ASP-laina

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

ASP-laina (sanasta asuntosäästöpalkkio) on 15–39-vuotiaille[1] tarkoitettu Suomen valtion tukema järjestelmä ensiasunnon hankintaan. Lainan ottaja tekee pankin kanssa sopimuksen ASP-säästämisestä ja säästää osan lainasummasta ASP-tilille, minkä jälkeen pankki lainaa loput kauppasummasta asuntolainana. ASP-lainan yhteydessä asuntolainaan myönnetään erilaisia tukia ja etuja. [2]

Vaatimukset asuntosäästötallettajaksi ryhtyville[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Asuntosäästötallettajaksi voi ryhtyä henkilö, joka ennen tallettamisen aloittamista on täyttänyt 18 mutta ei 40 vuotta. ASP-lainan voi kuitenkin nostaa vaikka olisi siinä vaiheessa täyttänyt 40 vuotta.
  • Asuntosäästötallettajaksi ei kuitenkaan voi ryhtyä henkilö, joka on aikaisemmin omistanut vähintään 50 % asuinhuoneistosta.[3]
  • Aviopuolisot voivat ryhtyä yhdessä asuntosäästötallettajiksi, vaikka toinen puoliso olisi täyttänyt 40 vuotta.

Vuonna 2014 ASP-sopimuksen yläikärajaa ehdotettiin nostettavaksi 39 vuoteen.[4] Lisäksi alaikärajaa ehdotettiin laskettavaksi 15 vuoteen.[5]

ASP-lainan edut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ASP-tilille säästetyille rahoille saa normaalia paremman koron ja korot ovat verovapaita.

  • Pankki maksaa asuntosäästötalletukselle verotonta korkoa 1 % joka vuosi.[3][6] Korko maksetaan suoraan ASP-tilille, joten kertyy korkoa korolle.
  • Sillä hetkellä kun tallettaja ottaa ASP-lainan ja asunnon kauppakirjat on tehty, pankki maksaa verotonta lisäkorkoa.[3][6] Tallettaja saa lisäkorkoa enintään tilin avausvuodelta ja viideltä sitä seuraavalta vuodelta.[3] Lisäkorko on vähintään 2 % ja enintään 4 % per vuosi.[6] Pankit ovat tulkinneet lain niin, ettei lisäkorko kerrytä korkoa korolle.[1]

Myös ASP-lainan korko on normaalin asuntolainan korkoa edullisempi ja korolle saa valtion korkotuen koron noustessa suuremmaksi kuin 3,8 %. Korkotukea maksetaan 70 prosenttia korkotukilainasta perittävän vuotuisen koron siitä osasta, joka ylittää 3,8 prosenttia lainan jäljellä olevasta pääomasta. Esimerkiksi jos kokonaiskorko on 5,8 prosenttia, maksetaan 5,8:n ja 3,8 prosentin erotuksesta korkotukea 70 prosenttia eli 1,4 prosenttiyksikköä. Korkotuetun lainan enimmäismäärät ovat paikkakuntakohtaisia [7]

ASP-lainalle saa myös valtiontakauksen, joka on ilmainen. Normaalisti tästä perittäisiin takausmaksu.[8]

ASP-lainan käytännöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ASP-tilillle on säästettävä vähintään 10 % asunnon hankintahinnasta vähintään kahden vuoden ajan, minkä jälkeen pankki voi myöntää lainan. Tilille säästetään 150–3 000 euroa vähintään kahdeksana kalenterivuosineljänneksenä. Kahden vuoden vähimmäisajan kuluessa tilille voi siis kertyä vähintään 1 200 euroa ja enintään 24 000 euroa. Säästämistä voi myös jatkaa kahden vuoden vähimmäisajan jälkeen. Asuntolainan voi säästämisen jälkeen kilpailuttaa ja ottaa lainan myös toisesta pankista kuin missä ASP-tili sijaitsee. ASP-säästöt saa käyttöönsä vasta kun asunnon kauppakirja on allekirjoitettu, joten asunnon varausmaksua ei ASP-tililtä voi maksaa. ASP-säästämisen voi lopettaa myös kesken, jolloin menettää ASP-lainan edut ja säästöilleen saa vain yhden prosentin koron. Jos ASP-säästämisen tavoitteet täyttyvät, mutta loput asunnon hankintahinnasta kattaa muuten kuin pankin vastaantulolainalla eli ASP-lainalla, pidätetään säästöjen koroista lähdevero ja mahdollinen asuntosäästöpalkkio jää saamatta.

Asuntosäästöpalkkio 2009–2011[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkuussa 2009 säädettiin ASP-säästäjille myönnettävä asuntosäästöpalkkio. Palkkio myönnettiin ASP-lainan ottajille, jotka tekevät asuntoa koskevan osto- tai luovutussopimuksen tai aloittavat omakotitalon rakennustyöt ennen 31.12.2011. Palkkion summa oli 3 000 euroa. [9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ASP-ennakkosäästäminen 16.12.2014. Ympäristöhallinto. Viitattu 7.1.2015.
  2. Finanssivalvonta – asuntosäästöpalkkiotili Finanssivalvonta. 2012. Finanssivalvonta. Viitattu 18.8.2013.
  3. a b c d Asuntosäästöpalkkiolaki 30.12.1992/1634 finlex.fi. Valtion säädöstietopankki. Viitattu 5.1.2012.
  4. http://yle.fi/uutiset/asp-sopimuksen_teon_ylaikaraja_nousemassa_39_vuoteen/7547690
  5. http://www.kauppalehti.fi/etusivu/asp-jarjestelmaa+rukataan+ylaikaraja+39+vuoteen/201410704644
  6. a b c Asuntosäästöpalkkioasetus 30.12.1992/1636 finlex.fi. Valtion säädöstietopankki. Viitattu 5.1.2012.
  7. ASP-korkotukilaina ymparisto.fi. Valtion ympäristöhallinto. Viitattu 23.7.2015.
  8. www.asptili.fi asptili.fi. Viitattu 29.7.2015.
  9. ASP – Nopeille 3 000 euron asuntosäästöpalkkio Osuuspankki. 19.3.2010. Osuuspankki. Viitattu 4.8.2011.