Sukupuolten tasa-arvo

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sukupuolten välinen tasa-arvo tarkoittaa sitä, että kaikilla sukupuolilla on yhtäläiset oikeudet, velvollisuudet ja mahdollisuudet toteuttaa itseään ja osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan. Sukupuolten tasa-arvo on yksi YK:n Ihmisoikeuksien julistuksen tavoitteista. Nämä kattavat mm. oikeuden fyysiseen koskemattomuuteen, tasa-arvoiseen yhteiskunnalliseen osallistumiseen sekä tasa-arvoiseen palkkaukseen.

Sukupuolten tasa-arvo on perinteisesti viitannut naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon, mutta nykyään se voidaa ymmärtää myös laajemmin sukupuolen moninaisuutena.

Sukupuolten tasa-arvo maailmanlaajuisesti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukupuolten välisen epätasa-arvon poistaminen on maailmanlaajuinen ihmisoikeuskysymys. YK:n vuosituhattavoitteisiin kuuluu "edistää sukupuolten tasa-arvoa ja parantaa naisten asemaa."[1]

Yli kaksi kolmasosaa maailman köyhistä on naisia tai tyttöjä, ja naisten lukutaidottomuus on selkeästi yleisempää kuin miesten. Monissa maissa lainsäädäntö tai perinteinen laki ei anna naiselle oikeutta perintöön tai maanomistukseen.[2] On arvioitu, että ihmiskaupan uhreista arviolta 80 prosenttia on naisia ja lapsia. YK:n huume- ja rikososasto UNODC:n mukaan Euroopassa on jopa 500 000 laittomin keinoin maahan tuotua seksityöläistä.[3]

Kuvaa siitä, kuinka paljon naisiin kohdistuu väkivaltaa tai seksuaalista väkivaltaa on vaikea antaa, sillä kansainvälisiä vertailuja eri tavoin toteutettujen tutkimusten pohjalta ei ole tehty. Kansainvälisessä rikosuhritutkimuksessa (2000) tuli ilmi, että yksittäisistä maista naisiin kohdistuva väkivalta on yleisintä Argentiinassa ja Brasiliassa, ja kokonaisuudessa se on yleisintä kehitysmaissa, ja entisissä Neuvostoliiton maissa. Länsimaista eniten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tapahtuu Australiassa, Kanadassa, Britannissa, USA:ssa ja Suomessa. Kansainvälisessä rikosuhritutkimuksessa seksuaalinen väkivalta luokiteltiin raiskaukseen, raiskauksen yritykseen, seksuaalisesti loukkaavaan käsiksi käymiseen ja loukkaavaan käyttäytymiseen. Yli 60 prosenttia läntisissä maissa koetusta seksuaalisesta väkivallasta oli loukkaavaa käyttäytymistä. Kehitysmaissa raiskaukset ja niiden yritykset ja seksuaalisesti loukkaava käsiksi käyminen ovat yleisempiä kuin muissa maissa.[4]

Maailman lainsäätäjistä on naisia on vain alle viidennes. Parlamenttienvälisen liiton IPU:n mukaan 2000-luvun aikana naisten osuus on kuitenkin kasvanut tasaisesti, sillä vuonna 2000 naisten osuus koko maailman parlamentaarikoista oli 13,1 prosenttia, kun taas vuonna 2010 se oli 18,7 %. Naisparlamentaarikkojen määrän lisääntymistä on tapahtunut 2000-luvulla erityisesti kehitysmaissa, kuten Ruandassa ja Angolassa, joissa muutoksen takana ovat sukupuolikiintiöiden käyttöönotto päätöksentekoelimissä.[5]

Tasa-arvo työelämässä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työsuorituksista on vaikea löytää aineistoa muilta kuin juristeilta. Ghazala Azmatin ja Rosa Ferrerin tutkimuksessa mitattiin yhdysvaltalaisjuristien työtunteja ja asiakkaiden hankintaa: miehet laskuttivat 10 % enemmän tunteja ja hankkivat yli kaksinkertaisen rahamäärän uusilta asiakkailta. Azmatin mukaan työtunnit ja runsaampi asiakkaiden hankkiminen selittävät pitkälti palkkaerot ja sama voi koskea muitakin aloja. Niitä puolestaan selittivät pienet lapset sekä naisten vähäisempi kunnianhimo, he halusivat firman osakkaiksi paljon miehiä harvemmin. Toisessa tutkimuksessa naisjohtajilla oli vähemmän lapsia kuin miesjohtajilla.[6]

Talousnobelisti Gary Becker osoitti kirjassaan The Economics of Discrimination (University of Chicago Press, 1957), että markkinat rankaisevat automaattisesti syrjinnästä. Jos yritys palkkaa työntekijöitä muulla perusteella kuin sillä, kuka suoriutuu parhaiten työtehtävistä, yritys häviää rahaa, sitä enemmän, mitä voimakkaammin valinta perustuu muihin tekijöihin. Joskus kuitenkin sukupuoli voi olla olennainen tekijä työsuoritukselle, esimerkiksi palkattaessa henkilö näyttelemään Virginia Woolfia.[7]

Sukupuolten tasa-arvo kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YK:n ihmisoikeussopimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 2. artikla turvaa julistuksessa esitetyt oikeudet ja vapaudet jokaiselle ilman muun muassa sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Julistuksen sisältämät oikeudet on sittemmin vahvistettu osaksi sitovaa kansainvälistä oikeutta kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa (KP-sopimus) ja taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa (TSS-sopimus). Nämä molemmat yleissopimukset kieltävät muun muassa sukupuoleen perustuvan syrjinnän yleissopimuksissa tunnustettuihin oikeuksiin liittyen. Lisäksi sopimuksiin sisältyy seuraavat erityisesti sukupuolten tasa-arvoa koskevat artiklat:

KP-sopimus 26 artikla: Kaikki ihmiset ovat oikeudellisesti yhdenvertaisia ja oikeutettuja ilman minkäänlaista syrjintää yhtäläiseen lain suojaan. Tässä suhteessa lain tulee kieltää kaikki syrjintä ja taata kaikille henkilöille yhtäläinen ja tehokas suojelu muun muassa sukupuoleen perustuvaa syrjintää vastaan.

TSS-sopimus 7 artiklan a)-kohta: kohtuullisen palkan ja saman palkkauksen samanarvoisesta työstä ilman minkäänlaista rajoitusta; erikoisesti naisille taataan sellaiset työolot, jotka eivät ole huonompia kuin ne, joita miehet nauttivat ja joihin kuuluu sama palkka samasta työstä.

YK:n ihmisoikeuskomitea valvoo KP-sopimuksen noudattamista ja taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen oikeuksien komitea valvoo TSS-sopimuksen noudattamista.

Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (CEDAW)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen (CEDAW) tavoitteena on edistää ihmisoikeuksien tasa-arvoista toteutumista naisten osalta. Sopimus sisältää säännöksiä muun muassa kansalaisuudesta, koulutuksesta, työelämään osallistumisesta, terveydenhuollosta sekä naisten taloudellisista oikeuksista.[8]

Yleissopimus hyväksyttiin vuonna 1979 YK:n yleiskokouksessa ja se astui voimaan vuonna 1981. Yleissopimus tuli Suomen osalta voimaan 4.10.1986.[9] Suomessa yleissopimuksen määräaikaisraportoinnista vastaa ulkoministeriön ihmisoikeustuomioistuin- ja -sopimusasioiden yksikkö.

Yleissopimuksen noudattamista valvoo naisten syrjinnän poistamista käsittelevä komitea. Komitea tutkii myös yksilövalituksia.

YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen julistus (1993)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1993 YK:n yleiskokous hyväksyi naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen julistuksen (Declaration on the Elimination of Violence Against Women).

Julistuksen mukaan naisiin kohdistuvaan väkivaltaa voi olla esimerkiksi:

  • Fyysinen, seksuaalinen ja psykologinen väkivalta, joka tapahtuu perheissä, mukaan lukien pahoinpitely, kodeissa tapahtuva tyttölasten seksuaalinen hyväksikäyttö, avioliitossa tapahtuvat raiskaukset, naisten sukuelinten silpominen ja muunlaiset perinteiset käytännöt, ei-aviopuolison harjoittama väkivalta ja hyväksikäyttöön liittyvä väkivalta;
  • Fyysinen, seksuaalinen ja psykologinen väkivalta, joka tapahtuu yleisessä yhteisössä, mukaan lukien raiskaus, seksuaalinen hyväksikäyttö, seksuaalinen häirintä ja pelottelu työpaikoilla, kouluissa ja muualla, naisten ihmiskauppa ja pakkoprostituutio;
  • Fyysinen, seksuaalinen ja psykologinen väkivalta valtion harjoittamana tai suvaitsemana, missä tahansa se tapahtuukaan.

Kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleissopimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälisellä työjärjestöllä (ILO) on useita työelämän tasa-arvoon liittyviä yleissopimuksia. Niistä keskeisimmät ovat Yleissopimus nro 100: Samanarvoisesta työstä miehille ja naisille maksettava sama palkka (1951), Yleissopimus nro 111: Työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä tapahtuva syrjintä (1958), Yleissopimus nro 156: Perheenhuoltovelvollisuuksia omaavien mies- ja naistyöntekijöiden samanlaiset mahdollisuudet ja yhdenvertainen kohtelu sekä Yleissopimus nro 183: Äitiyssuojelusopimus (uudistettu 2000).

Euroopan ihmisoikeussopimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14. artiklassa taataan ihmisoikeussopimuksessa tunnustetuista oikeuksista ja vapauksista nauttiminen ilman minkäänlaista muun muassa sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Lisäksi ihmisoikeussopimuksen kahdennentoista lisäpöytäkirjan 1. artiklassa taataan laissa tunnustettujen oikeuksien nauttiminen ilmaan minkäänlaista muun muassa sukupuoleen perustuvaa syrjintää.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamista valvoo Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Ihmisoikeustuomioistuin käsittelee pääasiassa sopimusvaltioita vastaan tehtyjä yksilövalituksia.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut lukuisia sukupuolten tasa-arvoa koskevia tuomioita. Tapauksessa Opuz v. Turkki (2009) tuomioistuin katsoi, että perheväkivalta oli naisiin kohdistuvaa sukupuoleen perustuvaa syrjintää, koska se koski pääasiassa naisia ja koska oikeusviranomaisten yleinen syrjivä asenne oli luonut ilmapiirin, joka ruokki perheväkivaltaa.[10]

Konstantin Markin v. Venäjä (2012) -tapauksessa tuomioistuin katsoi, että vanhempainvapaan epääminen miespuoliselta sotilashenkilöltä oli sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Tuomioistuin on ottanut kantaa myös syrjiviin sukunimikäytäntöihin, muun muassa tapaukset Burghartz v. Sveitsi (1994) ja Ünal Tekeli v. Turkki (2004), syrjiviin maahanmuuttosäännöksiin (esimerkiksi Abdulaziz, Cabales ja Balkandali v. Yhdistynyt kuningaskunta, 1985), syrjiviin eläkesäännöksiin (esimerkiksi Wessel-Bergervoet v. Alankomaat, 2002) sekä syrjiviin sosiaaliturvasäännöksiin (esimerkiksi Willis v. Yhdistynyt kuningaskunta (2002), jossa oli kyse miespuolisten leskien oikeudesta leskeneläkkeeseen[11]).

Istanbulin sopimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (Istanbulin sopimus)[12] on maailman ensimmäinen oikeudellisesti sitova sopimus, joka koskee naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Istanbulin sopimus hyväksyttiin vuonna 2011 ja se astui voimaan 1.8.2014. Sopimus tuli Suomessa voimaan 1.8.2015.[13]

Sopimuksen tavoitteena on muun muassa:[14]

  • ehkäistä ja poistaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa
  • suojella väkivallan uhreja ja tarjota heille tukipalveluita
  • saatta väkivallan tekijät vastuuseen teoistaan
  • edistää kaikkien naisiin kohdistuvan syrjinnän muotojen poistamista
  • edistää naisten ja miesten välistä tosiasiallista tasa-arvoa
  • edistää viranomaisten ja järjestöjen yhteistyötä väkivallan kitkemisessä

Sopimusta sovelletaan kaikkiin väkivallan muotoihin, perheväkivalta mukaan lukien. Sopimus velvoittaa sopimusvaltioita muun muassa perustamaan riittävän määrän helposti saavutettavia turvakoteja ja ottamaan valtakunnallisesti käyttöön maksuttoman ympärivuorokautisen auttavan puhelimen.

Sopimusmääräysten täytäntöönpanoa seuraa naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan asiantuntijaryhmä.

Sukupuolten tasa-arvoa koskeva lainsäädäntö Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa yhdenvertaisuuden perussäännös on perustulain 6 §. Sen 1 momentin mukaan "Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä". Perustuslain 2 momentti kieltää syrjinnän muun muassa sukupuolen perusteella. Naisten ja miesten tasa-arvon perussäännös puolestaan löytyy pykälän 4 momentista. Sen mukaan: "Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään".

Sukupuolten tasa-arvoa koskee erityisesti laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (tasa-arvolaki), joka tuli voimaan vuonna 1987. Tasa-arvolain tarkoituksena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Lain tarkoituksena on myös estää sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuva syrjintä. Tasa-arvolain noudattamista valvoo tasa-arvovaltuutettu sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta.

Tasa-arvoon liittyviä säännöksiä löytyy myös useista muista laeista. Työelämään liittyen esimeriksi työsopimuslaki ja virkamieslaki sisältävät säännöksiä työntekijöiden tasapuolisesta kohtelusta sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakeihin viittavaan syrjintäkiellon. Myös rikoslaki sisältää laajan työelämää ja elinkeinotoimintaa koskevan syrjintäkiellon. Kuluttajansuojalaissa kielletään hyvän tavan vastaisena markkinointina muun muassa sellainen markkinointi, joka loukkaa ihmisarvoa tai jossa esiintyy muun muassa sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Lisäksi rikoslaki sisältää säännöksiä muun muassa pahoinpitelystä ja seksuaalirikoksista sekä muista henkilöön kohdistuvista rikoksista, kuten vapaudenriistosta, vainoamisesta ja pakottamisesta. Rikoksen uhrien oikeuksista, suojelusta ja avustamisesta säädetään erikseen. Esimerkiksi esitutkintalaissa on otettu huomioon lähisuhde- ja perheväkivaltaa koskevia erityispiirteitä muun muassa kuulusteluihin, tukihenkilöön ja oikeudenkäyntiavustajaan liittyen.

Tasa-arvoa koskevien lakien valmistelusta vastaa Sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikkö. Sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimii myös Tasa-arvoasiain neuvottelukunta (TANE).

Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen on tasa-arvon edistämisen yksi strategia ja tarkoittaa sitä, että sukupuolinäkökulma otetaan huomioon kaikessa päätöksenteossa. Tämä edellyttää toimenpiteiden ja päätösten vaikutusten arviointia naisten ja miesten kannalta.

