Kuluttajansuojalaki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kuluttajansuojalain soveltamisalana on kulutushyödykkeiden tarjonta, myynti ja muu markkinointi elinkeinonharjoittajilta kuluttajille. Se kuuluu oikeudenalojen systematiikassa kauppaoikeuden piiriin tai velvoiteoikeuden piiriin. Kollektiivista kuluttajasuojaa käsittelevät osat on yleensä luettu kauppaoikeuden piiriin, kun taas velvoiteoikeuteen on katsottu kuuluvan kuluttajakauppaa käsittelevät kysymykset.

Markkinoinnin sääntely (2 luku)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lain mukaan ensinnäkään markkinoinnissa ei saa käyttää hyvän tavan vastaista tai muutoin kuluttajien kannalta sopimatonta menettelyä, kuten harhaanjohtavaa mainontaa tai antaa virheellistä informaatiota tuotteen ominaisuuksista. Myyjä ei myöskään saa toimittaa tuotetta kuluttajalle markkinoinnin yhteydessä, ellei tuotetta ole nimenomaisesti tilattu. Toisaalta muihin kilpaileviin yrityksiin kohdistuva vertaileva maininta on sallittua, kunhan vertailtavat tiedot eivät ole harhaanjohtavia tai totuudenvastaisia. Markkinointia säädellään myös laissa sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa sekä markkinoilla muodostuneista eettisistä ja moraalisista säännöistä.

Sopimusehtojen sääntely (3 luku)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisesti sopimukset ovat sitovia. Sopimusoikeudessa on kuitenkin hyväksytty ns. sosiaalisen siviilioikeuden käsite. Kuluttajaa pidetään heikompana sopimuksen osapuolena kuin elinkeinonharjoittajaa, joten kuluttajan asemaa on lainsäädännön keinoin vahvistettu. Esimerkiksi EU:n lainsäädännössä on säädetty Suomea sitovasti kohtuuttomien ehtojen kiellosta, jotka on sisällytetty kuluttajansuojalakiin:

  • Yritys ei saa kiristää, painostaa tai pakottaa asiakasta hyväksymään kohtuuttomia irtisanomis- tms. ehtoja
  • Sopimukseen "ujutetut" kohtuuttomat ehdot ovat kiellettyjä, niitä voidaan tarvittaessa sovitella OikTL 36 §:n perusteella
  • Jos tietystä sopimusehdosta syntyy erimielisyyttä, on elinkeinonharjoittajalla ensisijaisesti näyttötaakka

Kuluttajankauppa (5 luku)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sopimusehto, joka poikkeaa kuluttajansuojalain 4 luvun säännöksistä ostajan vahingoksi, on mitätön. Esimerkiksi tuotteelle myönnetty takuu aiheuttaa usein epätietoisuutta, sillä kuluttajat eivät aina tiedä todellisista oikeuksistaan. Takuuajan rajoittaminen ei ole 4 luvun mukaan mahdollista, vaan kuluttajalla on oikeus vedota tavarassa ostohetkellä olleeseen virheeseen kohtuullisen ajan kuluessa ostohetkestä lukien (max. 10 vuotta). Tämä oikeus kuluttajalla on riippumatta siitä, minkä pituisen takuun myyjä olisi tuotteelle myöntänyt.

4 luvussa ovat myös säännökset ns. vaaranvastuun siirtymisestä. Pääsääntöisesti myyjä vastaa tuotteen toimittamisesta perille ja toimituksen aikana syntyneiden vahinkojen korvaamisesta, ellei kyseessä ole ns. noutokauppa (ostaja hakee tavaran myyjän tiloista). Osapuolilla on myös velvollisuuksia toisiaan kohtaan, muun muassa ostajan tulee tarvittaessa auttaa tavaran perille toimittamista (avata ovia, antaa ohjeita yms.).

Ostaessaan virheellisen tuotteen on ostajalla mahdollisuus vedota joko myyjään tai KSL 5:31 §:n mukaisesti tätä aikaisempaan portaaseen (maahantuoja, valmistaja tms.). Ostaja voi myös vaatia reklamoinnista aiheutuneet välttämättömät kustannukset, esimerkiksi matka- ja puhelinkulut, korvattavaksi.

Etämyynti ja kotimyynti (6 luku)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koti- ja etämyynnissä ostajalla on 14 päivän palautusoikeus. Toisin kuin muussa kaupankäynnissä ostaja voi perua kaupan tai tilauksen ilman perusteluja. Myyjän on maksettava palautuskulut tai noudettava tavara. Peruutusilmoituksen saatuaan myyjän on palautettava ostajalle kauppahinta viipymättä.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]