Laina

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee esinelainaa tai rahalainaa eli velkaa. Lainan muista merkityksistä katso Laina (täsmennyssivu).

Laina määritellään yleensä irtaimen esineen vastikkeettomaksi käyttöoikeudeksi, joka perustuu lainanantajan ja lainanottajan väliseen sopimukseen.[1] Laina tarkoittaa yleiskielessä myös rahavelkaa.

Esinelaina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laina ei oikeustyyppinä enää nykyään ole kovin merkittävä. Irtaimia esineitä lainataan lähinnä tuttavien kesken tai esimerkiksi kirjasto lainaa aineistoaan yleisölle. Oikeudellisesti laina on siis esineen luovuttamista toisen käyttöön määräajaksi tai toistaiseksi ilman että lainan kohteen omistusoikeus muuttuu. Laina eroaa vuokrasta siinä, että lainasta ei suoriteta vastiketta tai muuta korvausta omistajalle. Jos vastiketta (esim. rahaa tai tavaraa) maksetaan, kyseessä on vuokra.

Laina on henkilökohtainen sopimus, eikä lainanottaja saa siirtää oikeuttaan toiselle.[Huom. 1] Hän ei saa myöskään luovuttaa lainatun esineen käyttöoikeutta eteenpäin.[Huom. 2] Asia voidaan ilmaista niin, että lainanottajan on pidettävä lainattu esine omassa kontrollissaan koko laina-ajan.[2] Lainanottajan käyttöoikeus esineeseen ei periydy vaan laina päättyy lainanottajan kuollessa. Jos lainaesineen omistaja myy esineen toiselle, sanotaan että "kauppa rikkoo lainan" eli ostajalla on oikeus saada lainattu esine haltuunsa, vaikka laina-aika ei olisikaan vielä päättynyt. [1]

Lainanottajan on käytettävä esinettä sovitulla tai lainaa annettaessa edellytetyllä tavalla. Lainaesinettä ei saa käyttää muuhun tarkoitukseen. Lainanottajan on palautettava lainaesine takaisin yhtä hyvänä kuin hän sen sai.[1]

Oikeussäännökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa lainaa käsittelevät oikeussäännökset ovat vuoden 1734 lain kauppakaaren 11 luvussa.[3] Alun perin tämä luku sisältää sekä siviili­oikeudellisia että rangaistus­säännöksiä. Myöhemminkään sen sanamuotoa ei ole muutettu, mutta nykyisin sen säännöksiä rangaistuksista ei enää sovelleta, vaan niistä on säädetty rikos­laissa. Sen sijaan luvun siviili­oikeudelliset säännökset ovat pää­peri­aatteiltaan edelleen voimassa seuraavasti.

1. Lain 1 §: Lainaesine on palautettava takaisin samassa kunnossa kuin se oli lainattaessa. Lainaesineestä on pidettävä hyvää huolta koko laina-ajan. Jos esine tuhoutuu tai vahingoittuu ja tämä johtuu lainanottajan tuottamuksesta, lainanottaja on velvollinen korvaamaan omistajalle aiheutuneen vahingon.[4]

2. Lain 2 §: Jos joku kieltää pitävänsä hallussaan lainaesinettä, mutta hänen havaitaan kuitenkin tahallaan (tieten) pitävän esinettä hallussaan, hän on velvollinen luovuttamaan esineen takaisin sen omistajalle ja korvaamaan vahingon, joka laittomasta hallussapidosta on omistajalle aiheutunut. Laissa olevaa lausetta sakkorangaistuksesta ei enää sovelleta, vaan tapauksessa kyseeseen tulee rikoslain 28. luvun [5] 4–6 §:issä rangaistavaksi säädetty kavallus.

3. Lain 3 §: Älköön kukaan omasta tahi toisen saamisesta pidättäkö sitä, minkä on lainaksi saanut, paitsi jos hänellä on siihen panttioikeus taikka hän on omistajan suostumuksella siihen pannut tarpeellisia kuluja. Joka sen tekee, --- antakoon lainakalun takaisin.

  • Jos lainanottajalla on saamisia lainanantajalta, hän ei saa kieltäytyä palauttamasta lainaesinettä sen omistajalle, paitsi jos on erikseen omistajan kanssa sovittu, että lainaesine toimii panttina velan maksulle. Toisin sanoen lainattua esinettä ei saa pidättää itsellään (ilman omistajan suostumusta) sillä syyllä, että esineen omistaja ei ole maksanut esim. rahavelkaansa esineen lainaajalle.
  • Jos lainanottaja on korjannut lainaesinettä omistajan luvalla, omistaja on yleensä velvollinen korvaamaan nämä korjaus- tai kunnossapitokustannukset sillä uhalla, että lainanottaja voi kieltäytyä palauttamasta esinettä ennen kuin kulut on korvattu.