YK:n neljännessä naisia koskevassa maailmankonferenssissa Pekingissä vuonna 1995 hyväksyttiin Pekingin julistus ja toimintaohjelma. Toimintaohjelman toteuttamiseksi Suomessa Tasa-arvoasiain neuvottelukunta TANE teki tasa-arvoministeri Terttu Huttu-Juntusen toimeksiannosta ehdotuksen hallituksen tasa-arvo-ohjelmaksi. Hallitus hyväksyi tasa-arvo-ohjelman vuonna 1997. Siinä todetaan mm. että "Naisten ja miesten tasa-arvon edistäminen on otettava huomioon kaikessa julkishallinnon päätöksenteossa sekä toimenpiteitä suunniteltaessa, toteutettaessa ja arvioitaessa niiden vaikuttavuutta. Läpäisyperiaatteen eli valtavirtaistamisen toteuttaminen vaatii päätöksentekijöiden ja valmistelijoiden sitoutumista tasa-arvon edistämiseen. Se edellyttää riittäviä perustietoja tasa-arvon tilasta kullakin yhteiskuntapolitiikan lohkolla kuten sukupuolen mukaan eriytettyä tilastointia sekä tarpeen mukaan selvitystyötä, vaikutusanalyysejä ja tieteellistä tutkimusta." Ohjelman perusteella perustettiin "Valtavirtaistamishanke", jolla pyrittiin saamaan tasa-arvokehitystä liikkeelle kaikkialla yhteiskunnassa.[15]

Sukupuolten tasa-arvon muutokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohessa on listattuna virstanpylväitä tasa-arvon edistämisessä:[16]

  • 1860 aviomiehen kuritusvalta ei enää oikeuskäytännössä hyväksyttyä
  • 1864 naimattomien 25-vuotiaiden naisten täysivaltaisuus
  • 1878 naisille ja miehille yhtäläinen perintöoikeus
  • 1897 naiset täysivaltaisiksi miesten kanssa samanikäisinä, 21-vuotiaina
  • 1901 naisille miesten kanssa yhtäläinen opiskeluoikeus yliopistossa (naisilla erillisvapaus alkaen 1870)
  • 1906 eduskuntavaalien äänioikeus ja vaalikelpoisuus (yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden myötä) (ei koskenut suljetuissa laitoksissa asuvia)
  • 1916 oikeus tulla nimitetyksi korkeakoulutason opettajanvirkaan[17]tarvitaan parempi lähde
  • 1917 täysi äänioikeus ja vaalikelpoisuus kunnallisvaaleissa (yleisen ja yhtäläisen kunnallisvaaliäänioikeuden myötä) (paitsi suljetuissa laitoksissa asuville)
  • 1919 naimisissa oleville naisille oikeus ansiotyöhön ilman aviomiehen suostumusta (aiemmin 15-vuotiaana naimattomana kenen tahansa)
  • 1926 ensimmäinen naisministeri: Miina Sillanpää, apulaissosiaaliministeri
  • 1926 laki naisten kelpoisuudesta valtion virkoihin
  • 1929 avioliittolaki: naiselle oikeus omaisuuteen ja yhtäläiseen vanhemmuuteen, aviovaimo vapautuu miehensä holhouksesta
  • 1937 äitiysavustuslaki
  • 1943 lakisääteinen kouluruokailu
  • 1944 laki äitiys- ja lastenneuvoloista
  • 1950 raskauden keskeyttäminen sallitaan lääketieteellisin perustein
  • 1961 ehkäisypillerit hyväksytään
  • 1962 Suomi ratifioi ILO:n samapalkkaisuussopimuksen: sama palkka samasta ja samanarvoisesta työstä
  • 1967 leskeneläke naisille
  • 1970 naisia eduskuntaan ensimmäistä kertaa yli 20 prosenttia
  • 1970 laki raskauden keskeyttämisestä: abortti sallitaan myös sosiaalisista syistä
  • 1970 työsopimuslaki kieltää syrjinnän
  • 1972 ehkäisypalvelut turvataan lailla
  • 1972 Tasa-arvoasiain neuvottelukunta (TANE) perustetaan
  • 1973 laki lasten päivähoidosta
  • 1975 isyyslaki ja laki lapsen elatuksesta: avioliitossa ja sen ulkopuolella syntyneet lapset samaan asemaan
  • n. 1977 naisille lupa käudä tanssiravintolassa ilman miestä (ravintoloiden harjoittama syrjintä oli laitonta)[18]
  • 1978 vanhemmille oikeus jakaa keskenään vanhempainvapaa
  • 1980 Suomen hallituksen ensimmäinen tasa-arvo-ohjelma
  • 1983 yhteishuoltajuus mahdollistuu
  • 1985 laki kotihoidon tuesta
  • 1985 nimilaki: avioituva nainen saa säilyttää sukunimensä ja lapselle voidaan antaa kumman tahansa vanhemman nimi
  • 1986 Suomi ratifioi YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän kieltävän yleissopimuksen (CEDAW)
  • 1986 laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (tasa-arvolaki)
  • 1986 naiset saavat oikeuden papin virkaan
  • 1990 alle 3-vuotiaille subjektiivinen oikeus kunnalliseen päivähoitoon
  • 1990 leskeneläke miehille
  • 1991 isille erillinen isyysloma, joka ei lyhennä vanhempainrahakautta
  • 1992 laki kielsi raskauteen ja vanhemmuuteen perustuvan syrjinnän (esim irtisanomisen raskauden takia)[18]
  • 1994 avioliitossa tapahtuvasta raiskauksesta tehtiin rikos
  • 1995 yksityiselämässä (esim. kotona) tapahtunut pahoinpitely virallisen syytteen alaiseksi eli rangaistavaksi, vaikka uhri ei sitä uskalla tai halua (pl. uhrin "vakaasta tahdosta")[19]
  • 1995 kiintiösäännös ja valtavirtaistamisen periaate uudistettuun tasa-arvolakiin
  • 1995 naisten vapaaehtoinen asepalvelus
  • 1995 sukupuoleen perustuva syrjintä kielletään uudistetussa perustuslaissa
  • 1996 alle kouluikäisille subjektiivinen oikeus kunnalliseen päivähoitoon
  • 1998 naiset pääsevät armeijassa kaikkiin puolustushaaroihin ja aselajeihin[18]
  • 1999 laki lähestymiskiellosta
  • 2000 ensimmäinen nainen tasavallan presidentiksi (Tarja Halonen)
  • 2000 yleinen syrjintäkielto uudistettuun perustuslakiin
  • 2003 isäkuukausi
  • 2004 yksityisellä paikalla tapahtuva pahoinpitely tulee virallisen syytteen alaiseksi huolimatta uhrin "vakaasta tahdosta" (lievä pahoinpitely säilyy asianomistajarikoksena)[20]
  • 2005 tasa-arvolain kokonaisuudistus[21]
  • 2008 pörssiyhtiöiden on hallintokoodin mukaan annettava julkinen selitys, jos sen hallituksessa ei ole sekä naisia että miehiä[22]
  • 2011 alaikäiseen tai läheiseen henkilöön kohdistuvat lievätkin pahoinpitelyt virallisen syytteen alaisiksi
  • 2011 sukupuoliyhteys puolustuskyvyttömän henkilön kanssa määritellään raiskaukseksi
  • 2015 sukupuolivähemmistöjen syrjintäsuoja kirjataan tasa-arvolakiin
  • 2015 Istanbulin sopimus (Naisiin kohdistuvan väkivallan sekä perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskeva Euroopan neuvoston yleissopimus) voimaan
  • 2017 pörssiyhtiöiden raportoitava hallituksensa monimuotoisuuden periaatteet ja tavoitteensa sen sukupuolijakaumasta[22]

