Rikos

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli liittyy oikeustieteeseen. Suomalaisesta levy-yhtiöstä katso Rikos Records.

Rikos on oikeustieteellisten määritelmien mukaan teko tai laiminlyönti, josta on laissa säädetty rangaistus. Rikos määritellään yleensä tietyn tunnusmerkistön täyttäväksi ja oikeudenvastaiseksi teoksi, joka osoittaa tekijässään syyllisyyttä. Tuomioistuimen pitää langettaa tällaisesta teosta rangaistus. Eräiden rikosten osalta myös yritys on rangaistavaa. Tietyillä perusteilla rangaistus voidaan jättää tuomitsematta, vaikka rikos luetaankin syytetyn syyksi. Rikos voi ilmetä sekä toimintana että laiminlyöntinä. Yleensä vain tahallinen mutta joskus myös tuottamuksellinen (huolimaton) teko on rangaistava.

Rangaistavaksi säädetty teko voi tosin jäädä rankaisematta tekijään liittyvistä syistä (syyntakeettomuus) ja eräissä muissa poikkeustapauksissa (esim. oikeuttamisperusteet hätävarjelu ja pakkotila).

Monessa oikeuskulttuurissa rikoksista erotetaan rikkomukset, eli lievät rikokset (esimerkiksi liikennerikkeet), jotka käsitellään eri tavalla kuin varsinaiset rikokset. Suomessa kaikki rangaistavaksi säädetyt teot ja laiminlyönnit ovat kuitenkin rikoksia, joita koskevat yhteiset säännökset esimerkiksi rikoslain yleisessä osassa. Suomessa on kuitenkin rikosten rinnalla eräistä teoista ja laiminlyönneistä säädetty seuraamukseksi maksu, joka ei ole lain tarkoittama rangaistus. Tällaisia ovat esimerkiksi pysäköintivirhemaksu, ylikuormamaksu ja joukkoliikenteen tarkastusmaksu.

Syyte, syyttämiskynnys ja rikoksen vanheneminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epäillystä rikoksesta voidaan nostaa syyte yleisessä tuomioistuimessa. Säännönmukaisesti syytteen ajaminen syytettyä vastaan kuuluu viralliselle syyttäjälle. Niitä rikosasioita, joissa virallisen syyttäjän on nostettava syyte omasta aloitteestaan sanotaan virallisen syytteen alaisiksi rikoksiksi. Tällaisia ovat useimmat rikokset. Niitä tekoja, joista virallinen syyttäjä saa syyttää vain jos uhri sitä pyytää eli asianomistajan pyynnöstä, kutsutaan puolestaan asianomistajarikoksiksi. Asianomistajarikoksia ovat esimerkiksi näpistys, lievä pahoinpitely, kunnianloukkaus ja vaikkapa tekijänoikeusrikkomus.

Jos syytettä ei ajeta määräajassa rikos vanhentuu tietyn ajan kuluttua. Epäiltyyn voidaan kohdistaa lain mukaisia pakkokeinoja kuten kiinniottoa, noutamista kuulusteluun, pidätystä ja vangitsemista.

Mikäli tutkittavana olevasta rikoksesta on laissa säädetty vähintään 6 kuukauden vankeusrangaistus (eli lähes kaikissa rikoksissa, kaikkien lievimpiä, sakkorangaistuksella sovitettavia, lukuun ottamatta) saa poliisi suorittaa lisäksi henkilöön käyvän tarkastuksen ja kotietsinnän.

Rikosasian selvittelyn eteneminen Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2012 Poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tuli 425 000 rikosta. Edellisten kymmenen vuoden keskiarvo on ollut 438 000 rikosta vuodessa. 2012 rikoksia selvisi 255 000 kappaletta.[1]