Jos lainaesinettä ei palauteta, vaikka yllä mainittuja pidätysperusteita ei todellisuudessa ole, kyseeseen voi tulla rikoslain 28. luvun [6] 7–9 §:issä rangaistavaksi säädetty luvaton käyttö.

4. Lain 4 §:ssä kielletään myymästä, panttaamasta tai muuten luovuttamasta lainattua esinettä ilman omistajan lupaa. Mikäli näin tekee, on velvollinen korvaamaan siitä aiheutuneet vahingot (esineen täyden arvon), ja teko on myös rangaistava kavalluksena. Lainanantajalla on oikeus lunastaa esine takaisin siltä, jolle se on laittomasti luovutettu. Jos esineen ostaja on tiennyt, että esine on myyty hänelle oikeudettomasti eli ilman lupaa, hän on velvollinen luovuttamaan sen takaisin oikealle omistajalle ilman lunastusta ts. ilmaiseksi. Jos hän on ollut vilpittömässä mielessä, hänen on luovutettava esine oikealle omistajalle samasta summasta kuin hän sen sai. Pykälän sisältämillä oikeussäännöillä on myös laajempaa esineoikeudellista merkitystä. Laissa kielletään myös ottamasta esineitä lainaksi toisen nimissä.

Kirjastolaina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjaston asiakkaan velvollisuudet lainatun aineiston suhteen määritellään tyypillisesti kunkin kirjaston käyttösäännöissä, joita lainaaja on sitoutunut noudattamaan saadessaan lainausoikeuden, josta merkkinä on yleensä kirjastokortti. Yllä lueteltuja laissa olevia pääperiaatteita täydentämässä käyttösäännöissä voi olla erityisiä määräyksiä. Esimerkkinä tällaisista on asiakkaan velvollisuus korvata kadonnut tai vahingoittunut aineisto.[7] Tämä tarkoittaa sitä, että lainaaja on velvollinen korvaamaan kadonneen kirjan tai sen arvon siinäkin tapauksessa, että kirja on kadonnut tapaturmaisesti tai peräti varkauden seurauksena ja vaikka asiakas onnistuu näyttämään, että kirjan katoaminen ei ole hänen syytään.[8] Vastuu perustuu tällöin sopimukseen ja kyseessä on eräänlainen ankara vastuu. Toisin sanoen lainaussopimuksella poiketaan yleisestä vahingonkorvausoikeudellisesta periaatteesta, missä tapaturmaiset vahingot eivät yleensä ole korvauskelpoisia.


Muu kuin esinelaina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rahan lainauksessa ei ole kyse käyttöoikeuden luovuttamisesta irtaimeen esineeseen, sillä rahaa lainattaessa tarkoituksena ei ole palauttaa samoja rahakappaleita (esim. seteleitä) velkojalle, vaan tarkoituksena on suorittaa vastaava määrä rahaa kuin on lainaksi saatu. Myöskään osakelaina ei ole varsinaisten irtainten osakkeiden lainaa, vaan palautettavana on vastaava määrä osakkeita kuin on lainaksi saatu. Osakelaina on lähinnä tavaravelkaa. [1]

Rahalaina eli velka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rahan lainaamisen kyseessä ollen laina on yleiskielessä sama kuin velka. Lainaa voi antaa ja ottaa joko yksittäinen ihminen (luonnollinen henkilö) tai juridinen henkilö kuten yritys tai pankki. Laina maksetaan takaisin sopimuksen mukaisesti joko kerralla tai vähitellen. Rahalainasta voidaan periä korkoa. Koron määrä tai korottomuus sovitaan lainasta sovittaessa.

Mikäli laina-ajan, lainan koron ja takaisinmaksun tavan sekä aikataulun määrää lainanantaja yksipuolisesti, menettely voidaan katsoa koronkiskonnaksi tai kiristämiseksi (vrt. sopimusoikeus).

Korko on sovittu osuus lainasummasta. Yleinen laskutapa on ”vuotuinen korko”. Lainoja on eri pituisia, lainan pituus sovitaan lainanottajan ja lainanantajan kesken. Nykyään kaikissa lainoissa näytetään myös lainan todellinen vuosikorko, jonka tarkoituksena on antaa oikea kuva lainan hinnasta kuluttajalle. Todellinen vuosikorko pitää sisällään kaikki lainaan liittyvät kustannukset kuten aloitusmaksun, korot, marginaalin sekä kuukausittaisen tilinhoitomaksun. Laina voi olla kiinteäkorkoinen tai vaihtuvakorkoinen.

