Lizard Squad

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lizard Squad on kansainvälinen hakkeriryhmä, joka nousi laajempaan tietouteen pelipalveluihin kohdistuneiden palvelunestohyökkäysten seurauksena joulukuussa 2014.

Suomessa ryhmä sai julkisuutta kun Ryaniksi itseään kutsunut ryhmän jäsen kertoi Sky Newsin haastattelussa olevansa kotoisin Suomesta. Keskusrikospoliisi ilmoitti sittemmin tavoittaneensa heille ennestään tutun Ryanin ja aloittaneensa tämän toimista rikostutkinnan. Helsingin Sanomien Nyt-liitteelle antamassaan haastattelussa Ryan kertoi toimineensa ryhmän tiedottajana ja kielsi tehneensä mitään laitonta.[1] Ryan tuomittiin vuonna 2020 Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa petoksista ja tietoliikenteen häirinnästä nuorena henkilönä sakkokorvauksiin. Ryan on tuomittu myös vuonna 2015 kahden vuoden ehdolliseen tuomioon yli 50000:sta tietomurrosta, jotka hän teki eri ryhmittymän jäsenenä. [2]

Toteutetut hyökkäykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 18. elokuuta 2014, League of Legends -videopelin palvelin kaatui palvelunestohyökkäyksessä, jonka Lizard Squad julisti ensimmäiseksi iskukseen.[3]
  • 24. elokuuta 2014 ja 8. joulukuuta 2014 Lizard Squad iski PlayStation Networkiin.[4][5]
  • 23. marraskuuta 2014 Lizard Squad iski Destinyn palvelimiin palvelunestohyökkäyksellä.[6]
  • 1. joulukuuta 2014 Lizard Squad kaatoi Xbox Liven.[7]
  • 2. jouluuta 2014 Lizard Squad otti haltuunsa Machinima.com sivuston ja korvasi sen etusivun ryhmän logolla.[8]
  • 22. joulukuuta 2014 Pohjois-Korean Internet-yhteys kaatui palvelunestohyökkäyksessä. Lizard Squad otti vastuun hyökkäyksestä.[9]
  • 25. joulukuuta 2014 Lizard Squad hyökkäsi Xbox Liveä ja PlayStation Networkia vastaan kaataen palvelut. Hyökkäys jatkui seuraavaan päivään asti ja lakkaisi Kim Dotcomin luvattua ryhmälle 3000 elinikäisjäsenyyttä Mega-latauspalveluun.[10]

Erimielisyydet muiden hakkeriryhmien kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loppuvuodesta 2014 Lizard Squad ilmoitti hyökkäävänsä Tor-verkkoa vastaan tarkoituksenaan vallata enemmistö verkon solmuista ja näin vaarantaa verkon käyttäjien anonymiteetti.[11] Tämän seurauksena Lizard Squad ja Tor-verkkoa puolustanut hakkeriryhmä Anonymous ajautuivat erimielisyyksiin ja Anonymous julisti sodan ryhmittymää vastaan.[12] Lisäksi joukko pelialaa puolustaneita hakkereita muodosti palvelunestohyökkäyksien vastaiskuna Finest Squad -hakkeriryhmän ja julkaisi Lizard Squadiin kuuluvien nimiä ja kuvia internetissä.[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sarhimaa, Jutta: Nyt puhuu 17-vuotias suomalainen, joka kehuskeli maailmalla Sonyn ja Microsoftin verkkokyykyttämisellä Nyt. 29.12.2014. Viitattu 2.1.2015.
  2. Tällainen on Suomen tunnetuin hakkeri: poikkeukselliset kyvyt herättivät huomiota jo teininä, huijasi jopa USA:n ilmavoimia – kärähti kuitenkin ja jäi kiinni Iltasanomat. 2.7.2020. Viitattu 2.7.2020.
  3. Gilbert, David: Who Are Lizard Squad - Isis-Linked Hackers or Trolls Making Bomb Threats? International Business Times. 26.8.2014. Viitattu 2.1.2015.
  4. Zorabedian, John: Lizard Squad hackers force PSN offline, and Sony exec from the sky Naked Security. 26.8.2014. Viitattu 2.1.2015.
  5. PlayStation Network Hacked 'By Lizard Squad 8.12.2014. Sky News. Viitattu 2.1.2015.
  6. Schmitz, Alex: Destiny Gamers Facing Connection Errors, Servers DDOS’ed by the Lizard Squad 3.11.2014. Gamechup. Arkistoitu 29.12.2019. Viitattu 2.1.2015.
  7. McWherter, Michael: Xbox Live having issues, hacker group claims responsibility for taking it offline 1.12.2014. Polygon. Viitattu 2.1.2015.
  8. Sony hack: North Korea back online after internet outage BBC Newsbeat. Viitattu 2.1.2015.
  9. North Korean Web goes dark days after Obama pledges response to Sony hack Washington Post. Viitattu 2.1.2015.
  10. Kim Dotcom May Have Just Saved Holiday Gaming 26.12.2014. Gizmodo. Viitattu 2.1.2015.
  11. ‘Lizard Squad,’ The Hacker Gang That Shut Down PlayStation Network And Xbox Live For 2 Straight Days, Is Now Reportedly Attacking Tor Business Insider. 26.12.2014. Viitattu 2.1.2015.
  12. Anonymous Declares War on Lizard Squad Hacker Team Who Took Down Playstation & Xbox Networks On Christmas 26.12.2014. AnonHQ. Viitattu 2.1.2015.
  13. Lizard Squad Arrested Thanks To Finest Squad 31.12.2014. AnonHQ. Viitattu 2.1.2015.