Sukupuolijakauma valtaa sisältävissä ammateissa/tehtävissä Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ammatti tai tehtävä Miehiä (%) Naisia (%)
Suomen väestöstä (2016)[23] 49 % 51 %
Eurokansanedustajista (2014) (13 henkilöä)[24] 46 % 54 %
Kansanedustajista (2015)[25] 58 % 42 %
Kaupunginjohtajista (2014) (105 henkilöä)[26] 92 % 8 %
Kunnanjohtajista (2017)[27] 79 % 21 %
Kunnanvaltuutetuista (2017)[28] 61 % 39 %
Ministereistä (2017)[29] 71 % 29 %
Poliisihallinnon koko henkilöstöstä (2013)[30] 71 % 29 %
Poliiseista (2013)[30] 85 % 15 %
Poliisipäälliköistä (2013) (11 henkilöä)[31] 100 % 0 %
Korkeakoulujen professoreista[32] 72 % 28 %
Päivittäisten sanomalehtien päätoimittajista (2010) (31 hlöä)[33] 97 % 3 %
Pörssiyhtiöiden hallitusten jäsenistä (2017)[22] 73 % 27 %
Pienten pörssiyhtiöiden hallitusten jäsenistä (2017) [22] 77 % 23 %
Keskisuurten pörssiyhtiöiden hallitusten jäsenistä (2017) [22] 73 % 27 %
Suurten pörssiyhtiöiden hallitusten jäsenistä (2017)[22] 67 % 33 %
Pörssiin listaamattomien yritysten hallitusten jäsenistä (2015)[26] 81 % 19 %
Pörssiyhtiöiden johtoryhmien jäsenistä (2016)[34] 80 % 20 %
Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista (2016)[35] 94 % 6 %
Rehtoreista (2014) (kysely)[36] 59 % 41 %
Ammattikorkeakoulujen rehtoreista (2016)[26] 84 % 16 %
Yliopistojen rehtoreista (2016)[26] n. 75 % n. 25 %
Yliopistojen professoreista (2016) 69 % 31 %
Yliopistojen opetus-ja tutkimushenkilöstöstä (2015) (17 423 hlöä)[37] 57 % 43 %
Syyttäjistä (2015)[38] 49 % 51 %
Tuomareista (2015)[38] 46 % 54 %

Naisten asema Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historia ja kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naisten aseman kehityksen voi juridisesti katsoa alkaneen siitä, kun vuonna 1864 naimattomat naiset vapautuivat isänsä tai naittajan holhouksenalaisuudesta, eli saavuttivat täysivaltaisuuden täytettyään 25 vuotta. Sitä ennen täysivaltaisuutta sai anoa kunnalta täytettyään 21 vuotta. Miehet vapautuivat holhouksenalaisuudesta ilman anomustarvetta täytettyään 21 vuotta.[39] Vuonna 1898 holhouksenalaisuudesta ilman anomusta vapautumisen ikävuodesta tuli sama kuin miehillä, eli 21.[40] Vuonna 1906 Suomessa naiset saivat äänioikeuden (paitsi suljetuissa laitoksissa asuvat) ja vuonna 1926 oikeuden tulla nimitetyksi valtion virkoihin samoilla ehdoilla kuin miehet. Vuoden 1929 avioliittolaki teki aviopuolisoista tasavertaisia oikeudellisesti, mutta samalla kiellettiin rodunjalostusoppiin perustuen avioliitto ei-toivotuilta ihmisiltä.

Vaikka äänioikeus ja oikeus asettua ehdolle valtiollisissa tuli Suomessa lakiin verrattaen aikaisessa vaiheessa, joitain sukupuolten tasa-arvoon liittyviä lakimuutoksia on tullut voimaan vasta 1900-luvun loppupuolella. 1985 lähtien naimisissaoleva nainen on saanut päättää itse sukunimestään. Avioliitossa tapahtuvasta raiskauksesta tehtiin rikos Suomessa EU:n mittakaavassa myöhään, vasta vuonna 1994 ja yksityiselämässä tapahtunut pahoinpitely saatettiin yleisen syytteen alaiseksi vuonna 1995. Seksuaalirikoslaki uudistettiin vuonna 1998, jolloin tärkein uudistus oli lähes kaikkien seksuaalirikosten saattaminen virallisen syytteen alaiseksi.[41]

Naisiin kohdistuva ruumiillinen väkivalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naisiin kohdistuva väkivalta on merkittävä ihmisoikeusongelma myös Suomessa. Tietoa naisiin kohdistuvasta väkivallasta on saatavilla useista tilastoista, kuten rikollisuustilastot, kansalliset uhritutkimukset sekä erikseen naisiin kohdistuvaa väkivaltaa selvittäneet tutkimuset. Tilastot eivät kuitenkaan ole aina helposti vertailtavissa keskenään, sillä kaikki väkivalta ei päädy tilastoihin. Esimerkiksi lähes kaikki raiskaukset ja raiskauksen yritykset jäävät ilmoittamatta poliisille.[42]

Suomessa miehistä 5,6 % ja naisista 4,3 % oli kokenut parisuhdeväkivaltaa tuoreimman vuoden aikana (2009); koko nykyisen suhteen ajalta luvut olivat 16 % ja 17 %.[43] Pelkoa kotona tapahtuvaa väkivaltaa kohtaan tuntee miehistä 4 % ja naisista 2 %.[44] Vuonna 2008 perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen kohteeksi joutui 116 miestä ja 111 naista.[45]

Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin (ent. oikeuspoliittinen tutkimuslaitos) vuonna 2015 tekemän katsauksen mukaan tilanne, jossa parisuhdekumppani surmaa naisen, on toiseksi yleisin henkirikostyyppi Suomessa.

Euroopan unionin jäsenmaiden vertailussa naisen riski tulla surmatuksi on Suomessa 11. korkein. Vuosina 2003–2007 puolison, ex-puolison tai seurustelukumppanin surmaamaksi joutui 114 naista. Vuosina 1997 ja 2005 Suomessa toteutetut naisuhritutkimukset osoittivat, että fyysistä väkivaltaa parisuhteissaan ainakin kerran kokeneiden naisten osuus koko naisväestöstä on laskenut hieman vuodesta 1997 (20 %) vuoteen 2005 (18 %).[46]

Suomen ihmisoikeuspoliittisessa selonteossa on huomioitu erityisen ongelmalliseksi maahanmuuttajanaisten oikeudellinen asema. ”Kansainväliset valvontaelimet ovat antaneet Suomelle useita huomautuksia siitä, ettei naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ole kyetty riittävästi puuttumaan.”[47]

Naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö on aina rikos. Seksuaalirikoksia ovat mm. raiskaus, pakottaminen seksuaaliseen tekoon, lapsen tai aikuisen seksuaalinen hyväksikäyttö ja seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta. Useimmiten seksuaalista väkivaltaa kokee nainen. Osassa tapauksista tekijä ja uhri eivät tunne toisiaan ennestään, mutta tavallisempaa kuitenkin on, että uhri ja tekijä ovat toisilleen tuttuja, tutustumassa toisiinsa tai parisuhteessa keskenään. Väestöliiton mukaan vuonna 2005 naisille tehdyssä suuressa kyselytutkimuksessa, jossa selvitettiin myös seksuaalista väkivaltaa, kävi ilmi, että seksuaalista väkivaltaa tai uhkaavaa käyttäytymistä oli kokenut nykyisessä parisuhteessaan 4,3 % naisista (15 vuotta täyttäneistä) ja entisessä parisuhteessa 17,3 % naisista. Suhteessa vuoden 1997 kyselyyn luvut olivat hieman pienentyneet. Seksuaalisen väkivallan yleisyyttä Suomessa on vaikea arvioida, sillä huomattava osaselvennä uhreista ei tee ilmoitusta poliisille.[48]