Komittoitu laina tarkoittaa määrätarkoitukseen sidottua luotonnosto-oikeutta.

Lainan lyhennystapoja on käytännössä kolme: annuiteettilaina, tasaerälaina ja tasalyhennyslaina. Kaikissa näissä lyhennysvaihtoehdoissa maksuerät koostuvat lainan lyhennyksestä ja korkokauden aikana kertyneistä koroista. Vaihtoehdot eroavat toisistaan siinä, kuinka nopeasti lainaa lyhennetään ja miten hoitokustannukset muuttuvat lainan viitekoron muuttuessa. Annuiteettilainassa ja tasaerälainassa lainaa maksetaan takaisin laina-aikana aina samansuuruisina maksuerinä, jotka yhteensä kattavat sekä lainapääoman takaisinmaksun että korkokulut. Jos lainan viitekorko muuttuu, annuiteettilainan maksuerää muutetaan siten, että uusi maksuerä kattaa sekä lainapääoman että korkokulut jäljellä olevana laina-aikana. Tasaerälainassa maksuerä ei muutu viitekoron muuttuessa. Sen sijaan laina-aika pitenee, jos korko nousee, ja lyhenee, jos korko laskee. Tasalyhennyslainassa lainan lyhennys on sovittu kiinteän suuruiseksi ja kertyneiden korkojen osuus muuttuu, jos viitekorko nousee tai laskee. Koska lyhennysosa pysyy aina samana lainakorosta riippumatta, lainapääoma lyhenee tasaisesti ja nopeammin kuin muissa vaihtoehdoissa. Tällöin myös velkarasitus pienenee nopeimmin. Maksettavien korkojen määrä pienenee pääoman mukana niin kauan kuin lainakorko pysyy muuttumattomana.

Lainojen yhdistäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lainojen yhdistäminen tarkoittaa kahden tai useamman lainan yhdistämistä yhdeksi suuremmaksi lainaksi. Käytännössä tämä tapahtuu ottamalla uusi laina, joka kattaa aiemmat lainat.

Lainojen yhdistämistä käytetään yleensä tilanteissa, joissa lainanhakija on joutunut velkakierteeseen ja haluaa helpottaa tilannettaan. Lainojen yhdistämisen etuna on se, että korkoa ja muita lainankuluja maksetaan yhdistämisen jälkeen ainoastaan yhdestä lainasta, mikä tulee edullisemmaksi, kuin lainan kulujen maksaminen erikseen useasta eri lainasta. Suuremmalle lainalle saa myös yleensä edullisemman koron.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huomautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lainanottaja ei toisin sanoen saa siirtää sopimusta jollekulle muulle siten, että toinen ihminen saisi esineen haltuunsa ja olisi alkuperäisen lainaajan sijasta velvollinen pitämään esineestä huolta ja palauttamaan sen aikanaan omistajalle (= lainaoikeuden siirtokielto). (Ks. myös Tepora 2006, s. 101–102 ja s. 154–156.)
  2. Lainanottaja ei myöskään saa itse lainata esinettä eteenpäin eikä antaa toisen ihmisen käyttää esinettä (= käyttöoikeuden luovutuskielto). (Ks. myös Tepora 2006, s. 143.)


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ari Saarnilehto (päätoimittaja): ”Pääjakso VII: 3. luku Käyttöoikeussopimukset, 2. Laina”, Varallisuusoikeus, s. 997–999. Kirjoittaja Ari Saarnilehto. Helsinki: WSOY Lakitieto, 2001. ISBN 951-670-008-X.
  • Jarno Tepora: Johdatus esineoikeuteen. 2. täyd. painos. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2006. ISBN 952-10-2328-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Saarnilehto (päätoim.):Varallisuusoikeus, s. 997–999.
  2. Bengtsson, Bertil: Särskilda avtalstyper I, s. 71. (2. p.) Stockholm 1972.
  3. Kauppakaaren 11 luku: Lainasta
  4. Korkeimman oikeuden tuomio KKO:1964-II-100.
  5. Rikoslaki 28 luku 4 §
  6. Rikoslaki 28 luku 7 §
  7. Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen käyttösäännöt 2010.
  8. Puhelinkeskustelu Helsingin kaupunginkirjaston perintäyksikön kanssa 28.1.2011.