Juhani Pohjanmies

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Juhani Pohjanmies vuonna 1943.

Jalmari Juhani Aleksanteri Pohjanmies (vuoteen 1918 Hjalmar Johan Aleksander Lindfors; 19. elokuuta 1893 Helsinki22. marraskuuta 1959 Hollola) oli suomalainen säveltäjä, urkutaiteilija, urkusuunnittelija, soitinrakentaja, kirjailija ja taidemaalari.

Henkilöhistoria[1][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juhani Pohjanmiehen vanhemmat olivat mekaanikko Gustaf Aleksander Lindfors ja Anna Vilhelmiina Pepenius.[2] Pohjanmies oli kansakoulun jälkeen käsityöläisopissa, lähti Helsinkiin vuonna 1911 ja valmistui Helsingin lukkari-urkurikoulusta kanttori-urkuriksi vuonna 1914. Hän opiskeli Helsingin Musiikkiopistossa (nyk. Sibelius-Akatemia) 1916–1918. Hänen opettajiaan olivat mm. Oskar Merikanto ja Erkki Melartin. Leipzigin konservatoriossa Pohjanmies opiskeli vuonna 1922.[2]

Pohjanmies työskenteli 1920–1924 Jyväskylän amatööriorkesterin johtajana sekä urkurina Jyväskylän kaupunkiseurakunnassa vuosina 1919–1928. Pohjanmies toimi Jyväskylässä myös seminaarin soitonopettajana sekä oppikoulujen laulun- ja soitonopettajana, säveltäjänä ja useiden kuorojen johtajana (mm. Vaput ja Sirkat), samoin kuin paikallisten lehtien kuten Keskisuomalaisen musiikkikriitikkona.[2] Hän antoi myös useita konsertteja.

Pohjanmies joutui jättämään virkansa vakaumuksen takia, sillä hänestä tuli henkisen kriisin jälkeen teosofi. Muutettuaan Jyväskylästä Pohjanmies toimi vuosina 1936–1942 Kangasalan urkutehtaassa suunnittelijana ja piirtäjänä sekä apulaisjohtajana. Hänen suunnittelemiaan ovat muun muassa Oulun tuomiokirkon sekä Varkauden ja Savonlinna-Säämingin kirkkojen urut, yhteensä hän suunnitteli noin 80 kirkko- ja konserttiurut.[3]

Pohjanmies solmi avioliiton Anna Aaltosen kanssa vuonna 1922. Heille syntyi kolme tytärtä, Maija (1924), Sinikka (1935) ja Kaija (1937). Liitto päättyi eroon vuonna 1944.

Pohjanmies muutti vuonna 1942 Lahteen, josta käsin hän järjesti lausuntataiteilija Lempi Hannukkalan kanssa satoja runo- ja musiikkikonsertteja eri puolilla Suomea. He solmivat avioliiton vuonna 1945, ja puoliso käytti siitä lähtien nimeä Lii Hannukkala-Pohjanmies. Lapset Hannele ja Hannu-Pekka syntyivät 1946 ja 1947.

Lahdessa Pohjanmies toimi opettajana kaupunkiin sijoittuneessa Viipurin musiikkiopistossa. Hän jatkoi koko ajan säveltäjän työtä, vuodesta 1945 alkaen vapaana taiteilijana. Hän kirjoitti myös kolme seikkailukirjaa, jotka edustavat varhaista suomalaista nuorten tieteiskirjallisuutta.

Vuonna 1948 Pohjanmies muutti perheineen Hollolan Vanha-Hannukkalaan. Sinne rakennettiin ateljee, joka vihittiin myös Ruusu-Ristin temppeliksi. Viimeiset vuotensa Pohjanmies vietti Hollolassa.

