Ruusu-Risti

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ruusu-Risti ry on Pekka Ervastin 14. marraskuuta 1920 perustama teosofiseen liikkeeseen lukeutuva yhdistys. Järjestön nimi on suomennos saksalaisesta nimestä Rosen-Kreutz, joka viittaa historialliseen ruusuristiläisyyteen, erääseen länsimaisen okkultismin muotoon.

Ohjelmansa mukaan Ruusu-Risti:

  1. on totuudenetsijäin järjestö, jonka jäsenet tunnustaen kaikkien ihmisten veljeyden osoittavat toisilleen suvaitsevuutta ja ymmärrystä sekä pitävät totuutta korkeampana kaikkia uskontoja.
  2. on vapaan ajattelun pyhäkkö, jonka jäsenet etsivät totuuden ydintä, salaista jumalviisautta, mikä piilee kaikkien aikojen uskonnoissa, mytologioissa sekä filosofisissa ja tieteellisissä järjestelmissä.
  3. on renkaana ihmisten näkymättömässä veljeskunnassa ja sen jäsenet etsivät ikuiseen elämään vievää tietä, joka kasvattaa ja kehittää ihmisessä veljeyden henkeä[1].

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestön sisäisessä, vapaamuuraripohjalle järjestetyssä toiminnassa mukana olevat jäsenet opiskelevat maailman henkisiä perinteitä, niiden lainalaisuuksia ja "syvempää yhteyttä" sekä harjoittavat keskittymistä ja mietiskelyä pyrkien siten käytännössä toteuttamaan eettisemmän ja syvähenkisemmän yhteiskunnan muodostumista.

Opintoihin sisältyy Pekka Ervastin teosofis-kristosofisia opetuksia, mutta ainoan virallisen opinkappaleen katsotaan olevan "veljeys".

Katso myös: Kulmakoulu

Nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pekka Ervast kirjoitti yhdistyksen nimen vertauskuvallisuudesta seuraavasti:

Ruusu on elämän ja ilon, onnen ja rakkauden vertauskuva, jota vastoin risti kuvaa kuolemaa ja kärsimystä, tuskaa ja taakkaa. Elämänymmärryksemme on yksipuolinen, jos se on paljastaan "maallismielinen", suruton ja huoleton, jos se vain etsii aistillisia nautintoja ja kammolla ajattelee kuolemaa; mutta se on myös yhtä yksipuolinen, jos se pitää maallista elämää surun ja murheen laaksona, vihaa sen viattomia iloja ja vaanii syntiä sen kauneimmissa tunteissa. Edellisessä tapauksessa se pyytää elämän ruusuja, mutta ei elämän okaita, jälkimmäisessä taas se ei tahdo nähdä muuta kuin kuolon ristiä kaikkialla.
Rosenkreutsilainen maailmankatsomus pyrkii yhdistämään kahta äärimmäisyyttä, liittää yhteen ristin ja ruusun, hakee kultaisen keskitien ilon ja surun rajoilta, nousee ilon ja surun yli siihen rauhaan, joka maailman voittaa. Rosenkreutsilaisyys on hengen renessanssia. Se ei kannata katolisen kirkon munkki-askeesia, mutta ei liioin maailmanihmisten materialismia. Se ei etsi iloa eikä pakene kärsimystä, mutta tervehtii molempia elämän luonnollisina antimina.
Esoteerisesti se tulkitsee ruusuristin vertauskuvaa näin: kun ihminen ottaa ristinsä (sekä ulkonaisen että sisäisen kohtalonsa) kantaakseen — ja kantaakseen nurkumatta, jopa ilomielin, silloin ristissä puhkeaa ruusu, rakkauden ruusu, joka tuo rauhan ja autuuden hänen elämäänsä. Ruusu on silloin muodostunut hänen sydänverestään. Ja veri on Kristuksen verta, joka on vuotanut hänen sydämestään, kun risti miekkana on pistetty siihen.

Johtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pekka Ervast, kirjailija, 1920-1934
  • Hilda Pihlajamäki, näyttelijä, 1934-1951
  • Uuno Pore, 1951-1982
  • Eino Krohn, kirjallisuustieteen ja estetiikan professori, 1982-1983
  • Kalervo Kankaanpää, eversti, 1983-1985
  • Heikki Ahonala, 1986-1990
  • Jarmo Anttila, seppämestari, 1991-

Muita tunnettuja ruusu-ristiläisiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jarmo Anttila: Ruusu-Risti ry 80 v. Ruusu-Risti 5/2000, s. 3-7
  • Sylvi Pöyry: 75-vuotias Ruusu-Risti. Feeniks 4/1995, s. 4-7

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita ruusuristijärjestöjä Suomessa