Espanjantauti

Sotilassairaala Kansasissa espanjantaudin aikana.

Espanjantauti oli vuosina 1918–1920 riehunut pandemia, jonka aiheutti harvinaisen tappava influenssa A:n alatyyppi H1N1. Tauti alkoi levitä ensimmäisen maailmansodan länsirintamalta, jonne se oli tullut joko Yhdysvalloista tai Kiinasta. Tauti levisi kaikkialle maailmaan, ja siihen kuoli arviolta 30–100 miljoonaa ihmistä. Jälkitautina se saattoi aiheuttaa muun muassa keuhkokuumeen.

Alkuperä

Espanjantaudin ensimmäiseksi potilaaksi kutsutaan yleisesti yhdysvaltalaista Albert Gitcheliä, joka oli kokkina Yhdysvaltain armeijan leirillä Camp Funstonissa Kansasissa. Hän ilmoittautui sairastuvalle 4. maaliskuuta 1918, ja häntä seurasi samana päivänä 100 muutakin sairastunutta. Gitchel selvisi tartunnasta. Sairaus levisi leirillä nopeasti.

Yhden teorian mukaan espanjantautivirus saapui Kansasiin tai suoraan Eurooppaan Kiinasta saapuneiden kiinalaisten työmiesten mukana. On myös esitetty, että tauti olisi siirtynyt muuttomatkalla olleista ankoista sikojen kautta ihmisiin suoraan Euroopan rintamalla.

Leviäminen

Kokonaiskuolleisuus New Yorkissa, Lontoossa, Berliinissä ja Pariisissa kesäkuusta 1918 maaliskuuhun 1919. Korkeimmilleen kuolleisuus nousi espanjantaudin toisen aallon aikana loka–marraskuussa 1918.

Espanjantauti alkoi levitä kesällä 1918 Euroopassa ensimmäisen maailmansodan länsirintamalla Ranskassa ja Saksassa saavuttuaan sinne ilmeisesti ensin Yhdysvalloista amerikkalaisten joukkojenkuljetusalusten mukana. Tauti levisi nopeasti Ranskan, Ison-Britannian, Italian ja Espanjan sotilas- ja siviiliväestöihin. Espanjaan viittaavan nimensä tauti sai siitä, että sodan ulkopuolelle jääneessä Espanjassa siitä voitiin kertoa lehdissä avoimesti, toisin kuin sotaa käyvissä maissa.

Länsi-Euroopasta espanjantauti levisi ensin Saksan vapauttamien venäläisten sotavankien mukana Venäjälle, sitten toukokuussa 1918 Afrikkaan, Intiaan ja Japaniin, ja heinäkuussa 1918 Australiaan. Tämä ensimmäinen aalto oli melko laimea, eikä vielä tappanut potilaita. Sitä seurasi elokuussa 1918 toinen aalto, jonka tuoma mutatoitunut virus oli edeltäjäänsä paljon vaarallisempi. Kuolemia lisäsi se, että taudin jälkitautina oli usein keuhkokuume. Syyskuussa 1918 toinen aalto saavutti ensimmäiseltä aallolta välttyneen Etelä-Amerikan. Toinen aalto riehui vuoden 1918 loppuun asti. Vuoden 1919 alussa koettiin vielä kolmas aalto, mutta se ei ollut yhtä vakava kuin toinen aalto.

Oireet

Espanjantaudin ensimmäinen oire olivat hengitysvaikeudet ja niiden aiheuttama kasvojen ihon voimakas ja nopea tummeneminen. Potilaat hourailivat tai käyttäytyivät sekavasti. Heistä lähti tunnusomainen haju, joka muistutti tunkkaisia olkia. Taudin toinen aalto saattoi tappaa potilaan jopa yhdessä vuorokaudessa. Ruumiinavauksissa paljastuivat turvonneet keuhkot, joita peitti vetinen vaaleanpunainen vaahto. Uhrit olivat kuolleet hukkumalla erittämiinsä nesteisiin.

Kuolleisuus

Espanjantauti on ollut kaikkien aikojen tuhoisin influenssapandemia. Arviot kuolleiden määrästä vaihtelevat suuresti, noin 30 miljoonasta 100 miljoonaan. Taudin sairasti jossain vaiheessa noin 500 miljoonaa ihmistä eli kolmasosa maailman väestöstä. Euroopassa tautiin kuoli noin 2,3 miljoonaa ihmistä eli 5 prosenttia väestöstä. Afrikassa kuolleisuus oli noin 2 miljoonaa eli 14–18 prosenttia väestöstä, Aasiassa 19–33 miljoonaa eli 20–34 prosenttia väestöstä, Etelä-Amerikassa 850 000 eli 9 prosenttia väestöstä sekä Pohjois-Amerikassa 600 000 eli 5 prosenttia väestöstä. Suomessa tautia alkoi esiintyä touko- ja kesäkuussa 1918. Tauti saapui luultavasti laivalla Baltiasta tai Ruotsista. Tautiin kuoli Suomessa noin 20 000 ihmistä.