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin vuonna 2010 julkaiseman selvityksen mukaan seksuaalista väkivaltaa kokeneiden naisten mahdollisuudet saada oikeutta ovat maailmanlaajuisesti edelleen heikot.[lähde?][49]

Kansallisen rikosuhritutkimuksen mukaan Suomessa 1,3 % naisista ja 1,1 % miehistä pakotettiin sukupuoliyhteyteen ja 1,2 % ja 1,1 % muuhun sukupuoliseen kanssakäymiseen vuonna 2012.[50]

Naisten syrjintä työelämässä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työelämän sukupuolittuneisuuteen erikoistuneen tutkijan, professori Päivi Korvajärven mukaan tasa-arvo-ongelmat palkkaeroissa, palkkaamisessa ja uralla etenemisessä ovat asioita, jotka jäävät helposti ikään kuin piiloon, eli niistä ei puhuta, eikä niitä yrityksistä huolimatta ole vielä pystytty poistamaan. Hänen mukaansa suomalainen työelämä on sukupuolineutraalia, mistä johtuen sukupuoleen liittyviä epätasa-arvoisuuksia ei voida ottaa puheeksi, ellei sitten kyseessä ole jokin erittäin räikeä syrjimistapaus. Esimerkkejä näistä on Korvajärven mukaan, miten viime vuosina "[--]on kohuttu Lapin Kansan päätoimittajan tai Imatran kirkkoherran tapauksista. Valtaosa epätasa-arvosta ja eriarvoisuuksista jää kuitenkin hämärän peittoon.”[51]

Palkkaerot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilastokeskuksen vuoden 2009 ansiotasoindeksin mukaan naiselle maksettava ansiotulo on Suomessa keskimäärin 81,8 prosenttia miehen ansiotuloista, mikä on hieman EU-maiden keskiarvon alapuolella. Ansiotasoindeksi sisältää tehdyn ylityön, sekä etuudet ja muut korvaukset, ja ei täten ole sama asia kuin palkkataso. [52] Suunnilleen puolet sukupuolten palkkaerosta johtuvat siitä, että naiset ja miehet työskentelevät eri aloilla ja eri tehtävissä. Naisten ongelma on erityisesti määräaikaiset työsuhteet, vuonna 2008 määräaikaisista työsuhteissa olevista työntkijöistä oli naisia 62,8 %.[53] Jotkut tutkijat ovat myös korostaneet sitä, että miehet pyytävät naisia kahdeksan kertaa useammin palkankorotusta. [54][55]

Talouselämä-lehden mukaan vastaavasti miehet tekevät viidenneksen pidempiä työviikkoja kuin naiset. Lyhin työviikko on naimattomilla lapsettomilla naisilla, ja miesten työviikko on pidempi kaikissa sosioekonomisissa ryhmissä, osasyynä naisten poissaolot. Tiedot ovat Tilastokeskuksen vuosien 2009-2010 ajankäyttötutkimuksen viikkopäiväkirjoista. [56]

Naiset ansaitsevat 97 % samassa ammatissa ja yrityksessä toimivien miesten palkoista. Miehet tekevät enemmän yö- ja viikonlopputöitä kuin naiset. Tämä ei välttämättä johdu lastenhoidosta, vaan muutenkin SAK:n tutkimuksen mukaan naiset arvostavat hyvää palkkaa vähemmän kuin miehet. Naiset yleensäkin arvostavat rahaa, statusta ja valtaa vähemmän, minkä vuoksi ylimmissä tehtävissä palkkaero on suurin. Myös pitkät perhevapaat tekevät naiset vähemmän houkutteleviksi työnantajille, eikä työkokemus eikä palkka kasva äitiyslomilla. [57]

Sosiaali- ja terveysministeriön ja opetushallituksen julkaisun Koulutus ja sukupuolten tasa-arvo (2009) mukaan naiset suorittavat Suomessa perusasteen jälkeisiä tutkintoja enemmän kuin miehet, mutta naisten korkea koulutustaso ei näy urakehityksenä eikä palkkauksessa työmarkkinoilla. Koulutusalat ovat Suomessa vahvasti eriytyneitä naisten ja miesten aloihin. Naisten aloja ovat edelleen sosiaali- ja terveysala sekä hoiva-alat, puhdistuspalveluala sekä tekstiili- ja vaatetustekniikka. Miesten aloja ovat metsätalous, rakennustekniikka sekä sähkö- ja automaatiotekniikka. Raportin mukaan koulujen oppilasarviointi ei kohtele tyttöjä ja poikia tasapuolisesti. Pojat saavat matematiikassa jonkin verran osaamistaan heikompia arvosanoja ja vastaavasti äidinkielen kohdalla tyttöjen osaamistaso on keskimäärin numeron korkeampi kuin heidän saamansa todistusarvosana. Raportin kirjoittajat suosittelevat, että "Sukupuolitietoiseen opetukseen, toiminnalliseen tasa-arvosuunnitteluun ja segregaation purkuun liittyviä kysymyksiä tulisi käsitellä sekä opettajien täydennyskoulutuksessa että oppilaitosjohdon koulutuksessa."[58]

Vuoden 2008 tasa-arvobarometrin mukaan joka kolmas nainen kokee, että hänen sukupuolestaan on paljon tai jonkin verran haittaa palkkauksessa. Korkeasti koulutettujen naisten kokema haitta on selvästi yleistynyt, sillä vuonna 1998 naisten, jotka kokivat sukupuolensa haittaavan palkkausta osuus oli 19 % ja vuonna 2008 jo 39 %. Sen sijaan miehistä 3 % kokee jonkin verran haittaa sukupuolestaan palkkauksessa,ja paljon haittaa kokevia ei ole lainkaan.[59] 2000-luvulla naisten saamat palkat ovat saaneet miesten pelkkoja kiinni ainoastaan vaativissa ja korkeastipalkatuissa töissä.[60] Myös it-alalla naisten ja miesten palkat ovat miltei tasa-arvossa.[61] Palkkauksen lisäksi naiset olivat Tasa-arvobarometrin mukaan kokeneet sukupuolensa ongelmaksi sellaisilla työelämän alueilla kuin uralla eteneminen, työsuhde-etujen saaminen ja työsuhteen jatkuvuus.[62]

Miesten asema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asevelvollisuus tasa-arvokysymyksenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miesten pakollinen asevelvollisuus Suomessa on myönnetty laajasti ongelmalliseksi tasa-arvon näkökulmasta, ja tämä tuodaan esille tasa-arvovaltuutetun nettisivuilla, jossa kuitenkin huomautetaan, että maanpuolustusta koskevat kysymykset kuuluvat ensisijaisesti puolustuspolitiikan alaan ja asia on siirretty puolustusministeriölle, jonka kannan mukaan Suomessa ei ole tarvetta laajentaa asevelvollisuutta koskemaan myös naisia.[63] Useat miesjärjestöt kuten Vihreä miesliike, Vasemmistoliiton miespoliittinen työryhmä ja Miesten tasa-arvo ry ovat ottaneet kantaa siihen, että asevelvollisuus on miehiä koskeva tasa-arvo-ongelma.[64] [65] [66] Myös Opetusalan eettinen neuvottelukunta pitää miesten asevelvollisuutta syrjintänä ja katsoo, että se pitää kyseenalaistaa koulun tasa-arvokasvatuksessa.[67] EY-tuomioistuin on määritellyt (päätös C-285/98 11.1.2000), että aseellinen palvelu on yhtä lailla sopivaa miehille ja naisille.

