Oikeudenkäynti rikosasiassa Suomessa
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Huolimatta siitä, että artikkeli vaikuttaa olevan asiantuntijoiden kirjoittama ja että siinä esitetyt väitteet ja laintulkinta pitävät paikkansa, lukijaa on varoitettava siitä, että tiedoille ei ole merkitty minkäänlaisia ulkopuolisia lähteitä ja sen vuoksi objektiivisesti tarkasteltuna artikkelin sisältöä voidaan pitää lähinnä mielipidekirjoituksena. Katso erityisesti Wikipedian vastuuvapauslauseke. |
Oikeudenkäynnillä rikosasiassa tarkoitetaan laajassa mielessä tuomioistuinkäsittelyn lisäksi myös sitä edeltävää rikoksen tutkintavaihetta. Suomessa rikoksen esitutkinnan suorittavat poliisiviranomaiset ja syyteharkinnan syyttäjäviranomainen. Myös tulli ja rajavartiolaitos suorittavat omalla alallaan esitutkintaa. Rikosasian käsittely on oikeudessa huomattavasti enemmän viranomaisjohtoisempaa kuin oikeudenkäynnissä riita-asioissa. Tämä johtuu siitä, että rikos katsotaan loukkaukseksi myös valtiota kohtaan – ei siis pelkästään loukkaukseksi rikoksen uhria kohtaan. Myös syytetyn perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen edellyttää riitaprosessia pakottavammin säänneltyä menettelyä.
Esitutkinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Esitutkinnan tarkoituksena on selvittää syytteen nostamista ja oikeudenkäyntiä varten onko rikosta tapahtunut, ketkä ovat epäiltyjä ja asianomistajia ja rikokseen liittyvät olosuhteet sekä millaista todistusaineistoa on olemassa oikeudenkäyntiä varten. Eräissä erikseen määritellyissä tapauksissa esitutkintaa ei tarvitse järjestää. Näitä ovat esimerkiksi rikokset, joiden maksimirangaistus on sakko ja asianomistajarikokset, joista asianomistaja ei vaadi rangaistusta.
Esitutkinta voi alkaa joko niin, että poliisiviranomainen epäilee omien havaintojensa perusteella rikoksen tapahtuneen tai joku tekee rikoksesta poliisille ilmoituksen. Esitutkintaa johtaa tutkinnanjohtaja. Esitutkinnassa käytetään sekä rikosteknisiä tutkintakeinoja että erityisiä oikeudellisesti säänneltyjä keinoja. Näistä tärkein on rikokseen liittyvien henkilöiden kuulustelu. Kuulusteltaville on ilmoitettava mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, kuullaanko heitä todistajana, asianomistajana vai rikoksesta epäiltynä. Tutkinnan kohteeksi joutuvalla on oikeus käyttää avustajaa.
Tutkinnan yhteydessä voidaan käyttää myös ns. rikosprosessuaalisia pakkokeinoja, joista osa on tutkintaviranomaisten määrättävissä, osa taas vaatii tuomioistuimen luvan tai päätöksen. Pakkokeinoja käytettäessä pakkokeinojen kohteeksi joutuneiden suojattuja oikeuksia ei saa loukata enempää kuin on tarpeen. Pakkokeinojen käytön edellytyksenä on aina, että voidaan tietyllä todennäköisyydellä olettaa, että on tapahtunut rikos. Pakkokeinojen tulee olla tarpeen rikosoikeudenkäynnin häiriöttömän kulun turvaamiseen, todisteiden hankkimiseen ja turvaamiseen tai rikosprosessuaalisten vaatimusten täytäntöönpanon turvaamiseen kannalta. Kunkin laissa mainitun pakkokeinon käytölle on lisäksi säädetty erityiset edellytykset, joihin sisältyy pakkokeinon tarkoitus. Pakkokeinoja saadaan käyttää vain siinä laajuudessa, kuin ne ovat tarpeen edellä mainittujen tarkoitusten toteuttamiseen. Voimakkain pakkokeinoista on vangitseminen, joka voidaan kohdistaa vain rikoksesta epäiltyyn.
Syyteharkinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Syyteharkinnassa virallinen syyttäjä tekee ratkaisun syytteen nostamisesta eli rikosasian viemisestä tuomioistuinkäsittelyyn. Virallisella syyttäjällä on syytepakko; syyttäjän on virkavastuun uhalla nostettava syyte, jos rikoksesta ja tietyn henkilön syyllisyydestä on riittävä näyttö. Syyttäjän on toiminnassaan myös noudatettava tasapuolisuusvaatimusta, ts. hänen on asiaa harkitessaan otettava huomioon sekä rikosepäilyä tukevia että sitä vastaan puhuvia seikkoja. Syytepakosta on myös erikseen säädettyjä poikkeuksia, joiden nojalla syyte voidaan jättää nostamatta seuraamusluontoisena toimenpiteistä luopumisena. Tämä tarkoittaa sitä, että syyttäjä tosin katsoo rikoksen tapahtuneen, mutta on olemassa anteeksiannettavia syitä olla nostamatta syyte, eikä yleinen etu vaadi syytteen nostamista. Epäillyllä on tällöin oikeus saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi kysymys siitä onko hän rikoksen tehnyt vai ei.
Rikosasian käsittely oikeudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rikosasian käsittely on oikeudessa huomattavasti enemmän viranomaisjohtoisempaa kuin oikeudenkäynnissä riita-asioissa. Tämä johtuu siitä, että rikos katsotaan loukkaukseksi myös valtiota kohtaan – ei pelkästään loukkaukseksi rikoksen uhria kohtaan. Myös syytetyn perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen edellyttää riitaprosessia pakottavammin säänneltyä menettelyä.
Rikosasian käsittely tuomioistuimessa on järjestetty akkusatorisen periaatteen mukaan. Sillä tarkoitetaan sitä, että syyttäjän tehtävänä on esittää rangaistusvaade ja huolehtia sen tueksi tarvittavan oikeudenkäyntimateriaalin hankinnasta ja esittämisestä. Rikosasia tulee vireille pääsääntöisesti syyttäjän jättäessä haastehakemuksen oikeuden kansliaan. Mikäli syyttäjä päättää olla nostamatta syytteen, niin myös asianomistaja voi vaatia oikeudessa rangaistusta toissijaisen syyteoikeutensa nojalla.
Haastehakemuksessa esitetään
- syyte sisältäen rangaistusvaatimuksen
- mahdolliset asianomistajan rikoksesta johtuvat vaatimukset
- sen teon kuvaus, josta rangaistusta vaaditaan
- syyttäjän on myös ilmoitettava soveltuvat rikosnimikkeet ja lainkohdat, joihin hän haluaa vedota
- todisteet, joihin syyttäjä aikoo vedota
Haastehakemuksen perusteella tuomioistuin antaa haasteen. Haaste muodostaa perustan, jonka pohjalta syytetty voi valmistella puolustuksensa. Syyttäjällä ei tämän vuoksi ole enää pääsääntöisesti oikeudenkäynnin kuluessa oikeutta muuttaa rikosnimikettä tai teonkuvausta syytetyn vahingoksi. Tämä tarkoittaa, että syyttäjä ei voi esittää haastettaessa syytettä esimerkiksi pahoinpitelystä, mutta muuttaa syytettä oikeudenkäynnin kuluessa törkeäksi pahoinpitelyksi. Syyttäjä tai oikeusistuin voivat kuitenkin muuttaa rikosnimikettä, jos vaadittu tai tuomittava rangaistus ei nouse haasteessa esitetyn rangaistusvaatimuksen yli. Mikäli tapaus on monimutkainen, syyttäjä voi esittää useita vaihtoehtoisia syytteitä. Esimerkiksi henkirikosasiassa syyttäjä voi ensisijaisesti vaatia rangaistusta murhasta, toissijaisesti taposta. Tuomioistuin ei kuitenkaan ole sidottu rikosnimikkeeseen: se voi esimerkin tapauksessa päättää tuomita esimerkiksi törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.
