»Yhtä leveän samettihameen ja koristeellisen yläosan eli röijyn yhdistelmää ei ole muiden maiden romaneilla. Ei edes ruotsalaisilla, vaikka Ruotsissakin asua näkee. Kantajalla on silloin suomalaiset sukujuuret. [– –] Romanihame on vajaat kymmenen metriä pitkä, suorista samettikaistaleita yhteen ommeltu rengas. Se ommellaan kiinni satiiniseen vyötärökaistaleeseen, joka rypytetään. Alla on kaksi vuorikerrosta. Halvimillaankin hame maksaa satoja euroja. [– –] Vyötärön satiinisuikale oli vielä kymmenen vuotta sitten yli 20 senttiä korkea, nyt noin kymmensenttinen. Röijy on malliltaan edelleenkin tyköistuva ja puhvihihainen. 1960-luvulla käytettiin suuria kuvioita, 1980-luvulla suosittiin pastellivärejä. Nykyään kangas on ulkomaista verkkopohjaista koristekangasta, satiinia tai silkkiä. Tummat yläosat, joita aiemmin käytettiin vain hautajaisissa, ovat yleisiä. Trendivärejä ovat vihreä ja ruskea; vanhemmat naiset käyttävät myös perinteistä valkeaa. Essujen käyttö lakkasi vanhanaikaisena kymmenen vuotta sitten lähes kokonaan, mutta nyt röijy-essu-pari on taas muotia. Pitsi sen sijaan pysyy läpi vuosien: sitä rönsyilee röijyssä parhaimmillaan kymmenen metriä. Ennen se virkattiin itse, nykyisin ostetaan.^[141]»

Nykyajan suomalaisen romaninaisen hame painaa keskimäärin 7–10 kiloa.^[142] Koko asu saattaa parhaimmillaan olla jopa kymmenen kilon painoinen.^[143] Nykyisin asua valmistettaessa pyritään valitsemaan entistä kevyempiä ja ohuempia materiaaleja. Vyötärön kohdalla oleva rengas eli pönkkä vie osaltaan hameen painoa pois suoraan lantiolta.^[142]

Romanipuvun ottaminen käyttöön 16–20-vuotiaana merkitsee tytön aikuistumista ja velvollisuutta käyttäytyä romaninaiselle kuuluvien perinnetapojen mukaisesti. Puvun käyttöä ei pidetä pakollisena, mutta jos sen käytön on aloittanut, ei siitä luopumista koeta romaniyhteisön piirissä soveliaaksi. Mikäli romaninainen työskentelee sellaisessa ammatissa, jossa hän ei kohtaa itseään vanhempia romaneja, voi hän korvata perinteisen asun työvuoronsa aikana työasulla.^[26]

Korujen käyttö on suomalaisille romaninaisille tavanomaisesti tärkeää. Naisten runsaat kultakorut ovat perinteisesti olleet omaisuutta sellaisessa muodossa, jota on kuljettaessa ollut helppoa sekä pitää mukana että myös tarvittaessa muuttaa rahaksi.^[26] Romaninaisille on Suomessa tavanomaista käyttää renkaan muotoisia kultaisia korvakoruja, joita on koristeltu kivillä ja kaiverruksilla. Jopa 50-grammaisten korujen käyttöä voidaan helpottaa laittamalla koruun ketju, joka asetetaan kulkemaan korvan yli.^[142]

Verikosto, väistäminen ja muuttolupakäytäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verikostolla tarkoitetaan loukkausten kostamista loukkaajan koko suvulle. Sitä on väitetty ainakin aiemmin esiintyneen Suomen romanien piirissä.

Suomen romaniyhdistyksessä toiminut Tommi Blomerus sanoi vuonna 1986, ettei mitään verikostoa olisi olemassa^[144]. Romanikulttuuria 1980-luvun alussa tutkineen Martti Grönforsin mukaan se on kyllä olemassa, mutta silti harvinainen tapahtuma niin sanottujen väistämissääntöjen vuoksi. Kärsinyt suku antaa yleensä ennakkovaroituksen, jonka turvin rikkojalle jää riittävästi aikaa paeta uuteen asuinpaikkaan eli usein sukulaistensa suojaan. Takaa-ajoon voidaan hänen mukaansa ryhtyä, mutta sekin on usein pelkkä rituaali.^[145]

Esimerkiksi henkirikos tai erittäin vakava loukkaus saattavat johtaa kirjoittamattoman väistämissäännön noudattamiseen. Väistämissääntöä voidaan joutua käyttämään jopa vuosikymmeniä tai se saatetaan ottaa uudelleen käyttöön myöhemmin syntyneen riidan vuoksi. Väistämissäännön mukaan riidoissa olevien sukujen edustajat eivät saa muuttaa alueelle, jossa asuu riidan toista osapuolta edustavan suvun jäseniä.^[144] Jopa kokonaiset suvut saattavat joutua muuttamaan toiselle paikkakunnalle tai ainakin toiselle asuinalueelle väistämissännön vuoksi^[146].

Romanien kesken tapahtuneita väkivaltaisuuksia on ollut vaikea tutkia, koska tapahtumapaikalla olleet eivät yleensä halua kertoa tapahtumista^[144]. Jotkut suomalaisromanit ovat nousseet kuitenkin julkisesti vastustamaan väistämistä, koska se loukkaa perusoikeuksia.^[146]

Muuttolupakäytäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muuttolupakäytännöllä tarkoitetaan menettelyä, jossa romanit pyytävät paikallisilta romaneilta luvan muuttaa tietylle alueelle. Käytännöllä romanit pyrkivät välttämään ennalta mahdollisia konflikteja. Paikalliset romaniasukkaat eivät myöskään välttämättä halua alueelle sellaisia perheitä, jotka saattaisivat pilata valtaväestöön luodut hyvät naapuruussuhteet ja pilaamaan romanien mainetta.^[147]

Romanikulttuurin kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen valtaväestöön kuuluvat ovat aikojen saatossa arvostelleet runsaasti romanikulttuuria julkisuudessa. Myös romanit itse ovat varsinkin viime vuosikymmeninä esittäneet julkisesti kriittisiä kannanottoja kulttuuriaan kohtaan. Arvostelu on kohdistunut muun muassa verikostoon,^[148] naisiin ja lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan,^[149] rikollisuuteen sekä romaninuorten koulu- ja päihdeongelmiin.^[150]

Romanikulttuurin arvostelua on osaltaan vaikeuttanut romaniyhteisössä elävä vahva perinne, joka kieltää yhteisön sisäisistä ongelmista kertomisen ulkopuolisille. Kun Rainer Friman puhui TV1:n A-studiossa romaninuorten päihde- ja kouluongelmista, hän sai parikymmentä tappouhkausta.^[151] Myös näytelmäkirjailija Veijo Baltzar on vaatinut romaniyhteisön sisäistä tilintekoa päihdeongelmista ja rikollisuudesta.^[150]

Kun romanitaustainen kuvataiteilija ja kirjailija Kiba Lumberg arvosteli Ajankohtaisessa kakkosessa romanikulttuuria ja erityisesti naisten asemaa siinä, Suomen Romanifoorumin puheenjohtajan ja ulkoministeriön erityisasiantuntijan Miranda Vuolasrannan sähköpostiosoitteesta lähetettiin Yleisradioon avoin kirje, jossa herjaavin ilmauksin kyseenalaistettiin Lumbergin mielenterveys ja kerrottiin hänen perheensä olevan ”sisäisesti mädäntynyt”.^[150] Lumberg sai myös tappouhkauksia^[152].

Kiba Lumberg on kritisoinut suomalaisia ihmisoikeuksia polkemisen puolustamisesta kulttuurin varjolla^[153]. Ongelmana on hänen mukaansa, että kun mustalainen uskaltaa puhua julkisesti oman heimon sisällä tapahtuvista kielteisistä asioista, hänet uhataan tappaa. Jos valkolainen avaa suunsa, häntä taas syytetään rasismista.^[149]

Historiallista kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisten sanomalehtien romaneja koskevien kirjoitusten todettu olleen vielä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa sataprosenttisesti romanivastaisia.^[70] Vielä pitkin 1900-lukuakin romaneja ja heidän elämäntapaansa kritisoitiin maan lehdistössä monesti varsin estottomasti. Esimerkiksi jatkosodan aikana Siirtoväen huollon keskuksen johtaja Urho Kekkonen kirjoitti vuonna 1942 Suomen Kuvalehteen nimimerkillä Pekka Peitsi seuraavasti: ”Silloin kun maan nuorempi miesväki on siellä jossakin ja muu väki tiukasti töissä, muodostaa toimettomana kiertelevä mustalaisjoukkio räikeän epäsoinnun siinä työn ja ponnistuksen soitossa, jota maa nyt on tulvillaan.”^[154] Vielä Pekka Peistä kovasanaisemmin Suomen romaneista kirjoitti muun muassa toimittaja Veikko Ennala Hymy-lehdessä vuonna 1966: ”Suurin osa kuudesta tuhannesta mustalaisestamme on varkaita ja valehtelijoita, viinan salakauppiaita, povareita, kerjäläisiä ja työtä vieroksuvia huijareita. Kaikki mustalaisten suorittamia varkauksia koskevat oikeuden pöytäkirjat yhteen koottuina muodostaisivat stadionin tornin korkuisen pinon.”^[155]

Martti Grönforsin vuonna 1981 julkaistussa teoksessa Suomen mustalaiskansa käsitellään suomalaisten poliisien suhtautumista maan romaneihin. Poliisien käsityksiä oli selvitetty haastattelemalla 45:tä poliisimiestä Helsingistä ja 10:tä poliisia Tampereelta. Kerättyjen näkemysten Grönfors olettaa heijastavan kärjistäen myös Suomen pääväestön yleistä suhtautumista maan romaneihin. Haastatteluista on hänen mukaansa käynyt ensinnäkin ilmi, että poliisit pitivät romaneja lyhytjännitteisinä henkilöinä, jotka etsivät elämässään välitöntä tyydytystä. Poliisit kokivat romanit innottomiksi sijoittamaan järjestelmään mitään; sen sijaan maan romanien nähtiin olleen kiinnostuneita ainoastaan siitä, miten järjestelmästä saadaan irti mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä vaivalla. Poliisien mainitaan kokeneen romanit erityisesti sosiaaliturvajärjestelmän painolastiksi.^[156]