Poikkeuksellista espanjantaudissa oli se, että siihen kuoli etenkin terveitä, 20–40-vuotiaita aikuisia. Syytä ei tiedetä, mutta on arveltu, että virus olisi saanut nuorten aikuisten vahvan immuunipuolustuksen riehaantumaan ylikierroksille, jolloin se tuotti liikaa potilaan omaa elimistöä vastaan hyökänneitä tulehdusta välittäviä sytokiineja, jotka auttavat elimistöä tuhoamaan viruksen infektoimia soluja. Iäkkäämmät säästyivät toisen teorian mukaan nuoria useammin siksi, että he olivat ehtineet sairastaa vuonna 1889 samankaltaisen taudin, mikä oli koulinut heidän immuunipuolustustaan.

Torjunta

Tautia yritettiin torjua esimerkiksi karanteeneilla, eristämisillä, yleisten kokoontumisten kielloilla sekä kaasunaamareilla.

Erään tutkimuksen mukaan taudin sairastaneilta saadulla verellä tehdyt verensiirrot ovat saattaneet auttaa tautiin sairastuneita. Tutkimuksen tehneet uskovat että vastaavassa pandemiatapauksessa verensiirrot olisivat kehitysmaille lupaava hoitokeino.

Tutkimus

Patologi Jeffrey Tautenberger sai vuonna 1997 selville, että espanjantaudin oli aiheuttanut influenssa A -viruksen tyyppi H1N1. Seuraavien vuosien tutkimuksissa virustyyppi paljastui enemmän nisäkäs- kuin lintupohjaiseksi, vaikka se olikin peräisin linnuilta, ja se oli siirtynyt nisäkkäisiin vasta hiljattain. Sen esi-isä oli sairastuttanut ihmisiä jo vuosina 1900–1915. Sitä esiintyy yhä ihmisillä ja sioilla, ja vuosien 1920–1957 kausi-influenssa oli mutatoitunut espanjantauti.

Suomessa

Espanjantautia esiintyi Suomessa neljässä aallossa muutamien kuukausien välein. Se saapui maahan kesäkuussa 1918 laivojen mukana. Suomi oli saman vuoden alussa käydyn sisällissodan takia sekavassa tilassa, ja tauti levisi nopeasti. Kuolleisuus oli kuitenkin tässä vaiheessa vähäistä. Kesän päättyessä tautikin oli poissa.

Syksyllä 1918 espanjantauti palasi Suomeen entistä rajumpana tappaen runsaasti aikuisväestöä. Mitään tehokasta lääkitystä ei tuohon aikaan ollut, vaan helpotukseksi tarjottiin esimerkiksi kamferintippoja tai konjakkia. Lääkintähuolto oli muutenkin puutteellista ja lääkäreistä oli pulaa. Kansalaisia neuvottiin välttämään yleisötilaisuuksia ja pesemään käsiään huolellisesti välttääkseen tartunnan. Vuodenvaihteen aikoihin epidemia hiipui jälleen.

Keväällä 1919 Suomeen iski espanjantaudin kolmas aalto, joka oli ankarin muun muassa Helsingissä. Hautoja ei ehditty kaivaa riittävän nopeasti, kun kuolleisuus lisääntyi äkillisesti. Neljäs aalto tammi-helmikuussa 1920 vaikutti voimakkaimmin Lapissa. Inarissa joka kymmenes asukas menehtyi tuolloin espanjantautiin.

Lääkintöhallituksen saamien ilmoitusten perusteella on laskettu, että tautiin sairastui Suomessa yli 90 000 henkilöä vuonna 1918, yli 50 000 vuonna 1919 ja vielä yli 70 000 vuonna 1920 eli yhteensä ainakin 210 000 ihmistä. Espanjantautiin kuoli vuosina 1918–1920 yhteensä arviolta noin 20 000 suomalaista.

Tunnettuja uhreja

• Joseph Alanen (1885–1920) suomalainen taidemaalari
• Guillaume Apollinaire (1880–1918), ranskalainen runoilija
• Felix Arndt (1889–1918), muusikko
• Harold Lockwood (1887–1918), yhdysvaltalainen mykkäelokuvien näyttelijä
• Egon Schiele (1890–1918), itävaltalainen taidemaalari
• Max Weber (1864–1920), saksalainen sosiologi

Lähteet

• Hanski, Jari: Pandemioiden aika: Tappavat epidemiat Suomessa. SKS Kirjat, 2024. ISBN 978-951-858-548-3.

Kirjallisuutta

• Linnanmäki, Eila: Espanjantauti Suomessa – influenssapandemia 1918–1920. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-716-8.

Aiheesta muualla

• Forsius, Arno: Espanjantauti Lahdessa vuosina 1918–1920 Kuvauksia lääketieteen historiasta. Arkistoitu 1.9.2019. Viitattu 25.1.2020.
• Linnanmäki, Eila: Kun espanjantauti riehui Suomessa: influenssaepidemia vv. 1918–1920 Historiallisia Papereita 2: Taudit ja historia – Historiallinenyhdistys. Viitattu 25.1.2020.