Joseph Alanen
| Joseph Alanen | |
|---|---|
.jpg) Joseph Alanen 1910-luvulla |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 2. marraskuuta 1885 Tampere |
| Kuollut | 6. toukokuuta 1920 (34 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus | Suomi |
| Taiteilija | |
| Ala | taidemaalari |
| Taidesuuntaus | Jugend |
Otto Joseph Alanen (myös Joseph-Alanen; 2. marraskuuta 1885 Tampere – 6. toukokuuta 1920[1] Helsinki) oli suomalainen jugend-tyylisuuntaa edustanut taidemaalari. Hänen maalauksensa olivat pääasiassa Kalevala-aiheisia ja edustivat muinaissuomalaista koristetyyliä.
Tausta ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joseph Alanen oli tamperelaisen työnjohtajan poika.[2] Hänen veljiään olivat osuustoimintavaikuttaja ja vuorineuvos Julius Alanen sekä lääninrovasti Eelis Alanen.[3] Alanen valmistui 1905 sähköteknikoksi Tampereen teollisuuskoulusta. Hän opiskeli Kaarlo Vuoren yksityisoppilaana piirustusta, maalausta ja anatomiaa ja jatkoi taideopintoja Tukholmassa. Hän opiskeli myös Berliinissä ja Dresdenissä vuosina 1906–1910. Siellä hänen opettajinaan olivat muun muassa Hans Dahl ja Lovis Corinth (1858–1925).[4] Suomeen palattuaan Alanen toimi Tampereen käsityöseminaarin piirustuksen ja väriopin opettajana ja oli myös tamperelaisen Aamulehden taidearvostelijana vuosina 1912–1916.
Joseph Alanen kuoli Helsingissä vuonna 1920 espanjantautiin 34-vuotiaana.[4]
Tuotanto taiteilijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäisen näyttelynsä Alanen piti Tampereella Palanderin talon ateljeessa vuonna 1910. Seuraava Kalevala-aiheinen näyttely oli Helsingissä.[5] Myöhemmin hän piti omia taidenäyttelyitä mm. Helsingissä Strindbergin taidesalongissa.[4]
Vuonna 1918 Joseph Alanen vuokrasi Helsingin Siltasaaresta taiteilija-ateljeen yhdessä kuvanveistäjä Aarre Aaltosen ja säveltäjä J. A. A. Pohjanmiehen kanssa.[4]
Alanen keskittyi maalauksissaan pitkälti Kalevalaan, jota hän lähestyi jugend-tyylistä käsin. Alasella oli muihin suomalaisiin Kalevalan kuvaajiin verrattuna aivan oma muotokielensä. Hän tulkitsi Kalevalaa vahvasti vertauskuvallisena runoelmana. Hänen tyylinsä mukaili tekstiilitaidetta, ja temperatekniikan ansiosta hänen maalauksensa olivat usein freskomaisia. Alanen uudisti Kalevala-taiteen muotokieltä, mutta hänen jugend-tyylinsä oli jo hieman vanhanaikaista teoksia maalatessaan. Hän kuitenkin jatkoi kuolemaansa saakka Kalevala-aiheiden maalaamista.[2][6] Alanen maalasi yli sata Kalevala-aiheista teosta.[5]
Alanen maalasi myös joitakin julkisia monumentaaliteoksia, joiden aiheet olivat Suomen historiasta. Tampereen kaupungille hän maalasi Elinan surma -triptyykin (1917) ja Tampereen työväenteatteriin teoksen Hämeen valloitus (1912).[5] Kansallis-Osake-Pankin Tampereen-konttoriin (myöhempi Osuuspankintalo) hän teki seinämaalaukset Ilmarinen kyntää kyisen pellon (vuoteen 1912 mennessä) ja Elonkorjuu (1917). Niistä ensimmäinen, joka oli lähinnä jäljitelmä Akseli Gallen-Kallelan tunnetusta maalauksesta, tuhottiin pankin väliseinän purkamisen yhteydessä vuosina 1962–1963.[7][8]
Joseph Alanen teki myös isänmaallishenkisiä postikorttisarjoja ja mm. puuleikkausina toteutetun "Aktivisti-sarjan". Siinä esiteltiin sisällissodan valkoisen puolen kuuluisia aktivisteja.[4] Alasen oikeistolaisuus ilmeni myös virolaistaustaisen sotapäällikkö Hans Kalmin ihailuna. Kun Kalm perusti 1919 Pohjan pojat -rykmentin Viron vapaustaistelua varten, Alanen suunnitteli rykmentille lipun ja käsivarsimerkin.[4] Myös suojeluskuntamerkin perusversio sekä toistakymmentä suojeluskuntalippua ovat Alasen suunnittelemia.[4]
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sammon taonta, 1910–1911.