Haastatellut poliisit uskoivat ennen kaikkea, että kaikki romanit olivat mukana rikollisessa toiminnassa. Poliisit pitivät rikollisuutta yhtenä romanien kulttuuripiirteenä ja uskoivat, että romanit kasvattavat lapsensa tarkoituksella rikollisuuteen. Monet poliiseista kokivat romanien kaipuun yhteiskunnan säännöistä piittaamattomaan vapaaseen elämään syntyvän biologiselta pohjalta eli olevan sen romaneilla veressä. Romanien ”spontaanisen väkivaltaisuuden” poliisit kokivat koko yhteiskunnan vastaiseksi kulttuuripiirteeksi. Poliisit näkivät romanien omaehtoisen kulttuurin olevan anarkismia yhteiskuntaa vastaan. Maan romanien omintakeisen vaatetuksen poliisit sanoivat olevan ulkoisena tunnuksena yleisesti hyväksytystä elämänmuodosta poikkeamisesta. Romanien nähtiin olevan vastuuntunnottomia kansalaisia siinä suhteessa, etteivät he asennoituneet poliisien mielestä vastuuntuntoisesti työn tekemiseen. Haastatteluista tuli Grönforsin mukaan selväksi, että poliisit pitivät romaneja yhteiskunnan pohjasakkana; heidät mainittiin ryhmäksi, jonka kulttuuri oli rikollista ja jonka sosiaalinen organisaatio oli sopimaton ja rikollisuutta suosiva.^[156]

Grönforsin tutkimustulokset ovat pitkälti yhteneviä Poliisimies-lehdessä vuonna 1966 julkaistun Suomalainen rotuongelma -kirjoituksen sisällön kanssa. Tekstissä sanotaan esimerkiksi:

»Meidän omat ongelmalapsemme, mustalaiset ovat hyvin vähäisessä määrin osoittaneet taipumusta omaksua Suomen ”valkoisen” rodun kulttuuria [– –] Jokainen poliisimies tietää, että minne tahansa mustalaisperhe ”pesiytyy”, sinne kerääntyy vähitellen lisää heidän heimolaisiaan. Hyvin nopeasti alkavat usein vakavatkin järjestyshäiriöt heidän ympäristössään, laiton väkijuomien myynti kukoistaa ja ennen varsin rauhallinen seutukunta muuttuu alituisen rähinöinnin ja tappeluiden näyttämöksi. [– –] Mustalaisten kesken suoritetut joukkotappelut eivät ole mitään harvinaisuuksia ja harvalukuiset poliisit saavat henkensä kaupalla käydä niitä selvittelemässä.^[157]»

Rikollisuus ja vankeustuomiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rikollisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen romanien ja pääväestön käsityksissä kirjoitetuista laeista ja niiden noudattamisesta on ollut vuosisadasta toiseen eroja. Suomalaisromanien kulttuurissa ei perinteisesti ole pyritty lakien rikkomiseen, mutta lakien noudattamistakaan ei yleisesti ole pidetty kulttuurissa tavoittelemisen arvoisena hyveenä. 1900-luvun alkupuoliskon suomalaisissa yhteiskunnallisissa tutkimuksissa oli tyypillistä, että rikollisuutta pidettiin yleisesti parantumattomana romanien rodullisena ominaisuutena sekä myös hyveenä, johon romaniyhteisön jäsenet tietoisesti pyrkivät.^[158]^[159]

Helsingin keskusvankilan johtaja Johan Konttinen kirjoitti Vankeinhoito-lehdessä vuonna 1954 julkaistussa tekstissään, että rikollisuus oli Suomen romaniväestössä yleistä sekä miesten että naisten keskuudessa. Kirjoituksessaan hän väitti, että ”jo äidiltään saa siis mustalaislapsi verrattomasti useammassa tapauksessa kuin muut Suomen lapset rikosten teille johtavia vaikutteita”. Konttinen näki syynä ongelmaan romanien vaellushalun ja haluttomuuden luku- ja kirjoitustaidon opetteluun. Hän sanoi myös, että lähisukulaisten väliset avioliitot olivat vaikuttaneet Suomen romanien ”henkiseen rakenteeseen ja psykopaattien runsaaseen lukumäärään”.^[160]

Vuonna 1955 Suomessa toteutettiin Mustalaistiedusteluksi nimetty valtakunnallinen kyselytutkimus, jolla pyrittiin selvittämään maan romanien elinoloja ja sosiaalista asemaa. Tiedustelussa mukana olleisiin romaneihin todettiin kohdistuneen yhteensä 762 rikosepäilyä. Lukuun laskettiin mukaan sekä ne rikosepäilyt, joista tuomio oli annettu, että myös ne, joiden käsittely oli vielä kesken tiedustelua tehtäessä. Tutkimuksessa kerättyjen tietojen mukaan noin viidesosalla maan yli 16-vuotiaista romaneista oli vähintään yksi rikosrekisterimerkintä.^[161]

Toimittaja Harri Nykänen kirjoittaa Helsingin Sanomien artikkelissa 1993, että ”Suomen runsaasta kuudesta tuhannesta mustalaisesta yli 2 000 on rekisteröity rikoksista”.^[162] Vuonna 1996 samassa lehdessä todettiin, että romanien rikollisuus on maassa etupäässä melko pienimuotoista omaisuusrikollisuutta ja että romanien väkivaltarikokset ovat yleensä oman ryhmän sisäisiä välienselvittelyjä.^[144] Romanien rikollisuudesta ei ole tarkkoja tilastoja, mutta Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tekemän selvityksen mukaan vuonna 2005 oli 18 prosentissa ryöstörikoksista epäilty romani.^[163] Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti (Krimo) julkaisi vuonna 2019 tilaston, jonka mukaan Suomen romanit syyllistyvät henkirikoksiin 16 kertaa useammin kuin muut Suomen kansalaiset. Romanijärjestöt kyseenalaistivat tilastoinnin syntyperän mukaan ja syyttivät henkirikoskatsausta rasistiseksi.^[164] Suomen romaneista tietoa tarjoavan Romanit.fi-verkkosivuston mukaan rikollisuus ei ole maan romanien keskuudessa sen yleisempää kuin muiden samassa taloudellisessa, yhteiskunnallisessa ja sosiaalisessa asemassa olevien suomalaisten keskuudessa.^[146]

Valepoliisi-ilmiö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinkin vuodesta 2017 alkaen on tullut esiin ympäri Suomea runsaasti tapauksia, joissa poliiseiksi tekeytyneet henkilöt eli valepoliisit ovat huijanneet rahaa erityisesti vanhuksilta. Sisä-Suomen poliisilaitoksen rikosylikomisarion Jari Kinnusen mukaan valepoliisitoiminta on nimenomaan romanien pyörittämää. Toiminnan kovan ytimen on hänen mukaansa muodostanut noin 20–40 hengen joukko. Kinnunen on sanonut, että kyseessä on järjestäytyneen rikollisuuden muoto, joka on levinnyt maan romanien keskuudessa laajalle. Myös Poliisihallituksen poliisitarkastajan Jyrki Ahon mukaan romanien osuus valepoliisi-ilmiössä on ollut kokonaisuudessaan toiminnallisesti ja määrällisesti merkittävä. Poliisin mukaan toiminnassa on mukana myös pääväestöön kuuluvia päihderiippuvaisia, syrjäytyneitä henkilöitä.^[165]

Suomalaisten romanijärjestöjen keskusliiton Suomen Romanifoorumin mielenterveys- ja päihdetyövastaavan Miska Nymanin mukaan on romanien valepoliisitoiminta on nakertanut varsinkin romanien yhteisöllisyyttä. Hän on kertonut näkevänsä toiminnassa huolestuttavan muutoksen perinteisen romanikulttuurin sääntöihin, joiden mukaan vanhuksia täytyy kunnioittaa.^[165]

Vankeustuomiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romanit ovat olleet väkimääräänsä nähden pitkään yliedustettuina Suomen vankiloissa.^[166] Johan Konttinen kirjoitti Vankeinhoito-lehdessä vuonna 1954, että Suomessa oli silloin neljätuhatta romania eli yksi jokaista tuhatta maan asukasta kohden, mutta vankiloissa suhteellisesti moninkertainen määrä. Mikäli koko Suomen väestöstä olisi vankiloissa yhtä suuri osuus, niin vankeja olisi silloin hänen mukaansa yli satatuhatta.^[160] Vuonna 1969 tehdyn selvityksen mukaan Suomen tuolloin noin 5 000 romanista 124 henkeä eli 2,5 prosenttia oli parhaillaan vankilassa. Määrä oli noin 25-kertainen suhteutettuna maan pääväestön vankimäärään. Vuonna 1992 julkaistun Helsingin Sanomien selvityksen mukaan 121 romania oli sillä hetkellä suorittamassa vankeusrangaistustaan Suomen vankiloissa.^[103] Rikosseuraamuslaitoksen vuonna 2010 julkaisemassa selvityksessä mainittiin maan romanivankien silloisen määrän olevan arviolta 199 henkeä.^[167]

Suomen vankiloissa romanitaustaiset vangit on perinteisesti jouduttu sijoittamaan siten, etteivät riidoissa olevien romanisukujen jäsenet joutuisi kohtaamisiin toistensa kanssa.^[166]

Romaniasiain hoidon hallinnolliset rakenteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaneja koskevia asioita hoidetaan Suomessa nykyään useista osista koostuvan hallinnollisen kokonaisuuden kautta:

Valtakunnallinen Romaniasiain neuvottelukunta (RONK) edistää romaniväestön tasavertaisia yhteiskunnallisia osallistumismahdollisuuksia sekä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä elinolosuhteita. RONK toimii Suomessa romanien ja viranomaisten välisenä yhteistyö- ja asiantuntijaelimenä sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä.^[168]
Alueelliset romaniasiain neuvottelukunnat (AlueRonk) työskentelevät viranomaisten ja romaniväestön poikkihallinnollisina yhteistyöeliminä. Toiminnan tavoitteena on kehittää romanien asemaa alueellisella ja paikallisella tasolla sekä osallistaa romaneja heitä koskevaan päätöksentekoon. Alueelliset neuvottelukunnat pyrkivät myös edistämään yhdenvertaisuutta ja torjumaan romaneihin kohdistuvaa syrjintää.^[168]
Paikallisromanityöryhmät (PRT) ovat kunnanhallituksen nimeämiä toimikuntia, joiden työskentelyn tarkoituksena on lisätä romanien osallisuutta, aktiivisuutta, yhdenvertaisuutta sekä yhdenvertaisuutta ja näin kehittää paikallisen romaniväestön mahdollisuuksia osallistua omien elinolojensa parantamiseen. Työryhmien tärkeimpiä tavoitteita ovat romanien kohtaamien ennakkoluulojen ja stereotypioiden poistaminen ja aktiivinen tiedottaminen romaneihin liittyvistä kysymyksistä. Työryhmien päämääränä on edistää kulttuurien välistä vuorovaikutusta sekä luoda uutta toimintakulttuuria ja kumppanuuksia paikallistasolla.^[168]
Opetushallituksen romaniväestön koulutustiimin tehtäviin kuuluu romanikielen ja -kulttuurin edistäminen sekä romaniväestön koulutuksen kehittäminen kaikilla koulutusasteilla.^[168]
Kotimaisten kielten keskuksen romanikielen lautakunta toimii romanikieltä koskevana valtakunnallisena asiantuntijaelimenä. Lautakunta antaa kirjoitettua kieltä ja puhuttua yleiskieltä koskevia suosituksia. Lisäksi lautakunta kehittää sanastoa, pohtii kieliopillisia seikkoja ja antaa oikeakielisyysohjeita. Se myös tukee opetuksen ja oppimateriaalien tuottamista ja verkostoituu näistä vastaavien sidosryhmien kanssa.^[168]
Kirkkohallituksen Kirkon romaniasioiden neuvottelukunta ylläpitää ja kehittää yhteistyötä romanien, Evankelis-luterilaisen kirkon ja muiden kirkkojen yhteisissä kysymyksissä. Neuvottelukunta osallistuu kirkkojen kansainvälisissä yhteyksissä käytävään keskusteluun romaneja koskevissa kysymyksissä, tukee romanien jäsenyyttä seurakunnissa, osallistuu romaneja koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja on yhteyksissä valtiollisiin sekä kolmannen sektorin romaniasiain toimielimiin.^[168]
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tukee sosiaali- ja terveysministeriötä ja valtakunnallista romaniasiain neuvottelukuntaa romanipoliittisen ohjelman kehittämisessä, toimeenpanossa, seurannassa ja arvioimisessa sekä vastaa tietopohjan kehittämisestä.^[168]

Romaniyhdistyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa toimii useita romaniyhdistyksiä:

Suomen Romanifoorumi – Fintiko Romano Forum on suomalaisten romanijärjestöjen keskusliitto. Sen toiminnan tavoitteena on kehittää romanijärjestöjen osallistumisvalmiuksia, voimaantumista ja verkostoitumista. Romanifoorumi osallistuu kansalliseen ja kansainväliseen ihmisoikeustyöhön ja yhdenvertaisuuden edistämiseen. Liitto toimii jäsenjärjestöjensä edustajana muun muassa erilaisissa työryhmissä ja neuvottelukunnissa. Se tekee aloitteita, antaa lausuntoja ja osallistuu erilaisiin kuulemistilaisuuksiin lainsäädännön uudistamista koskevissa kysymyksissä.^[169]
Suomen Romaniyhdistyksen tavoitteena on edistää romaniväestön yhdenvertaisuutta, lisätä romanien vaikutusmahdollisuuksia ja saada heidät osallistumaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Yhdistys toteuttaa tavoitteitaan muun muassa tekemällä vanhus- ja nuorisotoimintaa, julkaisemalla romanikielistä materiaalia ja edistämällä suvaitsevuutta ja vuoropuhelua yhteiskunnassa.^[170]
Romano Mission tehtävänä on toimia kristilliseltä arvopohjalta valtakunnallisena lastensuojelun, sosiaalialan, hengellisen työn sekä koulutusalan palvelujärjestönä romaniväestön keskuudessa. Järjestön tärkeimmät toimintamuodot ovat lastensuojelu-, hengellinen-, sosiaali- ja diakoniatyö, koulutus- julkaisu- ja tiedotustoiminta, lapsi- ja nuorisotyö, romanikulttuurin ja -kielen vaaliminen sekä opiskelevien romaninuorten tukeminen. Järjestö toimii yhteistyössä kirkon, kristillisten yhteisöjen, valtion ja kuntien sekä romaniväestön keskuudessa toimivien yhdistysten kanssa.^[171]
Elämä ja Valo on yhdistys, jonka perustarkoituksena on kristillisellä arvopohjalta käsin edistää romanien henkisen hyvinvoinnin kasvua ja selviytymistä arkielämän haasteissa sekä kehittää romaniväestön yhteisöllisyyttä. Yhdistys pyrkii kehittämään romanien henkistä ja sosiaalista kasvua muun muassa hengellisen opetuksen kautta sekä osallistamalla romaniväestöä seurakuntien toimintaan.^[172]
Luovan kulttuurin yhdistys Drom (drom = tie) on kulttuuri- ja taideyhdistys, joka pyrkii rakentamaan kulttuurienvälistä vuoropuhelua Suomessa ja kansainvälisesti taiteen ja kulttuuripoliittisen vaikuttamisen keinoin.^[173]
Kromana on romaninaisten järjestö, jonka tavoitteena on romaniyhteisön naisten ja perheiden hyvinvoinnin edistäminen ja yhteiskunnallisen aseman parantaminen. Yhdistys järjestää tilaisuuksia, tapahtumia ja koulutuksia, neuvoo ja ohjaa yhteiskunnallisissa asioissa sekä tekee verkostoyhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Lisäksi yhdistys on mukana tukemassa ja vahvistamassa romanikulttuurin ja -kielen asemaa sekä kehittämässä kansainvälistä yhteistyötä romaninaisjärjestöjen kesken.^[174]

Tunnettuja suomalaisia romaneita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hortto Kaalo vuonna 1972. Kuvassa Feija Åkerlund, Taisto Lundberg ja Marko Putkonen. Lisäksi keskellä laulaja Anneli Sari ja oikealla säveltäjä Pekka Jalkanen.

Remu Aaltonen, rockmuusikko
Santeri Ahlgrén, kulttuuripersoona
Sebastian Ahlgren, iskelmälaulaja
Taisto Ahlgren, iskelmälaulaja
Markus Allan, iskelmälaulaja
Veijo Baltzar, kirjailija, näytelmäkirjailija, teatteriohjaaja, kuvataiteilija, runoilija ja kulttuuripoliittinen vaikuttaja
Aatos Bollström, rock- ja iskelmälaulaja
Bulle, rap-artisti
Rainer Friman, iskelmälaulaja, toimittaja ja kirjailija
Hilja Grönfors, laulaja
Allan Hagert, liikemies
Kalle Hagert, liikemies, ”mustalaisten kuningas”
Henry Hedman, yliopisto-opettaja, romanikielen tutkija, evankelista ja muusikko
Saska Helmikallio, iskelmälaulaja
Dimitri Keiski, muusikko
Kiba Lumberg, kirjailija ja kuva-, performanssi- ja videotaiteilija
Rikhard Lumberg, nyrkkeilijä
Amadeus Lundberg, iskelmälaulaja
Marco Lundberg, iskelmälaulaja
Anneli Sari, iskelmälaulaja
Dimitri Sjöberg, iskelmälaulaja
Taisto Tammi, iskelmälaulaja
Feija Åkerlund, Hortto Kaalo -yhtyeen päälaulaja
Mirella, poplaulaja

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luettelo Suomen romaneja käsittelevästä kirjallisuudesta (valikoima)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grönfors, Martti: Suomen mustalaiskansa. WSOY, 1981.
Panu Pulma: Suljetut ovet: Pohjoismaiden romanipolitiikka 1500-luvulta EU-aikaan. Historiallisia tutkimuksia, 230. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-785-0.
Panu Pulma (toim.): Suomen romanien historia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012. ISBN 978-952-222-364-7.
Salzman, Philip Carl: Culture and Conflict in the Middle East. Humanity Books, 2008. ISBN 978-1-59102-587-0. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