Pohjanmies kehitti koko elämänsä ajan soittimia ja rakensi niitä noin 40 erilaista eli enemmän kuin kukaan muulähde? Suomessa. Hänen soitinkokoelmansa on nykyisin Turun Sibelius-museossa. Hän kehitteli myös nuottipikakirjoituskonetta ja yhtenä ensimmäisistä Suomessa käytti sähköä soittimen äänen vahvistamiseen; tämä tapahtui puistokonsertissa Jyväskylässä vuonna 1932.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sävellyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjanmiehen sävellyksiä on yhteensä yli 400. Tuotanto koostuu kantaateista, kuorolauluista, lastenlauluista, joululauluista, näytelmämusiikeista, hengellisistä duetoista, yksinlauluista, orkesteriteoksista sekä piano- ja urkuteoksista. Hän on säveltänyt muun muassa Multian kotiseutulaulun ”Multian laulun” Einari Vuorelan tekstiin. Tunnetuin hänen sävellyksistään on kuitenkin vuonna 1930 salanimellä ”Salamanteri” raumalaisen kirjailijan Unto Koskelan runoon sävelletty ”Kuubalainen serenadi”.[4] Sen pohjalta Ville Salminen on ohjannut elokuvan Rion yö (1951).[5] "Kuubalaisen serenadin" levyttivät ensimmäisenä Ture Ara ja Reino Armio vuonna 1942, sittemmin mm. Kauko Käyhkö 1951, Tapio Rautavaara 1965, Pauli Räsänen 1969, Juice Leskinen 1984 ja Waltteri Torikka 2017.[6] Pohjanmiehen sävellyksiä:[1][2]

  • Musiikkia näytelmiin Kuisma ja Helinä ja Etelämeren satu
  • Kantaatit Kevät kuoroille ja kahdelle pianolle, Väinämöisen paluu kuoroille, solistille ja orkesterille, Aamuvartio sekakuorolle ja uruille, Koti, Hämeen heimo sekakuorolle ja pianolle, Joulu, Ilon ja kyynelten koti, Työn laulu mieskuorolle ja pianolle, Päivän nousua kohti, Kevään kutsu, Kylväjät, Kotikylän laulu
  • Laulu Deekvakhanista sekakuorolle ja orkesterille
  • Kerranpa kesällä naiskuorolle ja orkesterille/pianolle
  • Linnunrata, balladi naiskuorolle ja orkesterille/pianolle
  • Noin 50 yksinlaulua, 80 lastenlaulua, 28 hengellistä duettoa, noin 70 kuorolaulua
  • Uruille Sonaatti fis-molli, Surumarssi, Häämusiikki, Passacaglia
  • Pianolle Sonaatti F-duuri, Mietelmiä, Eleginen kappale, Kehtolaulu, Kuoleman puutarha, Melancolique, Laulu ilman sanoja, Yömessu (Nocturno), Etydi, 3 sarjaa Runokuvia, Soittoläksyjen lomassa 1–3
  • Balladi jousiorkesterille ja harpulle, Dianthus ja Improvisation sellolle ja pianolle, Kevät metsätiellä jousiorkesterille ja pianolle, Meditation I ja II sekä Elegia viululle ja pianolle, Tuutulaulu jousisekstetille, Eteläpohjalainen fantasia, Orkesterikappale sekä Sarja pieniä runokuvia orkesterille

Teokset[1][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koraali-koulu yksinopiskelua ja lyhyttä koulukurssia varten. Gummerus 1926.
  • Kootut lastenlaulut. Gummerus 1945.
  • Koululaulujen säestysorkesteri. Priimi-säestyssoittimen käytön opas. Gummerus 1945.
  • Helikopteri: Nuorten tieteisseikkailu. WSOY 1946.
  • Laboratorio 13: Nuorten tieteisseikkailu. WSOY 1948.
  • Avaruuslaiva: Tieteisromaani. WSOY 1948.
  • Harmoninsoittajan taskukirja. Suomen harmonitehtailijoiden yhdistys 1952.
  • Kootut joululaulut. Gummerus 1956.
  • Risto Kustaanpoika, lukkarikoululainen: Muistelmakertomus. Toimittanut Hannele Pohjanmies. Organum-seura 2019.

Soittimia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjanmies ja pianokantele.

