Yhdenvertaisuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee yhteiskunnallista ilmiötä. Lehdestä katso Forssan Sanomat, joka ilmestyi jonkin aikaa sillä nimellä.

Yhdenvertaisuus tarkoittaa ihmisten samanarvoisuutta riippumatta heidän välillään vallitsevista eroista, kuten sukupuolesta, iästä, etnisestä tai kansallisesta alkuperästä, kansalaisuudesta, kielestä, uskonnosta ja vakaumuksesta, mielipiteestä, vammasta, terveydentilasta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta henkilöön liittyvästä syystä. Henkilöön liittyvät tekijät eivät saa vaikuttaa ihmisten mahdollisuuksiin päästä koulutukseen, saada työtä ja erilaisia palveluja.[1]

Suomen perustuslaissa yhdenvertaisuuden periaate tarkoittaa sekä syrjinnän kieltoa että ihmisten yhdenvertaisuutta lain edessä. Yhdenvertaisuuslaki, rikoslaki, tasa-arvolaki ja työlainsäädäntö tarkentavat syrjinnän kieltoa eri elämänaluilla.[1]

Mahdollisuudet koulutukseen, uralla etenemiseen, toimeentuloon ja terveyteen muodostavat sosiaalisen yhdenvertaisuuden kovan ytimen. EVA:n vuonna 2021 tekemän kyselyn nojalla suomalaisista 65 prosenttia arvioi tasa-arvon toteutuvan hyvin väestöryhmien hyvinvoinnissa.[2] Kuitenkin vain alle puolet eli 42 prosenttia piti suomalaisia tasa-arvoisina taloudellisen toimeentulon suhteen. Sen sijaan 73 prosenttia katsoi, että Suomessa miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia.[2]

Yhdenvertaisuus ei tarkoita samoja etuuksia tai oikeuksia kaikille. Yhdenvertaisuus ei myöskään tarkoita ideologioiden, arvojen, oikeuskäsitysten, elämäntapojen ja ihmissuhteiden samanarvoisuutta. Yhdenvertaisuus koskee ainoastaan ihmisiä yksilöinä lain edessä. Siitä poikkeuksena on positiivinen erityiskohtelu, mikä voi tarkoittaa joidenkin ihmisryhmien asettamista toisia epäedullisempaan asemaan.[3]

Yhdenvertaisuuden synty ja laajeneminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kleistheneen kaudella, antiikin Kreikan Ateenassa on otettu demokraattinen hallitusmuoto noin vuonna 510 eaa. Jotkut pitävät tätä demokraattista hallitusmuotoa varhaisena käytännön toteutuksena yhdenvertaisuudesta. Uudistuksella haluttiin vähentää klaanipäälliköiden valtaa ja nurkkakuntaisuutta, ja niiden sijasta haluttiin korostaa Ateenan kansalaisuutta. Ateenaan oli lisäksi muuttanut pakolaisia, joille haluttiin antaa turvattu ja määritelty asema. [4]

Ateenan korkeimmaksi päätöselimeksi tuli kansankokous, johon maan kansalaiset saivat osallistua. Kansalaiset olivat myös asevelvollisia, ja asevelvollisuus toisaalta antoi miehille kansalaisoikeudet. Koska köyhimmällä väestönosalla ei ollut varaa hankkia sotavarusteita, oli heidän vaikea päästä täysiksi kansalaisiksi. Sen sijaan sotalaivan soutajiksi he pääsivät ilman varusteita ja saattoivat saada kansalaisuuden sitä kautta. Uudistus vaikutti myös asioiden nimiin: lakia kutsuttiin nimellä nomos (kansan itsensä päättämä laki), isegórialla tarkoitettiin mielipiteen vapautta ja isonomialla yhdenvertaisuutta lain edessä.[4] Yhdenvertaisuus merkitsi, että kansalaisia piti kohdella valtion päätöksissä samanarvoisesti.

Naiset alkoivat 1800-luvun loppupuolella voimakkaasti vaatia yhdenvertaisuutta miehiin verrattuna. Ensimmäinen naisten oikeuksien julistus laadittiin Yhdysvalloissa vuonna 1848. Se sisälsi seitsemän kohdan ohjelman, johon sisältyi naisten oikeus opiskeluun, ammatteihin ja omaisuuteen sekä poliittiseen osallistumiseen. Ruotsissa naisasialiike omaksui jyrkemmän linjan, kun se 1880-luvulla hyökkäsi avioliittoa ja eri sukupuolten erilaista siveellisyysvaatimusta vastaan. [5] 1900-luvun puolella ensimmäinen maailmansota ja espanjantautiepidemia vaikuttivat suuresti ihmisten käsityksiin naisten roolista, sillä naiset hoitivat sodan aikana osan miehille kuuluneista tehtävistä. Monissa maissa naiset vaativat äänioikeutta palkkioksi sodan aikaisista ponnistuksistaan. Tämä toteutui Yhdysvalloissa vuonna 1920. Britanniassakin äänioikeus laajeni vaiheittain naisten keskuuteen ja siinä suhteessa täysi tasa-arvo toteutui vuonna 1928. Täyttä yhdenvertaisuutta ei silti saavutettu, sillä naisten opiskelu- ja työmahdollisuuksia rajoitettiin tämän jälkeenkin.[6]