  1. Rikoksen uhri tai joku muu henkilö tekee rikosilmoituksen poliisille tai eräissä tapauksissa rikos tulee ilmi muulla tavalla.
  2. Poliisi ryhtyy tutkimaan rikosta, eli esitutkinta käynnistyy kun on syytä epäillä rikosta. Tähän kuuluu mm. todistusaineiston kerääminen, mahdolliset kotietsinnät ja asianosaisten (rikoksesta epäillyt, todistajat) kuulustelu.
  3. Asia siirtyy poliisilta syyttäjälle. Asia siirtyy syyteharkintaan. Syyte nostetaan jos sen tueksi on todennäköiset syyt. Syyttäjä nostaa syytteen toimittamalla haastehakemuksen käräjäoikeuteen tai päättää, ettei syytettä nosteta. Jos syyttäjä tekee syyttämättäjättämispäätöksen tai poliisi jo ennen asian syyteharkintaan lähettämistä tekee omaan toimivaltaansa kuuluvan ratkaisun jättää asian tutkimatta mm. sillä perusteella, että rikoksen tunnusmerkistö ei täyty, voi asianosainen viedä sen itse joko rikos- tai riita-asiana itse käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Tutkinnanjohtajana oleva päällystöön kuuluva poliisimies voi myös esittää syyttäjälle esitutkinnan rajoittamista.
  4. Tuomioistuin käsittelee rikoksen oikeudenkäynnistä rikosasiassa säädetyn lain mukaisesti. Pääkäsittelyn jälkeen tuomioistuin antaa asiasta tuomion.
  5. Syyttäjä, rikoksen uhri eli asianomistaja taikka syytetty voivat valittaa tuomiosta, jos he eivät ole siihen tyytyväisiä.
  6. Jos tuomiosta valitetaan, käsittely jatkuu ylemmässä tuomioistuimessa eli hovioikeudessa. Tuomioistuin päättää valitusten hyväksymisestä.

Syksyllä 2006 tuli voimaan säännökset kirjallisesta rikosprosessista käräjäoikeudessa. Tässä menettelyssä pääkäsittelyä ei järjestetä, koska syytetty on luopunut oikeudestaan asian suulliseen käsittelyyn.

Rangaistukset Suomen lain mukaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rangaistusmuotoina ovat ankaruuden mukaan rikesakko, päiväsakko, nuorisorangaistus, ehdollinen vankeus ja ehdoton vankeus. Virkarikoksista voidaan tuomita myös viraltapano ja varoitus. Sotilasrikoksista on omia rangaistuksia. Rangaistuksen lisäksi tuomitulle voidaan määrätä vahingonkorvauksia (esimerkiksi korvaus varastetun tavaran arvosta) ja joissakin rikostyypeissä mm. ajokielto, eläintenpitokielto tai liiketoimintakielto.

Rikoslain kokonaisuudistuksessa, joka saatiin valmiiksi 2000-luvulla, rangaistusasteikkoja pyrittiin yhtenäistämään. Tällöin otettiin käyttöön tyyppirangaistusasteikot ilmentämään rikosten keskinäistä törkeysluokitusta. Tällaisia rangaistusasteikkoja ovat ainakin seuraavat:[2]

Rangaistusasteikko
vähimmäisrangaistus enimmäisrangaistus esimerkkirikos lainkohta
Sakko on ainoa valittavissa oleva rangaistus. näpistys [L 1]
sakko kuusi kuukautta vankeutta vammantuottamus [L 2]
sakko yksi vuosi vankeutta vahingonteko [L 3]
sakko 1 vuosi 6 kuukautta vankeutta varkaus [L 4]
sakko 2 vuotta vankeutta pahoinpitely [L 5]
4 kuukautta vankeutta 4 vuotta vankeutta törkeä varkaus [L 6]
4 kuukautta vankeutta 6 vuotta vankeutta ryöstö [L 7]
1 vuosi vankeutta 10 vuotta vankeutta törkeä pahoinpitely [L 8]
2 vuotta vankeutta 10 vuotta vankeutta törkeä ryöstö [L 9]
8 vuotta vankeutta 12 vuotta vankeutta [L 10] tappo [L 11]
elinkautinen vankeus elinkautinen vankeus murha [L 12]

Tyyppirangaistusasteikkojen lisäksi on käytössä muita asteikkoja, jotka on määritelty kullekin rikokselle erikseen.

Joitakin yleisiä rikosnimikekohtaisia rangaistusasteikkoja ovat Suomen rikoslain (39/1889) mukaan esimerkiksi:[3]

