Vihapuhe

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Osa artikkelisarjaa
Syrjintä
Muodot
Uskontoryhmiä kohtaan
Ilmeneminen
Aiheeseen liittyvää
n · k · m

Vihapuhe tarkoittaa vihan leimaamaa kielenkäyttöä.[1] Kielitoimiston sanakirjan mukaan vihapuhe on varsinkin vähemmistöihin kohdistuvaa vihaa tai suvaitsemattomuutta ilmaisevaa tai niihin yllyttävää puhetta.[2] Vihapuhetta ei ole määritelty Suomen lainsäädännössä, eikä rikoslaki tunne sitä.[3][4] Termi on yleiskielessä ja julkisessa keskustelussa muodostunut käsitteenä tulkinnanvaraiseksi.[3]

Nykyisen vihapuhe-sanan alkuperä on englannin hate speech -käsitteessä.[5] Tosin sanaa on käytetty Suomen kielessä jo 1800-luvulla, esimerkiksi Aleksis Kiven teoksessa Nummisuutarit, jossa suutarimestari Topias toteaa vaimonsa Martan piikikkäiden sanojen olevan vihapuhetta: "Eskoni tyhmä? Tämä on vale ja vihapuhe kateudesta nousnut."[6]

Määritelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleiskielessä ja julkisessa keskustelussa käytetty vihapuhe on käsitteenä tulkinnanvarainen.[3] Valtakunnansyyttäjänviraston vuonna 2012 tekemässä raportissa vihapuheella tarkoitettiin "sellaisia lausumia, joissa lausumien kohdetta uhataan, solvataan, panetellaan tai muuten loukataan rangaistavalla tavalla."[7]

Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksessa R (97) (20) vihapuhe on määritelty seuraavasti:

»Vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjautuu suvaitsemattomuuteen. Tämä koskee niin aggressiivista suvaitsematonta kansallismielisyyttä kuin vähemmistöjen, siirtolaisten ja siirtolaistaustaisten ihmisten syrjintää ja vihamielisyyttä heitä kohtaan."[8]»

Kielitoimiston sanakirja määrittelee vihapuheen varsinkin vähemmistöihin kohdistuvaa vihaa ja suvaitsemattomuutta ilmaisevaksi tai niihin yllyttäväksi puheeksi.[2]

Rangaistavuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihapuhetta ei ole erikseen määritelty rikoslainsäädännössä.[8] Sananvapaus on turvattu sekä Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksessa että Suomen perustuslaissa. Sen piiriin kuuluvat myös sellaiset tiedot ja mielipiteet jotka koetaan esimerkiksi järkyttävinä, häiritsevinä tai epämiellyttävinä.[3] Lainsäädäntö kuitenkin rajoittaa sananvapautta niin, että muun muassa kunnianloukkaus, uskonrauhan rikkominen, kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja laiton uhkaus ovat rangaistavia tekoja.[3][9]

Esiintyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rangaistavasta vihapuheesta tehtyjen rikosilmoitusten määrät lisääntyivät vuosina 2015–2019 verrattuna sitä edeltävään aikaan.[10]

Poliisin vuonna 2016 julkaiseman raportin mukaan vihapuheella ja viharikoksilla on yhteys väkivaltaiseen radikalisoitumiseen ja ekstremismiin. Vihapuhe voi kannustaa erityisesti haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä viharikoksiin tai liittymään väkivaltaiseen ekstremistiseen toimintaan. Vihapuheen ja viharikosten kohteena olevien yksilöiden ja ryhmien riski radikalisoitua lisääntyy erityisesti heidän kokiessaan, että yhteiskunta ja viranomaiset eivät riittävällä tavalla puutu asiaan ja turvaa heidän oikeuksiaan. Kaikki ääriliikkeet käyttävät vihapuhetta näissä tarkoituksissa omien tavoitteidensa edistämiseen.[9]

Tunnistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Israelilaisten tutkijoiden esittämä malli esittää vihapuheen tunnistamiseen viisi yleiskriteeriä:

  1. Vihapuheen tunnistamisen peruskriteeri on, onko puheen kohteena ryhmä vai yksilö ryhmän jäsenenä? Se erottaa vihapuheen muusta vahinkoa tuottavasta puheesta, kuten herjauksesta, kiusaamisesta ja henkilökohtaisista uhkauksista.
  2. Ilmaiseeko puhe vihaa? Pyritään tunnistamaan pelkkä vihapuheen olemassaolo pikemminkin kuin sen äärimmäisyys. Kuuluuko vihapuheeseen kiellettyjä ilmaisuja ja symboleita tai kontekstiin perustuvia tavoitteita.
  3. Voisiko puhe aiheuttaa vahinkoa yksilölle tai ryhmälle? Pyrkiikö sisältö aiheuttamaan lisävahinkoa itse puheen lisäksi?
  4. Onko puhujan tarkoituksena aiheuttaa vahinkoa?
  5. Kiihottaako puhe sosiaalisesti ei-toivottuihin toimiin?[11]

Toimenpiteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalaiset media-alan yritykset Facebook, Google, Microsoft ja Twitter omaksuivat 31. toukokuuta 2016 Euroopan unionin ohjeen tutkia "useimmat aiheelliset pyynnöt laittoman vihapuheen poistamisesta" 24 tunnin kuluessa.[12]

Poliisi sai vuoden 2017 alussa 8,5 miljoonan euron määrärahan vihapuheen vastaiseen työhön. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan täällä palkattiin 200 poliisia vihapuheen tutkimus- ja torjuntatyöhön.[13] Vuonna 2019 poliisi arvioi, että rangaistavan vihapuheen tutkimiseen on varattu kaikkiaan noin 10 henkilötyövuotta.[4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Paljon puhetta vihapuheesta Kotimaisten kielten keskus. 4.6.2009. Viitattu 17.4.2017.
  2. a b Kielitoimiston sanakirja www.kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 17.4.2017.
  3. a b c d e Poliisi - Viharikos ja vihapuhe www.poliisi.fi. Viitattu 20.9.2020.
  4. a b Poliisi: Vihapuhetta tutkivia poliiseja on enintään kymmenen – se ei ole syy resurssipulaan Yle Uutiset. Viitattu 20.9.2020.
  5. Vihapuhe on vasta kuusivuotias Yle Uutiset. Viitattu 17.4.2017.
  6. Pippuri, Outi: Vihapuhe ei olekaan uusi trendisana – arvaatko mistä se on peräisin? Me Naiset. 9.10.2015. Sanoma Oy. Viitattu 23.3.2019.
  7. Valtakunnansyyttäjävirasto: [https://www.valtakunnansyyttajanvirasto.fi/material/attachments/valtakunnansyyttajanvirasto/vksvliitetiedostot/tyoryhmat/6Jqa1QEsJ/17-34-11_tyoryhmaraportti.pdf Rangaistavan vihapuheen levittäminen Internetissä: Rangaistavan vihapuheen määrittäminen ja rikosoikeudellisen vastuun kohdentuminen erilaisiin Internetissä toimiviin toimijoihin] 21.12.2012. Valtakunnansyyttäjävirasto. Viitattu 20.9.2020.
  8. a b Nita Korhonen, Laura Jauhola, Olli Oosi, Hannu-Pekka Huttunen: ”Usein joutuu miettimään, miten pitäisi olla ja minne olla menemättä”. Selvitys vihapuheesta ja häirinnästä ja niiden vaikutuksista eri vähemmistöryhmiin. (s. 22) Selvityksiä ja ohjeita 7/2016. 2016. Oikeusministeriö. Viitattu 17.4.2017.
  9. a b Vihapuheiden ja -rikosten torjuntaan liittyvän toimintasuunnitelman valmistelua koskevan työryhmän loppuraportti Poliisihallitus. Viitattu 17.4.2017.
  10. Karppinen, Kirsi: Ulkoisesti poikkeavien ihmisten pilkkaus on yleistynyt – Vihamielisyys Suomessa näyttää lisääntyvän, ja tässä jutussa asiantuntijat pohtivat miksi Yle Uutiset. 8.9.2019. Yleisradio. Viitattu 9.9.2019.
  11. Medzini, Rotem ja Altshuler, Tehilla Shwartz: ”Abstract”, Dealing with Hate Speech on Social Media, s. 7-9. Israel Democracy Institute (RA), 2019. ISBN 978-965-519-257-5. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.7.2019). (englanniksi)
  12. Facebook, YouTube, Twitter and Microsoft sign EU hate speech code The Guardian. Viitattu 7.6.2016. (englanniksi)
  13. ”Vihaviestien määrä ja sisältö tolkutonta” – poliisiylijohtaja Kolehmainen saa vihapostia itsekin Aamulehti.fi. Viitattu 10.9.2017.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maasilta, Mari & Nikunen, Kari (toim.): Pakolaisuus, tunteet ja media. Tampere : Vastapaino, 2018. ISBN 978-951-768-620-4.
  • Neuvonen (toim.) – Nuotio – Pöyhtäri – Hannula – Löytömäki – Rautiainen: Vihapuhe Suomessa. Helsinki: Edita Publishing Oy, 2015.
  • Nurmelin, Juri (toim.): Oikeiston vihapuhetta: 1900-1950. Turku: Savukeidas, 2014. ISBN 978-952-268-105-8.
  • Nurmelin, Juri (toim.): Vasemmiston vihapuhetta: 1900-1950. Turku: Savukeidas, 2014. ISBN 978-952-268-106-5.
  • Pöyhtäri, Reeta – Haara, Paula – Raittila, Pentti: Vihapuhe sananvapautta kaventamassa. Tampere: Tampere University Press, 2013. ISBN 978-951-44-9248-8. Teoksen verkkoversio.
  • Vitikka, Elina: Vihapuhetta vai ei? Reseptioanalyysia vihapuheen kielestä ja kontekstista. Pro gradu. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]