Sammon puolustus, 1910–1912.
Raudan synty, 1910–1912.
Hämeen valloitus, 1912, jossa on samaan aikaan kuvattu Birger-jaarlin suorittama valloitus, Hämeen linnan rakennus ja vasemmalla kristinuskon piispa
Ilmatar, 1913–1916
Tervavene, 1915
Elinan surma, 1916
Pontikankeittäjä, 1916
Agricolan kuolema, 1917
Katso Kiesus karjaistani (Kanteletar)
Jaakko Ilkan pako
Keväällä 1918, punaisia vankeja kaivamassa hautoja saksalaisille sotilaille Helsingissä
Kampaava nainen
Suuren tammen kaato, 1919–1920
Lemminkäinen ja suuri käärme, 1919–1920
Neiet nietten nenissä, 1919–1920, joka ei viittaa Kalevalan 40. runoon kuten Pekka Halosen maalaus vaan hukuttautuneeseen Ainoon Vellamon tyttärien kanssa
Postikortti vuodelta 1920
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Holmala, Aulis: Keskustorin kiinteistöt: Vuosisata kaupunkikuvaa. Sumelius, Selin, Palander, Commerce, Sandberg. Kiinteistötoimisto Seppo Leuku Oy LKV, Tampere 2010.
- Hämäläinen, Pirjo: Jugend Suomessa. Otava, Helsinki 2010.
- Ilvas, Juha: Kansallistaidetta: Suomalaista taidetta Kansallis-Osake-Pankin kokoelmissa. Kansallis-Osake-Pankki, Helsinki 1989.
- Rantanen, Tuula: ”Alanen, Joseph (1885–1920)”, Suomen kansallisbiografia, osa 1, s. 199–200. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-442-8. Teoksen verkkoversio.
- Wikiaineisto: Kuka kukin oli 1961
- Joseph Alanen taiteilijamatrikkelissa
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Joseph Alasen kuolinilmoitus. Aamulehti 9.5.1920, s. 2. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.
- ↑ a b Hämäläinen 2010, s. 148.
- ↑ Autio, Veli-Matti: ”Alanen (1800–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 1, s. 198–199. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-442-8. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c d e f g Tampereen Suomalainen Klubi: Joseph Alanen – kalevalaisen kuvan tamperelainen taiteilija Viitattu 4.1.2015.
- ↑ a b c Holmala 2010, s. 222.
- ↑ Kalevalan kuvittajia ja kuvituksia. Kalevalaseura. Viitattu 4.1.2015.
- ↑ Vanha osuuspankin talo / Kauppakatu 4 – Tampere – Rakennushistoriallinen selvitys. Arkkitehtitoimisto Seija Hirvikallio 2014. Viitattu 8.8.2017.
- ↑ Ilvas 1989, s. 16–18.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Opastettu kierros Tampereen taidemuseon järjestämään Joseph Alasen näyttelyyn. Yle Areena.
- Joseph Alanen on suomalaisen taidehistorian tuntematon suuruus, jonka laaja Kalevala-tuotanto oli unohtua kellariin. Yle Uutiset 28.2.2018.
- Joseph Alanen Kansallisgallerian kokoelmissa
- Alanen, Joseph hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
|