↑ Sosiaali- ja terveysministeriö: Suomen romanipoliittinen ohjelma – Työryhmän esitys (Sivu 17) julkaisut.valtioneuvosto.fi. 2009. Viitattu 25.11.2019.
↑ Perälä, Reijo: Mustalaismiehen sai 1600-luvulla hirttää ilman oikeudenkäyntiä yle.fi. Viitattu 25.11.2019.
↑ Pulma 2006, s. 32.
↑ Rekola, Tiina, Romanien varhaisveiheet Suomessa: 1500-luvulta 1800-luvun puoliväliin. Teoksessa Pulma, Panu (toim.): Suomen romanien historia, SKS 2014, 18-21.
↑ Rekola, Tiina, Romanien varhaisveiheet Suomessa: 1500-luvulta 1800-luvun puoliväliin. Teoksessa Pulma, Panu (toim.): Suomen romanien historia, SKS 2014, 18-19.
↑ Pulma 2006, s. 24–25.
↑ Hedman, Henry: Suomen romanikieli: Sen asema yhteisössään, käyttö ja romanien kieliasenteet (PDF) Kotimaisten kielten keskus.
↑ ^a ^b ^c Romanit Suomessa Suomen Romanifoorumi. Arkistoitu 20.7.2011. Viitattu 17.8.2009. ; Rekola, Tiina, Romanien varhaisveiheet Suomessa: 1500-luvulta 1800-luvun puoliväliin. Teoksessa Pulma, Panu (toim.): Suomen romanien historia, SKS 2014, 23-24.
↑ ^a ^b Pulma 2006, s. 32–34.
↑ Opetushallitus: Romanilapsen kohtaaminen esi- ja perusopetuksessa, s. 10. Opetushallitus, 2008.
↑ Rekola, Tiina, Romanien varhaisveiheet Suomessa: 1500-luvulta 1800-luvun puoliväliin. Teoksessa Pulma, Panu (toim.): Suomen romanien historia, SKS 2014, 23-24.
↑ Pulma 2006, s. 49, 74.
↑ Pulma 2006, s. 75–80.
↑ ^a ^b ^c Hanna Virén, Lari Peltonen ja Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry.: Romanien reitit – Romanikulttuurin vaikutus kulttuuriympäristöön (Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran julkaisuja 1), s. 6, 18. Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry. Teoksen verkkoversio: https://www.kulttuuriperintokasvatus.fi/wp-content/uploads/2015/04/Romanien_reitit.pdf. Viitattu 6.7.2019.
↑ Pulma (toim.) 2012, s. 114–116.
↑ Mustalaiskomitean mietintö, s. 11–13. Valtioneuvoston kirjapaino, Helsinki, 1955.
↑ Grönfors, Martti: Suomen mustalaiskansa, s. 35, 36. WSOY, 1981.
↑ Grönfors, Martti: Suomen mustalaiskansa, s. 36–37. WSOY, 1981.
↑ Pulma (toim.) 2012, s. 162–163.
↑ Pulma (toim.) 2012, s. 158–163.
↑ Tervonen, Miika: Suomen romanit ja toinen maailmansota romanit.fi. Arkistoitu 11.5.2019. Viitattu 30.12.2019.
↑ 1939−1945 − Synkkä vainon aika romanit.fi. Arkistoitu 11.5.2019. Viitattu 12.5.2019.
↑ Pulma (toim.) 2012, s. 154.
↑ Pulma (toim.) 2012, s. 156–157.
↑ Tervonen, Miika: ”Mustalaiskysymyksen” paluu sodanjälkeisessä Suomessa romanit.fi. Arkistoitu 11.5.2019. Viitattu 12.5.2019.
↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f ^g ^h Varokaa, mustalaisia! Väärinymmärryksen historiaa - PDF docplayer.fi. Viitattu 22.6.2019.
↑ ^a ^b Pulma (toim.) 2012, s. 163, 170.
↑ Pulma (toim.) 2012, s. 170.
↑ Pulma (toim.) 2012, s. 71.
↑ Mustalaiskomitean mietintö, s. 30–31. Valtioneuvoston kirjapaino, 1955.
↑ Pulma (toim.) 2012, s. 171.
↑ Airola, Laura: Seuraava sukupolvi: Kokkolan romaniyhteisö on muutoksen edessä | Image apu.fi. 18.4.2016. Viitattu 27.6.2019.
↑ ^a ^b Huttunen, Kari ja Nordström-Holm, Gunni (toim.): Mustalaiselämää, s. 14, 15. Tammi, Helsinki, 1969.
↑ Jeskanen, Inka: Maalta kaupunkiin romanit.fi. Arkistoitu 27.6.2019. Viitattu 27.6.2019.
↑ Jeskanen, Inka: Ruotsin-villitys romanit.fi. Arkistoitu 27.6.2019. Viitattu 27.6.2019.
↑ Pulma (toim.) 2012, s. 194–197.
↑ ^a ^b Huttunen, Kari; Hölttö, Ismo ja Savolainen Mikko: Raportti suomen mustalaisista. Gummerus, Jyväskylä, 1972.
↑ ^a ^b Friman-Korpela, Sarita: Romanipolitiikasta romanien politiikkaan – Poliittisen asialistan ja toimijakonseption muutos 1900-luvun jälkipuoliskon Suomessa, s. 9–11. University of Jyväskylä, 2014.
↑ ^a ^b Grönfors, Martti: Suomen mustalaiskansa, s. 41, 42. WSOY, 1981.
↑ Huttunen, Kari ja Nordström-Holm, Gunni (toim.): Mustalaiselämää, s. 146. Tammi, Helsinki, 1969.
↑ Romanien yhteiskunnallinen asema - Suomen Romanifoorumi ry romanifoorumi.fi. Arkistoitu 13.12.2019. Viitattu 20.12.2019.
↑ Mustalaiskomitean mietintö, s. 5. Valtioneuvoston kirjapaino, 1955.
↑ Mustalaiskomitean mietintö, s. 6. Valtioneuvoston kirjapaino, 1955.
↑ Mustalaiskomitean mietintö, s. 49. Valtioneuvoston kirjapaino, 1955.
↑ ^a ^b Pulma (toim.) 2012, s. 190–191.
↑ ^a ^b Pulma 2006, s. 100, 102.
↑ Pulma 2006, s. 167.
↑ ^a ^b Pulma (toim.) 2012, s. 189–190.
↑ ^a ^b Pulma 2006, s. 167.
↑ Hakusana 'mustalaiset', Uusi tietosanakirja, 14. osa (MNI–OIJ), palstat 277 ja 278. Tietosanakirja Oy, Helsinki, 1962.
↑ Pulma (toim.) 2012, s. 177.
↑ Pulma 2006, s. 168, 170.
↑ Huttunen, Kari ja Nordström-Holm, Gunni (toim.): Mustalaiselämää, s. 40. Tammi, Helsinki, 1969.
↑ ^a ^b Mustalaiskomitean mietintö, s. 8. Valtioneuvoston kirjapaino, Helsinki, 1955.
↑ Huttunen, Kari ja Nordström-Holm, Gunni (toim.): Mustalaiselämää, s. 20. Tammi, Helsinki, 1969.
↑ ^a ^b Kluukeri, Iina: Romanit hajautuneet kuten valtaväestökin – Kauhajoki on Suomen suurin romanipitäjä Yle Uutiset. Viitattu 12.5.2019.
↑ ^a ^b Suonoja, Kyösti ja Lindberg, Väinö: Romanipolitiikan strategiat, s. 5–6. Sosiaali- ja terveysministeriö, 2000. Teoksen verkkoversio.
↑ Ruissalo, Pekka: Nyt puhuu romanien tamperelainen puhemies: ”Me olemme muuttuneet” Tamperelainen. Viitattu 26.12.2019.
↑ ^a ^b Heikki Hiilamo (kolumni): Romaninuoret eivät saa töitä ja puolet romaninaisista pelkää ruuan loppumista Yle Uutiset. Viitattu 13.12.2019.
↑ Koulutus - Suomen Romanifoorumi ry romanifoorumi.fi. Arkistoitu 13.12.2019. Viitattu 13.12.2019.
↑ Opetushallitus: Romanilasten perusopetuksen tila. Selvitys lukuvuodelta 2001–2002, s. 5. Opetushallitus, 2004.
↑ Opetushallitus - Tiedotteet web.archive.org. 6.3.2019. Arkistoitu 6.3.2019. Viitattu 19.12.2019.
↑ Opetushallitus: Romanilapsen kohtaaminen esi- ja perusopetuksessa, s. 43. Opetushallitus, 2008.
↑ Opetushallitus: Romanilasten perusopetuksen tila. Selvitys lukuvuodelta 2001–2002, s. 6. Opetushallitus, 2004.
↑ ^a ^b Romanit ja romanikieliset oppijat Opetushallitus. Viitattu 26.12.2019.
↑ Työllistymisen monet esteet romanit.fi. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 16.12.2019.
↑ ^a ^b Simonen, Marko: Tunnetut suomalaiset hakivat työtä romaninimillä ja omilla ansioluetteloilla laihoin tuloksin - poseeraavat nyt romaniasuissa iltalehti.fi. Viitattu 26.12.2019.
↑ ^a ^b Suominen, Heli: Romanihame tuo monia hankaluuksia (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 10.4.2014. Arkistoitu .
↑ Palkkaisinko romanin? Opas romanien kouluttajille, koulutuksen järjestäjille ja työvoimaviranomaisille (pdf) Luovi.fi. Arkistoitu 6.3.2019. Viitattu 6.3.2019.
↑ ^a ^b Pilke, Antti: Romanien historiasta riittää vääriä luuloja Yle Uutiset. Viitattu 17.12.2019.
↑ ^a ^b ^c ^d M. T. V. Uutiset–STT: Syrjintä on arkea Suomen romaneille – "vartijat seuraavat kaupoissa" mtvuutiset.fi. 10.4.2014. Viitattu 18.12.2019.
↑ Romaniperheen ei annettu tankata käteisellä huoltoasemalla Yle Uutiset. Viitattu 17.12.2019.
↑ Turkulaisravintolan tarjoilijoille sakkoja romanien syrjinnästä Yle Uutiset. Viitattu 17.12.2019.
↑ Heino, Anne: Tamperelaisravintola korvauksiin romanien syrjinnästä Yle Uutiset. Viitattu 17.12.2019.
↑ Jämsen, Elina; Roslund, Riku; Grünn, Emma: Romaniperheen ei annettu tankata käteisellä huoltoasemalla – tilanne tallentui videolle: "Vieläkin ihmisillä on näin kovat ja pinttyneet ennakkoluulot" Yle Uutiset. Viitattu 17.12.2019.
↑ Sieppi, Julia: Poliisi tutkii tivolin työntekijän romaniperhettä loukannutta käytöstä – laitteessa soitettiin rasistista pilkkalaulua Yle Uutiset. Viitattu 17.12.2019.
↑ Kangasniemi, Tomi: Romanien syrjintä edelleen rankkaa – "Suomen romanipolitiikka on Euroopan korkeimmalla tasolla" Helsingin Uutiset. Viitattu 18.12.2019.
↑ Mäkilä, Ville: Romanien syrjintä on Turussa arkipäivää: "Se ei ole kiva tilanne, kun sinut käännytetään ovelta" Turkulainen. Viitattu 18.12.2019.
↑ Mannermaa, Jaakko: Romanit kohtaavat muita enemmän syrjintää asuntomarkkinoilla Yle Uutiset. Viitattu 18.12.2019.
↑ de Fresnes, Tulikukka: Neljä nimekästä yrittäjää haki työtä romaninimillä, yhtäkään ei kutsuttu työhaastatteluun – "Työelämä ei ole yhdenvertainen romaneille tai muille vähemmistöille" Yle Uutiset. Viitattu 26.12.2019.
↑ Romanin ja poliisi kohdatessa, s. 14. Opetushallitus, romaniväestön koulutustiimi ja sisäasiainministeriön poliisiosasto, 2007. Teoksen verkkoversio.
↑ Strömberg, Jari: Romanien syrjintä nousemassa taas julkisuuteen – Tutkija: Ajat ovat muuttumassa Yle Uutiset. Viitattu 17.12.2019.
↑ Perussuomalaisten linja Yle Areena. A-studio. 15.6.2020.
↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f Romanikieli – Romano Missio romanomissio.fi. Viitattu 27.12.2019.
↑ Pulma (toim.) 2012, s. 195.
↑ ^a ^b Liekki, Rakel: 6 asiaa, joita et tiennyt romaneista Yle Kioski. 1.4.2015. Viitattu 25.11.2019.
↑ ^a ^b ^c Suomen romanikieli Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 25.11.2019.
↑ Granqvist, Kimmo: Suomen romanikieli - Kielikello kielikello.fi. Viitattu 25.11.2019.
↑ Romanikieli romanit.fi. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 25.11.2019.
↑ ^a ^b ^c Romanikieli Romanifoorumi.fi. Suomen Romanifoorumi ry. Arkistoitu 13.12.2019. Viitattu 13.12.2019.
↑ Suomen romanipoliittinen ohjelma Romaniasiain neuvottelukunta. Viitattu 13.12.2019.
↑ Pulma (toim.) 2012, s. 284–285.
↑ mustalainen. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
↑ Rasismin vastainen työ -työryhmän esitys (PDF) 31.12.2006. Etnisten suhteiden neuvottelukunnan ja alueellisten neuvottelukuntien rasismin vastainen työ. Arkistoitu 11.7.2011. Viitattu 2.2.2009.
↑ Mertaniemi, Sanna-Mari: Koulutus hyvä, ammatti parempi. Haastattelututkimus nuorten romaninaisten jatkokoulutusvalinnoista. 2005. Tampereen yliopisto, Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos. Viitattu 27.5.2019.
