Laina

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee rahalainaa eli velkaa. Lainan muista merkityksistä katso Esinelaina ja Laina (täsmennyssivu).

Laina tarkoittaa rahalainaa tai esinelainaa. Tämä artikkeli käsittelee rahalainaa, jota kutsutaan myös velaksi tai luotoksi.

Sana laina merkitsee kahden osapuolen välistä sopimusta, jolla lainanantaja antaa rahamäärän, esineen tai tietyn paljouden esineitä lainanottajalle. Lainanottaja sitoutuu antamaan lainanantajalle (tai hänen määräämällensä henkilölle) takaisin yhtä suuren rahamäärän tai saman paljouden samanlaisia esineitä kuin hän on saanut.[1] Suomen laissa laina ei kuitenkaan tarkoita rahan lainaamista, vaan esineen luovuttamista toisen käyttöön korvauksetta. Lainan tätä merkitystä on käsitelty artikkelissa esinelaina. Tässä artikkelissa käsitellään vain rahan lainaamista.

Rahalainasta lainanantaja voi vaatia itselleen korkoa. Korko on hyvitys siitä, että lainanottaja on saanut tilaisuuden hyötyä lainarahoista.[1]

Käsitteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikeustieteessä eroteltiin aiemmin laina ja velka toisistaan siten, että velasta maksettiin korkoa ja lainasta ei. Nykyisin sanoilla velka, laina tai luotto voidaan tarkoittaa samanlaista velkasuhdetta.[2]

Velka voi olla muutakin kuin lainaa. Esimerkiksi ostovelka syntyy ostettaessa velaksi.

Komittoitu laina tarkoittaa määrätarkoitukseen sidottua luotonnosto-oikeutta.

Lainan ominaisuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lainaa voi antaa ja ottaa joko yksittäinen ihminen (luonnollinen henkilö) tai juridinen henkilö kuten yritys tai pankki. Laina maksetaan takaisin sopimuksen mukaisesti joko kerralla tai vähitellen. Lainasta voidaan periä korkoa.

Lainasta syntyy velkasuhde. Lainanantajasta tulee velkoja, jolle laina on saaminen. Lainanottajasta tulee velallinen, jolla on velvoite huolehtia velan lyhentämisestä ja koronmaksusta. Jos kaksi tai useampi henkilö ottavat yhdessä lainaa, heti kutsutaan yhteisvelallisiksi (katso velallinen).

Jos lainanottaja on kuluttaja ja lainanantaja elinkeinonharjoittaja, laina katsotaan Suomessa kuluttajaluotoksi. Niitä koskevat erityissäädökset.

Laina-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lainoja on eri pituisia. Lainan pituus sovitaan lainanottajan ja lainanantajan kesken. Lyhytaikaisia lainoja ovat esimerkiksi pikavipit. Pitkäaikaisia lainoja ovat muiden muassa asuntolainat. Niiden keskipituus Ruotsissa oli 140 vuotta vuonna 2013, mikä johtui siitä, ettei lainoja juuri lyhennetty.[3]

Lainakorko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korko on sovittu osuus lainasummasta. Laina voi olla kiinteäkorkoinen tai vaihtuvakorkoinen. Koron määrä tai korottomuus sovitaan lainasta sovittaessa.

Suomessa velka on lähtökohtaisesti aina koroton, ellei muuta ole sovittu eikä laista tai kauppatavasta muuta seuraa. Koroton laina on tavallinen sukulaisten välisissä velkasuhteissa ja markkinoinnin apuvälineenä myytäessä tuotteita velaksi. Tavallisesti laina on kuitenkin korollinen.[4]

Koron yleinen laskutapa on ”vuotuinen korko”. Nykyään kaikissa lainoissa näytetään myös niin sanottu todellinen vuosikorko, jonka tarkoituksena on antaa oikea kuva lainan hinnasta kuluttajalle. Todellinen vuosikorko sisältää kaikki lainaan liittyvät kustannukset kuten aloitusmaksun, korot, marginaalin sekä kuukausittaisen tilinhoitomaksun.

Korkoa ei Suomessa lähtökohtaisesti lisätä pääomaan. Lainasopimuksessa voidaan kuitenkin sopia, että korko lisätään pääomaan, jolloin syntyy eksponentiaalinen korkoa korolle -vaikutus.[4]

Mikäli laina-ajan, lainan koron ja takaisinmaksun tavan sekä aikataulun määrää lainanantaja yksipuolisesti, menettely voidaan katsoa koronkiskonnaksi tai kiristämiseksi (vrt. sopimusoikeus).

