Subjektiivinen päivähoito-oikeus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Subjektiivinen päivähoito-oikeus tarkoittaa vanhempien oikeutta valita alle kolmevuotiaan lapsen hoitomuoto kotona taikka kunnallisessa tai yksityisessä päivähoidossa. Kotona hoitavalle vanhemmalle hoitovapaaoikeus mahdollistaa lapsen hoitamisen työsuhteen katkeamatta. Subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta säädettiin vuoden 1985 päivähoitolain uudistuksessa, ja se on koskenut kaikkia alle kouluikäisiä lapsia vuodesta 1996. Aiemmin 1960-luvulta lähtien jotkut kunnat maksoivat kotona lasta hoitavalle kunnallista tukea, jota on kutsuttu myös äidinpalkaksi. Vuonna 1973 lasten päivähoidosta säädettiin ensimmäisen kerran tavoitteena tarjota sitä kaikille yleisenä sosiaalipalveluna.

Kunnallisen päivähoidon asiakasmaksut säädetään asetuksella, ja kunnalle päivähoidon kustannukset ovat noin puolitoista-kolme kertaa kalliimmat verrattuna kotihoitoon.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Miettunen Laura, Lasten kotihoidon tuen kuntalisät osana suomalaista päivähoitojärjestelmää, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 101 (2008)