Rikosnimike Rangaistusasteikko Tietoon tulleiden rikosten
lukumäärä vuonna 2012[4]
vähimmäisrangaistus enimmäisrangaistus
Varkaus Sakko 1 vuosi 6 kuukautta vankeutta 68 000[1]
Törkeä varkaus 4 kuukautta 4 vuotta vankeutta 3 200[1]
Näpistys Sakko Sakko 68 000[1]
Törkeä ryöstö 2 vuotta vankeutta 10 vuotta vankeutta
Kirjanpitorikos Sakko 2 vuotta vankeutta 1 200[1]
Törkeä kirjanpitorikos 4 kuukautta 4 vuotta vankeutta
Petos Sakko 2 vuotta vankeutta 21 000[1] (kaikki petosrikokset)
Törkeä petos 4 kuukautta 4 vuotta vankeutta
Vahingonteko Sakko 1 vuosi 51 000[1] (kaikki vahingonteot)
Törkeä vahingonteko 4 kuukautta 4 vuotta vankeutta
Tappo 8 vuotta vankeutta 12 vuotta vankeutta[5] 89[1] (henkirikokset)
Murha Elinkautinen vankeusrangaistus
Raiskaus Yksi vuosi 4 vuotta vankeutta 1 009[1] (kaikki raiskausrikokset)
Törkeä raiskaus 2 vuotta vankeutta 10 vuotta vankeutta
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö 4 kuukautta 4 vuotta vankeutta 1 567[1]
Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö Yksi vuosi 10 vuotta vankeutta
Rattijuopumus Sakko 6 kuukautta vankeutta 19 000[1]
Törkeä rattijuopumus 60 päiväsakkoa 2 vuotta vankeutta
Huumausaineen käyttörikos Sakko 6 kuukautta vankeutta
Huumausainerikos Sakko 2 vuotta vankeutta 20 000 [1]
Törkeä huumausainerikos Yksi vuosi 10 vuotta vankeutta 1 000 [1]
Lievä pahoinpitely Sakko Sakko 38 231[1], kaikenasteiset pahoinpitelyt
Pahoinpitely Sakko 2 vuotta vankeutta
Törkeä pahoinpitely Yksi vuosi 10 vuotta vankeutta

Rikoksen vanhentuminen Suomen rikoslain mukaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rikosoikeudellista vanhentumista on kolmea päälajia: syyteoikeuden vanhentuminen, rangaistukseen tuomitsemisen estävä vanhentuminen ja rangaistuksen täytäntöönpano-oikeuden vanhentuminen.[6]

Yleisen syyteoikeuden vanhentumisen vaikutus on se, että ellei syytettä ole nostettu määräajassa rikoksen tekemisestä, rangaistusta ei saa tuomita. Vanhenemisen vaikutus katsotaan aineellisoikeudelliseksi, se poistaa teon rangaistavuuden. Vanhenemisajan pituus on yleensä porrastettu rikoksesta määrätyn enimmäisrangaistuksen mukaan. Jos rikoksesta voi seurata elinkautisrangaistus, se ei vanhene. Myöskään rikokset ihmisyyttä tai rauhaa vastaan eivät vanhene riippumatta siitä, mikä on ankarin mahdollinen niistä seuraava rangaistus.

Syyttäjällä on mahdollisuus hakea tuomioistuimelta pidennystä syyteoikeuden vanhenemisaikaan. Vanhenemista voidaan siirtää kerran yhdellä vuodella, mikäli erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syytteen nostamista ja

  1. rikoksen esitutkinta vaatii erityisiä, aikaa vieviä tutkintatoimenpiteitä, joiden vuoksi tutkinta olisi vanhentumisajan päättyessä selvästi keskeneräinen,
  2. rikos on tullut esitutkintaan poikkeuksellisen myöhään tai
  3. rikoksesta vastaajaksi haastettava pakoilee eikä hänelle sen vuoksi todennäköisesti saataisi annetuksi haastetta tiedoksi ennen vanhentumisajan päättymistä.

On mahdollista, että teosta on nostettu syyte ja vastaaja on saatu haastettua, mikä katkaisee syyteoikeuden vanhentumisen. Jos vastaajaa ei kuitenkaan saada oikeuteen tai oikeudenkäynti pitkittyy jostain muusta syystä, rangaistuksen tuomitseminen voi viivästyä. Tällöin rangaistusta ei saa tuomita, jos rangaistukseen tuomitsemisen estävä vanhenemisaika ylittyy.

Edellä mainitulla kovimmalla rangaistuksella tarkoitetaan sitä rangaistusta, joka tapaukseen sovellettavassa rangaistussäännöksessä on asiassa ilmenevien seikkojen vallitessa tehdystä rikoksesta säädetty enimmäisrangaistukseksi.