↑ Friman-Korpela, Sarita: Romanipolitiikasta romanien politiikkaan – Poliittisen asialistan ja toimijakonseption muutos 1900-luvun jälkipuoliskon Suomessa, s. 54. University of Jyväskylä, 2014.
↑ Salo, Mirkka: Romanikielisten lainasanojen ja koodivaihdon tehtävät Suomen romanien suomenkielisessä verkkokeskustelussa. Puhe ja kieli, 36:4, 2016.
↑ manne. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
↑ Romanikulttuuri – Romano Missio romanomissio.fi. Viitattu 27.9.2019.
↑ Friman-Korpela, Sarita: Romanipolitiikasta romanien politiikkaan – Poliittisen asialistan ja toimijakonseption muutos, s. 57. University of Jyväskylä, 2014. Teoksen verkkoversio.
↑ Jäämeri, Hannele: Kulkijamustalaisena kasvanut kirjailija Veijo Baltzar: "Minua ei tarvitse suvaita" Suomenkuvalehti.fi. 18.3.2012. Viitattu 6.7.2019.
↑ Jussila, Raimo: Tattarista romaaniksi - Kielikello kielikello.fi. Viitattu 20.6.2019.
↑ ^a ^b Nykänen, Harri ja Tervo, Jouni: Nokka. Kiven sisällä., s. 85. Johnny Kniga / WSOY, 2010.
↑ ^a ^b Tanner, Riikka ja Lind, Tuula: Käheä-ääninen tyttö, Kaalengo tsaj, s. 30, 31, 37. Tammi, Helsinki, 2009.
↑ Vehmas, Raino: Suomen romaaniväestön ryhmäluonne ja akkulturoituminen, s. 96. Turun Yliopisto, Turku, 1961.
↑ Thessleff Arthur, Wörterbuch des Dialekts der finnländischen Zigeuner, Acta Societatis Scientiarum Fennicæ. Tom. XXIX, No 6, s. 112, 1901. (Verkkojulkaisun s. 124)
↑ Mustalaiskomitean mietintö, s. 53–54. Valtioneuvoston kirjapaino, 1955.
↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f Tanner, Riikka ja Lind, Tuula: Käheä-ääninen tyttö, Kaalengo tsaj, s. 45, 46. Tammi, Helsinki, 2009.
↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f ^g Vehmas, Raino: Suomen romaaniväestön ryhmäluonne ja akkulturoituminen, s. 98. Turun Yliopisto, Turku, 1961.
↑ Pulma 2006, s. 73.
↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f Vehmas, Raino: Suomen romaaniväestön ryhmäluonne ja akkulturoituminen, s. 95. Turun Yliopisto, Turku, 1961.
↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f Tanner, Riikka ja Lind, Tuula: Käheä-ääninen tyttö, Kaalengo tsaj, s. 46. Tammi, Helsinki, 2009.
↑ Suomen romanien lauluperinne, Aineeton kulttuuriperintö, viitattu 11.3.2021
↑ Romanien hevostaidot, Aineeton kulttuuriperintö, viitattu 11.3.2021
↑ Opetushallitus: Romanilapsen kohtaaminen esi- ja perusopetuksessa, s. 17. Opetushallitus, 2008.
↑ Horváth, Aladár: Gadjo nation – Roma nation? 13.11.2006. European Roma Rights Centre.
↑ ^a ^b Salzman, Philip Carl: Culture and Conflict in the Middle East, s. 13. Humanity Books, 2008.
↑ Diamond, J.: Tykit, rauta ja teräs, s. 287. Terra Cognita, 2004.
↑ Sosiaali- ja terveysministeriö: Finland´s Romani People Finitiko romaseele 2004:2, s. 8. 2004. Sosiaali- ja terveysministeriö ("The traditional style of dress of Romani women is an especially clear expression of identification with and commitment to the clan and its culture.").
↑ ^a ^b ^c ^d ^e Hellman, Heikki: Korkean moraalin vähemmistö. Helsingin Sanomat, 8.1.1982, s. 16. Artikkelin verkkoversio.
↑ Gellner, E.: Muslim Society, s. 37. Cambridge University Press, 1981.
↑ Salzman, 2008, s. 12
↑ ^a ^b ^c Romanien tapaperinne - Suomen Romanifoorumi ry romanifoorumi.fi. Arkistoitu 13.12.2019. Viitattu 13.12.2019.
↑ Suku on tärkeä romanit.fi. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 16.12.2019.
↑ Ikä on viisautta romanit.fi. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 16.12.2019.
↑ ^a ^b ^c Puhtaus on puoli ruokaa romanit.fi. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 16.12.2019.
↑ ^a ^b Pulma (toim.) 2012, s. 388–389.
↑ ^a ^b Naisten ja miesten työt romanit.fi. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 16.12.2019.
↑ ^a ^b Pentikäinen, Juha & Hiltunen, Marja (toim.): Suomen kulttuurivähemmistöt, s. 159. Suomen Unesco-toimikunnan julkaisuja 72. Helsinki: Suomen Unesco-toimikunta, 1997. ISBN 951-53-1699-5.
↑ Friman-Korpela, Sarita ym.: Romanit ja kirkko: Opas seurakuntien työntekijöille ja luottamushenkilöille, s. 31. Suomen ev.-lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2005:2. Helsinki: Kirkkohallitus, 2005. ISBN 951-789-178-4.
↑ ^a ^b ^c Romanit uskossa – kiitos Herra! 25.4.1999. Yle.fi. Viitattu 16.7.2013.
↑ ^a ^b Hengellisyys usein osa kulttuuria romanit.fi. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 16.12.2019.
↑ ^a ^b Laulun voima romanit.fi. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 16.12.2019.
↑ ^a ^b Opetushallitus: Romanilapsen kohtaaminen esi- ja perusopetuksessa, s. 22. Opetushallitus, 2008.
↑ ^a ^b Vaate on aate romanit.fi. Arkistoitu 26.7.2020. Viitattu 21.6.2019.
↑ ^a ^b ^c Pulma, 2012, s. 426–429.
↑ Vehmas, Raino: Suomen romaaniväestön ryhmäluonne ja akkulturoituminen, s. 84. Turun Yliopisto, Turku, 1961.
↑ Tie romanien elämään: Romanipuku Suomen käsityön museo. Viitattu 12.5.2019.
↑ ^a ^b Vehmas, Raino: Suomen romaaniväestön ryhmäluonne ja akkulturoituminen, s. 85. Turun Yliopisto, Turku, 1961.
↑ Tie romanien elämään Suomen käsityön museo. Viitattu 12.5.2019.
↑ Pallaste, Tuija: Samettinen nainen; Vanhaan malliin, ilman kaavoja. Helsingin Sanomat, 1.10.2004, s. D 1.
↑ ^a ^b ^c Manu, Johanna: Romaninainen kantaa asunsa ylpeänä, vaikka kivuista kärsien Yle Uutiset. 8.4.2017. Viitattu 23.7.2020.
↑ Matintupa, Minna: Romaninaisen vaatteissa painavat sametti ja ennakkoluulot Yle Uutiset. Viitattu 22.6.2019.
↑ ^a ^b ^c ^d Niinivaara Susanna: Verikosto – sanoo valkolainen kun romanit ampuvat toisiaan Helsingin Sanomat. 6.1.1996. Viitattu 10.4.2024.
↑ Vahtera, Antti: Oikeutta ilman pykäliä. Helsingin Sanomat, 12.6.1983, s. 18. Artikkelin verkkoversio.
↑ ^a ^b ^c Väistäminen - yhä tätä päivää? romanit.fi. Arkistoitu 21.6.2019. Viitattu 22.12.2019.
↑ Törmä, Sinikka ja Huotari, Kari: Romanien asumisen yhdenvertaisuuden seurantaselvitys, s. 10–11. Ympäristöministeriö, 2018. Teoksen verkkoversio.
↑ Riku Lumbergin avoin kirje romaniyhteisölle Helsingin Sanomat. 19.8.2007. Viitattu 1.10.2008.
↑ ^a ^b Varpula, Sari: Taiteilija Kiba Lumberg: Sieluni ei mahdu mustalaishameeseen Sana. 16.8.2007. Arkistoitu 10.11.2010. Viitattu 1.10.2008.
↑ ^a ^b ^c Nikkanen, Hanna: Sketsishow käynnisti julkisen romaniriidan Journalisti. 17.8.2007. Arkistoitu 4.5.2009. Viitattu 6.3.2019.
↑ Omiaan arvostelleet romanitaiteilijat perustavat yhdistyksen Helsingin Sanomat. 27.7.2007. Viitattu 10.12.2017.
↑ Kiba Lumberg teki rikosilmoituksen Ylen kirjeestä Helsingin Sanomat. 2.8.2007. Viitattu 10.12.2017.
↑ Räikkä, Jyrki: Omiaan arvostelleet romanitaiteilijat pelkäävät henkensä puolesta Helsingin Sanomat. 27.7.2007. Viitattu 25.11.2019.
↑ Peitsi, Pekka: Työhön, työhön, sanoi Lapatossu!. Suomen Kuvalehti, N:o 40 (3.10.1942).
↑ Huttunen, Kari ja Nordström-Holm, Gunni (toim.): Mustalaiselämää, s. 21. Tammi, Helsinki, 1969.
↑ ^a ^b Grönfors, Martti: Suomen mustalaiskansa, s. 175–188, WSOY, 1981.
↑ Suomalainen rotuongelma. Poliisimies, Nro 18 (15.9.1966), s. 593–595.
↑ Lång, Olli: Romanien häätö Pankakoskelta vuonna 1956 – konflikti Pielisjärven romanien ja Pankakosken tehdasyhteisön välillä, s. 38. Suomen historian pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, Historia- ja maantieteiden laitos, 2010. Teoksen verkkoversio.
↑ Nygård, Toivo: Erilaisten historiaa – marginaaliryhmät Suomessa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa, s. 110. Atena Kustannus, Jyväskylä, 1998.
↑ ^a ^b Vankeinhoito-lehti, 5–6/1954, 50.
↑ Lång, Olli: Romanien häätö Pankakoskelta vuonna 1956 – konflikti Pielisjärven romanien ja Pankakosken tehdasyhteisön välillä, s. 2, 39. Suomen historian pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto, 2010. Teoksen verkkoversio.
↑ Nykänen, Harri: Mustalaiset muiden joukkoon. Helsingin Sanomat, 7.2.1993, s. D 8. Artikkelin verkkoversio.
↑ Lehti, Martti: Ryöstörikoskatsaus 2007 2008. Helsinki: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. Arkistoitu 22.7.2015. Viitattu 15.7.2009.
↑ Romanien henkirikostilastojen julkistamisesta puhkesi riita Yle.fi, uutiset.
↑ ^a ^b Peiponen, Pasi: Puhelinsoitot ikäihmisille toivat valepoliiseille lähes 2 miljoonaa euroa Yle Uutiset. Viitattu 18.12.2019.
↑ ^a ^b Niinivaara, Susanna: Vankilassa hallitsee valkoinen mies. Helsingin Sanomat, 2.4.1996, s. A 8. Artikkelin verkkoversio.
↑ Huhta, Helena: Selvitys etnisestä yhdenvertaisuudesta vankiloissa 2010 (Sivu 4) rikosseuraamus.fi. Viitattu 18.12.2019.
↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f ^g Suomen romanipoliittinen ohjelma (ROMPO) 2018-2022, s. 14–15. Sosiaali- ja terveysministeriö, 2018. Teoksen verkkoversio.
↑ Suomen Romanifoorumi ry romanifoorumi.fi. Viitattu 21.12.2019.
↑ Suomen Romaniyhdistys ry – Finitiko romanengo sankiba – Finlands romaniförening webcache.googleusercontent.com. Arkistoitu 4.9.2019. Viitattu 21.12.2019.
↑ Romano Missio – Romano Missio ry:n tehtävänä on toimia kristilliseltä arvopohjalta valtakunnallisena lastensuojelun, sosiaalialan, hengellisen työn sekä koulutusalan palvelujärjestönä romaniväestön keskuudessa. romanomissio.fi. Viitattu 21.12.2019.
↑ Elämä ja Valo ry elamajavalo.fi. Viitattu 21.12.2019.
↑ Toiminta | Drom drom.fi. Arkistoitu 20.9.2019. Viitattu 21.12.2019.
↑ Suomen romanipoliittinen ohjelma (ROMPO) 2018-2022, s. 16. Sosiaali- ja terveysministeriö, 2018. Teoksen verkkoversio.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aija Kuparinen, Vanhojen tie. Kuvat Olga Poppius. Like 2017. ISBN 978-952-01-1610-1
Armas Lind, Caleb – romanipojan evakkotaipale. Pystykorvakirja. Like & Suomen rauhanpuolustajat, 2010. ISBN 978-952-01-0454-2