Yhdenvertaisuus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen perustuslaissa yhdenvertaisuuden periaate viittaa sekä syrjinnän kieltoon että ihmisten yhdenvertaisuuteen lain edessä.[1] Perustuslain mukaan ihmisiä ei saa kohdella eriarvoisesti sukupuolen, sukupuolisen suuntautumisen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveyden tai vammaisuuden takia. Suomessa yhdenvertaisuusvaltuutettu edistää etnisten vähemmistöjen ja ulkomaalaisten asemaa ja yhdenvertaisuutta Suomessa työelämän ulkopuolella. Syrjintälautakunta käsittelee etnistä syrjintää arkielämässä. Lautakunnalta voi hakea käsittelyä loukkausasiassa.[7]

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdenvertaisuus ei merkitse täydellistä tasa-arvoa, sillä yhdenvertaisuus merkitsee yhtäläisiä mahdollisuuksia, mikä tarkoittaa, että toinen ihminen voi tarvita enemmän tukea kuin toinen, tai että toiselta ihmiseltä voidaan evätä jokin oikeus, joka myönnetään toiselle, kun epäämiselle on olemassa perusteet. Yhdenvertaisuus ei kuitenkaan merkitse heikomman ihmisen parempaan asemaan asettamista, sillä samanlainen kohtelu ei kuitenkaan takaa yhdenvertaisuutta, sillä ihmisten lähtökohdat ja mahdollisuudet vaihtelevat yksilöllisesti.lähde?

Yhdenvertaisuuden turvaamiseksi on laadittu kansainvälisiä ja kansallisia sopimuksia ja lakeja .[8]

Positiivinen erityiskohtelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Positiivinen syrjintä

Yhdenvertaisuutta täydentämään tuli Suomen lainsäädäntöön perustuslakiuudistuksen yhteydessä vuonna 1999 positiivisen erityiskohtelun käsite.[9] Positiivinen erityiskohtelu tarkoittaa jonkin ryhmän asemaa ja olosuhteita parantavia toimia, jotka ovat tarpeellisia ryhmän tosiasiallisen tasa-arvon turvaamiseksi, vaikka ryhmä tällöin asetetaan etuoikeutettuun asemaan muihin ryhmiin nähden. Lain perustelumuistion mukaan periaate auttoi kohentamaan paitsi perinteistä oikeudellista yhdenvertaisuutta myös tosiasiallisen tasa-arvon toteutumista. [9] Periaatteen arvostelijoiden mielestä uusi juridinen periaate ei lisännyt vaan heikensi kansalaisten yhdenvertaisuutta.[10]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c MITÄ YHDENVERTAISUUDELLA TARKOITETAAN? Oikeusministeriö. Viitattu 13.6.2022.
  2. a b Tasa-arvo toteutuu hyvin Eva. 7.4.2021. Viitattu 8.3.2022.
  3. Yhdenvertaisuusvaltuutettu: Yhdenvertaisuuden edistäminen ja positiivinen erityiskohtelu ei vuosilukua. Oikeusministeriö. Arkistoitu 16.1.2020. Viitattu 5.7.2020.
  4. a b Furuhagen, Hans: Otavan suuri maailmanhistoria. Osa 3 : Helleenien maailma. ISBN 951-1-07159-9, sivut 191–195.
  5. Bjøi, Erling & Lidin, Olof G. & Malmqvist, Göran: ”Modernisuuden läpimurto”, Otavan suuri maailmanhistoria 15: Imperialismin aika, s. 189–191, 216–217. Suomentanut Eskelinen, Heikki. Otava, 1986. ISBN 951-1-06922-5.
  6. Torbacke, Jarl: ”Paluu normaalioloihin”, Otavan suuri maailmanhistoria. Osa 16: Ensimmäinen maailmansota, s. 326–329. Suomentanut Eskelinen, Heikki. Otava, 2004. ISBN 951-1-09277-4.
  7. Kansalaisuus, kielet ja vähemmistöt, suomi.fi
  8. Yhdenvertaisuuslaki 30.12.2014/1325 Finlex. Viitattu 13.6. 2022.
  9. a b Hallituksen esitys Eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta Finlex. HE 309/1993.
  10. Jari Ehrnrooth: Varokaa tätä uusvasemmistolaista ansaa Verkkouutiset. 23.3.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]