Pohjanmiehen soitinkeksintöjä ja -kehittelyitä ovat muiden muassa[1]

  • Nuottipikakirjoittaja, prototyyppi 1920-luvulla
  • Pieniäänisiä pianon harjoitusoittimia 1920-luvun lopulla: Pianetto 1930 (metalliliuskat)
  • Pianokantele/Kantelepiano/Flyygelikantele 1931: pianon koskettimisto ja kanteleen kielet
  • Koulusoittimia 1930-luvulta: Melposoittimet, kiinteävireisiä laattasoittimia oppilaille, opettajalle kellopeli säestyssoittimeksi, kuorolaisille harjoitussoittimiksi.
  • Kangasalan urkutehdas 1936–1942: urkujen kehitystä, erityisesti sähköisten toimintojen osalta, täyssähköiset Multiplex-urut 1938
  • Koulusoittimia 1940-luvulta: Kromaattinen koulukantele, Priimi-soittimet (monokordeja), Harjoituspiano, harjoitusväline pianonsoiton oppilaille (raapaisijoilla ja metalliliuskoilla); Pinnaharppu: 2- tai 3-oktaavinen peukalopiano metalliliuskoin tai taivutetuin metallilangoin
  • Pienoissähköurut 1945: 3 äänikertaa, 2 sormiota, jalkio, celesta
  • Sähkökantele 1946
  • Klaveerikantele (raapaisusysteemi ja sähköinen vahvistus) 1949
  • Sähköpiano 1949 (miniatyyrivasarakoneisto ja levymäiset "kielet", sähkövahvistus)
  • Virginaali (spinetti, sähköinen vahvistus)
  • Klavikordi 1950 (Cembalon muotoinen, kielet pitkittäin)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Konttori-Gustafsson, Annikka – Lehtola, Jan: ”Juhani Pohjanmies: Monipuolinen muusikko ja unohdettujen sonaattien säveltäjä”, Kartanoista kaikkien soittimeksi II: Pianonsoiton historiaa Suomessa. Toimittaneet Annikka Konttori-Gustafsson, Margit Rahkonen ja Markus Kuikka. Taideyliopiston Sibelius-Akatemia 2019.
  • Pohjanmies, Hannele: ”Juhani Pohjanmies, Pohjanpirtin erikoinen isäntä”, Hollolan kotiseutukirja XXX. Hollolan kotiseutuyhdistys 2016.
  • Pohjanmies, Hannele: ”Juhani Pohjanmies ja Lii Hannukkala-Pohjanmies: Muuan rakkauskertomus”, Länsi-Hollolan kyläkirja. Toimittanut Pauli Helén, 2002.
  • Pohjanmies, Juhani – Hannukkala-Pohjanmies, Lii: ”Juhani Pohjanmies”, Suomen säveltäjiä, toinen osa, s. 178–182. Toimittanut Einari Marvia. WSOY 1966.
  • Pohjanmies, Juhani: ”Juhani Pohjanmies”, Suomen säveltäjiä, s. 584–587. Toimittanut Sulho Ranta. WSOY 1945.
  • Juhani Pohjanmies. Päijät-Häme-wiki.
  • Rautioaho, Asko (toim.): Suomen urut 2006: Urkumatrikkeli.
  • Virtamo, Keijo: ”Pohjanmies, Juhani”, Otavan iso musiikkitietosanakirja, osa 4. Otava 1978.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Juhani Pohjanmiehen arkisto ja leikekirjat.lähde tarkemmin?
  2. a b c d Pohjanmies, Juhani: ”J. Pohjanmies”, Suomen säveltäjiä, s. 584–587. Toimittanut Sulho Ranta. Porvoo: WSOY, 1945.
  3. Rautioaho, Asko (toim.): Suomen urut 2006: Urkumatrikkeli. Suomen Kanttori-urkuriliitto, 2006.
  4. Suomen Kuvalehti, 1930, nro 6.
  5. Rion yö Elonetissä
  6. Äänitietokanta fono.fi.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]