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romano mirits, Ajankohtaista asiaa romaniaiheista. Yle Areena audio.
Suomen romaniväestön osallisuus ja hyvinvointi. Romanien hyvinvointitutkimus Roosan perustulokset 2017–2018, THL 2018
Maaria Ylänkö, Mistä tulet romani, Tiede.fi 4.6.2008
Kansainvälinen romanimusiikin festivaali
Minä olen mustalainen, Ylen Elävä arkisto, vuodelta 1973
Tumma ja hehkuva veri kuohutti tunteita mutta syistä vaiettiin. Yle Elävä arkisto
Aija Salovaara, Vanhojen tie. Maailman kuvalehti 2/2015.
Meri Lantela, Emma, 23, ja Maritsa, 26, valitsivat romanihameen, Yle.fi, uutiset 4.4.2021
Heli Etu-Sihvola & Ulla Moilanen: Romanien historiaa ja arkeologiaa Kalmistopiiri. 8.4.2020.

[1] Sosiaali- ja terveysministeriö: Suomen romanipoliittinen ohjelma – Työryhmän esitys (Sivu 17) julkaisut.valtioneuvosto.fi. 2009. Viitattu 25.11.2019.

[2] Perälä, Reijo: Mustalaismiehen sai 1600-luvulla hirttää ilman oikeudenkäyntiä yle.fi. Viitattu 25.11.2019.

[3] Pulma 2006, s. 32.

[4] Rekola, Tiina, Romanien varhaisveiheet Suomessa: 1500-luvulta 1800-luvun puoliväliin. Teoksessa Pulma, Panu (toim.): Suomen romanien historia, SKS 2014, 18-21.

[5] Rekola, Tiina, Romanien varhaisveiheet Suomessa: 1500-luvulta 1800-luvun puoliväliin. Teoksessa Pulma, Panu (toim.): Suomen romanien historia, SKS 2014, 18-19.

[6] Pulma 2006, s. 24–25.

[7] Hedman, Henry: Suomen romanikieli: Sen asema yhteisössään, käyttö ja romanien kieliasenteet (PDF) Kotimaisten kielten keskus.

[srf-8] Romanit Suomessa Suomen Romanifoorumi. Arkistoitu 20.7.2011. Viitattu 17.8.2009. ; Rekola, Tiina, Romanien varhaisveiheet Suomessa: 1500-luvulta 1800-luvun puoliväliin. Teoksessa Pulma, Panu (toim.): Suomen romanien historia, SKS 2014, 23-24.

[:53-9] Pulma 2006, s. 32–34.

[10] Opetushallitus: Romanilapsen kohtaaminen esi- ja perusopetuksessa, s. 10. Opetushallitus, 2008.

[11] Rekola, Tiina, Romanien varhaisveiheet Suomessa: 1500-luvulta 1800-luvun puoliväliin. Teoksessa Pulma, Panu (toim.): Suomen romanien historia, SKS 2014, 23-24.

[12] Pulma 2006, s. 49, 74.

[13] Pulma 2006, s. 75–80.

[:19-14] Hanna Virén, Lari Peltonen ja Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry.: Romanien reitit – Romanikulttuurin vaikutus kulttuuriympäristöön (Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran julkaisuja 1), s. 6, 18. Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry. Teoksen verkkoversio: https://www.kulttuuriperintokasvatus.fi/wp-content/uploads/2015/04/Romanien_reitit.pdf. Viitattu 6.7.2019.

[15] Pulma (toim.) 2012, s. 114–116.

[16] Mustalaiskomitean mietintö, s. 11–13. Valtioneuvoston kirjapaino, Helsinki, 1955.

[17] Grönfors, Martti: Suomen mustalaiskansa, s. 35, 36. WSOY, 1981.

[:14-18] Grönfors, Martti: Suomen mustalaiskansa, s. 36–37. WSOY, 1981.

[19] Pulma (toim.) 2012, s. 162–163.

[20] Pulma (toim.) 2012, s. 158–163.

[21] Tervonen, Miika: Suomen romanit ja toinen maailmansota romanit.fi. Arkistoitu 11.5.2019. Viitattu 30.12.2019.

[22] 1939−1945 − Synkkä vainon aika romanit.fi. Arkistoitu 11.5.2019. Viitattu 12.5.2019.

[23] Pulma (toim.) 2012, s. 154.

[24] Pulma (toim.) 2012, s. 156–157.

[25] Tervonen, Miika: ”Mustalaiskysymyksen” paluu sodanjälkeisessä Suomessa romanit.fi. Arkistoitu 11.5.2019. Viitattu 12.5.2019.

[:9-26] ↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f ^g ^h Varokaa, mustalaisia! Väärinymmärryksen historiaa - PDF docplayer.fi. Viitattu 22.6.2019.

[:47-27] Pulma (toim.) 2012, s. 163, 170.

[28] Pulma (toim.) 2012, s. 170.

[29] Pulma (toim.) 2012, s. 71.

[30] Mustalaiskomitean mietintö, s. 30–31. Valtioneuvoston kirjapaino, 1955.

[31] Pulma (toim.) 2012, s. 171.

[:15-32] Airola, Laura: Seuraava sukupolvi: Kokkolan romaniyhteisö on muutoksen edessä | Image apu.fi. 18.4.2016. Viitattu 27.6.2019.

[:17-33] Huttunen, Kari ja Nordström-Holm, Gunni (toim.): Mustalaiselämää, s. 14, 15. Tammi, Helsinki, 1969.

[:16-34] Jeskanen, Inka: Maalta kaupunkiin romanit.fi. Arkistoitu 27.6.2019. Viitattu 27.6.2019.

[35] Jeskanen, Inka: Ruotsin-villitys romanit.fi. Arkistoitu 27.6.2019. Viitattu 27.6.2019.

[36] Pulma (toim.) 2012, s. 194–197.

[:8-37] Huttunen, Kari; Hölttö, Ismo ja Savolainen Mikko: Raportti suomen mustalaisista. Gummerus, Jyväskylä, 1972.

[:10-38] Friman-Korpela, Sarita: Romanipolitiikasta romanien politiikkaan – Poliittisen asialistan ja toimijakonseption muutos 1900-luvun jälkipuoliskon Suomessa, s. 9–11. University of Jyväskylä, 2014.

[:18-39] Grönfors, Martti: Suomen mustalaiskansa, s. 41, 42. WSOY, 1981.

[:33-40] Huttunen, Kari ja Nordström-Holm, Gunni (toim.): Mustalaiselämää, s. 146. Tammi, Helsinki, 1969.

[41] Romanien yhteiskunnallinen asema - Suomen Romanifoorumi ry romanifoorumi.fi. Arkistoitu 13.12.2019. Viitattu 20.12.2019.

[42] Mustalaiskomitean mietintö, s. 5. Valtioneuvoston kirjapaino, 1955.

[43] Mustalaiskomitean mietintö, s. 6. Valtioneuvoston kirjapaino, 1955.

[44] Mustalaiskomitean mietintö, s. 49. Valtioneuvoston kirjapaino, 1955.

[:40-45] Pulma (toim.) 2012, s. 190–191.

[:0-46] Pulma 2006, s. 100, 102.

[47] Pulma 2006, s. 167.

[:1-48] Pulma (toim.) 2012, s. 189–190.

[:4-49] Pulma 2006, s. 167.

[50] Hakusana 'mustalaiset', Uusi tietosanakirja, 14. osa (MNI–OIJ), palstat 277 ja 278. Tietosanakirja Oy, Helsinki, 1962.

[51] Pulma (toim.) 2012, s. 177.

[52] Pulma 2006, s. 168, 170.

[53] Huttunen, Kari ja Nordström-Holm, Gunni (toim.): Mustalaiselämää, s. 40. Tammi, Helsinki, 1969.

[:34-54] Mustalaiskomitean mietintö, s. 8. Valtioneuvoston kirjapaino, Helsinki, 1955.

[55] Huttunen, Kari ja Nordström-Holm, Gunni (toim.): Mustalaiselämää, s. 20. Tammi, Helsinki, 1969.

[:44-56] Kluukeri, Iina: Romanit hajautuneet kuten valtaväestökin – Kauhajoki on Suomen suurin romanipitäjä Yle Uutiset. Viitattu 12.5.2019.

[:55-57] Suonoja, Kyösti ja Lindberg, Väinö: Romanipolitiikan strategiat, s. 5–6. Sosiaali- ja terveysministeriö, 2000. Teoksen verkkoversio.

[58] Ruissalo, Pekka: Nyt puhuu romanien tamperelainen puhemies: ”Me olemme muuttuneet” Tamperelainen. Viitattu 26.12.2019.

[:25-59] Heikki Hiilamo (kolumni): Romaninuoret eivät saa töitä ja puolet romaninaisista pelkää ruuan loppumista Yle Uutiset. Viitattu 13.12.2019.

[60] Koulutus - Suomen Romanifoorumi ry romanifoorumi.fi. Arkistoitu 13.12.2019. Viitattu 13.12.2019.

[61] Opetushallitus: Romanilasten perusopetuksen tila. Selvitys lukuvuodelta 2001–2002, s. 5. Opetushallitus, 2004.

[62] Opetushallitus - Tiedotteet web.archive.org. 6.3.2019. Arkistoitu 6.3.2019. Viitattu 19.12.2019.

[63] Opetushallitus: Romanilapsen kohtaaminen esi- ja perusopetuksessa, s. 43. Opetushallitus, 2008.

[64] Opetushallitus: Romanilasten perusopetuksen tila. Selvitys lukuvuodelta 2001–2002, s. 6. Opetushallitus, 2004.

[:43-65] Romanit ja romanikieliset oppijat Opetushallitus. Viitattu 26.12.2019.

[66] Työllistymisen monet esteet romanit.fi. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 16.12.2019.

[:41-67] Simonen, Marko: Tunnetut suomalaiset hakivat työtä romaninimillä ja omilla ansioluetteloilla laihoin tuloksin - poseeraavat nyt romaniasuissa iltalehti.fi. Viitattu 26.12.2019.

[:42-68] Suominen, Heli: Romanihame tuo monia hankaluuksia (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 10.4.2014. Arkistoitu .

[69] Palkkaisinko romanin? Opas romanien kouluttajille, koulutuksen järjestäjille ja työvoimaviranomaisille (pdf) Luovi.fi. Arkistoitu 6.3.2019. Viitattu 6.3.2019.

[:30-70] Pilke, Antti: Romanien historiasta riittää vääriä luuloja Yle Uutiset. Viitattu 17.12.2019.

[:31-71] M. T. V. Uutiset–STT: Syrjintä on arkea Suomen romaneille – "vartijat seuraavat kaupoissa" mtvuutiset.fi. 10.4.2014. Viitattu 18.12.2019.

[72] Romaniperheen ei annettu tankata käteisellä huoltoasemalla Yle Uutiset. Viitattu 17.12.2019.

[73] Turkulaisravintolan tarjoilijoille sakkoja romanien syrjinnästä Yle Uutiset. Viitattu 17.12.2019.

[74] Heino, Anne: Tamperelaisravintola korvauksiin romanien syrjinnästä Yle Uutiset. Viitattu 17.12.2019.

[75] Jämsen, Elina; Roslund, Riku; Grünn, Emma: Romaniperheen ei annettu tankata käteisellä huoltoasemalla – tilanne tallentui videolle: "Vieläkin ihmisillä on näin kovat ja pinttyneet ennakkoluulot" Yle Uutiset. Viitattu 17.12.2019.

[76] Sieppi, Julia: Poliisi tutkii tivolin työntekijän romaniperhettä loukannutta käytöstä – laitteessa soitettiin rasistista pilkkalaulua Yle Uutiset. Viitattu 17.12.2019.

[77] Kangasniemi, Tomi: Romanien syrjintä edelleen rankkaa – "Suomen romanipolitiikka on Euroopan korkeimmalla tasolla" Helsingin Uutiset. Viitattu 18.12.2019.

[78] Mäkilä, Ville: Romanien syrjintä on Turussa arkipäivää: "Se ei ole kiva tilanne, kun sinut käännytetään ovelta" Turkulainen. Viitattu 18.12.2019.

[79] Mannermaa, Jaakko: Romanit kohtaavat muita enemmän syrjintää asuntomarkkinoilla Yle Uutiset. Viitattu 18.12.2019.

[80] Fresnes, Tulikukka: Neljä nimekästä yrittäjää haki työtä romaninimillä, yhtäkään ei kutsuttu työhaastatteluun – "Työelämä ei ole yhdenvertainen romaneille tai muille vähemmistöille" Yle Uutiset. Viitattu 26.12.2019.

[81] Romanin ja poliisi kohdatessa, s. 14. Opetushallitus, romaniväestön koulutustiimi ja sisäasiainministeriön poliisiosasto, 2007. Teoksen verkkoversio.

[82] Strömberg, Jari: Romanien syrjintä nousemassa taas julkisuuteen – Tutkija: Ajat ovat muuttumassa Yle Uutiset. Viitattu 17.12.2019.

[83] Perussuomalaisten linja Yle Areena. A-studio. 15.6.2020.

[:45-84] ↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f Romanikieli – Romano Missio romanomissio.fi. Viitattu 27.12.2019.

[85] Pulma (toim.) 2012, s. 195.

[:21-86] Liekki, Rakel: 6 asiaa, joita et tiennyt romaneista Yle Kioski. 1.4.2015. Viitattu 25.11.2019.

[:22-87] Suomen romanikieli Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 25.11.2019.

[:23-88] Granqvist, Kimmo: Suomen romanikieli - Kielikello kielikello.fi. Viitattu 25.11.2019.

[89] Romanikieli romanit.fi. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 25.11.2019.

[:24-90] Romanikieli Romanifoorumi.fi. Suomen Romanifoorumi ry. Arkistoitu 13.12.2019. Viitattu 13.12.2019.

[91] Suomen romanipoliittinen ohjelma Romaniasiain neuvottelukunta. Viitattu 13.12.2019.

[92] Pulma (toim.) 2012, s. 284–285.

[Kielitoimiston_sanakirja-93] mustalainen. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.

[94] Rasismin vastainen työ -työryhmän esitys (PDF) 31.12.2006. Etnisten suhteiden neuvottelukunnan ja alueellisten neuvottelukuntien rasismin vastainen työ. Arkistoitu 11.7.2011. Viitattu 2.2.2009.

[95] Mertaniemi, Sanna-Mari: Koulutus hyvä, ammatti parempi. Haastattelututkimus nuorten romaninaisten jatkokoulutusvalinnoista. 2005. Tampereen yliopisto, Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos. Viitattu 27.5.2019.

[96] Friman-Korpela, Sarita: Romanipolitiikasta romanien politiikkaan – Poliittisen asialistan ja toimijakonseption muutos 1900-luvun jälkipuoliskon Suomessa, s. 54. University of Jyväskylä, 2014.

[97] Salo, Mirkka: Romanikielisten lainasanojen ja koodivaihdon tehtävät Suomen romanien suomenkielisessä verkkokeskustelussa. Puhe ja kieli, 36:4, 2016.

[98] manne. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.

[99] Romanikulttuuri – Romano Missio romanomissio.fi. Viitattu 27.9.2019.

[100] Friman-Korpela, Sarita: Romanipolitiikasta romanien politiikkaan – Poliittisen asialistan ja toimijakonseption muutos, s. 57. University of Jyväskylä, 2014. Teoksen verkkoversio.

[101] Jäämeri, Hannele: Kulkijamustalaisena kasvanut kirjailija Veijo Baltzar: "Minua ei tarvitse suvaita" Suomenkuvalehti.fi. 18.3.2012. Viitattu 6.7.2019.

[102] Jussila, Raimo: Tattarista romaaniksi - Kielikello kielikello.fi. Viitattu 20.6.2019.

[:7-103] Nykänen, Harri ja Tervo, Jouni: Nokka. Kiven sisällä., s. 85. Johnny Kniga / WSOY, 2010.

[:11-104] Tanner, Riikka ja Lind, Tuula: Käheä-ääninen tyttö, Kaalengo tsaj, s. 30, 31, 37. Tammi, Helsinki, 2009.

[105] Vehmas, Raino: Suomen romaaniväestön ryhmäluonne ja akkulturoituminen, s. 96. Turun Yliopisto, Turku, 1961.

[106] Thessleff Arthur, Wörterbuch des Dialekts der finnländischen Zigeuner, Acta Societatis Scientiarum Fennicæ. Tom. XXIX, No 6, s. 112, 1901. (Verkkojulkaisun s. 124)

[107] Mustalaiskomitean mietintö, s. 53–54. Valtioneuvoston kirjapaino, 1955.

[:12-108] ↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f Tanner, Riikka ja Lind, Tuula: Käheä-ääninen tyttö, Kaalengo tsaj, s. 45, 46. Tammi, Helsinki, 2009.

[:13-109] ↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f ^g Vehmas, Raino: Suomen romaaniväestön ryhmäluonne ja akkulturoituminen, s. 98. Turun Yliopisto, Turku, 1961.

[110] Pulma 2006, s. 73.

[:3-111] ↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f Vehmas, Raino: Suomen romaaniväestön ryhmäluonne ja akkulturoituminen, s. 95. Turun Yliopisto, Turku, 1961.

[:2-112] ↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f Tanner, Riikka ja Lind, Tuula: Käheä-ääninen tyttö, Kaalengo tsaj, s. 46. Tammi, Helsinki, 2009.