Miehiin kohdistuva väkivalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkija Arto Jokisen mukaan suomalaisten miesten suurin ongelma on miesten välinen väkivalta.[68] Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuonna 2007 antaman tiedonannon mukaan Miehiin kohdistuvista väkivallanteoista melkein yhdeksän tapausta kymmenestä on joko tuntemattoman tai ei-läheisen henkilön aiheuttama, ja riski kohdata satunnaista julkisella paikalla tapahtuvaa väkivaltaa on suurimmillaan nuorena, ja pienenee iän myötä.[69]

Perheväkivallan tutkimus on Suomessa tähän asti painottunut miehen tekemään ja naiseen kohdistuvaan väkivaltaan. Miesten ja lasten väkivaltakokemukset naisten taholta ovat jääneet katveeseen, eikä miesten kokema parisuhdeväkivalta (myös henkinen väkivalta) ole juuri saanut huomiota.[70] Ensimmäinen suomalainen miesuhritutkimus (eli tutkimus, jossa selvitetään rikosten kohteeksi joutumista suoraan ihmisiltä itseltään haastattelulla tai kyselyllä) valmistui vuonna 2010. Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin HEUNIn tutkimuksesta ”Tuhansien iskujen maa – Miesten kokema väkivalta Suomessa” ilmenee, että miehet joutuvat yleisimmin tuntemattoman henkilön tekemän väkivallan kohteeksi. Parisuhdeväkivaltaa miehistä ja naisista on kokenut yhtä suuri osa. Miesten ja naisten kokema parisuhdeväkivalta kuitenkin erosi toisistaan.[71]

Isän asema eron jälkeisenä huoltajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isien asema eron jälkeiseen lapsen huoltajuuteen liittyen on esimerkiksi Miesten tasa-arvo ry:n mukaan miehiä koskeva tasa-arvo-ongelma, sillä yhdistyksen lausunnon mukaan "sosiaalityöntekijöiden on todettu tutkimusten mukaan varsin yleisesti perustavan oman käsityksensä lapsen edusta varsin vanhanaikaisiin sukupuolirooleihin" ja "tasa-arvolaista puuttuu kokonaan keinot sekä ohjeistus avioeron ja huoltajuuden kontekstissa ilmenevän miehiin kohdistuvan syrjinnän poistamiseen".[72] Aihe on noussut julkiseen keskusteluun mm. Mies vailla tasa-arvoa-kirjan sisältämien kannanottojen vuoksi.[73]

YTT Teija Hautasen mukaan siitä yleisesti esitetystä väitteestä että isiä syrjittäisiin huoltajuusriidoissa ei voi sanoa tutkimustiedon vähyyden ja tarkan valtakunnallisen tilasto- ja rekisteriaineiston niukkuuden takia juuri mitään. Hänen mukaansa kysymyksen tutkimisessa "pitäisi pystyä erittelemään syrjinnästä ja mikä kenties on peräisin isyyden ja äitiyden erilaisista merkityksistä ja perhe-elämässä omaksutuista toimintatavoista". Hautanen muistuttaa myös, että eron jälkeisen huoltajuuden jakautumisessa ei pidä keskittyä ainoastaan huoltajuusriitoihin, sillä kuitenkin yli 90 % eronneista pareista sopii lapsen huollosta ilman huotajuusriitaa oikeudessa.[74] Hautanen tutki sosiaalipolitiikan alaan kuuluvassa väitöskirjassaan Väkivalta ja huoltoriidat (2010) sitä, miten käräjä- ja hovioikeuksissa on käsitelty huoltajuusriitoja. Sen mukaan sellainen väite, jonka mukaan lapsen äiti voittaa huoltajuusriidan esittämällä syytöksiä isän väkivaltaisuudesta, ei ole perusteltu, vaan päätösten lähtökohtana on lapsenhuoltolaki, jossa korostetaan kummankin vanhemman merkitystä.[75]

Näkökulmia miesten kohtaamaan sukupuolisyrjintään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallintotieteiden lisensiaatti Pasi Malmin Lapin yliopistossa vuonna 2009 valmistuneen väitöstutkimuksen mukaan miehiin kohdistuva sukupuolinen syrjintä on Suomessa yleistä, vaikka siitä usein vaietaan virallisessa tasa-arvopolitiikassa.[76] Toisaalta on virheellistä esittää, ettei Suomessa olisi ollut laajempaa kiinnostusta miesten tasa-arvo-ongelmia kohtaan kuin vasta 2000-luvulla. Esimerkiksi Suomessa 60-luvulla vaikuttanut radikaali tasa-arvoliike Yhdistys 9 vaati sekä naisille ja miehille vapautumista sukupuolirooleista ja niiden aiheuttamasta taakasta. Yhdistyksen jäsenmäärä oli suurimmillaan vuonna 1970, jolloin jäseniä 774, joista 289 oli miehiä. Keskimäärin miesten osuus yhdistyksen toiminnan aikana oli noin kolmannes, ja miesten toiminta yhdistyksessä oli aktiivista ja tavoitteellista.[77]

YTT Hannu Pääkkösen väitöskirjatutkimuksen Perheiden aika ja ajankäyttö. Tutkimuksia kokonaistyöajasta, vapaaehtoistyöstä, lapsista ja kiireestä (2010) mukaan Suomessa kokonaistyöaika (eli ansio- ja kotitöistä koostuva työaika) jakautui kahden ansaitsijan perheissä melko tasaisesti puolisoiden kesken.[78]

Miesten pienempi eläke-euro[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eläkejärjestelmästä miehet hyötyvät Suomessa naisia vähemmän. Palkan perusteella maksettava eläke on miehillä selvästi pienemäpi kuin naisilla, kun eläkkeen kokonaissummaa verrataan palkasta maksettujen eläkemaksujen summaan. Eron suuruus riippuu eläkkeensaajan syntymävuodesta. Vuonna 1940 syntyneet naiset saavat maksamiinsa eläkemaksuihin suhteutettuna 1,6-kertaisen eläkkeen miehiin verrattuna. Kääntäen laskien 1940 syntyneen miehen ”eläke-euro” on naisiin verrattuna vain 62,5 senttiä. Vuonna 1950 syntyneen miehen eläke-euro on 70 senttiä, 1960 syntyneen 72 senttiä, 1970 syntyneen 74 senttiä, 1980 syntyneen 76 senttiä, 1990 syntyneen 77 senttiä ja 2000 syntyneen miehen 78 senttiä. Ero johtuu siitä, että miehet kuolevat nuorempina, jolloin he ehtivät saada vähemmän eläkettä.[79]

