Lainvoima

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lainvoima on oikeustieteen termi, jolla ilmaistaan, että jokin ratkaisu, useimmiten tuomioistuimen tuomio, mutta usein myös muu viranomaisen ratkaisu, tulee lopulliseksi, sellaiseksi, että siihen ei saa enää hakea muutosta (eli siitä ei saa valittaa tai siihen ei saa vaatia oikaisua) ns. säännönmukaisin muutoksenhakukeinoin.

Jos päätös on sellainen, että siihen saa hakea muutosta, se tulee lainvoimaiseksi, kun valittamisen määräaika on kulunut umpeen eikä muutosta ole haettu. Jos taas päätös on sellainen, että siihen ei saa hakea muutosta, se tulee lainvoimaiseksi heti, kun päätös on tehty tai julistettu. Yleensä muutoksenhaulle varatut määräajat vaihtelevat välillä 1 viikko - 2 kuukautta. Käräjäoikeuden päätöksistä tavallisissa rikos- ja riita-asioissa saa yleensä valittaa hovioikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen julistamisesta.

Syy siihen, että harvemmin puhutaan muun viranomaisen kuin tuomioistuimen ratkaisun lainvoimaiseksi tulemisesta on, että vaikka muutkin viranomaisratkaisut saavat lainvoiman, on tuomioistuinratkaisulla säännönmukaisesti toisin kuin yleensä muilla viranomaisratkaisuilla oikeusvoimavaikutus. Viranomaisen ratkaisu ei useimmiten estä uuden hakemuksen tekemistä, ja koska viranomaisten käytössä on lisäksi hallintolainkäytössään laaja oikeus itseoikaisuun, ei edes se, ettei valita, johda välttämättä oikeudenmenetykseen, vaan siitä huolimatta, ettei asianomainen ole valittanut, voi hän saada (saman) asiansa uudelleen viranomaisen käsittelyyn. Esimerkiksi jos sosiaalitoimi on evännyt hakijalta jonkin edun, vaikkapa taloudellisen tuen hammashoitoon, ei hakija menetä mitään vaikkei hän vaadi oikaisua. Hankittuaan lisäselvityksiä hän tekee uuden hakemuksen, ja asia ratkaistaan, huomioon ottaen asiakkaan hammasten huono kunto.

Lainvoiman käsite liittyy olennaisesti myös päätöksen täytäntöönpanokelpoisuuteen. Rikosasiassa tuomiota ei voida panna täytäntöön, ennen kuin muutoksenhakuaika on umpeutunut. Hovioikeuteen sakoistaan määräajan kuluessa valittanutta ei siis voida vielä pakottaa maksamaan sakkoja. Henkirikoksesta epäiltyä voidaan käräjäoikeuden päätöksellä pitää vangittuna, vaikka tuomiosta olisi valitettu määräajan kuluessa, mutta päätöstä pitää epäilty vangittuna valitusaikana ei saa sekoittaa tuomiolauselmassa annettuun varsinaiseen tuomioon. Hallintoasiaa koskeva päätös – eli viranomaisen tai julkista valtaa käyttävän yksityisen toimijan (esim. yliopiston) tekemä päätös – voidaan hallintolain 49 f §:n 2 mom:n mukaan sen sijaan panna täytäntöön ennen lainvoimaisuutta jollakin seuraavista perusteista: 1) jos "laissa niin säädetään", 2) jos "päätös on luonteeltaan sellainen, että se on pantava täytäntöön heti", 3) tai jos "päätöksen täytäntöönpanoa ei yleisen edun vuoksi voida lykätä".

Tuomioistuimissa - tosin joskus myös muissa viranomaisissa - tilanne on toinen. Tuomioistuimen ratkaisu, josta käytetään nykyään useimmiten nimitystä tuomio, saa oikeusvoiman, eikä asiaa voi saada enää uudelleen käsiteltäväksi. Laiminlyönti valittaa määräajassa johtaa siis lopulliseen oikeudenmenetykseen. Vain jos kysymyksessä olevassa tilanteessa on käytettävissä jokin ylimääräinen muutoksenhakukeino, ei oikeudenmenetys ole lopullinen. Tämä on kuitenkin erittäin poikkeuksellista.

Ratkaisun lainvoimaiseksi tulo on yleensä sidottu täysin muodollisiin perusteisiin kuten määräajan umpeutumiseen. Kysymys siitä, onko päätös lainvoimainen vai ei, pitää olla yksinkertaisesti ja nopeasti selvitettävissä, eikä se saa vaatia mitään syvällisempää tutkimista. Tuomioistuimessa kansliahenkilö selvittää, onko jokin tuomio lainvoimainen tietokoneen päätteeltä hetkessä. Lainvoimaisuutta koskevan kysymyksen saa siten selvitettyä vaikka puhelimitse.