Korkokatto koskee Suomessa alle 2 000 euron kuluttajaluottoja (pienlainoja).[5]

Lainan lyhentäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lainan lyhennystapoja on käytännössä kolme: annuiteettilaina, tasaerälaina ja tasalyhennyslaina. Kaikissa näissä lyhennysvaihtoehdoissa maksuerät koostuvat lainan lyhennyksestä ja korkokauden aikana kertyneistä koroista. Vaihtoehdot eroavat toisistaan siinä, kuinka nopeasti lainaa lyhennetään ja miten hoitokustannukset muuttuvat lainan viitekoron muuttuessa. Annuiteettilainassa ja tasaerälainassa lainaa maksetaan takaisin laina-aikana aina samansuuruisina maksuerinä, jotka yhteensä kattavat sekä lainapääoman takaisinmaksun että korkokulut. Jos lainan viitekorko muuttuu, annuiteettilainan maksuerää muutetaan siten, että uusi maksuerä kattaa sekä lainapääoman että korkokulut jäljellä olevana laina-aikana. Tasaerälainassa maksuerä ei muutu viitekoron muuttuessa. Sen sijaan laina-aika pitenee, jos korko nousee, ja lyhenee, jos korko laskee. Tasalyhennyslainassa lainan lyhennys on sovittu kiinteän suuruiseksi ja kertyneiden korkojen osuus muuttuu, jos viitekorko nousee tai laskee. Koska lyhennysosa pysyy aina samana lainakorosta riippumatta, lainapääoma lyhenee tasaisesti ja nopeammin kuin muissa vaihtoehdoissa. Tällöin myös velkarasitus pienenee nopeimmin. Maksettavien korkojen määrä pienenee pääoman mukana niin kauan kuin lainakorko pysyy muuttumattomana.lähde?

Bullet-laina lyhennetään maksamalla koko lainasumma eräpäivänä.

Viivästyskorko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Viivästyskorko

Jos velallinen ei lyhennä lainaa tai maksa sen korkoa eräpäivänä, maksamatta jääneelle summalle kertyy viivästyskorkoa. Jollei muuta ole sovittu, viivästyskorko kertyy silloinkin, kun laina itse on koroton.[4]

Viivästyskoron suuruudesta voidaan sopia lainasopimuksella tai se määräytyy korkolain mukaan. Viivästyskorko ei kuitenkaan voi olla lainakorkoa alempi.[4]

Velkakirja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Velkakirja

Velkakirjassa velallinen sitoutuu maksamaan velan. Velasta voidaan sopia suullisesti tai kirjallisesti. Suullinen sopimus on kuitenkin altis riidoille. Velkakirja on velkojalle rahanarvoinen asiakirja. Hän voi siirtää sen toiselle esimerkiksi oman velkansa maksuksi.[2]

Vakuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Vakuus

Saadakseen lainaa velallinen voi joutua antamaan velkojalle vakuuden. Vakuus turvaa velkojan saatavia, jos velallinen ei täytäkään velvollisuuksiaan. Vakuuksia ovat takaus ja reaalivakuus. Takauksessa toinen henkilö eli takaaja sitoutuu maksamaan velan. Reaalivakuus tarkoittaa velan vakuudeksi annettavaa omaisuutta. Reaalivakuus voi olla velkojan haltuun luovutettava käteispantti (kuten arvopaperit tai jokin esine) tai niin sanottu luovuttamaton pantti eli kiinnitys. Kiinnityksessä luotonantaja ei saa kiinnitettyä omaisuutta vaan sitä koskevan asiakirjan. Kiinnitettävä omaisuus voi olla kiinteää omaisuutta (kiinteistö tai sen osa) tai irtainta omaisuutta (kuten auto, laiva, lentokone tai yritysirtaimisto).[2]

Kiinnelaina tarkoittaa velkaa, jonka vakuutena on kiinnitys.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erilaisia lainoja:

Lainoja käyttötarkoituksen mukaan:

Lainoja lyhennystavan mukaan:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b ”VI. Lainopillinen osa”, Säästöpankki-opas, s. 107. 2. painos. Helsinki: Suomen Säästöpankkiyhdistyksen Valtuuskunta, 1917.
  2. a b c d Suojanen, Kalevi & Savolainen, Hanna: Opi oikeutta. Helsinki: KS-Kustannus Oy, 2013.
  3. Ruotsi rajoittaa asuntolainojen pituutta 105 vuoteen MTV.fi 23.3.2016
  4. a b c d Norros, Olli: Johdatus velvoiteoikeuteen, s. 93–101. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2010.
  5. Kuluttajansuojalaki 17 a §. Viitattu 19.1.2018

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]