Sukupuolivähemmistöjen asema Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukupuolivähemmistöjen asema on suhteellisen vähän esillä ollut aihe suomalaisessa tasa-arvokeskustelussa, mikä saattaa johtua osittain sukupuolivähemmistö-termin uutuuteen ja tämän tasa-arvonäkökulman puutteelliseen sisäistämiseen. Seta on ottanut kantaa siihen, että hallituksen tulisi laatia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöpoliittinen ohjelma kansainvälisen esimerkin mukaisesti.[80] Seta ry:n lausunnossa Sosiaali- ja terveysministeriön selvitykseen eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain toimivuudesta huomautetaan, että vuoden 2005 tasa-arvolain uudistuksen yhteydessä työelämä- ja tasa-arvovaliokunta totesi, että tasa-arvolain säännöksiä tulee tulkita niin, että ne kattavat myös sellaisen syrjinnän, joka perustuu sukupuolen korjaukseen, ja että transihmisten syrjintäsuojaa tulee jatkossa selkiyttää. Setan kannaotto tuo esiin sen, että tasa-arvolain ulottaminen sukupuolivähemmistöihin on EY-oikeuden tulkinta EY:n tasa-arvodirektiivistä, joka velvoittaa myös Suomea.[81]

Toukokuussa 2010 tasa-arvoministeri Stefan Wallin otti kantaa siihen, että sukupuolivähemmistöjen asemaan liittyvät epäkohdat pitää poistaa. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaiseman tiedotteen mukaan Wallin oli myöntänyt, että vaikka laki kieltää syrjinnän sukupuolen perusteella, niin sukupuolivähemmistöjen osalta tilanne on ollut heikompi, koska sukupuolivähemmistöjen syrjintää ei ole tällä hetkellä nimenomaisesti lisäksi kielletty erityislainsäädännön tasolla.[82]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. YK:n Vuosituhattavoitteet Ulkoasiainministeriön kehityspoliittinen viestintä. Viitattu 13.3.2011.
  2. Kehitys ei toteudu ilman tasa-arvoa Global.finland-verkkojulkaisu, Ulkoasiainministeriön Kehitysviestintä. Viitattu 13.3.2011.
  3. Kirsi Junttila: Ihmiskaupan uhrit Maailma.net, 19.10.2006. Viitattu 13.3.2011.
  4. Markku Heiskanen: Naisiin kohdistuva väkivalta yleisintä Argentiinassa ja Brasiliassa – kuolemaan johtava Venäjällä Tilastokeskus, Tietoaika-lehti, 8.10.2001. Viitattu 16.3.2011.
  5. Juha Mäkinen: Naisia valitaan lainsäätäjiksi yhä vähän Maailman kuvalehti, 22.2.2010. Viitattu 13.3.2011.
  6. Minna Nalbantoglu: Naiset tienaavat miehiä vähemmän ja tekevät vähemmän töitä – miksi? Helsingin Sanomat. 23.4.2016.
  7. Discrimination The Concise Encyclopedia of Economics. AUGUST 2, 2010.
  8. Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (1979) – Ulkoasiainministeriö: Toiminta ja tavoitteet: YK:n voimassa olevat ihmisoikeussopimukset formin.finland.fi. Viitattu 17.2.2017.
  9. FINLEX ® – Valtiosopimukset: 68/1986 www.finlex.fi. Viitattu 17.2.2017.
  10. FINLEX ® – Euroopan ihmisoikeustuomioistuin: 09.06.2009 www.finlex.fi. Viitattu 17.2.2017.
  11. FINLEX ® – Euroopan ihmisoikeustuomioistuin: 11.06.2002 2002 www.finlex.fi. Viitattu 17.2.2017.
  12. Finlex.fi: Istanbulin sopimus – sopimusteksti Viitattu 17.2.2017.
  13. Istanbulin sopimus tulee Suomen osalta voimaan – Ulkoasiainministeriö: Ajankohtaista um.fi. Viitattu 17.2.2017.
  14. Istanbulin sopimus – Ihmisoikeudet.net – tietoa ihmisoikeuksista. Ihmisoikeudet.net – tietoa ihmisoikeuksista.. Viitattu 17.2.2017. (englanniksi)
  15. Leila Räsänen, muokannut Milja Saari Laura Niemen kirjoittaman Naisten äänioikeus artikkelin ja Tanen julkaisun pohjalta.: Kansallista tasa-arvopolitiikkaa siis tarvitaan – Mitä on jo tehty? Eurofem.net, Valtavirtaan II. Viitattu 17.3.2011.
  16. Tasa-arvon virstanpylväitä – Sukupuolten tasa-arvo – THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 17.2.2017.
  17. Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 138. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  18. a b c Järkyttävä lista asioista, joita naiset eivät voineet tehdä vielä vähän aikaa sitten 13.1.2017. Alma Media Suomi Oy. Viitattu 3.8.2017.
  19. www.turvakoti.net: Rikoslaki www.turvakoti.net. Viitattu 3.8.2017.
  20. FINLEX ® - Hallituksen esitykset: HE 78/2010 www.finlex.fi. Viitattu 3.8.2017.
  21. Tasa-arvon virstanpylväitä – THL 15.3.2015. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 20.3.2015.
  22. a b c d e f Naisia ennätysmäärä pörssiyhtiöiden hallituksissa ja toimitusjohtajina Kauppakamari. 11.5.2017. Viitattu 3.8.2017.
  23. Tilastokeskus: Väestö www.tilastokeskus.fi. Viitattu 3.8.2017.
  24. Suomen naismeppien määrä väheni yhdellä – euroedustajien keski-ikä nousi Yle Uutiset. Viitattu 3.8.2017.
  25. Naisten ja miesten suhde eduskunnassa ei järky mtv.fi. Viitattu 3.8.2017.
  26. a b c d Naiset nousevat johtotehtäviin, miehet istuvat edelleen korkeimmilla paikoilla Yle Uutiset. Viitattu 3.8.2017.
  27. USU: Naisten osuus kunnanjohtajista on kasvanut Verkkouutiset. Viitattu 3.8.2017.
  28. Sami Fredriksson: Tilastokeskus - Kunnallisvaalit 2017 www.stat.fi. Viitattu 3.8.2017.
  29. Juha Sipilän hallitus tällä hetkellä: Ministereistä naisia on alle kolmannes Helsingin Sanomat. 27.4.2017. Viitattu 3.8.2017.
  30. a b Ammattinetti - Ammattialat 2.2.2017. Viitattu 3.8.2017.
  31. Piia Kattelus (vanhempi rikoskonstaapeli): Poliisi organisaationa on miehinen linnake Ilkka. 14.08.2013. Viitattu 9.8.2017.
  32. Professoreista alle kolmannes naisia – Katso naistutkijoiden neuvot nuorille – video Yle Uutiset. Viitattu 3.8.2017.
  33. Naisia toimitusten "äijäkerrokseen" : sukupuolidiskurssien rakentuminen naispäälliköiden käsityksissä sanomalehtien naispäätoimittajien puuttumisesta 2010.
  34. Kauppalehti: Moni pörssiyhtiö hylkii yhä naisia | Kauppalehti Moni pörssiyhtiö hylkii yhä naisia | Kauppalehti. Viitattu 3.8.2017.
  35. Ennätys paranee: Naisten määrä Suomen pörssiyhtiöiden johdossa kasvaa – tosin kantaluku on kovin pieni Talouselämä. Viitattu 3.8.2017. (englanniksi)
  36. Rehtorit ovat hyvin koulutettuja, enemmistö miehiä Viitattu 3.8.2017.
  37. Tilastojulkaisu 2015 Yliopistot 2015. Sivistystyönantajat ry.
