Kunnianloukkaus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kunnianloukkaus on luonnollista henkilöä kohtaan kohdistuva asianomistajarikos, josta rangaistaan rikoslain mukaan. Kunnianloukkauksen täyttymistä arvioitaessa ydinkysymys on usein se, onko väite tai vihjaus ollut totta vai onko se virheellinen. Lähtökohtaisesti oikean tiedon esittäminen ei ole kunnianloukkaus.lähde? Tätä on korostanut myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin:

»Ellei [ihmisoikeussopimuksen] 10 artiklan 2 kohdasta muuta johdu, sananvapaus ei koske pelkästään sellaisia tietoja tai ajatuksia, joihin suhtaudutaan myötämielisesti tai joita pidetään vaarattomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaisia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät; tätä vaativat moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole olemassa demokraattista yhteiskuntaa.»
(Näin esimerkiksi tapauksissa Handyside vastaan Iso-Britannia 7.12.1976 A 24[1] ja Grigoriades v. Kreikka 25.11.1997.[2] )

Oikeushenkilöllä ei ole sellaista kunniaa, jota voitaisiin loukata.lähde? Kunnianloukkaus saattaa kohdistua oikeushenkilön parissa työskenteleviin ihmisiin tai johonkin rajattuun henkilöpiiriin tai sen osaan.

Kunnianloukkauksia on perinteisesti pidetty vähäpätöisinä rikoksina. Kun sensaatioita tavoitteleva lehdistö nousi Suomessa 1970-luvun alussa merkittäväksi, käsiteltiin myös kunnianloukkausjuttuja, joissa rangaistuksena saattoi olla ehdollinen vankeus. Tämän hetken tietoliikenneoloissa nämä säännökset ovat hyvinkin keskeisiä; henkilön kunniaa voidaan loukata myös esimerkiksi sähköpostissa, tekstiviestissä, verkkosivuilla, keskustelupalstoilla tai blogissa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan takaamaa sananvapautta ei ole oikeus käyttää totuudenvastaisten tai perustelemattomien väitteiden julkistamiseen luonnollisista henkilöistä tai oikeushenkilöistä. Tietoa ei saa julkaista vahingoittamistarkoituksessa. Sananvapautta voidaan rajoittaa, mikäli menettelyllä turvataan muiden ihmisten tärkeämpien perusoikeuksien toteutuminen.

»Todetaan lisäksi, ettei ihmisoikeussopimus taannut täysin rajoittamatonta sananvapautta edes silloin, kun lehdistössä käsiteltiin vakavia julkisia huolenaiheita. Sananvapaus käsitti myös velvollisuuksia ja vastuita, jotka koskivat myös lehdistöä. Näillä oli merkitystä silloin, kun hyökättiin yksityishenkilön mainetta vastaan ja horjutettiin muiden henkilöiden oikeuksia. Velvollisuuksista ja vastuista johtui, että journalistit saivat vedota ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan takaamaan sananvapauteen vain sillä edellytyksellä, että he toimivat vilpittömässä mielessä tarjotakseen täsmällistä ja luotettavaa tietoa journalismin etiikan mukaisesti.»
(Helsingin HO 01.06.2007 1791)

Tältä osin kunnianloukkaus poikkeaa oleellisesti yksityiselämän loukkaamisesta; jälkimmäisenä voidaan pitää myös paikkansapitävän tiedon levittämistä.


Kunnianloukkaus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen rikoslaissa (39/1889) kunnianloukkaus on asianomistajarikos eli syyte nostetaan pääasiassa vain, mikäli kunnianloukkauksen uhri sitä vaatii. Rikokselle on tavallinen ja törkeä tekomuoto:

»Joka


1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka

2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,

on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.

Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.»
(Rikoslain 24 luku 9 §[3])

Törkeästä kunnianloukkauksesta laki sanoo:

»Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa aiheutetaan suurta kärsimystä tai erityisen suurta vahinkoa ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.»
(Rikoslain 24 luku 10 §[4])

Kuolleen kunniasta ei käytännössä voi olla enää kysymys, kun asianomainen on ollut vainaja yli 20 vuotta tai viimeistään sitten, kun kuolemasta on kulunut 50 vuotta.lähde? Rikoslain muutoksen esitöiden mukaan selvää määräaikaa ei ole kuitenkaan asetettu.

Rikoslain 24. luvun yksityiskohtaisesta perustelusta:

»Kunnianloukkaussäännöksellä ei ole tarkoitus rajoittaa nykyistä oikeutta julkaista tietoja tai arvostelua, joka kohdistuu menettelyyn politiikassa, julkisessa tehtävässä, elinkeinoelämässä, tieteessä, taiteessa tai muussa näihin rinnastettavassa toiminnassa. Esimerkiksi joukkotiedotusvälineissä ei ole aina mahdollista hankkia varmaa tietoa väitteiden totuudenmukaisuudesta. Niille on kuitenkin oltava riittävät perusteet. Kaikkia sellaisia kielteisiä tai henkilökohtaisia väitteitä, jotka voivat julkistettuina olla loukkaavia, tulee ennen esittämistä arvioida kriittisesti. Väitteiden paikkansapitävyys on yritettävä varmistaa useammasta kuin yhdestä lähteestä.»
(Hallituksen esitys 239/1997)

Yleisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vain 11% kunnianloukkauksista tehdyistä rikosilmoituksista päätyi syytteeseen vuonna 2013.[5] Rikosilmoituksia kunnianloukkauksista vuonna 2013 tehtiin 1 463 kappaletta. Niistä vain 146 johti syytteeseen.[6][5] Tapauksista 56 oli törkeitä kunnianloukkauksia. Niistäkin vain joka viides johti syytteeseen ja sama määrä syytteistä luopumiseen.[5]

Yleisin esitutkinnan rajoittamisen syy oli teon arvioiminen laadultaan vähäiseksi. Lähes puolet esitutkinnan keskeyttämisistä vuonna 2013 perusteltiin tällä niin sanotulla "seuraamusluonteisella rajoittamisella".[5] Syyttäjille tuli vuonna 2006 mahdollisuus rajoittaa esitutkintaa, jos rikoksen selvittäminen kävisi liian kalliiksi suhteessa seuraamuksiin. Tätä oikeutta on käytetty kunnianloukkausjutuissa, mikä rajoittaa niiden etenemistä syytteeseen.[6] Tämä niin sanottu "kustannusperuste" vastasi 10 prosenttia epäilyjen hylkäämisistä.[5]

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on ehdottanut kunnianloukkauksen osittaista dekriminalisointia.[7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Case of Handyside v. The United Kingdom (Sitaatin osalta katso päätöksen kohta 49) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, echr.coe.int. Viitattu 29.3.2013. (englanniksi)
  2. Case of Grigoriades v. Greece Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, echr.coe.int. Viitattu 29.3.2013. (englanniksi)
  3. Rikoslaki 19.12.1889/39 Finlex. Edita ja Oikeusministeriö. Viitattu 17.3.1014.
  4. Rikoslaki 19.12.1889/39 Finlex. Edita ja Oikeusministeriö. Viitattu 17.3.1014.
  5. a b c d e Yle: "Kunnianloukkausjutut eivät etene alkua pidemmälle" Julkaistu:  18.3.2014 Viitattu: 9.4.2014
  6. a b Iltalehti.fi: "AL: Yhä harvempi epäilty kunnianloukkaus johtaa syytteeseen" Julkaistu: 26.2.2014 Viitattu: 8.4.2014
  7. "Kunnianloukkaus ei enää olisi rikos?"

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]