[113] Suomen romanien lauluperinne, Aineeton kulttuuriperintö, viitattu 11.3.2021

[114] Romanien hevostaidot, Aineeton kulttuuriperintö, viitattu 11.3.2021

[115] Opetushallitus: Romanilapsen kohtaaminen esi- ja perusopetuksessa, s. 17. Opetushallitus, 2008.

[116] Horváth, Aladár: Gadjo nation – Roma nation? 13.11.2006. European Roma Rights Centre.

[:50-117] Salzman, Philip Carl: Culture and Conflict in the Middle East, s. 13. Humanity Books, 2008.

[118] Diamond, J.: Tykit, rauta ja teräs, s. 287. Terra Cognita, 2004.

[119] Sosiaali- ja terveysministeriö: Finland´s Romani People Finitiko romaseele 2004:2, s. 8. 2004. Sosiaali- ja terveysministeriö ("The traditional style of dress of Romani women is an especially clear expression of identification with and commitment to the clan and its culture.").

[:51-120] Hellman, Heikki: Korkean moraalin vähemmistö. Helsingin Sanomat, 8.1.1982, s. 16. Artikkelin verkkoversio.

[121] Gellner, E.: Muslim Society, s. 37. Cambridge University Press, 1981.

[122] Salzman, 2008, s. 12

[:20-123] Romanien tapaperinne - Suomen Romanifoorumi ry romanifoorumi.fi. Arkistoitu 13.12.2019. Viitattu 13.12.2019.

[124] Suku on tärkeä romanit.fi. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 16.12.2019.

[125] Ikä on viisautta romanit.fi. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 16.12.2019.

[:27-126] Puhtaus on puoli ruokaa romanit.fi. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 16.12.2019.

[:48-127] Pulma (toim.) 2012, s. 388–389.

[:28-128] Naisten ja miesten työt romanit.fi. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 16.12.2019.

[Unesco-129] Pentikäinen, Juha & Hiltunen, Marja (toim.): Suomen kulttuurivähemmistöt, s. 159. Suomen Unesco-toimikunnan julkaisuja 72. Helsinki: Suomen Unesco-toimikunta, 1997. ISBN 951-53-1699-5.

[130] Friman-Korpela, Sarita ym.: Romanit ja kirkko: Opas seurakuntien työntekijöille ja luottamushenkilöille, s. 31. Suomen ev.-lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2005:2. Helsinki: Kirkkohallitus, 2005. ISBN 951-789-178-4.

[yle-131] Romanit uskossa – kiitos Herra! 25.4.1999. Yle.fi. Viitattu 16.7.2013.

[:26-132] Hengellisyys usein osa kulttuuria romanit.fi. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 16.12.2019.

[:29-133] Laulun voima romanit.fi. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 16.12.2019.

[:52-134] Opetushallitus: Romanilapsen kohtaaminen esi- ja perusopetuksessa, s. 22. Opetushallitus, 2008.

[:6-135] Vaate on aate romanit.fi. Arkistoitu 26.7.2020. Viitattu 21.6.2019.

[Pulma2-136] Pulma, 2012, s. 426–429.

[137] Vehmas, Raino: Suomen romaaniväestön ryhmäluonne ja akkulturoituminen, s. 84. Turun Yliopisto, Turku, 1961.

[romanipuku-138] Tie romanien elämään: Romanipuku Suomen käsityön museo. Viitattu 12.5.2019.

[Nimetön-rFus-1-139] Vehmas, Raino: Suomen romaaniväestön ryhmäluonne ja akkulturoituminen, s. 85. Turun Yliopisto, Turku, 1961.

[140] Tie romanien elämään Suomen käsityön museo. Viitattu 12.5.2019.

[141] Pallaste, Tuija: Samettinen nainen; Vanhaan malliin, ilman kaavoja. Helsingin Sanomat, 1.10.2004, s. D 1.

[:54-142] Manu, Johanna: Romaninainen kantaa asunsa ylpeänä, vaikka kivuista kärsien Yle Uutiset. 8.4.2017. Viitattu 23.7.2020.

[143] Matintupa, Minna: Romaninaisen vaatteissa painavat sametti ja ennakkoluulot Yle Uutiset. Viitattu 22.6.2019.

[:56-144] Niinivaara Susanna: Verikosto – sanoo valkolainen kun romanit ampuvat toisiaan Helsingin Sanomat. 6.1.1996. Viitattu 10.4.2024.

[145] Vahtera, Antti: Oikeutta ilman pykäliä. Helsingin Sanomat, 12.6.1983, s. 18. Artikkelin verkkoversio.

[:39-146] Väistäminen - yhä tätä päivää? romanit.fi. Arkistoitu 21.6.2019. Viitattu 22.12.2019.

[147] Törmä, Sinikka ja Huotari, Kari: Romanien asumisen yhdenvertaisuuden seurantaselvitys, s. 10–11. Ympäristöministeriö, 2018. Teoksen verkkoversio.

[148] Riku Lumbergin avoin kirje romaniyhteisölle Helsingin Sanomat. 19.8.2007. Viitattu 1.10.2008.

[:49-149] Varpula, Sari: Taiteilija Kiba Lumberg: Sieluni ei mahdu mustalaishameeseen Sana. 16.8.2007. Arkistoitu 10.11.2010. Viitattu 1.10.2008.

[journalisti-150] Nikkanen, Hanna: Sketsishow käynnisti julkisen romaniriidan Journalisti. 17.8.2007. Arkistoitu 4.5.2009. Viitattu 6.3.2019.

[jsyhdis-151] Omiaan arvostelleet romanitaiteilijat perustavat yhdistyksen Helsingin Sanomat. 27.7.2007. Viitattu 10.12.2017.

[152] Kiba Lumberg teki rikosilmoituksen Ylen kirjeestä Helsingin Sanomat. 2.8.2007. Viitattu 10.12.2017.

[153] Räikkä, Jyrki: Omiaan arvostelleet romanitaiteilijat pelkäävät henkensä puolesta Helsingin Sanomat. 27.7.2007. Viitattu 25.11.2019.

[154] Peitsi, Pekka: Työhön, työhön, sanoi Lapatossu!. Suomen Kuvalehti, N:o 40 (3.10.1942).

[155] Huttunen, Kari ja Nordström-Holm, Gunni (toim.): Mustalaiselämää, s. 21. Tammi, Helsinki, 1969.

[Grönfors-156] Grönfors, Martti: Suomen mustalaiskansa, s. 175–188, WSOY, 1981.

[157] Suomalainen rotuongelma. Poliisimies, Nro 18 (15.9.1966), s. 593–595.

[158] Lång, Olli: Romanien häätö Pankakoskelta vuonna 1956 – konflikti Pielisjärven romanien ja Pankakosken tehdasyhteisön välillä, s. 38. Suomen historian pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, Historia- ja maantieteiden laitos, 2010. Teoksen verkkoversio.

[159] Nygård, Toivo: Erilaisten historiaa – marginaaliryhmät Suomessa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa, s. 110. Atena Kustannus, Jyväskylä, 1998.

[:5-160] Vankeinhoito-lehti, 5–6/1954, 50.

[161] Lång, Olli: Romanien häätö Pankakoskelta vuonna 1956 – konflikti Pielisjärven romanien ja Pankakosken tehdasyhteisön välillä, s. 2, 39. Suomen historian pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto, 2010. Teoksen verkkoversio.

[162] Nykänen, Harri: Mustalaiset muiden joukkoon. Helsingin Sanomat, 7.2.1993, s. D 8. Artikkelin verkkoversio.

[163] Lehti, Martti: Ryöstörikoskatsaus 2007 2008. Helsinki: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. Arkistoitu 22.7.2015. Viitattu 15.7.2009.

[164] Romanien henkirikostilastojen julkistamisesta puhkesi riita Yle.fi, uutiset.

[:32-165] Peiponen, Pasi: Puhelinsoitot ikäihmisille toivat valepoliiseille lähes 2 miljoonaa euroa Yle Uutiset. Viitattu 18.12.2019.

[:38-166] Niinivaara, Susanna: Vankilassa hallitsee valkoinen mies. Helsingin Sanomat, 2.4.1996, s. A 8. Artikkelin verkkoversio.

[167] Huhta, Helena: Selvitys etnisestä yhdenvertaisuudesta vankiloissa 2010 (Sivu 4) rikosseuraamus.fi. Viitattu 18.12.2019.

[:46-168] ↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f ^g Suomen romanipoliittinen ohjelma (ROMPO) 2018-2022, s. 14–15. Sosiaali- ja terveysministeriö, 2018. Teoksen verkkoversio.

[169] Suomen Romanifoorumi ry romanifoorumi.fi. Viitattu 21.12.2019.

[:36-170] Suomen Romaniyhdistys ry – Finitiko romanengo sankiba – Finlands romaniförening webcache.googleusercontent.com. Arkistoitu 4.9.2019. Viitattu 21.12.2019.

[:35-171] Romano Missio – Romano Missio ry:n tehtävänä on toimia kristilliseltä arvopohjalta valtakunnallisena lastensuojelun, sosiaalialan, hengellisen työn sekä koulutusalan palvelujärjestönä romaniväestön keskuudessa. romanomissio.fi. Viitattu 21.12.2019.

[172] Elämä ja Valo ry elamajavalo.fi. Viitattu 21.12.2019.

[173] Toiminta | Drom drom.fi. Arkistoitu 20.9.2019. Viitattu 21.12.2019.

[174] Suomen romanipoliittinen ohjelma (ROMPO) 2018-2022, s. 16. Sosiaali- ja terveysministeriö, 2018. Teoksen verkkoversio.

[1]

[2]

[3]

[4]

[5]

[6]

[7]

[8]

[9]

[10]

[11]

[12]

[13]

[14]

[15]

[16]

[17]

[18]

[19]

[20]

[21]

[22]

[23]

[24]

[25]

[26]

[27]

[28]

[29]

[30]

[31]

[32]

[33]

[34]

[35]

[36]

[37]

[38]

[39]

[40]

[41]

[42]

[43]

[44]

[45]

[46]

[47]

[48]

[49]

[50]

[51]

[52]

[53]

[54]

[55]

[56]

[57]

[58]

[59]

[60]

[61]

[62]

[63]

[64]

[65]

[66]

[67]

[68]

[69]

[70]

[71]

[72]

[73]

[74]

[75]

[76]

[77]

[78]

[79]

[80]

[81]

[82]

[83]

[84]

[85]

[86]

[87]

[88]

[89]

[90]

[91]

[92]

[93]

[94]

[95]

[96]

[97]

[98]

[99]

[100]