  38. a b Shahin Doagu: Tuomareista ja syyttäjistä valtaosa naisia – miehet juoksevat parempien palkkojen perässä KSML.fi – Keskisuomalainen. Viitattu 3.8.2017.
  39. 2. pykälä, Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus naimattoman waimon täysiwaltaisuudesta määrä-ikään tultuansa ja naittajawallan lakkaamisesta 31.10.1864, Suomen Suuriruhtinaanmaan Asetus-Kokous 1864/25
  40. 16. pykälä, Suomen Suuriruhtinaanmaan Asetus-kokoelma 1898/34
  41. Naisten oikeuksien kehitys Suomessa Ihmisoikeudet.net. Viitattu 17.3.2011.
  42. Useat raiskaukset jäävät ilmoittamatta poliisille Ilta-Sanomat. 25.1.2011. Viitattu 17.2.2017.
  43. Heiskanen, Markku & Ruuskanen, Elina (2010) ”Tuhansien iskujen maa. Miesten kokema väkivalta Suomessa.” Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti (Heuni). Julkaisusarja no. 66. Sivu 19. Tuoreimman vuoden luvut koskevat väkivaltaa nykyisen kumppanin taholta. Tilastokeskus teki kyselyn lokakuusta 2009 tammikuuhun 2010 yli 3000 15–74-vuotiaalle suomalaiselle.
  44. Nieminen, Tarja (2008) Tasa-arvobarometri 2008, Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2008:24. Sivu 63. ("Usein" 1 % miehistä ja 0 % naisista, "joskus" 3 % miehistä ja 2 % naisista)
  45. Törkeä perheväkivalta kohdistuu miehiin naisia useammin, Yle 12.1.2010
  46. Venla Salmi & Martti Lehti & Reino Sirén & Janne Kivivuori & Mikko Aaltonen: Perheväkivalta Suomessa Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. verkkokatsauksia 12/2009. Viitattu 11.3.2011.
  47. Suomen hallituksen 2009 ihmisoikeuspoliittinen selonteko (PDF) Ulkoasiainministeriö. Viitattu 5.9.2009.
  48. Seksuaalinen väkivalta Väestöliitto. Viitattu 16.3.2011.
  49. Rape victims worldwide denied justice and dignity Amnesty International. Viitattu 11.3.2011.
  50. Suomalaiset väkivallan ja omaisuusrikosten kohteena 2012 – Kansallisen rikosuhritutkimuksen tuloksia (sivu 13) Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen verkkokatsaus 28/2013. oikeusministeriö.
  51. Mirja Heikkilä: Nainen automyyjänä, mies kauppaamassa käsityölehtiä – sukupuoli työelämässä Tietysti.fi-verkkojulkaisu, Tiedeuutiset, 2.3.2010. Viitattu 14.3.2011.
  52. Pauli Sumanen: Valhe, emävalhe, naisen euro on 80 senttiä 2009.
  53. Tietoa samapalkkaisuudesta: Tilastot Sosiaali- ja terveysministeriö. Samapalkkaisuusohjelma.. Viitattu 12.3.2011.
  54. Babcock, Linda. Women Don't Ask. Princeton University Press. 2003
  55. Tasa-arvobarometri 2012. Sosiaali ja terveysministeriö, Nelli Kiianmaa.
  56. "Miehet paiskivat naisia pitempää päivää", Talouselämä 17/2014, sivu 54.
  57. Miksi naiset tienaavat yhä vähemmän kuin miehet?, Helsingin Sanomat KUUKAUSILIITE 3.1.2015, päivitetty 7.1.15, Anni Lassila.
  58. Sukupuolten tasa-arvo käytännössä paljolti teoriaa Opetushallitus, Spektri-uutiskirje, 2/2010. Viitattu 14.3.2011.
  59. Tarja Nieminen: Tasa-arvobarometri 2008 (PDF) SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ. Viitattu 13.3.2011.
  60. Nainen pääsee miehen ansioihin vain kovapalkkaisilla aloilla YLE:n uutiset, 15.12.2010. Viitattu 12.3.2011.
  61. It-alalla naisen euro on 95 senttiä YLE:n uutiset, 8.3.2011. Viitattu 12.3.2011.
  62. Tarja Nieminen: Tasa-arvobarometri 2008 (PDF) SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ. Viitattu 14.3.2011.
  63. Miesnäkökulmasta Tasa-arvovaltuutettu.fi. Viitattu 12.3.2011.
  64. Vihreän miesliikkeen armeija-kannanotto Vihreä miesliike. Viitattu 12.3.2011.
  65. Vasemmistomiehet: Asevelvollisuus syrjii miehiä Verkkouutiset.fi, 3.11.2009. Viitattu 12.3.2011.
  66. Miesten tasa-arvo ry:n lausunto eduskunnalle tasa-arvolain toimivuudesta Miesten tasa-arvo ry. Viitattu 12.3.2011.
  67. Tasa-arvokirjojen jakaminen kouluihin 30.3.2017. Opetusalan eettinen neuvottelukunta.
  68. Miehen kriisi on myytti Viitattu 12.3.2011.
  69. Reino Sirén & Janne Kivivuori & Juha Kääriäinen & Mikko Aaltonen: Suomalaisten kokema väkivalta 1980–2006 Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. verkkokatsauksia 1/2007. Viitattu 12.3.2011.
  70. Venla Salmi & Martti Lehti & Reino Sirén & Janne Kivivuori & Mikko Aaltonen: Perheväkivalta Suomessa Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. verkkokatsauksia 12/2009. Viitattu 12.3.2011.
  71. Markku Heiskanen & Elina Ruuskanen: [http://www.heuni.fi/material/attachments/heuni/reports/6KHnLcUwR/Full_report_66.pdf TUHANSIEN ISKUJEN MAA Miesten kokema väkivalta Suomessa] 2010. Yhdistyneiden Kansakuntien yhteydessä toimiva Euroopan Kriminaalipolitiikan Instituutti.
  72. Miesten tasa-arvo ry: Miesten tasa-arvo ry:n lausunto eduskunnalle tasa-arvolain toimivuudesta Viitattu 14.3.2011.
  73. Esa Mäkinen: Miesasia-antologia syyttää tasa-arvokeskustelua vääristyneeksi HS, 17.9.2007. Viitattu 14.3.2011.
  74. Teija Hautanen: Huoltoriidat tasa-arvokysymys mutta tietoa puuttuu Tasa-arvotiedon keskus Minna.fi, 25.2.2011. Viitattu 14.3.2011.
  75. STT: Väitös: Syytökset väkivallasta eivät ratkaise huoltajuusriitoja HS, 31.10.2010. Viitattu 14.3.2011.
  76. Miehiin kohdistuva sukupuolisyrjintä on Suomessa yleistä 2009. Lapin yliopisto. Viitattu 12.3.2011.
  77. Mickwitz, Margaretha: Miten sovittaa Yhdistys 9 naistutkimuksen kehyksiin? helmikuu 2007. Tasa-arvotiedon keskus Minna. Viitattu 20.3.2011.
  78. YTM Hannu Pääkkösen sosiaalipolitiikan alaan kuuluvan väitöskirjan lehdistötiedote Tampereen yliopiston väitökset. Viitattu 20.3.2011.
  79. HS-analyysi: Miesten eläke-euro on pienempi kuin naisten – Katso HS:n eläkelaskurista, millaisen vastineen saat eläkemaksuillesi Helsingin Sanomat. 10.9.2017. Viitattu 18.9.2017.
  80. Taustaa: Hlbti-poliittinen ohjelma hallitusohjelmaan Viitattu 16.3.2011.
  81. Lausunto tasa-arvolain toimivuudesta Seta. 15.4.2010. Viitattu 12.2.2014.
  82. Wallin: Sukupuolivähemmistöjen asema tasa-arvolakiin Valtioneuvoston tiedotteet, 21.5.2010. Viitattu 17.3.2011.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Artikkeleita: