Velka

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Velka on velallisen velvoite, jonka sisältönä on jokin varallisuusarvon omaava suoritus velkojalle eli velkasuhteen toiselle osapuolelle.[1] Suorituksen täyttämättä jättäminen aiheuttaa oikeudellisen vastuun.[2]

Velka voi olla julkista velkaa eli esimerkiksi valtionvelkaa tai kunnan velkaa taikka yksityistä velkaa eli kotitalouden tai yrityksen velkaa.

Velan syntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Velka voi syntyä vapaaehtoisen oikeustoimen johdosta tai se voi olla lakiperusteinen velvoite.[3]

Velan syntymiseen johtavia vapaaehtoisia oikeustoimia ovat muun muassa velaksianto (laina), velkakauppa ja lahjanlupaus.[3]

Lakiperusteinen maksuvelvollisuus voi syntyä monella tavalla. Osa niistä liittyy sopimussuhteisiin, osa ei. Tällaisia velvoitteita ovat esimerkiksi vahingonkorvausvastuu, perusteettoman edun palautus ja aviopuolison velvollisuus maksaa tasinkoa.[3]

Tavaravelka on kyseessä silloin, kun velvoite käsittää tavarasuorituksen, joka on yksilöity vain laatunsa ja määränsä suhteen. Tavallisimmin kyseessä on rahasuoritus.[4] Tällöin velka muodostuu esimerkiksi siten, että rahaa lainannut velkoja haluaa lainatun rahamäärän takaisin velalliselta. Velan lähtökohtana on siten tulevaisuuden ostovoiman käyttäminen nykyajan ostohetkellä.

Velan ominaisuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Velasta täytyy monesti maksaa korkoa. Koroton velka on tavallinen sukulaisten välisissä velkasuhteissa ja markkinoinnin apuvälineenä myytäessä tuotteita velaksi. Suomessa velka on lähtökohtaisesti aina koroton, ellei muuta ole sovittu eikä laista tai kauppatavasta muuta seuraa.[3]

Velkakirjassa velallinen sitoutuu maksamaan velan. Velasta voidaan sopia suullisesti tai kirjallisesti. Suullinen sopimus on kuitenkin altis riidoille. Velkakirja on velkojalle rahanarvoinen asiakirja.[5]

Velkaan voi liittyä vakuus. Se turvaa velkojan saatavia, jos velallinen ei täytäkään velvollisuuksiaan.

Velan lakkaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Velka lakkaa yleisimmin maksamalla. Jos sekä velkojalla että velallisella on saatavia toisiltaan, he voivat kuitata velkansa vastasaatavillaan.[5]

Velka lakkaa myös, jos velkoja myöntää akordin eli antaa velan anteeksi. Vastaava tapahtuu myös velkajärjestelyssä ja yrityssaneerauksessa. Velka voi lakata myös yhtymyksessä eli konfuusiossa.[5]

Velan vanhentuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jos velka vanhentuu, se lakkaa. Velka vanhentuu Suomessa kolmessa vuodessa eräpäivästä. Vanhentuminen katkeaa eli vanhentumisaika lasketaan uudelleen alusta, kun velallinen maksaa velkaa, tunnustaa velan, velkoja vaatii suoritusta tai muistuttaa velallista velasta. Vanhentumisen katkaisee myös osapuolten sopimus (esimerkiksi maksuajan pidentämisestä) tai niin sanottu viralliskatkaisu tietyissä oikeuskäsittelyissä, jotka liittyvät velkomuskanteesen, ulosottoon, konkurssiin tai muuhun maksukyvyttömyysmenettelyyn tai sovitteluun.[5]

Kolmen vuoden vanhenemisajasta on poikkeuksia. Jos velasta on annettu lainvoimainen tuomio, vanhentumisaika on viisi vuotta. Jos eräpäivää ei ole ennalta sovittu, vanhentumisaika on kymmenen vuotta velan syntymisestä. Tämä koskee tyypillisesti yksityishenkilöiden välisiä velkoja ja luotollisten pankkitilien limiittiluottoja.[5]

Lopullisesti luonnollisen henkilön velka vanhenee 15 vuoden kuluttua velkaa koskevan maksutuomion antamisesta. Aika on 20 vuotta, jos kyseessä on luonnollisten henkilöiden välinen velka.[5]

Jos velka vanhentuu, velallisen maksuvelvollisuus ja velkojan oikeus vaatia suoritusta lakkaavat. Velkojalla on kuitenkin edelleen oikeus saada suoritus velan vakuudeksi pantatusta omaisuudesta tai kuitata velka omista veloistaan.[5]

Luotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Velan lähikäsite on luotto. Luotto on luotonantajan ja luotonsaajan välinen suhde, joka perustuu oikeustoimeen. Luotonantaja luovuttaa varallisuusarvon luotonsaajan hyödynnettäväksi siten, että luotonsaajan vastikesuoritus tapahtuu osittain tai kokonaan myöhemmin. Luotto on velkaa suppeampi käsite. Kaikki velkasuhteet eivät ole luottosuhteita. Esimerkiksi rikoksen seurauksena muodostunut vahingonkorvausvelka ei ole luotto.[6]

Velan määrä maailmassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Globaali nettovelka on nolla, koska yhden velka on toisen saatava.[7] Globaali bruttovelka on 57 biljoonaa dollaria (2014).[8]

Kansantaloustieteen professori Pertti Haaparannan mukaan väite "Rahamäärä tai tuotannon arvo ei riitä sen koron maksuihin saati itse velan takaisinmaksamiseen" on virhepäätelmä. Kun C antaa B:lle luoton, jonka B antaa A:lle ja A P:lle, velan ja korkovastuun bruttomäärä voi moninkertaistua vaikka käytännössä P vain maksaa yhden koron A:lle ja A sitten sen eteenpäin.[7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomalainen tietosanakirja, Weilin+Göös 1989–1993.
  2. Factum, Weilin+Göös 2003–2005.
  3. a b c d Norros, Olli: Johdatus velvoiteoikeuteen, s. 93–101. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2010.
  4. Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965.
  5. a b c d e f g Suojanen, Kalevi & Savolainen, Hanna: Opi oikeutta. Helsinki: KS-Kustannus Oy, 2013.
  6. Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa I palstat 461–462.
  7. a b Harakka on kaunis lintu, Akateeminen talousblogi, 26.8.2009, kansantaloustieteen professori Pertti Haaparanta.
  8. Global debt has grown by $57 trillion in seven years following the financial crisis, The Guardian, Thursday 5 February 2015.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Atwood, Margaret: Velka ja vaurauden varjopuoli. (Payback. Debt and the Shadow Side of Wealth, 2008.) Suomentanut Petri Stenman. Helsinki: Like, 2009. ISBN 978-952-01-0379-8.
  • Aurejärvi, Erkki – Hemmo, Mika: Luotto-oikeuden perusteet. 2. painos. Helsinki: Talentum, 2006. ISBN 952-14-0781-6.