Yksinkertaisissa ja selvissä asioissa järjestetään suullinen pääkäsittely ilman suullista tai kirjallista valmistelua. Jos asia vaatii lisäselvitystä, asianosaiset velvoitetaan joko antamaan kirjallista lisäselvitystä tai osallistumaan suullisen valmistelun istuntoon. Syytetyn on ilmoitettava joko kirjallisesti tai suullisessa käsittelyssä kantansa syytteeseen ja muihin esitettyihin vaatimuksiin ja ilmoitettava todisteet, joita hän haluaa esittää. Rikosoikeudenkäynnin valmisteluvaiheessa tuomioistuimen on tarkistettava, että edellytykset asian käsittelylle ovat olemassa.
Syytetty ja asianomistaja voivat aina käyttää apunaan asianajajaa tai muuta oikeudenkäyntiavustajaa. Mikäli asianosainen ei kykene suoriutumaan oikeudenkäynnin ja avustajan käytön aiheuttamista kustannuksista, hänellä on tietyin edellytyksin oikeus julkiseen oikeusapuun.
Pääkäsittelyssä asia käsitellään keskitetysti, suullisesti ja välittömästi. Jos asianosaisten tai muiden henkilöiden läsnäolo käsittelyssä on tarpeen, käsittely voidaan joutua peruuttamaan heidän poissaolonsa vuoksi. Mikäli syytetyn tai todistajan epäillään pakoilevan istuntoa, heidät voidaan määrätä tuotaviksi. Tällöin poliisi ottaa tuotavan henkilön huostaansa ennen oikeudenkäyntiä ja toimittaa tämän oikeudenkäyntiin.
Pääkäsittely koostuu alkukeskustelusta, todisteiden esittämisestä ja loppukeskustelusta. Alkukeskustelussa esitetään syyte ja muut siihen liittyvät vaatimukset ja niiden perusteet. Syytetty tai hänen avustajansa esittää vastaavasti tässä yhteydessä vastauksensa ja sen perusteet. Todisteluvaiheessa esitetään asiaan liittyvä näyttö. Rikosasiassa todistamistaakka eli velvollisuus esittää langettavaan tuomioon riittävä näyttö on syyttäjäpuolella. Loppukeskustelussa asianosaiset esittävät käsityksensä asiasta esitetyn oikeudenkäyntimateriaalin perusteella.
Tuomioistuin muodostaa ratkaisunsa salaisessa päätösneuvottelussa. Tuomion perusteina saadaan käyttää vain sellaista oikeudenkäyntiaineistoa, joka on esitetty pääkäsittelyssä. Syytettyä ei voida tuomita enemmästä tai muusta kuin syytteessä esitetystä teosta. Tämä tarkoittaa, ettei rangaistus saa ylittää haasteessa esitettyä rangaistusvaatimusta. Päätöksen teon jälkeen tuomio julistetaan suullisesti tai laajemmissa asioissa annetaan kansliatuomio kahden viikon kuluessa pääkäsittelystä. Tuomiosta on käytävä ilmi, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu ja oikeuden kanta esitettyyn näyttöön.
Tuomiosta voi valittaa ylempään oikeusasteeseen, Suomessa käräjäoikeudesta hovioikeuteen. Ylemmässä tuomioistuimessa toimitetaan pääsääntöisesti uusi pääkäsittely, jossa kuullaan samat todisteet kuin alioikeudessakin. Sen sijaan siellä ei voida esittää uusia todisteita, jolleivät nämä ole tulleet käytettäviksi vasta alioikeuskäsittelyn jälkeen. Syyttäjä ei myöskään voi muuttaa vaatimuksiaan syytetyn vahingoksi, jollei uutta todistusaineistoa ole tullut käytettäväksi.