Kerran tuomittu rangaistus voi jäädä täytäntöönpanematta esimerkiksi viranomaisen virheen tai tuomitun karkaamisen vuoksi. Tällöin tarpeeksi kauan kestänyt pakoilu voi merkitä sitä, että rangaistus raukeaa. Jos rangaistuksen täytäntöönpanoa ei ole lainkaan aloitettu, sen raukeamisaika lasketaan tuomitsemishetkestä. Muutoin raukeaminen lasketaan hetkestä, jolloin täytäntöönpano keskeytyi esimerkiksi karkaamisen vuoksi.

Rikosten vanhentumisajat vakavuuden mukaan
Kovin mahdollinen rangaistus (tai tuomittu rangaistus) Syyteoikeuden vanhentumisaika Rangaistukseen tuomitsemisen vanheneminen Rangaistuksen täytäntöönpanon vanheneminen
sakkoa tai enintään vuosi 2 vuotta 10 vuotta sakko viidessä vuodessa, vankeus kymmenessä
yli 1 vuosi ja enintään 2 vuotta 5 vuotta 20 vuotta 10 vuotta
yli 2 vuotta ja enintään 4 vuotta 10 vuotta 20 vuotta 10 vuotta
yli 4 vuotta ja enintään 8 vuotta 10 vuotta 20 vuotta 15 vuotta
yli 8 vuotta 20 vuotta 30 vuotta 20 vuotta
elinkautinen vankeusrangaistus ei koskaan ei koskaan ei koskaan

Asianomistajarikosten erityinen yhden vuoden vanhentumisaika poistui laista 1. tammikuuta 2006.

Virkarikokset vanhentuvat muiden rikosten tapaan, kuitenkin siten, että niiden lyhyin vanhentumisaika on viisi vuotta. Lapseen kohdistuneet seksuaalirikokset vanhenevat vasta, kun niiden uhri täyttää 28 vuotta eli on kulunut kymmenen vuotta hänen tulemisestaan täysi-ikäiseksi. Luonnonsuojelu-, ympäristö- ja rakennussuojelurikokset vanhenevat kymmenessä vuodessa.

Rikoksista, joista määrätään suurempi rangaistus kuin sakko, jää merkintä rikosrekisteriin rajatuksi ajaksi, poikkeuksena siviilipalvelusrikos ja asevelvollisuudesta kieltäytyminen, joista ei merkintää tule.

Erikoisrikos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erikoisrikos (lat. delistum propria) on rikos, jonka voi tehdä vain tietyssä asemassa tai tietyssä olosuhteessa oleva tai tietyn ominaisuuden omaava henkilö. Erikoisrikokseen syyllinen loukkaa sellaista oikeusnormia, johon sisältyy tai joka on luonut erikoisvelvollisuuden. Erikoisrikos on esimerkiksi virkamiehen tekemä virkarikos, sotilaan tekemä sotilasrikos tai vastaavan toimittajan tekemä päätoimittajarikkomus. Vaikka erikoisrikokseen voi syyllistyä vain tietty henkilö, voi siihen yllyttäjänä tai avunantajana olla tavanomaisessa asemassa oleva henkilö.[7][8]

Aiheeseen liittyvää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n http://www.stat.fi/til/polrik/2012/polrik_2012_2013-04-02_kat_001_fi.html
  2. Melander, Sakari: Rikosoikeus 2010-luvulla, s. 148–150. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2010. ISBN 978-952-10-5542-3.
  3. Rikoslaki (39/1889)
  4. http://www.stat.fi/til/polrik/
  5. Rikoslain 2 c luku 2 § 2. momentti
  6. Tämä luku perustuu kokonaisuudessaan Rikoslain 8. lukuun, sellaisena kuin se on muutettuna viimeksi lailla 297/2003.
  7. Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966, hakusana erikoisrikos.
  8. Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965, hakusana delictum.

Lakiviittaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rikoslain 28 luku 3 §
  2. Rikoslain 21 luku 10 §
  3. Rikoslain 35 luku 1 §
  4. Rikoslain 28 luku 1 §
  5. Rikoslain 21 luku 5 §
  6. Rikoslain 28 luku 2 §
  7. Rikoslain 31 luku 1 §
  8. Rikoslain 21 luku 6 §
  9. Rikoslain 31 luku 2 §
  10. Rikoslain 2 c luvun 2 §:n 2. momentti.
    Määräaikaista vankeusrangaistusta tuomitaan vähintään neljätoista päivää ja enintään kaksitoista vuotta tai yhteistä rangaistusta 7 luvun mukaan määrättäessä viisitoista vuotta.
  11. Rikoslain 21 luku 1 §
  12. Rikoslain 21 luku 2 §

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]